Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


tiistai 22. elokuuta 2017

Uutiskatsaus 34/2017

1. Torilla tavataan

Aluksi on huomautettava, että kirjoitan tätä tuoreeltaan lauantai-aamuna kello kuusi. Sen jälkeen on varmaan tullut runsaasti lisätietoa.
Ennusteeni terrori-iskujen määrästä eri Euroopan maissa osoittautui Suomen osalta vääräksi. Odotusarvo kahden keskihajonnan tarkkuudella antoi Suomessa kesäkuun alusta 2017 vuosi eteenpäin tapahtuivien ihmishenkiä vaativien muslimiterrori-iskujen määräksi 0 - 0,8 kappaletta ja tällaisen iskun todennäköisyydeksi 11,3 prosenttia. Odotettavissa olikin, että 1-2 ennusteessa olevan maan kohdalla ennuste osoittautuu vääräksi. Tällä kertaa Musta Pekka jäi Suomen käteen.
Tämänhetkiset tiedot Monikulttuurisuussodan Turun taistelusta antavat omien tappioiden lukumääräksi kaksi kaatunutta ja kahdeksan haavoittunutta. Vangiksi on saatu yksi haavoittunut, mutta häntä ei ole vielä päästy kuulustelemaan.
Odotettuun tapaan viides kolonna ei halua tunnustaa, että käymme sotaa. Vasta melkoisen nyhtämisen jälkeen tuli tunnustus, että tekijä on "ulkomaalaistaustainen". Seuraavaksi vanhamedia nosti esiin pari sopivaa etnistä taustaa olevaa läsnäolijaa, jotka olivat yrittäneet estää tekoa. Kaikki kunnia heille, rohkeasti tehty. Moitteet medialle, koska vähäisistä tiedoista on jo käynyt ilmi, että myös suomalaiset toimivat parhaansa mukaan tilanteessa. Seuraavaksi on odotettavissa, että vanhamedia muistaa joskus kauan sitten joidenkin suomalaisten mielenterveyspotilaiden murhanneen satunnaisia ohikulkijoita.

Nykytoimittajat 1939

Vanhamedian suurin huolenaihe näyttää olevan, että me Suomen etua ajavat lietsoisimme vihaa tapauksen johdosta. Siitä ei ole pelkoa. Me lietsomme realismia. Ja kun kehotetaan ymmärtämään toista osapuolta, niin Vasarahammer tiivisti tilanteen hyvin: Minusta me täällä voiman pimeällä puolella ymmärrämme vastapuolta. Sen ymmärryksen perusteella vastapuoli tarvitsee herätyksen todellisuuteen. He ajavat politiikkaa, jonka seurauksena Suomeen tulee jatkossakin Turun marokkolaisen terroristin kaltaisia. He eivät itse katso olevansa pahoja ihmisiä. Käytännössä heidän toimintansa kuitenkin kasvattaa terrorismin riskiä Suomessa.
Pääministeri Sipilä, jonka käsissä on jo aika monen suomalaisen verta, huomautti heti ehtiessään että mitään yhteyksiä terrorismiin ei välttämättä ole. Tämä on kieltämättä totta. Vaihtoehtoja on kaksi kappaletta:
1) Kyseessä on terrorismi. Tällöin syyllisiä ovat - terroristien itsensä lisäksi - ne henkilöt, jotka ovat terroristit Suomeen kutsuneet esim. tarjoamalla talonsa asuttavaksi.
2) Kyseessä ei ole terrorismi. Tällöin syyllisiä ovat - tekijän itsensä lisäksi - ne henkilöt, jotka ovat tämänkaltaista rikollista toimintaa moninkertaisesti kantaväestöön nähden harjoittavaa väkeä Suomeen kutsuneet esim. tarjoamalla talonsa asuttavaksi.
Molemmissa tapauksissa ratkaisu ongelmiin on varsin yksinkertainen. Ei päästetä kyseistä väestöä Suomeen ja sisään jo livahtaneet lähetetään takaisin. Sipilä ja kumppanit tekivät virheen, mutta heille annettakoon kaikin mokomin mahdollisuus korjata se.
On tietysti totta, että suurin osa haittamaahanmuuttajista ei ole rikollisia, vaan ainoastaan kuluerä. Osa rikoksiin syyllistymättömistä tosin ryhtyisi rikollisiksi, mikäli kantaväestöltä ei verotettaisi ja heille jaettaisi suojelurahaa kotouttamistuen, sossutukien ja suojatyöpaikkojen muodossa. Ja on toki joukossa jopa kansantaloutta hyödyttäviäkin tapauksia. Aivan samoin kuin suurin osa jätevedestä on täysin puhtaita vesimolekyylejä. Se ei silti tarkoita, että jätevettä kannattaisi tuottaa juotavaksi. Tai haittamaahanmuuttajia työvoimapulan poistajiksi. Voidaan aina selittää, että vain harva muslimi on terroristi. Se ei lohduta pätkääkään, koska - kuten juuri havaitsimme - ei ole olemassa luotettavaa tapaa seuloa terroristit pois muiden haittamaahanmuuttajien keskuudesta.
Tässä yhteydessä muistutetaan Yhdysvaltain lukuisan japanilaisväestön pelätyistä terroriteoista toisen maailmansodan aikana. Niitä ei sattuneista syistä tapahtunut. Riski oli kuitenkin selvästi pienempi kuin nykyisten turvapaikanhakijoiden muodostama riski. Siitä huolimatta ennakkotoimenpiteisiin ryhdyttiin.
Ylipäätään en ole koskaan ymmärtänyt turvapaikkasysteemin juridista oikeutusta. Jos henkilö X on maan A kansalainen ja maa B myöntää hänelle turvapaikan, sehän tarkoittaa että maa B ei hyväksy maan A hallituksen toimia. Mikä kaiken järjen mukaan olisi casus belli eli sodan syy. Mikäli maa B haluaa antaa maalle A niin suuren epäluottamuslauseen, että antaa A:n kansalaiselle X turvapaikan, sen tulisi samalla julistaa sota B:lle. Toki mihinkään aktiivisiin sotatoimiin ei tarvitsisi ryhtyä, jos ei sattuisi huvittamaan.


2. Ja kuinkas sitten kävikään?

Kaikkien rasistien isä Jussi Halla-aho vaati Helsingin kohtuuhintaisten asuntojen kohdistamisen työssä käyville ja sanoi maahanmuuton olevan riski turvallisuudelle. Vastapuolella suomalaisten hyvinvointitaistelussa oleva Jan Vapaavuori puolestaan halusi lisää matuja eikä pitänyt turvallisuusriskiä minkäänlaisena tekijänä. Haastattelussa oli aika hauskat perättäiset lauseet: "Myös maahanmuuttajien keskittyminen pääkaupunkiseudulle pitäisi huomioida valtionosuuksissa, sillä kotouttaminen vaatii isoissa kaupungeissa paljon resursseja." "Maahanmuuttoa tarvitaan lisää ja päättäjien on tehtävä kaikkensa, jotta työkykyiset ja -haluiset pääsisivät töihin." Logiikkaan perehtynyt on havaitsevinaan näiden lauseiden välillä hienoista ristiriitaa, mutta Vapaavuorta ja muita vihervasemmistolaisia ei olekaan koskaan logiikan jättiläisinä pidetty. Voi kun olisivat edes logiikan kääpiöitä, niin Suomella menisi paremmin.
Vapaavuori antoi haastattelunsa maanantaina, Halla-aho tiistaina. Perjantaina saatiin sitten Turussa maistaa monikulttuurisuutta ja nähtiin, onko haittamaahanmuutto uhka turvallisuudelle vai ei.


3. Työllisyystilastoja

Pisin haittamaahanmuuttokokemus Suomella on somaleista. Somaleja on Suomessa ollut jo kohta 30 vuotta. Otsikon jutussa todetaan, että joka toinen työvoimaan kuuluva Suomen somalialainen on työtön. Siinäkin on hieman lievennystä, sillä lukema on 55 prosenttia.
Todellisuus on sitten ihan toinen. Tilastosta luulisi, että tosiaankin peräti 45 prosenttia työikäisistä on töissä. Vaan kun puhuttiinkin "työvoimaan kuuluvista". Tähän eivät kuulu opiskelijat, työikäiset eläkeläiset tai "omaa kotitaloutta hoitavat". Etenkin jälkimmäiseen ryhmään kuuluu somaleista varmasti paljon suurempi osa kuin suomalaisista, mahdollisesti myös työikäisiin eläkeläisiin. Jos laskettaisiin kaikki työikäiset, tuo 45 prosentin työllisyysaste putoaisi roimasti. Niin putoaisi myös kantasuomalaisilla, mutta melko varmasti ei suhteellisesti yhtä paljon.
Mutta se suurin ero syntyy siitä, mitä työtä tehdään. Mitään tilastoja ei ole olemassa, mutta noin karkeasti sanoen voi olla varma siitä, että yli puolet työssä olevista somaleista työskentelee somalinkielen tulkkeina, monikulttuurisuuskoordinaattoreina, somaleihin erikoistuneena sosiaalityöntekijänä tai jossain vastaavassa työssä, jolle ei olisi mitään tarvetta ilman haittamaahanmuuttoa. Oikein hyvässä tapauksessa joku saattaa olla tukityöllistettynä jossain muuallakin. Kaikista oikeissa töissä olevista on varmaan jo tehty lehtijuttu. Ainakin päätellen siitä, että jos edes puolisomali pääsee vaikka ylioppilaaksi, niin sitä pitää hehkuttaa.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Sitähän otsikkolinkin jutussa kovasti pohditaan. Minulla on ehdotus. Se on vähän samantapainen kuin vastaukseni erääseen kysymykseen. Joskus vuosia sitten keskusteltiin palestiinalaisten hankalasta tilanteesta Israelissa, jolle minulla ei riittänyt ymmärrystä - mitäs eivät aikoinaan suostuneet maan jakoon ja menettivät senkin mitä olisivat saaneet ja mitäs ovat ruvenneet terroristeiksi. Enempi palestiinalaisia ymmärtävä pyysi minua asettumaan heidän asemaansa ja kysyi, mitä muka itse tekisin, jos olisin palestiinalainen. Vastasin: "Kääntyisin juutalaiseksi". Samankaltaisen ohjeen annan Suomen somalialaisille, tai tarkemmin sanottuna kaksi vaihtoehtoa:
1) Heittäkää somalikulttuuri - se olematon sellainen - huuthelkkariin islamia myöten ja ruvetkaa suomalaisiksi.
2) Muuttakaa takaisin Somaliaan ja rakentakaa siitä täällä saamanne mallin mukaan sivistysvaltio.


4. Oli hepokatti maantiellä poikittain...

Persujen ex-pj (ai miten tuo tuntuikaan hyvältä) Timo Soini moitti Halla-ahoa Raimo Vistbackan "mauttomasta ajojahdista". Olisi varmaan pitänyt tyytyä vain "harjaamiseen", se kun ei siis ajojahtia Soinin mielestä ole. Siinä pata kattilaa soimaa.
Soinin mieleen voisi kyllä palauttaa sen haastattelun, jonka hän antoi lokakuussa 2015. Siellä kysyttiin: "Onko perussuomalaiset hajoamassa?" Soinin sanatarkka vastaus oli: "Ei. Mihinkä ne nyt menisivät? Ei niillä ole mitään, minne mennä. Ei siellä maantiellä mukavaa ole."
Timo Soini: Onko siellä maantiellä (nyk. sininen tulevaisuus, engl. blue reform, josta suora käännös "masentava uudistus") mukavaa?


5. Klikkibaitti

Uutinen on vanha, mutta oli jäänyt linkkikansioon. Jostain syystä lestadiolaisten suviseuroista tehdään joka vuosi ne samat jutut. Tällä kertaa oli kuitenkin yksi uusikin. Kun tuhannet ihmiset kokoontuvat, tavaroita katoaa ja niinpä pitää olla myös oma löytötavaratoimisto. Iltis otsikoi siitä kertovan jutun: Suviseurat jätti jälkeensä tuhansia löytötavaroita – nyt löytyi esine, jollaista ”ei ole ikinä ennen tullut vastaan”
Olin ihan varma, että kysessä oli kondomipakkaus.
No, ei sentään. Esine oli rasia täynnä lasten maitohampaita. Ei kerrottu, kuinka paljon mutta veikkaan että paljon.


