Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


lauantai 24. syyskuuta 2016

Uusinta: Kyyrölä

Lukijalle: Tämä kirjoitus oli blogin ensimmäisiä vuonna 2009. Harvempi tietää, että Suomessa on ollut venäjänkielinen pitäjä vieläpä itsenäisyyden aikana. Paikkakunnan asukkaat olivat suomalaisia siinä missä muutkin ja taistelivat sodassa Neuvostoliittoa vastaan. Tämä tuli etsimättä mieleen, kun Perparim Hetemaj kieltäytyi pelaamasta Suomen maajoukkueessa Kosovoa vastaan. Kyseessä on sentään muutamaa pykälää vähemmän vakava asia kuin sotatila. Mitähän Kyyrölän venäjänkielisille olisi tuumattu, jos he olisivat talvisodan syttyessä todenneet että, "izviniete, ei nyt oikein nappaa". Hetemaj'n kieltäytyminen kertoo kyllä kaiken tarpeellisen hänen lojaliteetistaan Suomelle. Kansalaisuus pois tuommoisilta! Pelottavinta asiassa on se, että Hetemaj sukuineen sentään on ns. "varsinaisista" maahanmuuttajista niitä parhaiten sopeutuneita. Tässä mamuille mallia Kyyrölän asukkaista. Jos haluatte Suomen kansalaisiksi, niin olkaa sitten suomalaisia aivan tappiin asti:

Kuntien toiminnan tehostamiseksi on pienistä kunnista muodostettu suurempia yksiköitä ja monet pikkukunnat ovat liittyneet naapurikaupunkiin. Tämän vuoden (2009)ensimmäisenä päivänä tapahtui yli 30 kuntaliitosta. Kokonaan toinen juttu on sitten se, saavutetaanko liitoksilla mitään merkittäviä etuja vai tehdäänkö jopa persnettoa. Kokemuksia löytyy molemmista tapauksista.

Kuntaliitoksissa on ollut kolme merkittävää aaltoa, joista rajuin on käynnissä juuri nyt. Se alkoi vuosituhannen alussa ja loppua ei ole näkyvissä. Edellinen aalto alkoi 60-luvun loppupuolella ja kesti kymmenisen vuotta. Ensimmäinen ja määrällisesti vaatimattomin oli sotien jälkeen, jolloin lähinnä tynkäkunniksi jääneet yhdistyivät naapuripitäjiin. Näiden aaltojen välissä tapahtuneet liitokset ovat olleet satunnaisia yksittäistapauksia, yleisimmin maalaiskunnan liittyminen samannimiseen kaupunkiin.

Ennen vuotta 1946 tapahtui itsenäisessä Suomessa yksi ainoa kuntaliitos. Vuonna 1934 Kyyrölän pitäjä liitettiin Muolaaseen.

Nykyään kuntia lakkautetaan liian vähäisen väkiluvun perusteella. Kyyrölän noin 2 000 asukkaan pitäjä olisi nykypäivänä tappolistalla välittömästi. Tuolloin parintuhannen asukkaan pitäjät olivat kuitenkin elinvoimaisia. Maasta löytyi useita kymmeniä kuntia, joiden väkiluku oli Kyyrölää pienempi. Mikä sitten oli Kyyrölän lakkauttamisen syy?

Vuonna 1709 Ruotsin kuningas Kaarle XII, joka käytti päätään vain kruunutelineenä, oli ottamassa pahasti turpiinsa Suuressa Pohjan sodassa. Kaarle ymmärsi logistiikasta tasan yhtä paljon kuin keskiverto hapansilakka strategisen ymmärryksen muistuttaessa erehdyttävästi hakkuupölkyn vastaavaa ja sen seurauksena Pultavan taistelussa kävi kehnosti. Kuningas ratsasti Turkkiin muutamaksi vuodeksi ja lyöty armeija yritti selviytyä kuten parhaaksi näki. Venäjän tsaarilla, megalomaanisella psykopaatti Pietari Suurella oli ruotsalaisen kollegansa kaikki huonot ominaisuudet, mutta sen vastapainoksi joitakin hyviäkin, kuten strategista älliä ja kiinnostusta muuhunkin kuin metsästykseen ja ratsastukseen. Hän saavutti tavoitteensa eli Itämeren rannan ja alkoi pykätä sinne kaupunkia, jonka nimeksi tuli vaatimattomasti Pietari. Venäläisten sotajoukkojen oli varmistettava kaupungin selusta (olette ehkä kuulleet, että tätä käytettiin myöhemminkin tekosyynä erinäisille rajaselkkauksille) ja ne etenivät Karjalan kannakselle.