6. Viheltää!

Tässä katsauksessa käsitellään paljon urheilua, kun nuo MM-kisat äskettäin käytiin. Aloitetaan kuitenkin vanhalla uutisella heinäkuun puolelta. Kolminkertainen (tai tuolloin vielä kaksinkertainen) maailmanmestari Pawel Fajdek tempaisi Madridissa 80,82. Hieno heitto, mutta kylmiä väreitä nostatti se, että 80 metrin viivalla seisoi toimitsija katsomassa aivan muualle. Siinä oli hengenlähtö lähellä.
On muuten hämmästyttävää, kuinka harvoin yleisurheilukentillä sattuu onnettomuuksia. Keihäät, moukarit ja kiekot lentävät pitkälle ja osuessaan tekevät pahaa jälkeä. Kaikki muistavat Tero Pitkämäen keihästämän pituushyppääjä Salim Sdirin, mutta keihäässä on sattunut paljon muitakin osumia. Harvempi muuten tietää, että Montrealin olympialaisissa puolustavan olympiavoittaja Anatoli Bondartshukin moukari lensi juoksuradalle, jossa parhaillaan verryttelivät 5000 metrin alkuerän juoksijat. Lähinnä putoamispaikkaa oli muuan Lasse Virén. Siinä oli neljännen kultamitalin menetys lähellä. Bondartsuk itse sai pronssia. Eivätkä muutkaan lajit ole riskittömiä. Täydessä juoksuvauhdissa oleva keskittynyt urheilija ei ehdi väistää hortoilijoita ja liikemäärä on melkoinen. Muutama vuosi sitten seurasin sananmukaisesti aitiopaikalta, kun alle 22-vuotiaiden EM-kisoissa Tampereella silloinen Yleisurheilun Kuvalehden päätoimittaja ehti astua jo askeleen kentältä radan puolelle etukaarteen alkuun huomaamatta, että miesten 4 x 400 metrin viestin vaihto oli jo päällä. Viime hetken pysähdys ja peruutus estivät katastrofin, mutta kärkijuoksijat varmaan säikähtivät. Olen itsekin kerran hölmöillyt. Vuosia sitten toimitsijana ollessa piti singahtaa kentän toiselle puolelle kiireesti, jolloin ajatuksissani menin lyhintä reittiä - suoraan kuulantyöntöpaikan ohi huomaamatta, että verryttely oli jo alkanut. Onneksi toinen toimitsija oli tarkkana ja tarttui minusta kiinni ennen kuin ehdin iskemäalueelle. Pahoitteluni vihamiehilleni.


7. Huimaava heitto

Useita kertoja arvokisoissa esiintynyt moukarinheittäjä Tuomas Seppänen kertoi sairastavansa hankalaa ammattitautia. Diagnoosi on hyvänlaatuinen asentohuimaus. Inhottavampi juttu lajiin, jossa pyöritään kovaa vauhtia. Olen kerran saanut saman diagnoosin ja kun kuulin taudin nimen, ilmoitin että jos tämä on jumalauta hyvänlaatuinen niin en perkele todellakaan halua tietää, millainen mahtaa olla pahanlaatuinen. Useimmiten syynä on sisäkorvaan kertynyt sakka. Onneksi hoito-ohje on olemassa: tehdään tietynlainen liikesarja huolella ja rauhallisesti, niin sakka menee sinne minne se kuuluu tasapainoaistia häiritsemästä. Ainakin omalla kohdalla lääkärin neuvottua konstin huimaus lakkasi kuin taikasauvan iskusta eikä ole sen koommin palannut. Hämmästyttävä tunne, kun maailma on toista vuorokautta mennyt yhtä saatanan karusellia ja pysähtyy yhtäkkiä.


8. Formulavauhtia

Säännöllisin väliajoin media jaksaa muistuttaa, että autokuskit ovat oikeasti kovia urheilijoita. Tämä vain saattaa pidemmällä tähtäimellä kalahtaa omaan nilkkaan, sillä moottorikilpailujen mielenkiinto perustuu melkoiselta osalta katsojien toiveajatteluun "no kyllä mäkin tohon pystyisin, jos saisin tilaisuuden". Kovin moni ei pääse formulaa testaamaan, mutta kuka tahansa voi käydä lenkillä ja lähteä radalle, jos uskoo pärjäävänsä. Todellisuudessa sohvaperuna ei formuloissa pärjäisi, sillä kuskit kieltämättä ovat kovassa kunnossa. Tosin tarinoissa on usein ollut hieman väritystä mukana. Tällä kertaa "kaapista ulos" tuli Valtteri Bottas, jonka kuntotulosten luulisi masentavan formulawannabe-porukkaa. Etenkin kun tulokset olivat jopa sillä tavoin linjassaan, että ne ovat siltä osin uskottavia. Bottas kertoi juosseensa Cooperissa hurjat 3550 metriä ja kymmenentuhatta metriä aikaan 37 ja jotain. IAAF:n pistetaulukossa, joka mahdollistaa vertailun eri lajien välillä, 3000 metrin tulos 10.08 antaa 438 pistettä. 10.08 on sitä vauhtia, joka tuo Cooperissa 3550 metriä. Kolmella tonnilla aika olisi ehkä hieman parempi, sanotaan kymmenen minuuttia tasan. Se on taulukossa 469 pisteen suoritus. Tämä vastaa kymmenellätuhannella metrillä 36.47, mikä natsaa hyvin Bottasin kertomaan. On luultavaa, että muun lajin edustaja tekee suhteessa hieman paremman tuloksen Cooperissa kuin kympillä, koska juoksijoilla on kevyempi ruumiinrakenne.


9. Lisää treeniä

Maastojuoksun ensimmäisen virallisen maailmanmestaruuden 1973 voittanut Pekka Päivärinta lyttäsi suomalaisyleisurheilijoiden asenteen. Valmentajat ovat todenneet, että riittää juosta 6-7000 kilometriä vuodessa. "Lätsä" sanoi, että ei riitä alkuunkaan. Vaaditaan 10 000 kilometriä. Vaikka olen Lätsän kanssa ollut eri kannalla monta kertaa, niin tässä hän on oikeassa. Muistutan kuitenkin, että useimmiten vika ei ole niissä jotka edes yrittävät. Vika on niissä, jotka eivät yritä. Riittävän kovaan työhön on valmiita vain harva. Kestävyyslahjakkuudetkin räpeltävät mieluummin salibandyssa, kun selviää helpommalla. Ja harvoilla kestävyyslajiyrittäjillä on mahdollisuus valita juoksun lisäksi suunnistus, triathlon, hiihto, ampumahiihto ja muutama pienempi laji, joissa kilpailu on monin verroin helpompaa - montako afrikkalaista alan harrastajaa olette nähneet? Tässä taannoin eräs nuori kahden lajin kestävyysurheilija pohti, kumman valitsee. Sanoa pamautin suoraan, että kannattaa valita hiihto. Puhdasta matematiikkaa on, että jos on hiihtäjänä Suomen kahdeksanneksi paras, pääsee arvokisoihin. Jos on juoksijana Suomen toiseksi paras, se ei yleensä riitä arvokisaedustukseen menestyksestä nyt puhumattakaan. Jos on hiihtäjänä Suomen toiseksi paras, kamppailee arvokisamitaleista.
Juoksuun jää jäljelle sen verran vähän lahjakkuuksia, että ei ole ihmekään että riittävän kovaa harjoittelua yrittävät eivät sitä kestä - he eivät välttämättä ole riittävän lahjakkaita kestämään harjoittelua. Nykynuorisosta vain harvalla on riittävästi lapsena tehtyä liikuntaa, jotta kroppa kestäisi tehotreenit. Ja 1970-luvulla raju kilpailu ruokki menestystä, jolloin edes SM-tasolle ei ollut asiaa ilman tiettyä lahjakkuustasoa ja riittävää harjoitusmäärää. Nykyään tosissaan yrittävien määrä on sen verran alhaalla, että kestävyysmatkoillakin saattaa Kalevan Kisojen tulosrajan saavuttaa, vaikka ei olisi enimmilläänkään harjoitellut edes 4000 kilometriä vuodessa. Tosin menestystä sillä määrällä ei vielä tule, siihen vaadittiin jo tuo 6000 kilometriä.


10. Tasa-arvoa vaikka väkisin

IAAF teki juuri ennen MM-kisoja pikapäätöksen hyväksyä naisten 50 kilometrin kävelyn ohjelmaan. Syynä oli pelko oikeusjutusta ja huonosta PR:stä, kun amerikkalainen naiskävelijä Erin Talcott vaati lajille MM-arvoa. Lopputulos? Kisa käytiin miesten kilpailun yhteydessä, siihen osallistui seitsemän kävelijää, joista neljä pääsi maaliin. Kaksi keskeytti ja yksi hylättiin. Oli vähintäänkin runollista oikeutta, että hylätyn nimi oli Erin Talcott.
Varsinainen MM-kilpailun irvikuva. Ceterum censeo olen sillä kannalla, että kävelyt pitäisi poistaa IAAF:n alaisuudesta omaksi lajikseen. Jos on tarkoitus mennä kovaa, niin juoskaa sitten. Koko kävely ei sitä paitsi ole sama laji kuin se oli vielä vuosikymmeniä sitten. Sääntötulkinta on löystynyt siten, että nykyhuipuista ei yksikään pääsisi diskaamatta maaliin, jos heidät heitettäisiin aikakoneella taaksepäin. Kova laji kieltämättä, mutta eihän se oikein ole aikuisen miehen hommaa olla lätkät kourassa silmä kovana tiiraamassa, oikeniko polvi tarpeeksi ja oliko maasta irtautuminen pidempi kuin 60 millisekuntia. Ja joo, olen ollut tuotakin tekemässä. Melkein kaikki on tullut koettua, tosin muutama vuosi sitten edesmenneelle Juoksija-lehden perustaja Tapio Pekolalle olin aina kateellinen siitä, että hän on ollut jopa naisten viestijoukkueen kapulana.


11. Puutaheinää

MM-kisojen kohujuoksija Caster Semenya voitti 800 metriä, mutta jäi 1500 metrillä pronssille, vaikka olikin kisan kovin jätkä. Semenyan osanotto-oikeudesta on väännetty pitkään. Hän oli välillä pannassa, mutta sitten sai taas kilpailla kun käytti testosteronitasoja alentavaa lääkitystä. Nyt IAAF lopetti lääkityksen vaatimisen ja Semenya palasi vaatimattomien vuosien jälkeen taas voittajaksi. Johonkin kohtaan pitäisi raja vetää ja näiden todisteiden jälkeen olen muuttanut aiempaa näkemystäni. Semenya ei kuulu naisten kilpailuihin. Hänessä ei ole naista yhtään sen enempää kuin merkintä passissa. Olen nähnyt hänet siviiliasussa läheltä ja jos en olisi tuntenut, olisin ilman muuta pitänyt miehenä. Hänellä on vaimo, joka on raskaana (miten?). Hurjimpien huhujen mukaan hänellä on ollut piilokivekset, jotka on teini-iässä poistettu leikkauksella.
Intersukupuolisuus itsessään on vakava paikka ihmiselle ja vaatii voimia ihmiseltä itseltään sekä ymmärrystä muilta. Mutta jos kerran on intersukupuolinen, niin sitten ei ole nainen eikä ole oikeutta kilpailla naisten sarjassa.
Vaan joillakin poliittinen korrektius ajaa kaiken muun edelle, kuten Eurosportin kommentaattori Susanna Kallurilla, joka lasketteli sekavaa puutaheinää ja olkiukkoja, anteeksi olkijotakin: – En ymmärrä, miksi hänen pitäisi lääkitä itseään. Hän on syntynyt naiseksi, ja hän on sellainen kuin on. Se, että sitä kutsutaan sairaudeksi, jonka oireita ovat parrankasvu ja matala ääni... Pitäisiko meidän kieltää Charlotte Kallaa kilpailemasta, koska hänellä on tavallista naista parempi hapenottokyky Pitäisikö Blanka Vlasic hylätä, koska hänellä on pitkät jalat? Entä Ian Thorpe, koska hänen jalkansa ovat kokoa 55? Mielestäni kaikkien kuuluu olla sellaisia kuin he ovat. Huippu-urheilu ei ole reilua. Tässä ollaan nyt heikoilla jäillä, hän tykitti.
Niin totisesti ollaan. Jotenkin tuntuu siltä, että Susanna Kallur saattaisi olla toista mieltä asiasta, jos häneltä olisi jäänyt pika-aitojen Euroopan mestaruus 2006 saamatta jonkun intersukupuolisen semenya-tyypin takia. Puhumattakaan siitä, että ehkä tulevaisuudessa naisten sarjassa saa kilpailla, kunhan ilmoittaa tuntevansa itsensä naiseksi.


12. Vikkelä maskotti

Lontoon MM-kisojen maskotti Hero-siili sai ansiosta maineen kaikkien aikojen vikkelimpänä ammattikuntansa edustajana. Hyvä niin, edes Ranskaa edustanut estejuoksuporsastelija Mahedine Mekhnissi-Benabbad ei saanut Heroa tönäistyä kumoon, kuten parille aiemmalle maskotille on hänen käsittelyssään tapahtunut. Ilmeisesti tästä suivaantuneena hän yritti saada pronssimitalisti Evan Jagerin hylättyä, jotta olisi itse noussut mitaleille. Jager oli kompuroinut toisen vesiesteen jälkeen, jolloin kaksi hänen askelistaan oli osunut rataviivan sisäpuolelle. Mekhnissi-Benabbadin pitäisi opiskella vähemmän koraania ja enemmän yleisurheilun sääntökirjaa. Jälkimmäisessä sanotaan aivan selvästi (sääntö 163/4b): Kilpailijaa ei tule hylätä, jos hän astuu tai juoksee suoralla ratansa sisä- tai ulkopuolella, estejuoksussa vesihaudan ”poikkeamareitin” suoran osan sisä- tai ulkopuolella tai kaarteessa oman ratansa ulkoreunan ulkopuolella, saamatta siitä mitään olennaista hyötyä, ja ilman että ketään muuta juoksijaa olisi häiritty. "Hyödyllä" tarkoitetaan esim. sitä, että juoksija ohittaa toisen juoksijan sisäkentän kautta. Periaatteessa juoksija voisi vaikka pompata aina kaarteen jälkeen sisäkentälle ja juosta siellä, kunhan tulisi ennen seuraavan kaarteen alkua takaisin radalle eikä ohittaisi ketään sisäkentällä juostessaan. Enemmän matkaahan hän vain itselleen kerryttää tällä tavoin, kuten Jagerillekin kävi.


13. Eksyminen matkalla

Ennen naisten estejuoksun finaalia katsoin tarkasti jokaista juoksijaa. Voittajan näkee tappajan katseesta, häviäjän pälyilystä. Ennakkosuosikki, olympiavoittaja ja ME-nainen Ruth Jebet ei säväyttänyt. Ilmoitin mitalikolmikon olevan Chepkoech - Coburn - Jebet. En vain uskaltanut jättää Jebetiä kokonaan pois mitaleilta, vaikka mieli teki laittaa Jepkemoi hänen tilalleen. No, mitalikolmikko oli Coburn - Frerichs - Jepkemoi. Jebet oli vasta viides. Frerichs tuli täysin puskista, paransi ennätystään yli 15 sekuntia ja toi jenkeille kaksoisvoiton. Mutta huikeinta oli se, mitä omalle ykkösvalinnalleni Chepkoechille tapahtui. Hän oli kärjessä ensimmäiselle vesiesteelle tultaessa - ja juoksi sen ohi! Vasta toisten hypätessä esteelle hän huomasi, mitä tapahtui, jarrutti, kääntyi takaisin ja veti toisen U-käännöksen aitoen esteen yli lähes nollavauhdista. Videolta näkee, että Chepkoech nousee vesihaudasta kahdeksan sekuntia kärkeä jäljessä. Seuraavalla kierroksella hän kaatui kuivaesteellä menettäen siinäkin useita sekunteja! Siitä huolimatta hän nousi vielä kärkitaistoon mukaan, mutta lopussa eivät enää paukut riittäneet. Hän oli neljäs häviten voittajalle vajaat kahdeksan sekuntia...


14. Ällöttävää

Naisestejuoksussa pysyäksemme: Suomen Sandra Eriksson ei tällä kertaa ollut mukana, koska on vasta toipumassa. Camilla Richardsson karsiutui odotetusti alkuerissä. Molemmat estejuoksijamme ovat suomenruotsalaisia. Valitettavasti molemmat ovat joutuneet sen takia ilmeisesti saman ahdistelijan uhreiksi. Törkyturpa on kehottanut "puhumaan suomea tai vaihtamaan hurrien edustajaksi". Toivon että en koskaan joudu tämän paskapään kanssa samaan tilaan - en hänen itsensä vaan oman itseni takia. Molemmat estejuoksijamme ovat suomalaisia. He vain sattuvat olemaan ruotsia äidinkielenään puhuvia suomalaisia. Camilla puhuu sitä paitsi oikein hyvin suomeakin. Sandra ymmärtää hyvin, mutta puhuu paljon huonommin, mutta hän onkin asunut jo vuosia Ruotsissa henkilökohtaisista syistä. Suomessa asuessaan hän yritti kovasti opiskella parempaa suomen kieltä - autoin muutaman kerran itsekin. Nykyään suomen kieli on sen verran ruosteessa, että taannon hänen blogiinsa kommentoidessani kirjoitin varmuuden vuoksi ruotsiksi. Suomenruotsalaiset ovat suomalaisia siinä missä me suomea äidinkielenämme puhuvat. Olen yrittänyt, jos kielitaito sen sallii, puhua ruotsia heidän kanssaan. Tosin useimmat ruotsinsuomalaiset, kuten Camilla, puhuvat suomea paremmin kuin minä ruotsia, joten tositilanteessa kommunikointi onnistuu yleensä parhaiten siten, että molemmat puhuvat omaa äidinkieltään. Tosin Sandran kanssa se on niillä ja rajoilla, koska hänen suomensa on päässyt vähän ruostumaan.


15. "Heikkoa" menestystä

Suomen menestystä MM-kisoissa pidettiin yleisesti ottaen kehnona. Tämä pitää paikkansa, jos vertaa aiempiin kisoihin - ja erityisesti jos vertaa kultaiseen 70-lukuun. Tosiasiat on kuitenkin muistettava. Ei yleisurheilu ole mitään hiihtoa tai jääkiekkoa. Se on tolkuttoman globaali laji. On täysin käsittämätöntä, kuinka keihäänheitosta jaksetaan aina sanoa, että "eihän sitä harrasteta juuri missään". Esimerkiksi vuoden 2016 miesten keihäänheiton maailmantilastossa on 50 parhaan joukossa edustettuna 28 eri maata. Joka maanosasta vieläpä vähintään kolme eri maata, aina Oseaniaa (Australia, Uusi-Seelanti ja Fidzi) myöten. Haastan lukijaa esittämään yleisurheilun ulkopuolelta jonkin lajin, jossa viidenkymmenen parhaan joukossa on useamman maan edustajia kuin keihäänheitossa. Vihjeeksi sanottakoon, että taatusti ei onnistu edes lajeista globaaleimmaksi virheellisesti väitetyssä jalkapallossa. Jääkiekossa ei riitä edes viidentuhannen parhaan pelaajan listaaminen, että saataisiin yhtä monen maan edustajia kuin keihäänheitossa löytyy viidenkymmenen joukosta.
Mikäli katsotaan yleisurheilun tasoa eri maissa, Suomi oli viime vuonna maailman 22. kovin maa. Se toinen todella globaali laji eli jalkapallo on valovuoden päässä. Mikään globaali yksilölaji ei yllä lähellekään. Joukkuelajeista kovasti hehkutettu miesten koripallomaajoukkue on maailmanlistalla sijalla 32 eli ei pärjää yleisurheilulle, naisten maajoukkue ei edes mahdu 77 rankatun joukkoon. Myöskin ansiokkaasti esiintynyt miesten lentopallomaajoukkue on sijalla 18 eli niukasti yleisurheilun edellä, mutta naismaajoukkue on 79. Ei jatkoon.
Maailmassa harvempi kuin joka tuhannes ihminen on suomalainen. MM-kisoissa on 48 yksilölajia, pyöristetään viiteenkymmeneen. Tästä laskien 1000 : 50 = 20 eli Suomi menestyisi tasollaan, jos yksi urheilija olisi kahdenkymmenen parhaan joukossa. Niitä oli useita.


Loppukevennys: Sen seksi tein

Tutkimus totesi pettämisen perussyyn olevan miehillä ja naisilla erilainen. Miehillä yleisin syy pettämiseen oli seksin puute parisuhteessa, naisilla huono parisuhde.
Puretaan syyt palasiksi.
Mies: Ei saa seksiä parisuhteessa, johon on muuten ihan tyytyväinen. Menee ja harjoittaa seksiä jonkun muun kanssa. Tavoite saavutettu. Palaa parisuhteeseen.
Nainen: On tyytymätön parisuhteeseensa, mutta seksi ei ole siinä ongelma. Menee ja harjoittaa seksiä jonkun muun kanssa. Ei kuitenkaan ryhdy tämän kanssa parisuhteeseen. Palaa entiseen parisuhteeseensa, johon oli tyytymätön.
Katsaus naisen logiikan ihmeelliseen maailmaan päättyy tähän.

lauantai 19. elokuuta 2017

Uusinta: POW-WOW

Lukijalle: Tässä viime aikoina on luettu Syyriassa ISIS:in vangeiksi jääneistä taistelijoista. Jotenkin on epäilys, että siitä sakista ei nouse samanlaisia tarinoita kuin tässä viiden vuoden takaisessa jutussa entisistä sotavangeista:

Kauan sitten, Eskelisen linja-autossa matkalla Rovaniemeltä pohjoiseen kuski ja hänen takanaan istunut iäkkäänpuoleinen mies juttelivat niitä näitä. Istuin käytävän toisella puolella ja kuuntelin puolella korvalla äijien puheita. Mitäpä ne hetkauttivat nuorta miestä, joka nautti aurinkoisesta kesäsäästä, katseli liikennettä ja tuumaili että vuoden päästä pääsee jo itsekin auton rattiin. Sitten juttu kääntyi sota-aikaan ja historiasta kiinnostuneena terästin kuuloani. Kuski itse oli ollut nöösipoika tuolloin, mutta kyytimies armeijan harmaissa. Kuski totesi, miten Lapin sodassa oli jossain juuri ohitetussa paikassa suomalaisia siviilejä ollut saksalaisten vankeina. Kyytimies murahti siihen, että parempi saksalaisten kuin venäläisten vankina. Jokin äänensävyssä sai kuskin esittämään kysymyksen, johon tuli myöntävä vastaus. "Oli se melkoinen paikka ja jäljet vaivaa vieläkin." Muuta hän ei sanonut eikä vastannut enää jatkokysymykseen, vaan ohjasi puheen muille urille. Muutaman sanan vaihdoin sitten myöhemmin keskustelussa minäkin, mutta aihe ei enää liittynyt sotaan.
Tuo on tietääkseni ainoa kerta, kun olen ikinä tavannut entisen sotavangin. Luultavasti olen tavannut muitakin, mutta en ole ollut tietoinen vankitaustasta. Pitkään suomalaiset sotavangit vaikenivat kokemuksistaan ja nykyään jäljellä on vain muutamia kymmeniä. Heidän elinikänsä on jäänyt keskimäärin lyhyemmäksi kuin muiden veteraanien - jäljet jäivät vaivaamaan, kuten tuotakin miestä. Neuvostoliitto ei paljon sotavankien kohtelusta määräävistä Geneven sopimuksista piitannut.

Koska sodalla on tapana koskettaa kaikenlaisia ihmisiä, sotavangiksikin voi joutua miltei kuka tahansa. Monella myöhemmässä elämässään kuuluisaksi nousseella henkilöllä on taustallaan sotavankeus, samoin joskus on käynyt niin että joku kuuluisuus on jäänyt sotavangiksi. Seuraavassa listassa tusina yleensä muista kuin sota-ansioistaan tunnettua henkilöä. Suomalaisia ei ole joukossa. Osaksi siitä syystä, että suomalaisia on vangiksi jäänyt suhteellisen vähän - esimerkiksi korkea-arvoisin vangiksi jäänyt suomalaissotilas oli vain majuri. Tosin yleni sittemmin kenraaliluutnantiksi, joten ei sotavankeus ainakaan uraputken este ollut.
Muita kuuluisia suomalaisia sotavankeja olivat mm. sittemmin sekä kesä- että talviolympialaisissa urheillut Keijo Kuusela ja ensimmäisenä suomalaisena äänivallin rikkonut Lauri Pekuri.
Ulkomaalaisista listalle ei ole kelpuutettu Nobel-kirjailija Günter Grassia tai paavi Benedictus XVI:ta, koska he eivät jääneet vangiksi varsinaisesti sodan aikana, vaan saksalaisina sotilaina joutuivat automaattisesti joksikin aikaa vankileirille sodan päätyttyä. Grassin muistelmateoksen Sipulia kuorimassa mukaan hän ystävystyi vankileirillä nuoreen Josephiin, joka aikoi ruveta katoliseksi papiksi. Muisteluun kannattaa suhtautua samalla luotettavuudella kuin muihinkin Grassin jorinoihin.
Listalle ei ole kelvannut myöskään Werner Mölders, koska hänellä ei kyseisen sodan ohella ole muita merkittäviä saavutuksia. Ei vaikka hänellä olikin takanaan erikoinen sotavankeus. Hävittäjä-ässä tuli ammutuksi alas 5.6.1940 Ranskan taistelun aikana ja jäi vangiksi. Kolme viikkoa myöhemmin Ranska antautui ja Mölders pääsi vapaaksi. Hän ehti ottaa osaa Taisteluun Britanniasta ja Operaatio Barbarossaan ja olla ensimmäinen sadan ilmavoiton rajan saavuttanut lentäjä ennen kuolemaansa lento-onnettomuudessa.

Henkilöt on listattu sotavangiksi joutumisen päivämäärän mukaiseen järjestykseen.

1. Napoleon III, 2.9.1870.
Napoleonin veljenpoika Ludwig Napoleon valittiin Ranskan presidentiksi 1848. Suvussa kulkeva kunnianhimo ei kuitenkaan asettunut, vaan neljä vuotta myöhemmin hän julisti itsensä keisariksi nimellä Napoleon III. Saksan-Ranskan sodan ratkaisutaistelussa Sedanissa saksalaiset onnistuivat piirittämään ranskalaiset joukot, joiden mukana oli myös keisari itse. Antauduttuaan Napoleon III pyysi Preussin kansleri Otto von Bismarckia tapaamaan itseään. Bismarck kertoo tästä vaatimattomassa työläisasunnossa Doncheryssä Sedanin lähistöllä käydystä tapaamisesta vaimolleen kirjoittamassaan kirjeessä. Siinä hän toteaa seurustelumme oli hyvin hankalaa, sillä minä en halunnut kosketella asioita, jotka olisivat ehkä loukannet häntä, joka Jumalan mahtavan käden avulla oli kukistettu. Napoleon III:lle sotavankeus ja tappio oli todella kohtalollinen isku; kuuden kuukauden kuluttua hän vapautui, mutta vietti loppuelämänsä maanpaossa Englannissa.