Ruotsin armeijan rippeet pistivät ymmärrettävästi hanttiin ja kun talvikin yllätti (tuohon aikaan sodittiin yleensä vain kauniilla ilmalla), Venäjän joukot joutuivat leiriytymään muutamaksi kuukaudeksi. Pajari Grigori Petrovitsh Tshernysevin joukot asettuivat autiolle paikalle puron rantaan, johon ruotsalaiset olivat heidät pysäyttäneet. Pajari mieltyi seutuun ja antoi Jumalalle lupauksen, että jos hän seuraavana kesänä onnistuu valtaamaan Viipurin, hän perustaa maatilan alueelle. Valtaus onnistui. Vuonna 1721 solmittiin vihdoin Uudenkaupungin rauha, jossa Ruotsin ja Venäjän raja kulki Saimaan poikki. Tshernysev sai tsaarilta palkkioksi haluamansa maa-alueen. Muutama vuosi rauhan solmimisen jälkeen Tshernysev rahtasi Volgan rannoilta aluksi 20 maaorjaperhettään paikalle, eihän pajarin nyt sopinut itse ryhtyä maanviljelijäksi. Kumma kyllä, seutu oli säilynyt asumattomana siihen asti. Maaorjat asutettiin neljään pikkukylään, joista suurimman nimeksi annettiin Krasnoje Selo, ”kaunis kylä”. Tuonaikaisessa venäjän kielessä Krasnoje merkitsi kaunista, nykyvenäjässä punaista. Myöhemmin Tshernysev toi vanhoilta tiluksiltaan vielä yhdeksän perhettä lisää ja sittemmin vielä yhden seppäperheen, kun sellainen oli kaiken kiireen keskellä unohtunut pakata muuttokuormaan.

Maaorjuus oli tuon ajan tapa Venäjällä. Se ei kuitenkaan ollut automaattista, ja niinpä Karjalan kannaksen suomalaiset talonpojat säilyivät vapaina, vaikkakin heidän asemansa heikkeni. Maaorjia olivat alueella vain sinne siirretyt venäläiset. Ei ole tietoa, missä määrin Krasnoje Selon - suomenkieliseltä nimeltään Kyyrölän - maaorjat olivat yhteyksissä ympäröivään suomalaisväestöön. Ilmeisesti erittäin vähän, koska suurin osa maaorjista ei luultavasti poistunut tiluksilta koko elämänsä aikana ja kielimuuri oli esteenä. Tällaisena tilanne kesti koko 1700-luvun.

Suomen sodassa Ruotsin kuninkaiden suuruudenhullut unelmat tuhoutuivat lopullisesti eikä maa ole uskaltanut 200 vuoteen sotia, kun ei enää voi luottaa suomalaisten apuun. Haminan rauhan jälkeen Aleksanteri I liitti edeltäjiensä aiemmin valtaamat suomalaisalueet liberaaliksi testilaboratorioksi perustamaansa Suomen suuriruhtinaskuntaan. Samalla hän vakuutti pitävänsä Ruotsin vallan alla säädetyt lait voimassa. Koska maassa saattoi olla vain yksi ainoa laki eikä Ruotsin laki sallinut maaorjuutta, vapautuivat kyyröläiset maaorjuudesta ja saivat lunastaa maapalstansa itselleen. Kyyrölän maaorjat vapautuivat viisikymmentä vuotta ennen muita venäläisiä, jotka vapautti vasta Aleksanteri II vuonna 1861.

Kyyrölä säilyi silti täysin venäläisenä ja venäjänkielisenä. Ensimmäinen suomalainen talonpoika muutti kylään vuonna 1870. Vuoteen 1914 asti suhteet suomenkielisiin olivat vähäisiä ja jännitteettömiä, jopa Venäjän lepsun tsaarin Nikolai II:n sortokausien ja yleisen venäläisvihan aikana. Vasta tuolloin alkoi esiintyä ongelmia, jotka vähitellen kasvoivat. Vuonna 1918 osa kyyröläisistä liittyi punaisiin ruuan ja päivärahan houkuttelemina, mutta kun huhut punaisten pakkoliikekannallepanosta levisivät, melkoinen osa kylän nuorista pisti valkoisen nauhan käteensä ja ryhtyi taisteluun. Tämä ilmeisesti pelasti kylän valkoisten kostolta, koska nytkin jälkiselvittelyissä ammuttiin satakunta punaisia tukenutta kyläläistä ilman oikeudenkäyntiä.