2. Winston Churchill, 15.11.1899.
Churchill palveli nuorena miehenä upseerina brittiarmeijassa ottaen osaa sotaan Sudanissa. Vuonna 1899 hän erosi armeijan palveluksesta tarkoituksenaan ryhtyä poliitikoksi. Hävittyään parlamenttivaaleissa Churchill tarttui tilaisuuteen lähteä Morning Post -lehden reportteriksi vastikään syttyneeseen buurisotaan. Siellä hän otti osaa tiedustelumatkaan panssarijunalla (voi pyhä jysäys sen ajan taktiikoita!), jonka buurit tietysti suistivat kiskoilta. Saatuaan veturin toimivaksi joukko lähti perääntymään, haavoittuneet veturissa ja muut mukana marssien. Churchill joutui tekemään pienen partiomatkan etsimässä jälkeen jääneitä miehiä, jolloin hän joutui buurien yllättämäksi. Rintaan osoittavan kiväärin edessä ei voinut muuta kuin nostaa kädet ylös. Vankeudessa Churchill yritti puhua itsensä vapaaksi kirjeenvaihtaja-asemansa takia, mutta jääräpäiset buurit vetosivat aivan oikeuteutsti siihen, että hän oli itse luopunut asemastaan osallistumalla taisteluun. Niinpä Churchill päätti paeta ja tässä onnistuikin. Matkaa Portugalin hallitsemaan Mosambikiin oli melkein 500 km, mutta tästäkin hän selviytyi. Etelä-Afrikkaan ja sittemmin Englantiin palattuaan hän huomasi olevansa kaikkien tuntema sankari. Kokonaan toinen asia on, olisiko hänestä tullut parlamentaarikko, kabinetin jäsen ja pitkäaikainen pääministeri ilman tätäkin profiilinkorotusepisodia.

3. Josip Broz Tito, 25.3.1915.
Kroatia kuului ennen ensimmäistä maailmansotaa Itävalta-Unkariin, joten nuori Josip Broz kutsuttiin maan armeijan riveihin 1913. Sodassa hän taisteli itärintamalla ja osoittautui erinomaiseksi sotilaaksi. Hänestä tuli armeijan nuorin vääpeli vasta 22-vuotiaana, mutta pian tämän jälkeen hän haavoittui vakavasti ja jäi venäläisten vangiksi. Jo vahvana itänyt vasemmistolainen aate puhkesi vankeusaikana rikkaruohoonsa ja Broz liittyi Jugoslavian kommunistiseen puolueeseen Siperiassa 1918. Toisen maailmansodan jälkeen hänestä tuli kommunistisen Jugoslavian elinikäinen presidentti, mitä titteliä hän pitikin kuolemaansa asti 1980.

4. Charles de Gaulle, maaliskuu 1916.
Ensimmäisen maailmansodan syttyessä de Gaulle oli nuori luutnantti. Luonne oli miehellä jo myöhemmän maineensa mukainen: totesi Ranskan taktiikan mekanisoituneeseen sodankäyntiin vanhentuneeksi, sai kunniamerkin urhoollisuudesta, haavoittui kolmesti, oli välillä muutaman kuukauden syrjässä pahimman jälkeen, ylennettiin arvossa kapteeniksi ja tehtävässä joukkueenjohtajasta komppanianpäälliköksi. Verdunin tulihelvetissä de Gaulle menetti tajuntansa kaasuhyökkäyksessä ja jäi saksalaisten vangiksi. Sotavankeudesta hän yritti paeta viidesti ja joutui erikoisvartioituun vankilaan. Siellä hän kirjoitti ensimmäisen kirjansa, joka käsitteli keisarillisen Saksan armeijaa. Kolme viikkoa aselevon jälkeen de Gaulle palasi kotiinsa ja yleni everstiksi sotien välillä (sen pidemmälle ei ole tapana päästä, jos veetuilee esimiehilleen etenkin jos on oikeassa, kuten de Gaulle panssarien käytön teoriassaan). Loppu on historiaa: Ranskan antautuminen, pako Englantiin, Vapaan Ranskan johtajuus ja aseman varmistaminen neljän voittajavallan joukossa. Sitten pitkäaikainen presidenttiys.

5. Viktor Tsukarin, lokakuu 1941.
Tsukarin oli nuori lupaava voimistelija, mutta urheilu jäi Saksan hyökätessä Neuvostoliittoon. Hän jäi vangiksi Pultavan lähistöllä ja kulki useiden vankileirien (mm. Buchenwald) kautta ennen vapautumistaan sodan päätyttyä. Normaaliin tapaan häntä ei laitettukaan rangaistukseksi gulagiin, vaan harjoittelemaan. Kannatti, koska Tsukarin voitti vuosien 1952 ja 1956 olympialaisissa peräti seitsemän kultamitalia. Tieteellisellä uralla hän eteni liikuntakasvatuksen apulaisprofessoriksi.

6. Kristjan Palusalu, 31.10.1941.
Virolainen Palusalu saavutti Berliinin olympialaisissa yllättäen kaksi kultaa voittamalla raskaan sarjan sekä kreikkalais-roomalaisessa että vapaapainissa. Viron liityttyä 1940 vapaaehtoisesti neuvostokansojen onnelliseen perheeseen Palusalu vietiin Puna-armeijan riveihin 1941 suunnilleen yhtä vapaaehtoisesti. Myöhäissyksyllä hän onnistui toverinsa (pun intented) kanssa pujahtamaan suomalaisten linjojen läpi ja antautumaan. Palusalun tunnisti kyseisellä rintamalohkolla lääkärinä toiminut voimistelun olympiamitalisti Heikki Savolainen. Sodan päätyttyä Palusalu joutui tietysti gulagiin. Myöhemmin hän ilmeisesti toimi Pronssisoturi-patsaan mallina. Kun virolaiset siirsivät venäläismiehityksen symbolina pidetyn patsaan näkyvältä paikalta Tallinnan keskustasta syrjemmälle sotilashautausmaalle, maan venäläisvähemmistö protestoi raivokkaasti ja Venäjä tyypilliseen tapaansa sotkeutui asiaan. Virolaiset olisivat voineet toimia fiksumminkin. Patsaassa on kuvattu alaspäin katseensa painanut sotilas kivääri selässään piippu alaspäin osoittaen eli antautumisasennossa! Virolaisten olisi pitänyt säilyttää monumentti paikallaan, nimetä se uudelleen Antautuvan neuvostosotilaan muistomerkiksi ja kiinnittää jalustaan Palusalusta kertova laatta. Neuvostomiehitystä lämmöllä muistelevista noin 50 % olisi kuollut vitutukseen.

7. James Clavell, alkuvuosi 1942.
Vain 17-vuotias Clavell joutui japanilaisten vangiksi Malaijan antautuessa ja vietti loppusodan pahamaineisella Changin vankileirillä Singaporessa. Sodan jälkeen hän meni aluksi elokuva-alalle käsikirjoittajaksi ja ohjaajaksi. Ensimmäinen kirja, Kuningasrotta, ilmestyi 1962 ja oli myyntimenestys. Se sijoittui Changin vankileirille. Yhtenä hahmona oli Peter Marlowe, jota pidetään kirjailijan alter egona, joskin Clavell ei koskaan suoranaisesti kieltänyt eikä myöntänyt asiaa. Kirjasta sai alkunsa satoja vuosia ja valtavia tiiliskiviromaaneja (Kuningasrotta oli normaalipaksuinen) käsittänyt Aasian Saaga, jonka tunnetuin teos lienee kolmantena ilmestynyt Shogun.

8. Konrad Lorenz, 1944.
Itävaltalainen lääkäri-biologi, leimautumisilmiön keksijä Lorenz jäi venäläisten vangiksi toimiessaan perääntymisvaiheen aikana lääkärinä itärintamalla. Hän jatkoi lääkärin työtään vankileirillä ja vapautui 1948. Lääketieteen nobelisti hänestä tuli 1973.

9. Donald Pleasence, 31.8.1944.
Aloitteleva näyttelijä Donald Pleasence oli aluksi aseistakieltäytyjä, mutta vaihtoi mielipidettään ja päätyi Avro Lancaster -pommikoneen miehistöön. Kone ammuttiin alas miehitetyn Ranskan yllä ja Pleasence päätyi sotavankileirille, jossa hän osallistui viihdytystoimintaan esiintymällä näytelmissä. Sodan jälkeen hän näytteli elokuvassa Suuri pakoretki, joka perustui tositapahtumiin RAF:n miesten yrittäessä joukkopakoa Stalag Luft III -leiriltä. Pleasence itse oli ollut Stalag Luft I -leirillä. Tunnetuin rooli taisi kuitenkin olla Bond-pahis Blofeld elokuvassa Elät vain kahdesti.

10. Kurt Vonnegut, 19.12.1944.
Saksalaistaustainen Vonnegut jäi vangiksi Ardennien taistelussa yksikkönsä jouduttua piiritetyksi. Hän päätyi vankileirille Dresdeniin, joka oli siihen asti säästynyt pommituksilta ... mutta sitten tuli 13.2.1945 ja kolme päivää kestänyt Dresdenin tuho. Vonnegut jäi henkiin, koska hän oli onnekseen maanalaisessa teurastamossa. Kirja Teurastamo 5 kilauttanee kelloja? Niin se käy.

11. Bert Trautmann, 1945.
17-vuotias Trautmann liittyi Luftwaffeen 1941 ja päätyi lopulta laskuvarjojääkäreihin. Itärintamalla hän jäi joksikin aikaa venäläisten vangiksi, mutta onnistui pakenemaan. Sodan lopussa länsirintaman puolella kävi kehnommin. Yksikkönsä hajottua Trautmann jäi amerikkalaisten vangiksi ja pakeni taas vain joutuakseen kesken pakoyrityksen brittien vangiksi. Tällä kertaa Trautmann kuljetettiin Englantiin, jonne hän päätti sodan loputtua jäädä. Lupaava maalivahti pelasi ensin amatööriseuroissa, mutta herätti sitten Manchester Cityn huomion. Trautmann pelasi seurassa 1949-64, legendaarisimpana suorituksenaan vuoden 1956 cup-finaali. 15 minuuttia ennen loppua hän sai kovan tällin yhteentörmäyksessä, mutta pelasi loppuun tehden myös yhden loistopelastuksen ja vieden seuransa voittoon. Myöhemmin huomattiin, että viisi niskanikamaa oli pois paikaltaan ja yksi niistä oli murtunut. Nykyään lähes 90-vuotias Trautmann elelee Espanjassa ja kannattaa yhä Manchester Cityä. Viime aikoina onkin riittänyt ilonaiheita enemmän kuin vuosikymmeniin.
Päivitys 19.8.2017: Trautmann kuoli 2013.

12. John McCain, 26.10.1967.
Komentajakapteeni John McCain oli ollut kovassa paikassa, kun lentotukialus USS Forrestalin kannella laukesi vahingossa raketti, joka sytytti valtavan tulipalon. Koneensa ohjaamossa istunut McCain pääsi kuolemanloukusta pakoon hyppäämällä alas polttoaineletkua pitkin juuri ennen kuin räjähdykset alkoivat. Mm. McCainin kone tuhoutui sen pommien ja polttoaineen räjähdettyä ja 134 merimiestä kuoli. Muutamaa kuukautta myöhemmin McCainin kone ammuttiin alas Hanoin yllä. Hän itse haavoittui ja hyppäsi laskuvarjolla järveen. Pohjoisvietnamilaiset kiskoivat hänet sieltä ylös ja veivät vankileirille, jossa hän vietti seuraavat viisi ja puoli vuotta. McCainin isä, amiraali John McCain Jr. nimitettiin Vietnamin joukkojen komentajaksi 1968. Tällöin pohjoisvietnamilaiset tarjoisivat hänen pojalleen vapauttamista saavuttaakseen propagandavoiton. Poika kieltäytyi ja vapautuminen vaihtui kidutukseen ja viisi vuotta pidempään vankeuteen. Sotavankeudesta jääneet vammat, mm. kyvyttömyys nostaa käsiä pään tasalle, lopettivat lentäjän uran. Nähdessään ylenemismahdollisuudet huipulle heikoiksi hän erosi laivastosta kommodorina ja meni politiikkaan. Pyrkiessään ensi kertaa kongressiin Arizonasta eräs paikallinen syytti häntä kiipijäksi, joka oli muuttanut paikalle vain ehdokkuuden takia. McCain heitti takaisin legendaksi muodostuneen vastauksen: Kuunteles, kaveri. Vietin 22 vuotta laivastossa. Isäni oli laivastossa. Isoisäni oli laivastossa. Meillä, jotka olemme sotilaita, on taipumus muuttaa paljon. Meidän on elettävä kaikkialla maassa, kaikkialla maailmassa. Toivoisin että minulla olisi ollut etuoikeus, kuten sinulla, elää koko ikäni mukavassa paikassa kuten Arizonan ensimmäisessä vaalipiirissä, mutta minun piti tehdä muita asioia. Itse asiassa, kun ajattelen nyt asiaa, paikka jossa olen elänyt pisimmän pätkän elämääni on Hanoi. Ura huipentui presidenttiehdokkuuteen ja tappioon Barack Obamalle 2008.

tiistai 15. elokuuta 2017

Muistijälki

Sanotaan, että kaikista ihmisen aisteista hajuaisti on primitiivisin ja jättää syvimmän muistijäljen. Kenties tunnetuin kuvaus tällaisesta muistijäljestä on Marcel Proustin teoksessa Kadonnutta aikaa etsimässä, jossa Madeleine-leivoksen maku ja tuoksu herättävät päähenkilössä mieleen äärimmäisen eläviltä tuntuvat muistot.

Etsin taannoin erästä tietoa ja siinä yhteydessä törmäsin netistä löytyvään Suomen murrearkistoon, jossa on ääninäytteitä eri paikkakuntien murteista. Ehkä keskimäärin 50 vuotta vanhoja äänityksiä, jotkut vanhempia, jotkut nuorempia. Eli ajalta, jolloin yleiskieli ei ollut vielä ehtinyt etenkään vanhempien ihmisten puheeseen merkittävästi vaikuttaa.

Hetken mielijohteesta klikkasin erään minulle lapsuudesta tutun paikkakunnan näytettä. Kyseessä ei ole kotipaikkakuntani, vaan paikkakunta X, jossa olin viettänyt lapsuudessa ja nuoruudessa paljon aikaa.

Tunne oli päätähuimaava. Kun puhe alkoi soljua, lihakseni jännittyivät. Jostain syvältä aivoista nousi tuoksuelämys. Se tuoksu, joka oli vanhassa pienessä maalaistuvassa. Aavistus navettaa, puisia hirsihuonekaluja ja vanhoja vaatteita. Kuviteltu tuoksu oli yhtä vahva kuin oikea havainto olisi ollut.

Jälkeenpäin ajatellen selitys oli selvä. En ollut kuullut tuontapaista puheenpartta sitten lapsuuden. Sen aikaiset vanhat ihmiset ovat jo kuolleet. Vaikka paikkakunnalla X puhutaan edelleen samaa murretta, eivät pikkuserkkuni puhu enää samalla rytmityksellä. Taivutukset ovat samat, mutta rytmi on yleissuomalaistunut. Siksi muistijälki säväytti - ja rajusti.

Kyseisen paikkakunnan murre on kuulemma kielentutkijalle helposti tunnistettavissa erikoisuutensa takia. Kuuntelin testatakseni naapuripaikkakuntien näytteet. Niistä vain paikkakunnan Y näyte herätti samanlaisia tuntemuksia, joskin selvästi lievempinä. Olin yllättynyt, koska olin odottanut paikkakunnan Z näytteeltä sitä, mutta se ei toiminut lainkaan. Odotukset aiheutuivat siitä, että minulle tutuin osa paikkakunnasta X sijaitsi nimenomaan paikkakunnan Z rajalla ja myös Z oli minulle varsin tuttu. Selitys vieraudelle löytyi paikkakunnan Z näytteestä: siinä puhui paikkakunnan toiselta laidalta kotoisin ollut henkilö. Sen sijaan toisella puolella paikkakuntaa X sijainneen paikkakunta Y:n näytteessä murre oli selvästi lähempänä lapsuuteni muistoja.

Kuuntelin myös nykyisen kotipaikkakuntani Hornankuusen murrenäytteen. Ero nykyiseen puheenparteen oli huomattava, mutta erilainen kuin X:llä. Tuntui, että juuri päinvastaisesti rytmi on säilynyt, mutta taivutukset muuttuneet lähemmäs yleiskieltä. Oli vaikeuksia ymmärtää mitä helvettiä puhuja oikein sanoi.

Seuraavaksi alkoi itää ajatus sokkotestistä. Kutsuin Ylimmäisen Johtavan Pääinkvisiittorin paikalle ja selostin keksimäni koemenettelyn. Eli:
1) Testaaja (tässä tapauksessa Salli B) valitsee listasta kymmenen paikkakuntaa, jotka saavat olla mitä tahansa - toki on suositeltavaa valita lähes joka murrealueesta jotakin, mutta voi olla parikin kohdetta samalta alueelta ihan kontrollimielessä.
2) Testaaja ottaa ensimmäisen kohteen, klikkaa nauhoitteen soimaan ja siirtää kursorin johonkin puolivälin paikkeille (näytteiden kesto on muutama minuutti) siksi, että näytteen alussa haastattelija joskus mainitsee paikannimen joka paljastaisi missä ollaan.
3) Testattava (tässä tapauksessa allekirjoittanut) kuuntelee näytteen joko loppuun tai siihen asti kunnes on valmis arvaamaan. Mikäli näytteessä mainitaan paikkakunta, se hylätään ja testaaja ottaa sen tilalle uusi näyte (näin kävi varsinaisessa testissä kerran). On huomattava, että testattava ei saa nähdä tietokoneen ruudulta nettiosoitetta, koska se paljastaa paikkakunnan.
4) Testattava ilmoittaa, mitä paikkakuntaa hän veikkaa. (Hän saa testauksen aikana esittää perusteluja ja arveluja ennen lopullista valintaansa, mutta testaaja ei saa antaa mitään vihjeitä.) Tämän jälkeen paljastetaan, mikä paikkakunta oli oikeasti kyseessä.
5) Toistetaan vaiheet 2-4 kunnes kaikki näytteet on käyty läpi.

Ja kuinkas äijän kävi? Näytteet järjestyksessä ja kommentteja kuuntelun ajalta:

1. Tässä ei ole oikein mitään mihin tarttua. Olisiko Keski-Suomea? Ei, tuossa oli selvä savolainen muljautus. Mutta ei tämä kunnon savoa ole. Etelä-Savoa, mutta Keski-Suomeen päin?
Veikkaus: Kangasniemi
Näyte: Keuruu
Voi perkele. Olisi pitänyt sittenkin pitäytyä Keski-Suomessa.

2. No tämä kalskahtaa hämeeltä. Kuulostaa vähän Yrjö-kirjoilta mutta ei niin leveää. Vastoin yleistä luuloa Yrjöissä ei puhuta tamperetta, vaan Längelmäen murretta. Jostain sieltäpäin.
Veikkaus: Orivesi
Näyte: Kangasala
No joo, tuli lähdettyä Tampereelta koilliseen kun piti lähteä kaakkoon. Mutta samaan maakuntaan meni.

3. Ensimmäiset sanat - tai oikeastaan rytmi - paljastavat heti, että Varsinais-Suomessa ollaan.
Veikkaus: Turku
Näyte: Nousiainen
Tästä voi sanoa, että oikein meni parinkymmenen kilometrin tarkkuudella.

4. Piru vie, tämä ei kyllä ole mistään kotoisin. Ei ole kyllä karjalaa, mutta ei tämä savoakaan ole. Jotain siltä ja väliltä.
Veikkaus: Parikkala
Näyte: Rautjärvi
Jess! Tuuletuksen paikka, meni naapuripitäjään. Mutta ei tämä kyllä Marja-Liisa Kirvesniemeltä kuulostanut.

5. Jaahas, nyt ollaan Savossa. Ei kylläkään siellä ihan sydänmailla pahimman vääntämisen keskellä.
Veikkaus: Heinävesi
Näyte: Lapinlahti
Oikeaan alueeseen meni, mutta kyllä ovat löytäneet Lapinlahdelta harvinaisen yleiskielisen ihmisen puhumaan - kyllä paikallisissa Eliittikisoissa viännetään savoa syvemmältä. Olisiko haasteteltava tehnyt saman kun äitivainaani, jota kerran haastateltiin torilla telkkariin? Olen ihan varma että toimittaja oli valinnut hänet kohteeksi kuultuaan rehevän murteen. Ja mitäpä eukko teki? Tajusi että nyt ollaan julkisuudessa ja yritti puhua niin hyvin kirjakieltä kuin vain osasi.

6. Mitä helvettiä tämä nyt on? Jotain etäisiä kaikuja pohjanmaasta mutta ei kuitenkaan oikeasti. Ja raja pohjanmaan ja muun Suomen välillä on jyrkkä. Paitsi ehkä pohjoisessa. Eikä tässä puhuta hoon päältä. Olisko jotain Etelä-Lappia?
Veikkaus: Tervola
Näyte: Haukipudas
Jumangegga! Ei tuo muistuttanut Oulua yhtään. Tai no, ehkä nyt jonkin verran jälkeenpäin ajatellen. Meni naapurimurrealueeseen nyt kuitenkin.

7. "Lammasta kerithän". Jaaha, nyt vedetään hoon päältä. Jopa haastattelija kysyy: "Sanothiin". Eli pohjoisessa ollaan.
Veikkaus: Kittilä
Näyte: Halsua
Tämä meni kyllä nyt päin seiniä. Ei tähän muuta voi sanoa.

8. Mitä helvettiä tämä oikein on? Eihän tässä ole mitään mihin tarttua. Ihan mitäänsanomatonta. Jotain Keski-Suomea tämän pitää olla.
Veikkaus: Laukaa
Näyte: Mäntsälä
No ei siis sinne päinkään. Mäntsälä? No sehän on Hämeen, Uudenmaan ja Kymenlaakson rajoilla, joten eihän siitä saa mitään selvää kun siinä taitaa olla kaikkia sekaisin. Kai tämä eniten hämettä sitten oli, vaan kovin laimeaa sellaista.

9. Jaahas, nyt mentiin Pohojanmaalle. Ei tämä kyllä mitään Ilmari Turjan kyröläistä ole, jotain vähän laimeampaa.
Veikkaus: Alajärvi
Näyte: Kurikka
Mitä helkuttia, onko Kurikka Suomen ainoa paikkakunta jossa murre on syventynyt? Ainakin Juha Miedosta päätellen.

10. Nyt haastetaan karjalaa, ei hetkenkään epäilystä. Taitaa olla mieluummin Laatokan etelä- kuin pohjoispuolta. Eikä kovin syvää kuitenkaan.
Veikkaus: Säkkijärvi
Näyte: Viipuri
Helppo nakki, naapuriin meni.

Murrealueita on suomen kielessä kahdeksan pääryhmää ja jos ne jakaa alaryhmiin, niitä on yhteensä 29. Alaryhmiä tarkastellen sain tässä testissä oikein kuusi kymmenestä. Itse asiassa ne neljä väärin mennyttä livahtivat jopa pääryhmissäkin väärin. Tosin kaksi meni viereiseen, toiseen pääryhmään kuuluvaan alaryhmään ja kaksi muutakin sentään viereiseen pääryhmään. Kohtuullisen hyvin meni silti, ainakin noin omasta mielestä. Täytyy kyllä tunnustaa, että kun Sallille teki saman testin, kohtasin voittajani.

Suosittelen kokeilemaan. Varoitus: Parilla ensimmäisellä kerralla ääninäytteen yritys saattaa antaa virheilmoituksen, mutta kyllä se siitä uusintayrityksellä onnistuu.

lauantai 12. elokuuta 2017

Uusinta: Moniloikkaa

Lukijalle: Näin käynnissä olevien yleisurheilun MM-kisojen kunniaksi uusinta, jossa harjoitetaan aikoinaan itäblokin vaarallisinta urheilulajia eli vapausloikkaa:

Silloin wanhaan hyvään aikaan, kun itäblokki oli vielä voimissaan, oli tapana harrastaa loikkaamiseksi kutsuttua urheilumuotoa. Yleensä lajissa kunnostautuivat poliittiset pakolaiset, kuten unkarilainen kardinaali Jószef Mindszenty. Varsin tunnettuja loikkareita olivat myös toimittajat bulgarialaisen Georgi Markovin tapaan. Kulttuurielämän tunnetut taiteilijat loikkailivat silloin tällöin, kuten viulisti Viktoria Mullova, balettitanssija Rudolf Nurejev ja shakkimestari Viktor Kortsnoi.

Urheilupuolella loikkaukset olivat harvinaisempia. Syitä oli monia:
1) Lännessä leipänsä urheilulla tienasivat idässä harrastetuista lajeista lähinnä jalkapalloilijat. Isot rahat liikkuvat baseballissa ja jenkkifutiksessa, jotka eivät idässä olleet erityisessä suosiossa. Koripallon taso ei ollut riittävän kova, jotta idän parhaat olisivat kyenneet nousemaan NBA-tähdiksi. Sama päti jääkiekkoon aina 70-80 -lukujen taitteeseen asti. Yksilöurheiluissa raha taas ei liikkunut silloinkaan samaan malliin kuin joukkuelajeissa eivätkä he voineet luottaa elantonsa tienaamiseen.
2) Idässä valtion ammattilaisilla oli varma leipä ja moninkertainen elintaso muuhun kansaan nähden. Sitä oli turha riskeerata marginaalisen hyödyn toivossa. Sopeutumisvaikeudet uuteen joukkueeseen uudessa kulttuurissa olivat myös odotettavissa.
3) Etenkin jalkapalloilijat tiesivät pääsevänsä tietyn ikärajan - yleensä 30 vuotta - saavutettuaan tienaamaan valuttaa länteen hallituksen luvalla. Näin teki esimerkiksi legendaarinen puolalaisfutari Grzegorz Lato ja useimmat muut NL:n satelliittimaiden pelurit. Neuvostopelaajille lupaa myönnettiin harvemmin, yhtenä poikkeuksena Oleg Blohin ja hänellekin vasta perestroikan alettua. Koripallossa noudatettiin usein samaa käytäntöä, samoin jääkiekossa.

Niille, jotka eivät päässeet siirtymään laillisesti tai eivät halunneet jäädä odottamaan, jäi vain yksi vaihtoehto: loikkaus. Seuraavassa urheiluloikkausten huipputusina. Listalle ei ole otettu sellaisia urheilijoita, jotka ovat loikanneet vasta uransa päätyttyä, kuten Nadia Comaneci tai lapsena vanhempiensa mukana lähteneet, kuten Jose Canseco. Erikoinen rajatapaus on urheilu-uransa jo päätyttyä loikannut pariluistelun olympiavoittajapari Ludmila Belousova - Oleg Protopopov, joka jatkoi loikkauksen jälkeen esiintymisiä ammattilaisareenoilla.