Kyyrölästä oli tehty pitäjä vuodesta 1890 lähtien. Itsenäistymisen jälkeen Kyyrölä jatkoi itsenäisenä kuntana vielä reilut viisitoista vuotta. Ainoa muutos oli se, että vuodesta 1923 lähtien kunnan viralliseksi kieleksi vaihtui venäjän tilalle suomi. Kyyrölän lakkauttamisen syyt eivät olleet kielipoliittisia, kuten ajankohdasta (1934) voisi helposti kuvitella, vaan maantieteellisiä. Kyyrölä ja Muolaa muodostivat reikäleipäkunnan jo ennen kuin koko termi oli keksitty. Kyyrölä sijaitsi Muolaan sisällä, aika tarkkaan keskellä kuntaa. (Sotahistorian harrastajille tuo muutaman rinnakkaisen järven muodostama luonnoneste on tuttu ja Kyyrölä sijaitsee aika tarkkaan myös sen keskipisteessä.) Esimerkiksi Muolaan kunnanlääkäri ja apteekki olivat Kyyrölässä. Liikenneyhteyksien kehittyessä on ymmärrettävää, että kunnan keskellä sijaitseva toinen kunta ei pysty säilymään itsenäisenä, paitsi tietysti jos nimi sattuu olemaan Kauniainen ja enemmistö asukkaista ei puhu venäjää vaan ruotsia.

Kyyröläiset sopeutuivat nopeasti itsenäiseen Suomeen, olihan heillä takanaan jo yli sata vuotta rauhanomaista rinnakkaiseloa suuriruhtinaskunnassa. Kuntaliitoksen jälkeen kyyröläisillä oli jatkuvasti omat edustajansa kaikissa Muolaan kunnan lautakunnissa eikä kieliriitoja esiintynyt ainakaan mainittavissa määrin. Kyyröläiset valvoivat omia etujaan, mm. koulut pysyivät venäjänkielisinä. Kyyrölään kehittyi myös teollisuutta, tunnetuimpana saviruukkujen valmistus. Saviastioiden valmistuksen tietotaito oli peräisin Venäjältä ja siirtynyt sukupolvelta toiselle. Kyyröläiset kauppiaat latoivat erikokoiset saviruukut sisäkkäin tilan säästämiseksi kiertäessään ympäri Suomea, josta tuli sanonta ”sisäkkäin ko kyyröläisen potit”. Perinnettä jatkaa yhä Kyyrölän Savi Oy.

Talvisodan syttyessä Kyyrölän miehet astuivat asevelvollisuuden suorittaneina Suomen armeijan palvelukseen, samoin jatkosodassa. Sodissa kaatui Sota-arkiston tietokannan mukaan 40 Kyyrölässä syntynyttä. Sodan jälkeen kyyröläisten evakkotie vei pääosin Hämeenlinnan seudulle, jossa he assimiloituivat suomalaisväestöön. Venäjän kieli lienee jo pääosin unohtunut. Kyyröläiset tunnistaa nykyään vain sukunimistään, tunnetuin kyyröläisten jälkeläinen on pitkään työministerinä ollut Tarja Filatov.

Suomen Kuvalehti teki välirauhan aikana jättiurakan kokoamalla kirjan Vapautemme hinta, kuvakooste talvisodan sankarivainajista. Kun kirjan avaa Muolaan kunnan kohdalta ja peittää nimet, ei kyyröläisistä voi yleensä erehtyä. Aukeaman sankarivainajien kasvoissa on monia niin tyypillisen venäläisen näköisiä, ettei sen venäläisemmäksi voi tulla. Silti he taistelivat poikkeuksetta Suomen armeijan riveissä toisia venäläisiä vastaan. Silti Kyyrölän asukkaat jättivät kotiseutunsa lähtien evakoiksi kohti tuntematonta, vaikka heillä olisi ollut mahdollisuus jäädä Äiti-Venäjän huomaan omalle kotiseudulleen.

Sotien jälkeen kyyröläisistä on pääosin vaiettu. Tämä on varsin ymmärrettävää edellä mainituista syistä; ei oikein istunut Neuvostoliiton ihanuuteen, että edes kulttuurillisesti ja etnisesti venäläiset eivät halunneet siellä asua. Samasta syystä sopii ihmetellä sitä, että jos Virossa venäläisillä on niin kovin vaikeaa, miksi vain harvat muuttavat Venäjälle? Venäjän kansalaisuuden he saisivat hetkessä niin halutessaan. Jos tilanne olisi toisinpäin ja Viroon muuttava venäläinen saisi halutessaan Viron passin, tulijoita (jopa ilman tankkeja) riittäisi, jos vain huolittaisiin. Kyyröläisten esimerkin pitäisi riittää vaientamaan myös Suomen antifasistiset Venäjän-ihannoijat, mutta eihän heihin järkipuhe auta.

Kyyröläisten tapaus voidaan ottaa vertailukohdaksi myös nykypäivän elintasopakolaisiin ja monikulttuurisuuteen. Kyyröläiset elättivät itse itsensä ja assimiloiutuivat suomalaiseen yhteiskuntaan siinä määrin, että mitään ongelmia ei syntynyt. Voisiko joku kuvitella, että nykypäivän maahanmuuttajat toimisivat yhtä yksimielisesti samoin ja edes haluaisivat sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan yhtä hyvin? Että he 1) kunnioittaisivat suomalaisia arvoja, 2) rikastuttaisivat maatamme omista maistaan peräisin olevilla taidoilla 3) säilyttäisivät samalla omat tapansa 4) eivät yrittäisi vainota suomalaisia oman uskontonsa varjolla ja 5) olisivat valmiita puolustamaan maata oman henkensä uhalla?

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Klaavapäät

Aikoinaan hallintosysteemi oli yksinkertainen: kuningas päätti. Sittemmin tästä tuli epämuodikasta ja kuninkaiden kruunuja putoili tiheään tahtiin. Joskus samassa hötäkässä lähti koko pää. Nekin kuningaskunnat, joissa kruunu pysyi päässä, laimennettiin demokratioiksi poistamalla kuninkaan viimeisetkin valtaoikeudet. Kuningassuvut ymmärsivät yskän nähtyään miten naapurimaiden kollegoille oli käynyt.
Kuningasmielisiä on kuitenkin nykyisissä tasavalloissakin. Siksi onkin mielenkiintoista katsoa, miten kävisi jos eri maihin palautettaisiin kuningashuone. Toki vallattomana (pun intended, Windsorit) versiona. Näinhän on joskus jopa tapahtunut, esimerkiksi Kreikassa. Kreikkalaiset eivät tosin osanneet päättää ja luopuivat kuninkuudesta uudelleen. Tässä jutussa tarkastellaan Euroopan syrjäytettyjä kuningashuoneita ja selvitetään, kuka nousisisi valtaistuimelle jos sellainen otettaisiin taas käyttöön. Tekstissä on lähdetty liikkeelle siitä, mikä oli kruununperimysjärjestys kuningashuoneen menettäessä valtaistuimensa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kyseisellä hetkellä voimassa olleiden morganaattisten avioliittojen jälkeläiset on suljettu pois. Sen sijaan kuningasvallan kukistumisen jälkeiset avioliitot on aina tulkittu kelvollisiksi, ellei niitä ole jostain syystä erikseen morganaattisiksi julistettu. Tuo morganaattinen avioliitto kun meni pois muodista joskus 1900-luvulla muutenkin. Muilta osin vallastasyöksyhetken säädökset on pidetty voimassa, mm. poikien mahdolliset etuoikeudet ja aviottomien lasten kelvottomuus, mikäli tällaiset voimassa olivat.