12. Yuriorkis Gamboa voitti 2004 olympiakultaa nyrkkeilyn kärpässarjassa. Kuubalainen halusi ammattilaiseksi ja loikkasi harjoitusleiriltä Venezuelasta. Ammattilaisura alkoi 2007 ja on edennyt huikeaa tahtia: yli 20 ottelua ja kaikki voittoja. Saavutti maailmanmestaruuden höyhensarjassa, mutta on menettänyt sen liittoriitojen takia. Yleensä nyrkkeilijät ovat olleet laiskoja loikkaajia, koska amatöörinyrkkeily eroaa ammattilaisten touhusta siinä määrin, että menestys on epävarmaa. Toisaalta aikoinaan sosialistinen Jugoslavia salli parhaiden amatööriensä siirtymisen paidattomiin kehiin, esimerkiksi Mate Parlov ja Slobodan Kacar voittivat maailmanmestaruuden. Varsinaisesta itäblokista ei ennen perestroikaa päässyt ammattilaiseksi kuin kolminkertainen olympiavoittaja, Unkarin Laszlo Papp, joka olisi muussa tapauksessa lopettanut nyrkkeilyn. Unkarin viranomaiset antoivat Pappille ammattilaisoikeudet 1956 ehkä osin kiitoksena siitä, että hän pysyi neuvostomiehityksestä huolimatta maassa. Papp ei hävinnyt yhtään ammatilaisottelua, mutta viranomaiset pakottivat hänet lopettamaan ennen MM-titteliottelua.

11. Jaroslav Drobny hävisi Wimbledonin kaksinpelin finaalissa 1949 ja voitti jääkiekon maailmanmestaruuden Tsekkoslovakian joukkueessa 1947. Kommunistien kaapattua vallan Tsekkoslovakiassa 1948 Drobny loikkasi seuraavana vuonna länteen ollessaan Sveitsissä tennisturnauksessa. Jääkiekkoura päättyi käytännössä siihen, mutta tenniksessä hän voitti Wimbledonin kaksinpelin 1956. Tuolloin hän edusti Egyptiä, jonka kansalaisuuden oli saanut 1950. Britannian kansalainen Drobnystä tuli kymmenen vuotta myöhemmin.

10. Vladas Cesiunas oli liettualainen meloja, joka oli voittanut 1972 olympiakultaa kanadalaiskaksikossa Neuvostoliittoa edustaen. Vuoden 1979 MM-kisoissa Länsi-Saksassa Cesiunas - joka ei tuolloin kuulunut maansa joukkueeseen - loikkasi. Tavoitteena ei ainakaan voinut olla melonta-ammattilaisen ura, koska sellaisia ei tuolloin ollut. Seuranneet tapahtumat olivat mielenkiintoisia eikä niihin vieläkään ole saatu täyttä selvyyttä. Liettualainen ilmeisesti siepattiin Dortmundista KGB:n agenttien toimesta ja kuljetettiin Neuvostoliiton suurlähetystöön Bonniin, josta hänet palautettiin Neuvostoliittoon.

9. Petr Svoboda oli tsekkijääkiekkoilija, joka pelasi NHL:ssä 17 kautta. Joka vuosi NHL-seurat varaavat lupaavimmat nuoret pelaajat ympäri maailmaa. 80-luvun alkuvuosina itäblokin parhaita varattiin yleensä tilaisuuden loppupäässä, koska tsekeillä oli tapana päästää omat tähtensä vapaaksi vasta kolmikymppisinä ja neukuilla ei koskaan. Niinpä olikin jättiyllätys, kun vuonna 1984 Montreal Canadiens varasi vasta 18-vuotiaan huippulupaus Svobodan jo viidennellä vuorolla. Vielä suurempi yllätys oli, kun joukkueen johtoporras marssitti hallin kätköissä olleen Svobodan esiintymislavalle. Joukkue oli järjestänyt Svobodan loikkauksen ja pitänyt nuorukaista piilossa, etteivät neljä aiemmin varausvuorossa ollutta seuraa päässeet huomaamaan ja ehtinyt varata ensin.

8. Jürgen May oli itäsaksalainen keskimatkojen juoksija, 1000 metrin ME-mies ja 1500 metrin Euroopan ennätyksen haltija. Hän loikkasi Länsi-Saksaan 1967 ja kaksi vuotta myöhemmin hänet valittiin maan EM-kisajoukkueeseen. IAAF ei kuitenkaan hyväksynyt Mayn osanottoa Itä-Saksan vastustuksen takia, jolloin Länsi-Saksa teki erikoisen boikotin: maan urheilijat jäivät pois kaikista yksilölajeista, mutta ottivat osaa viestijuoksuihin. May edusti uutta kotimaataan Helsingin EM-kisoissa 1971 ja seuraavana vuonna olympialaisissa, mutta ei enää päässyt entiselle tasolleen. Yleisurheilijat eivät liiemmin loikkauksia harrastaneet, koska itäblokissa valtion ammattilaisilla asiat olivat jopa paremmin kuin amatööri-lännessä. Yksi poikkeus oli kiekonheiton silloinen ME-mies Wolfgang Schmidt, joka tuomittiin 1982 vankilaan loikkausyrityksestä. Viisi vuotta myöhemmin hänen sallittiin siirtyä laillisesti Länsi-Saksaan, jonka edustajana hän sai vielä 1990 EM-pronssia.

7. Aleksander Mogilny, juuri 20 vuotta täyttänyt huippulupaus ja iästään huolimatta jo olympiavoittaja sekä maailmanmestari loikkasi 1989 Ruotsin MM-kisoista Pohjois-Amerikkaan. Kyseessä oli ensimmäinen neuvostopelaajan loikkaus. Aiemmin oli lähtöluvan saanut edellisen vuoden kokeilutapaus, maajoukkueen nelosketjun mies Sergei Priahin sekä muutama vuosi aiemmin kuriositeettina avioliiton takia muuttoluvan saanut neuvostoliigan tusinapelaaja Viktor Netshajev, jonka NHL-ura jäi kolmeen otteluun. Mogilnyn loikkauksen pelättiin estävän jo melkein valmiiksi sovitun legendaarisen ykköskentän, tuolloin kolmikymppisten Makarov-Larionov-Krutov-Fetisov-Kasatonovin ja muutaman muun pelaajan siirtymisen, mutta perestroika eteni ja miehet pääsivät syksyllä matkaan. Vuotta myöhemmin tapahtui vielä yksi loikkaus, kun nuori Sergei Fedorov lähti ilman lupaa, mutta sen jälkeen siirtyminen oli vapaata. NHL-joukkueet olivat jo 70-luvulla houkutelleet neuvostopelaajia, etenkin maalivahti Vladislav Tretjakia ja tulista Valeri Harlamovia, mutta turhaan.

6. Naim Suleimanoglu syntyi Bulgariassa nimellä Naim Suleimanov, mistä voi päätellä hänen kuuluneen turkkilaisvähemmistöön. Painonnoston ihmelapsi teki ensimmäisen ME:nsä 16-vuotiaana 1983. Dopingia luonnollisesti epäiltiin, mutta bulgarialaisen urheilukoulun tuotteet eivät käyttäneet kiellettyjä aineita. Bulgarialaisessa urheilukoulussa taas kielletyiksi aineiksi laskettiin ainoastaan uskonto ja turkin kieli. Jälkimmäisen takia nuorukaisen nimi bulgarialaistettiin muotoon Naum Shalamanov. Kaksinkertainen maailmanmestari loikkasi kilpailumatkalla Australiassa 1986. Bulgaria olisi voinut kieltää hänen osallistumisensa vuoden 1988 olympialaisiin, mutta Turkki maksoi miljoona dollaria Bulgarialle ja asia oli sovittu. Nimeksi tuli Naim Suleimanoglu, millä hän voitti kolme peräkkäistä olympiakultaa. Eri painoluokkia suhteuttavilla Sinclair-pisteillä laskettuna Suleimanoglu on kaikkien aikojen ykkönen.

5. Lutz Eigendorf, itäsaksalainen 1979 loikannut maajoukkuejalkapalloilija ei urheilullisilta ansioiltaan ole niitä tunnetuimpia. Vuoden pelikiellon kärsittyään hän ryhtyi edustamaan Bundesliigan Kaiserslauternia, josta siirtyi Eintracht Frankfurtiin. Siellä hän loukkaantui pahoin auto-onnettomuudessa ja kuoli kaksi päivää myöhemmin. Verestä löytyi runsaasti alkoholia, vaikka todistajanlausuntojen mukaan Eigendorf oli nauttinut vain pienen määrän olutta. Myöhemmin kävi ilmi, että Stasin agentit olivat kidnapanneet miehen, pakottaneet hänet juomaan alkoholia aseella uhaten ja päästäneet Eigendorfin pakoon, jolloin tämä oli paniikissa ajanut kovaa joutuen Stasin virittämään onnettomuusansaan. Pelote toimi ja aika harva itäsaksalaisurheilija loikkasi länteen. Esimerkiksi maan vuoden 1974 MM-turnauksessa pelanneesta joukkueesta loikkasi ainoastaan Itä- ja Länsi-Saksan keskinäisessä - ja historian ainoassa - MM-ottelussa ainoan maalin tehnyt Jürgen Sparwasser ja hänkin vasta monta vuotta uran päättymisen jälkeen.

4. Kuubalaiset baseball-loikkarit. Baseball on Kuuban suosituin peli ja kymmenittäin kuubalaisia huippupelaajia on loikannut Yhdysvaltoihin vuolemaan dollareita. Trendin aloitti Rene Arocha 1991. Tunnetuimpia ja menestyneimpiä loikkareita ovat
syöttäjät Liván Hernandez, kolmena kautena liigan eniten pelannut syöttäjä, niin ikään All-Star -syöttäjä, vasta yli kolmikymppisenä loikannut Jose Contreras ja kaikkien aikojen kovimman heiton mittauttanut Aroldis Chapman.

3. Slovakialaiset Stastnyn veljekset Peter, Anton ja Marian loikkasivat 80-luvun alussa NHL:ään. Seurajoukkue Slovan Bratislavan pelimatkalta 1980 katosivat nuoremmat veljet Peter ja Anton teeskenneltyään olevansa rakennustarvikkeiden ostosmatkalla. Quebec Nordiquesin edustajat kuljettivat veljekset Kanadaan, jossa etenkin Peter teki mahtavan uran. Vanhin veljes Marian lopetti hämäyksen vuoksi kiekkoilun, jolloin vartiointi hellitti ja mies pääsi loikkaamaan vuosi pikkuveljiensä jälkeen lomamatkaltaan Itävallasta myös Quebeciin. Peter pääsi edustamaan uutta kotimaataan Kanadaa maajoukkueessa, mutta Slovakian itsenäistyttyä ehti vielä pelata vanhoilla päivillään senkin riveissä Lillehammerin olympialaisissa. Moni muukin tsekki- ja slovakkipelaaja loikkasi rahakaukaloihin, ensimmäisenä Vaclav Nedomansky 1974. Vielä useampi siirtyi laillisesti vaaditun ikärajan saavutettuaan, ensimmäisenä jo 1969 Jaroslav Jirik, jonka NHL-ura jäi kuitenkin vain kolmen ottelun mittaiseksi. Tasoero oli vielä tuolloin liian suuri ja Jirik palasi kotimaahansa.

2. Martina Navratilova on tunnettu tennispelaajana, joka on pelannut enemmän jäähyväisotteluja kuin moni muu kaikkia otteluja yhteensä. Hän loikkasi USA:han 1975 vasta 18-vuotiaana ja sai maan kansalaisuuden 1981. Loikkauksen syynä oli Tsekkoslovakian tennisliiton vaatimus paluusta kotimaahan. Muuten tapaukseen ei sisältynyt suurta dramatiikkaa, mutta Navratilova lienee kaikista urheiluloikkareista tunnetuin ja ansaitsee siksi listasijoituksen näin ylhäällä. Viimeisen - ainakin toistaiseksi - ammattilaisottelunsa hän pelasi 2006 lähes 50-vuotiaana karsiutuen sekanelinpelin kolmannella kierroksella Wimbledonissa.

1. Ferenc Puskas loikkasi 1956 Honvedin ollessa pelaamassa Euroopan Cupin ottelua Athletic Bilbaota vastaan. Samaan aikaan Unkarissa alkoi huonosti päättynyt vallankumous. Suuri osa Unkarin kaksi vuotta aiemmin MM-finaalissa esiintyneestä maajoukkueesta päätti olla palaamatta kotimaahan, Puskasin lisäksi esimerkiksi Sandor Kocsis, Zoltan Czibor ja manageri Jenö Kalmar. Pelikieltoon joutunut Puskas söi suruunsa, mutta treenasi suuren osan ylimääräisistä kiloista pois liityttyään lopulta Real Madridiin. Ylipainoisenakin Puskas hallitsi kenttiä ja ehti esiintyä Espanjan maajoukkueessa, jota edusti MM-kisoissa 1962. Unkarin kansannousun yhteydessä joitakin muitakin urheilijoita siirtyi ulkomaille, kuten Melbournen olympialaisista loikannut 1500 metrin ME-mies Laszlo Tabori ja hänen legendaarinen valmentajansa Mihaly Igloi.

perjantai 11. elokuuta 2017

Välihuomautus 106: Tonni

Huomasin Bloggerin hallintapaneelista merkkipaalun. Tämä välihuomautus on blogin tuhannes kirjoitus. No, jos tarkkoja ollaan niin tuossa joukossa on 77 uusintaa, eli tämä on oikeastaan 923. julkaisu. Toisaalta jokaiseen uusintaan on aina kirjoitettu uusi ingressi eli vanha paska on kääritty uuteen pakettiin.

Julkaisuja on tullut vuosittain seuraavasti:
2009: 117
2010: 150
2011: 134
2012: 107
2013: 97
2014: 102
2015: 103
2016: 122
2017: 67

Näistä vuosista vajaa on kuluvan vuoden lisäksi 2009 , koska blogi sai alkunsa helmikuun lopussa. Päätin heti aloittaessani säännöllisen tahdin eli joka viikko yksi pääjuttu. Se on pitänyt, niitä on tullut 443. Tämän tarkoitus oli sekä pakottaa itsensä tekemään se yksi juttu viikossa että toisaalta jarruttaa tahtia siltä varalta, että tulisi hybris päälle. Moni lupaava bloggaaja on aloittanut hyvin kirjoituksin, alkanut sitten julkaista kiihtyvällä tahdilla, hyytynyt satunnaisiin julkaisuihin ja hiipunut pois.
Julkaisuja kertyi alkuvaiheessa enemmän siksi, että silloin tuli päästeltyä roomalaisin numeroin merkittyjä Sivalluksia enemmän. Ne hiipuivat vähitellen, kun elämän varrella varastoon kertyneet loppuivat. Ja nykyään one-linerit ovat siirtyneet Twitteriin, johon minulla ei aika riitä. Sivallukset loppuivat kokonaan jo viime vuonna. Ne ovat osin siirtyneet suoraan kirjoituksiin tai näihin välihuomautuksiin, joita olen kirjoitellut silloin tällöin.
Viime ja kuluvan vuoden vauhdikkaampi julkaisutahti johtuu siitä, että ryhdyin julkaisemaan vanhoja kirjoituksia viikonloppuisin uusintoina. Periaatteena on ollut, että vähintään neljä vuotta on pitänyt kulua alkuperäisen julkaisusta ennen uusintaa. Pari vuotta vielä, niin pääsee jo julkaisemaan uusinnan uusintoja... Mikäli uusintoja ei lasketa, niin tuhannen kirjoituksen merkkipaalu täyttynee vasta ensi vuoden loppupuolella.

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Simulaatio 2037

- Johtaja oli pyytänyt käymään.
- KOISTINEN! Mitä helvettiä tämä oikein tarkoittaa?
- Jaa siis mikä?
- Mikämikä. Tiedät tasan tarkkaan. Minä olen ollut kolme viikkoa kesälomalla ja sillä aikaa projektipäällikkö on pyörittänyt koko maapallon kvanttitietokoneita tämän yhden simulaation ympärillä. Mihinkään muuhun ei ole ollut koneaikaa. Ja meillä on sentään lupa käyttää 95% koko kehittyneen maailman kapasiteetista eli käytännössä kaikesta.
- No mutta määräyshän oli selvä.
- TIEDÄN! Ja siksihän minä lähdin kesälomalle kun tiesin että tässä ei kuukauteen ole mitään tehtävissä kuitenkaan. Ja annoin herralle täydet valtuudet, mikä jumaliste luultavasti maksaa meille molemmille työpaikat kunhan suuret pamput saavat kuulla tämän.
- Käskettiin tehdä täydellinen simulaatio. Ja se tarkoittaa sitä että laskentakapasiteettia kuluu niin vitusti. Tää on pakko viedä kvanttitasolle asti.
- TIEDÄN! Mutta eihän tätä... tätä... siis näitä tuloksia usko kukaan. Tai siis tuloksia uskoo. Mutta ei sitä miten niihin on päädytty.
- No kun se nyt oli ainoa vaihtoehto. Muistaahan johtaja itsekin että me yritettiin alkeissimulaatioilla vaikka mitä ja mikään muu ei toiminut. Pakko oli lähteä liikkeelle tällä "PSYKOOSIVYÖRY" -skenaariolla. Okei, siinä tapahtui sitten muutamia yllätyksiä jotka vaativat odottamattomia säätöjä. Mutta ne oli pakko tehdä, muuten olisi järki voittanut liian aikaisin.


Johtaja veti syvään henkeä ja laski hitaasti kymmeneen silmät suljettuina. Hetken välähti mielessä ajatus, että tämä olisi pahaa unta. Ehkä hän on sittenkin mökkilaiturilla köllöttelemässä. Paskan marjat. Ennen silmiensä avaamista hän tunnusti mielessään, että Koistinen saattaa sittenkin olla oikeassa.

- Täsmennäppä Koistinen vielä vähän. Muistan PSYKOOSIVYÖRYN ja se sai kyllä aikaan halutut tulokset alkeissimulaationa, mutta minähän sanoin että sille nauravat naurismaan aidatkin.
- Kaikki muut simulaatiot tuottivat alkeisversioina ei-toivottuja tuloksia. Jos johtaja muistaa, niin kuukautta aiemmin minun käskettiin valita toivotulla tavalla toimiva simulaatio Isoon Ajoon. Mikään muu ei toiminut. PSYKOOSIVYÖRY toimi.
- Mikset ajanut jotain muuta lähellä haluttua ollutta simulaatiota niin ikään Isossa Ajossa ja katsonut, toimisiko se?


Johtaja katsoi Koistista toivoen että tämä pelastaisi sanomalla jotain toiveikasta. Toki johtaja tiesi, että Ison Ajon mahdollisuus oli vain kerran, tai no, ainakin se veisi kuukausikaupalla kunnes voitaisiin toinen simulaatio käynnistää. Mutta jos Koistinen antaisi edes jotain toivoa...

- Jos halutaan tehdä Iso Ajo, simulaatio on vietävä kvanttitasolle asti. Muita vaihtoehtoja ei ole, ne eivät ole uskottavia. Ja Iso Ajo kuluttaa maailman kvanttitietokoneiden kapasiteetista yli 90 %. Silloinkin simulaation etenemisnopeus on vain suunnilleen yksi vuosi vuorokautta kohti.
- Eli simulaatio pyörii nyt vuodessa 2016...
- 2017, itse asiassa. Taitaa olla elo-syyskuu menossa. Toki simulaatio voidaan keskeyttää heti, mutta arvioisin että kymmenen vuotta pitäisi vielä ajaa että tulokset olisivat luotettavia.
- Mutta sen jälkeen voisi käynnistää toisen skenaarion...
- Voisi voisi, mutta mikään muu ei alkeissimulaatioissa tuottanut haluttua tulosta. Tai siis mikään vähänkään uskottava. Johtaja oli itsekin sitä mieltä että PSYKOOSIVYÖRY oli ainoa edes etäisesti mahdollinen.


Johtaja nojautui taaksepäin tuolissaan ja huokaisi. Kyllä hän realiteetit tajusi. Kvanttitietokoneillakin oli rajansa. Jos haluttiin mallintaa maapallon todellisuutta riittävän tarkasti, mallinnus oli vietävä atomitasolla uskottavaksi. Ja se vaati tolkuttomasti kapasiteettia. Alkeellisempia simulaatioita oli helppo tehdä, ne eivät paljon tietokonekapasiteettia vaatineet. Kvanttitietokoneet pystyivät laskemaan noin miljoona alkeissimulaatiota samassa ajassa kuin yhden Ison Ajon. Mutta alkeissimulaatiot eivät olleet uskottavia. Niissä kaikki ydinfysiikan tutkimus täytyi estää. Jos näin ei tehty, simulaation virtuaalifyysikot huomasivat varsin pian elävänsä virtuaalitodellisuudessa ja simulaatio kaatui siihen. Isossa Ajossa alkeishiukkaset menivät virtuaalitodellisuudessa sumuisiksi vasta kvanttitasolla. Johtaja huomasi äkkiä tuntevansa hengenheimolaisuutta vuoden 2017 virtuaalitodellisuudessa elävien virtuaalifyysikoiden kanssa. He löivät virtuaalista päätään virtuaaliseen seinään, kun kvanttimaailman ongelmat eivät ratkenneet. Eivät voisikaan ratketa, koska mallinnus ei ollut riittävän tarkka siihen. Tehtävä oli toivoton. Kuten tuntui tämäkin tehtävä olevan, johtaja huokaisi. Piti siis luoda skenaario, jossa tutkittiin kuinka sivistyneen maailman käy, jos sinne vyöryy miljoonittain kehitysmaalaisia. Kuten nyt armon vuonna 2037 näytti tapahtuvan. Ja parhaaksi menetelmäksi tämän tutkimiseen oli päätetty kokeilla, miltä maailma näyttäisi nyt, jos vyöry olisi alkanut kaksikymmentä vuotta aiemmin.

- Minä vähän katsoin mitä tuossa skenaariossa on tapahtunut. Sinä siis otit ja aivopesit melkein koko Euroopan parlamentin?
- No joo, pakkohan se oli saattaa toimintakyvyttömäksi.
- Entäs tämä Merkel? Sinä niinkuin väität, että Rauta-Angela olisi tässä sinun virtuaalitodellisuudessasi mokuttaja? Siis nainen, joka vietti nuoruutensa Neuvostoliiton miehitysvallan alla? Hänkö antaisi vallata Euroopan? Muistelepa mitä todellisuudessa tapahtui.
- No joo. Tämä oli oikeastaan ihan testikokeilu siinä alkeissimulaatiossa, mutta kun se piru vie toimi. Sitten me tajuttiin, että tämähän sitä uskottavuutta lisäisi. Muija jonka konsteja jopa oikeistolaiset pitivät liian rajuna, kun Euroopan Unioni kaksikymmentä vuotta sitten hänen johdollaan pysäytti sen ensimmäisen yrityksen. Tässä skenaariossa näytetään, mitä olisi tapahtunut jos ei olisi pysäyttänyt.


Taas kerran johtaja vaihtoi väriään ensin punaiseksi ja sitten takaisin normaaliksi. Koistinen, perkele. Tuo kiero savolainen taisi taas olla oikeassa.

- Eli sait siis Euroopan täyteen afroja ja ählämejä jo vuoteen 2025 mennessä. Entäs sitten?
- Hephep, en tiedä onnistuuko se. Ollaan vasta vuodessa 2017. Tässä on pitänyt pari kertaa jo vetää hätäkytkimestä.
- Mitä tarkoitat?
- No, muutama isänmaallinen poliitikko on pitänyt eri maissa järjestää pois pelistä. Pari salamurhaa, muutama skandaali ja erinäisiä pikku peukalointeja. Tää on kuule herkkää hommaa. Jos valtaan pääsee yksikin edes jollain lailla karismaattinen isänmaallinen hahmo, niin se oli sitten siinä. Vyöry loppui. PSYKOOSIVYÖRY perustuu juuri siihen, että kaikkia päättäjiä tuntuu vaivaavan monikulttuurisuuspsykoosi.
- Älytöntä. Tuota ei kukaan olisi voinut 1980-luvulla uskoa.
- No ei tietenkään. Eikä usko vähänkään ajatteleva osa kansaa vieläkään meidän simulaatiossa. Ainoastaan ne, jotka uskovat mitä poliitikot sanovat ja media toitottaa.
- Hetkinen. Siis oletko sinä peukaloinut mediaakin?
- Pakko. Se tosin oli helpompaa, sillä journalistit eivät ole niitä penaalin terävimpiä kyniä, jos tämä ilmaus sallitaan. Ne menevät yleisen mielipiteen perässä. Itse asiassa ei tarvinnut puuttua juuri lainkaan alkuvaiheen jälkeen, kriittiset toimittajat hiljenivät kyllä ammattikunnan ryhmäpaineessa.
- Mitäs muuta radikaalia olet joutunut tekemään pelastaaksesi simulaation?
- No, ehkä johtaja muistaa nämä alkeissimulaatiot. Niissähän kävi usein siten, että muslimi-invaasio tuli pakolla kuriin laitetuksi, vaikka kuinka yritettiin estää.
- Joo. Jossain vaiheessa terroristit saivat käsiinsä joukkotuhoaseita ja myrkkykaasuilla tapettiin tuhansittain eri kaupungeissa.
- Siellä sentään säästyttiin ydinaseilta, kun jouduttiin laskentatehon rajoitusten takia säännöstelemään niiden määrää. No, Isossa Ajossa kävi siten että ISIS...
- Siis mikä?
- Ai niin, anteeksi. Piti vyöryn aikaansaamiseksi käynnistää arabimaiden levottomuudet kymmenen vuotta todellisuutta aiemmin. Siinä syntyi pari lystikästä terroristijärjestöä, joista ISIS oli yksi.
- Siis aikaistit sitäkin.
- No, se ei paljon todellisuutta hetkauttanut. Väestönkasvu takasi sen, että levottomuudet olisivat alkaneet joka tapauksessa. Olihan arabimaiden väkiluku jotain kymmenkertaistunut vajaassa sadassa vuodessa. Minä vain aikaistin levottomuuksien alkua. Mutta siis ISIS. Se kaappasi Venäjältä pari atomipommia ja jos ei oltaisi puututtu asiaan, Pariisi ja Berliini olisivat nyt sienipilvenä taivaalla. Siis siinä virtuaalitodellisuudessa, täsmennän.
- Ja tämä tapahtui milloin?
- Eilen. Eli siis 2016 virtuaalitodellisuudessa. Muslimi-invaasio oli alkanut toden teolla 2015 ja nehän tietysti soluttivat terroristeja joukkoon.
- No sehän eskaloitui äkkiä.
- Ja olisi eskaloitunut ydinräjäytysten myötä siten, että koko simulaatio olisi mennyt vituiksi ja invaasio päättynyt. Oli pakko estää. Muuten ei olla terrorismiin puututtu. Yllättävän vähän sitä on kuitenkin esiintynyt. Afrot ja muslimit tykkäävät perseillä lähinnä pienemmässä mittakaavassa. Se ei riitä nostamaan eurooppalaisia kapinaan.