Aloitetaan kotikentällä eli lyhytaikaiseksi, jopa olemattomaksi jääneellä Suomen kuningashuoneella. Ajatuksellahan leikitteli aikoinaan Hesarikin, joka kutsui ”Suomen kuninkaan” käymään maassa. Tosin mainittu Philipp von Hessen oli määritelty Suomen kuninkaaksi vähintäänkin kyseenalaisella säännöllä eli olettamuksella, että kruunun olisi perinyt kuninkaan toinen poika. Tämä sai alkunsa siitä, että Suomen kuninkaaksi valitun Friedrich Karlin kruununprinssiksi oli valittu hänen toinen elossa oleva poikansa – kaksi vanhinta oli kaatunut ensimmäisessä maailmansodassa ja kolmannen päätettiin jäävän Hessenin hallitsijaksi. Hessenin kruunun katsottiin olevan Suomen kruunua arvokkaampi. Tätä kautta muutamalla hauskalla mutkalla – mm. Philipp von Hessenin isä oli vielä tuolloin elossa – hänet saatiin leikkimään Suomen kuningasta 2002. Mikäli seurataan normaalimpaa reittiä, päästään eri lopputulokseen. Kuninkaaksi valitun Friedrich Karlin kruununprinssipoika Wolfgang voidaan itse asiassa unohtaa sivujuonteena, koska hän kuoli lapsettomana 1989. Sen jälkeen jäljelle jää kaksi vaihtoehtoista linjaa, joista molemmista seuraa lisävaihtoehtoja.
Hessenin kuningaskunta oli tietysti lakkautettu, joten voidaan hyvällä syyllä arvata, että Friedrich Karlin vanhinta eloonjäänyttä poikaa Philippiä olisi alkanut kaukaisen Suomenkin kruunu kiinnostaa. Hän kuoli 1980 ja hänen vanhin poikansa Moritz 2013. Voitaneen olettaa että tasa-arvoisessa Suomessa tyttäret olisivat kelvanneet hallitsijoiksi. Niinpä Suomen kuningattarena olisi tällä hetkellä Moritzin tytär, 51-vuotias muotisuunnittelija Mafalda. Jos taas pojilla olisi ollut etuoikeus, Suomen kuningas olisi hänen nuorempi veljensä, 49-vuotias ekonomisti Donatus. Hesarissa haastateltu Philipp on tämän sisarusparven nuorin, välissä on vielä sisko Elena.
Mikäli taas oletamme, että Hessenin hallitsijaksi kaavailtu, 1980 kuollut Philipp olisi syrjäytetty täysin Suomen kruununperimyksestä, Wolfgangin kuoleman jälkeen kruunu olisi siirtynyt hänen nuoremman veljensä, 1943 SS-upseerina lento-onnettomuudessa kuolleen Christophin jälkeläisille. Tällöin Suomen kuningattarena olisi luultavasti ollut 2011 kuollut Christina ja nykyään hänen 59-vuotias valokuvaajatyttärensä Maria. Mikäli oletamme poikalinjan vallitsevaksi, Christinan sijaan hallitsijaksi olisi tullut hänen nuorempi veljensä Karl, joka on 79-vuotias.

Ranska
Viimeinen Bourbonien sukua edustanut kuningas oli Ludvig Filip I, joka luopui vallasta 1848. Hänen jälkeensä Ranska oli jonkin aikaa keisarikunta Napoleonin veljenpojan Ludvig Napoleonin (kavereiden kesken Napoleon III) johdossa, mutta laillisimpana Ranskan kruununperijänä pidetään Bourbon-sukua. Ludvig Filip I:n vanhin poika Ferdinand Philippe kuoli isänsä ollessa kuninkaana, joten kruununperijäksi tuli hänen poikansa Philippe, myöhemmin Pariisin kreivi. Hän kuoli 1894. Hänen vanhin poikansa Orléansin herttua Philippe, kuoli 1926 lapsettomana, kaksi vuotta niin ikään lapsettomana kuolleen nuoremman veljensä jälkeen. Seuraavana vuorossa oli hänen serkkunsa, Ferdinand Philippen pojanpoika Guisen herttua Jean, joka kuoli 1940. Jeanilla oli yksi poika, Pariisin kreivi Henri, joka kuoli 1999. Hänen poikansa Henri peri Pariisin kreivin arvon. 83-vuotias kreivi on yhä elossa ja hänen oikeutensa Ranskan kruunuun lienee vahvin lukuisista kruununtavoittelijoista. Mikäli ranskalaiset päättävät palata kuningaskuntaan, he saisivat kuninkaakseen Algerian sodassa palvelleen upseerin, joka harrastaa taidemaalausta ja on kirjoittanut useita kirjoja. Lapsia on kolme poikaa ja kaksi tytärtä, joten kruununperimyksen suhteen ei ole hätää.