Johtajan käsi käväisi jo povitaskun nitropurkilla, mutta hän huomasikin olevansa yllättävän rauhallinen. Juuri tuohan oli se, mitä etsittiin. Vähät terrorismista, kyse oli siitä millä muulla tavoin tämä näytti vaikuttavan yhteiskuntaan. Juuri sitä haluttiin simuloida.

- Eli simulaatio on nyt vuodessa 2017. Mikä on ennusteesi?
- Taisin jo aiemmin todeta, että noin kymmenen vuoden päästä romahtaa. Tämä oli sivistynyt arvaus alkeissimulaatioiden perusteella.
- Annapa sitten sivistynyt arvaus nykyhetkeen. Eli missä mennään 2037?
- Kuten johtaja on huomannut, Amerikka on enimmäkseen säästetty. Ei pelkästään piruuttaan vertailukohdaksi. Vaan siksi, että sikäläinen vapauden perinne olisi vastaavassa mokutusaallossa saanut päättäjät vaihtoon ja kansan kapinaan. Eurooppa puolestaan alkaa olla kehitysmaatasolla 2037, koska jonkinmoinen afrokalifaatti on ollut jo kymmenen vuotta remmissä.
- Eli invaasion alettua on kymmenen vuotta aikaa kääntää kelkka. Pitää siis paikkansa mitä nämä alarmistit ovat sanoneet...
- Siis niistä kolmesta vaihtoehdosta?
- Jep. "Meillä on kolme vaihtoehtoa. On tehtävä a) vaikeita ratkaisuja nyt, b) kammottavia ratkaisuja myöhemmin tai c) hyväksyttävä, että länsimainen sivistys tuhoutuu."
- Tämän simulaation tarkoitus oli siis testata, mitä tapahtuu ja kauanko on aikaa toimia. Uskoisin että se antaa riittäviä vastauksia poliitikoille.


Miehet katsoivat hetken aikaa toisiaan hiljaisuuden vallitessa. Lopulta Koistinen avasi suunsa:

- Jatketaanko PSYKOOSIVYÖRYN Isoa Ajoa vai keskeytetäänkö?
- Meillä ei ole enää aikaa ajaa muita skenaarioita. Ja perustelit riittävän uskottavasti minulle, että se oli ainoa vaihtoehto. Jos pystyit sen minulle perustelemaan, pystymme perustelemaan sen päättäjillekin. Jatketaan.


Koistinen nousi ylös ja poistui. Juuri ennen oven sulkeutumista hän pisti päänsä takaisin johtajan huoneeseen.

- Ai niin. Sopiiko johtajalle, että laitan sisäpiirin vitsinä jonkun virtuaalitodellisuuden bloggarin kirjoittamaan tämän meidän keskustelumme scifi-tarinana jälkipolville muistoksi?
- Saatanan kiero savolainen. Ei kai se tässä konkurssissa paljon paina. Anna mennä vaan.

lauantai 5. elokuuta 2017

Uusinta: Pro patria

Lukijalle: Olen pyöritellyt mielessäni juttua, jossa tulee seikkailemaan kiero savolainen nimeltä Koistinen. Tästä tulevasta kirjoituksesta juolahti mieleeni tämä vuoden 2013 tarina, joka alkaa aivan samoilla sanoilla kuin tuo tuleva (ehkä jo ensi viikolla) viikkojuttu. Siinä seikkaileva Koistinen ei kuitenkaan ole sama mies, mutta kieroudestaan päätellen voisi olla vaikka tämän Koistisen poeka:

(Tapahtumapaikka: Helsinki, erään keskusjärjestön pääkonttori)

- Johtaja oli pyytänyt käymään.
- Koistinen. Mitä helvettiä tämä oikein tarkoittaa?
- Jaa tuo kansio? No sehän on se suunnitelma, jonka johtaja käski laatia.
- TIEDÄN! Ja olen lukenut. Oletko tullut hulluksi?
- No jaa. Mikäli johtajalla sattuu olemaan jonkinnäköistä muuta ideantynkää siitä, kuinka toteuttaa annettu tehtävä vaadituilla reunaehdoilla edes jollain lailla onnistuneesti, niin kuulisin mielelläni.


Punotus johtajan kasvoilla alkoi hieman helpottaa ja hengitys tasaantua.

- No ei tietenkään ole. Sen takiahan minä pyysin tekemään edes jonkinnäköistä pelastusskenaarioita tähän katastrofiin. Mutta odotin sentään että... että...
- Että saataisiin edes jotenkuten hallitusti ajettua tämä homma alas ja lyötyä lappu luukulle kunnialla sitten aikanaan?
- Just niin. Mutta tämä...
- Tarkoittaa että liikevaihto pysyy entisellään tai jopa kasvaa, työpaikkoja ei menetetä, saadaan ehkä jopa enemmän tukiaisia?
- Ei vaan että eihän tämä mene mitenkään läpi. Hyi helvetti, en edes halua kuvitella sitä paskamyrskyä johon julkisuudessa joudutaan. Ei tätä niele kukaan.
- Nielee jos syötetään. Ja julkisuus on sitä mitä toimittajat julkaisevat. Sitä varten mulla on tässä toinen kansio, suunnitelma on siinä.


Koistinen ojensi mapin johtajan pöydälle. Johtaja katsoi sitä kuin pöydälle olisi ilmestynyt kalistintaan helisyttelevä kalkkarokäärme.

- Jos nyt mieluummin selittäisit vaan pääkohdat.

Koistinen veti syvään henkeä.

- Jos me otettais ja lyötäis tää toimintasuunnitelma pöytään niinkuin kaikki kymmenet aikaisemmat, niin selvää on meiltä molemmilta leikattais tukka poikki partakarvojen kohdalta. Suuren yleisön ja omien työntekijöiden raivo olisi ennennäkemätön.
- Idiootti. Kyllä minä nyt tuon tajuan.
- Siksi pitää lähteä liikkeelle oikealla tavalla. Media. Me otetaan muutama luottotoimittaja, syötetään ja saunotetaan ne kunnolla. Vihjaillaan. Ja sitten annetaan niiden tehdä jutut, jonka jälkeen muiden sopulien on pakko seurata samalla linjalla.
- Ja sä muka meinaat ettei kukaan niistä sano poikkipuolista sanaa?
- Ei tietenkään, kunhan valitaan toimittajat oikein ja sen nyt ei luulisi olevan vaikeaa, asenteet niiden teksteistä paistaa kilometrin päähän.
- Totta. Tuo vois muuten ihan oikeesti toimia.


Miehet katsoivat toisiaan hetken ääneti. Kumpikin tajusi, että he eivät pitäneet suunnitelmasta noin periaatteessa. Mutta molemmat tajusivat myös realiteetit. Koistinen karautti kurkkuaan.

- No niin. Meillä on säätiöitynä rahaa niin ettei paskalle taivu. Kymmeniä miljoonia euroja. Ja ihmiset kummastelee miksi edelleen niin paljon.
- Joo ja olemassaolevan suunnitelman mukaan se ehditään jakaa asianmukaisessa järjestyksessä.
- Mikä olis tietysti ihan kiva. Mutta sekin tarkoittasi että me kaikki jäätäisiin työttömiksi. Nyt ei jäädä.
- Kenttäväki ei tykkää tästä.
- Et sinäkään. Enkä minä. Mutta meidän järjestökokemuksella löydetään aina hyväpalkkainen suojatyöpaikka, jos tää homma kusee. Kenttäväelle ne on harvemmassa. Vähän aikaa kakisteltuaan ne tajuaa kyllä että parin vuoden kuluttua odottavan varman lopputilin sijaan tässä on eläkevirka.
- Entäs sitten suuri yleisö?
- Mitä niistä? Kun toimittajat pääsevät sanomaan ensimmäisen sanan, kaikki vastaväitteet voidaan kuitata rasismina.


Psykologisen shokin prosessin neljä vaihetta ovat torjunta, viha, masennus ja hyväksyntä. Johtaja tiesi käyneensä torjunnan ja vihan jo ohi, mutta ei ollut ihan varma oliko vielä masennus- vai jo hyväksyntävaiheessa. Lopputuloksen hän silti tajusi ja huokaisi.

- Hyvä on. Katson suunnitelman läpi. Sinulla on varmaan toimittajat jo nimiä myöten valmiina.
- On toki.
- Laita sitten pyörät pyörimään.
- Yksi homma vielä. Tarvitaan uusi aluejohtaja jonkun eläkkeelle jäävän tilalle ja pian.
- Miten se tähän liittyy?
- Toimittajille tarvitaan joku työntekijä haastateltavaksi. Meillä ei liiemmin ole sopivia maailmanparantajia.
- Etsi joku ja hoidetaan asia.


Koistinen nousi ylös ja käveli ovelle. Samassa johtaja älysi vielä jotakin.

- Koistinen. Entäs ne toimittajat. Eikö ne yhtään hämmästele miksi ME kutsutaan juuri HEITÄ. Voihan olla että jotkut kieltäytyvät edes tulemasta. Tähän tarkoitukseen sopivat tyypit kun eivät oikein edusta samoja arvoja kuin meidän järjestö.
- Miten niin me kutsutaan. Käytetään bulvaania ja paljastetaan niille totuus vasta kun ovat paikalla. Sen jälkeen ne syövät kädestä joka tapauksessa kun kuulevat mitä me ollaan tekemässä.
- Saamarin kiero savolainen.


...

(Juttu valtakunnallisessa lehdessä muutamaa kuukautta myöhemmin:)

Veteraanijärjestön humaani kurssinmuutos

Vuosikausia on ihmetelty suomalaisten sotaveteraanijärjestöjen miljoonaomaisuuksia ja kyselty, eikö pääomia olisi aika purkaa entistä nopeammin veteraanien rivien harvetessa. Ennusteiden mukaan veteraanijärjestöille ei enää kymmenen vuoden kuluttua olisi tarvetta.
- Virallisen luvun mukaan Suomessa on noin 30 000 sotaveteraania. Totuus on kuitenkin toinen, heitä on paljon enemmän, kertoo projektipäällikkö Ville-Otto Koistinen.

Projektipäällikön selvitykset paljastavat kylmät faktat.
- Suomessa on tuhansittain nuoria sotaveteraaneja ja lisää tulee koko ajan. Maahanmuuttajaväestön traumaattiset sotakokemukset on unohdettu lähes kokonaan. Tukea hekin tarvitsevat. Nyt kun olemme kunnialla hoitaneet vanhat veteraanit, on toiminnan painopiste siirrettävä nuorempaan sukupolveen.

Veteraanijärjestön kädenojennus vaikeassa asemassa oleville on avaus uuteen, monikulttuuriseen yhteiskuntaan. Tähän asti virallinen Suomi on kunnioittanut vain Suomen sotien veteraaneja. Nyt on viimeinkin havahduttu kunnioittamaan myös Iranin-Irakin -sodan, Somalian sisällissodan, Egyptin levottomuuksien ja lukemattomien muiden sotien suomalaisia veteraaneja.
- Meillä on valmiina organisaatio, kuntoutuslaitokset ja tietotaito. Rahaa vain puuttuu, koska tähän ei oltu varauduttu. Päinvastoin, oli lyhytnäköisesti alettu ajaa pääomia alas kun oli tuijotettu ahtaasti vain silloista sotaveteraanin määritelmää. Onneksi tämä ehdittin lopettaa ajoissa.

Aiemmin jo pahasti osanottajien puutteeseen hiipumassa ollut kansallinen veteraanipäivä 27.4 tulee ensi vuonna saamaan monikulttuurisen piristysruiskeen. Pääjuhlaan ollaan kutsumassa ainakin kolmenkymmenen sodan veteraaneja.

Myös liiton työntekijöille kurssinmuutos on iloinen asia. Olihan selvää, että työt loppuisivat muuten pikapuoliin. Nyt jatkuvuutta riittää eikä työttömyystilanne maassa tältä osalta heikkene.
- Lisääkin työpaikkoja on luvassa, jos vain valtiontukea saadaan. Yllätyksenä on tullut esimerkiksi tulkkien tarve kuntoutuksessa ja toimistotehtävissä, Koistinen toteaa lopuksi.

Äskettäin järjestössä aluejohtajana aloittanut valtiotieteiden maisteri Veera-Maija Pohjankuru iloitsee uudesta linjasta:
- Tämä on aivan mahtavaa. Vihdoinkin ymmärretään, että kaikki oman vakaumuksensa puolesta taistelleet ovat tasa-arvoisia. Puhumattakaan niistä onnettomista uhreista, jotka on pakotettu sotimaan vastoin omaa tahtoaan. Maltan tuskin odottaa sitä kaunista päivää joskus tulevaisuudessa, kun järjestömme lehdessä on artikkeli kahdesta Syyrian sisällissodan eri puolilla taistelleesta veteraanista, jotka ovat tutustuneet toisiinsa meidän kuntoutuksessamme ja pystyvät nyt rukoilemaan moskeijassa rinnakkain veteraaniveljinä.