Portugali
Portugalin viimeinen kuningas Emanuel II syöstiin vallasta 20-vuotiaana 1910. Hän pakeni Englantiin, jossa kuoli 1932. Pakonsa jälkeen hän oli mennyt naimisiin, mutta avioliitto oli lapseton. Ehkä onneksi, sillä kuninkaallisten ajan tavan mukaan puoliso oli löytynyt suvusta periaatteella ”mitä serkumpi, sitä herkumpi”. Emanuel II:sta oli tullut kuningas 18-vuotiaana, kun hänen isänsä Kaarle I murhattiin. Samassa attentaatissa kuoli kruununprinssi Luis Filipe. Hän eli 20 minuuttia isäänsä kauemmin ja olisi kaikkien aikojen lyhytaikaisin kuningas, jos Portugalin laki olisi tuntenut automaattisen kuninkaaksi tulon. Näin ei kuitenkaan ollut, joten nuorempi veli Emanuel II, itsekin käsivarteen haavoittunut, nousi myöhemmin kuninkaaksi.
Kaarle I:llä ei ollut muita elossa olevia jälkeläisiä. Ei myöskään hänen isällään Ludwig I:llä. Tämän isällä Ferdinand II:lla oli Ludwigin lisäksi neljä muuta poikaa, mutta kolme heistä kuoli parinkymmenen molemmin puolin tautiepidemiassa 1861 ja neljäs keski-iässä lapsettomana.
Tästä eteenpäin homma on yhtä sotkua. Ferdinand II oli näet tullut kuninkaaksi reittä pitkin eli Portugalin erikoisen lain takia silloin, kun hänen vaimonsa eli kuningatar Maria II synnytti kruununperijän. Ferdinandilla ja Marialla oli myös tyttäriä, joiden sukuhaarat periaatteessa olisivat kruununperijöitä, mutta eivät ole halukkaita eivätkä Portugalin kansalaisia, mikä taas on edellytys. Mutta tarkastellaan kuitenkin tämä linja. Ferdinandin ja Marian vanhin tytär oli Maria Anna, joka kuoli 1884 Saksin kuningattarena. Hänen vanhin poikansa oli Saksin viimeinen kuningas Fredrik August III, joten periaatteessa Saksin ja Portugalin kruununperimys yhdistyy tässä. Kuningas kuoli syrjäytettynä 1932. Hänen vanhin poikansa kruununprinssi Georg oli jesuiittapappi, jolla ei ymmärrettävästi ollut lapsia kuollessaan 1943. Seuraava poika, Meissenin rajakreivi Friedrich Christian kuoli 1968. Hänen vanhempi poikansa Maria Emanuel kuoli 2012 lapsettomana ja nuorempi Albert muutamaa kuukautta myöhemmin niin ikään lapsettomana. Vanhin tytär Maria Josephina on lapseton. Toiseksi vanhin tytär Anna kuoli samana vuonna kuin veljensä. Hänen poikansa Margraven rajakreivi Alexander on näin ollen sukulinjaa seuraten Portugalin seuraava kruununperijä. Kreivi on 62-vuotias liikemies, joka on viettänyt nuoruutensa Meksikossa, johtaa isältään perimäänsä logistiikkayritystä ja sai Saksan kansalaisuuden vasta 2004.
Mutta tämä sukuhaara ei siis ole kiinnostunut Portugalin kruunusta, joten takaisin 1800-luvun puoliväliin ja kuningatar Maria II:een. Portugalin kuningas Juhana VI kuoli 1826. Hänen vanhempi poikansa Pedro oli kapinoinut ja julistanut Brasilian itsenäiseksi 1822 ryhtyen sen keisariksi nimellä Pedro I. Nuorempi poika Miguel taas oli maanpaossa kannatettuaan isänsä liberaalin linjan vastaisesti absoluuttista monarkiaa. Juhana VI nimesi kuolinvuoteellaan hallitsijaksi suosikkityttärensä Isabel Marian ”siihen asti kunnes laillinen hallitsija palaa Portugaliin”. Valitettavasti hän ei määritellyt, kumpaa pojistaan hän piti laillisena hallitsijana. Kumpaakaan taas ei haluttu hallitsijaksi. Niinpä päädyttiin lystikkääseen kompromissiin: hallitsijaksi tuli Pedron seitsemänvuotias tytär Maria II sillä ehdolla, että tämä menee naimisiin setänsä Miguelin kanssa, joka puolestaan suostuu hyväksymään liberaalin hallinnon ja toimii hallitsijana siihen asti kunnes Maria on täysi-ikäinen. Miguel teeskenteli hyväksyvänsä, mutta Portugaliin palattuaan heitti hitoille sekä liberaalin hallinnon että veljentyttärensä. Seuraus oli sisällissota ja kuningas Miguel I ajettiin maanpakoon. Maria II tuli jälleen kuningattareksi 1834 15-vuotiaana ehtimättä mennä setänsä kanssa naimisiin. Muutamaa kuukautta myöhemmin hän meni naimisiin Leuchtenburgin herttua Augusten kanssa, mutta tämä kuoli pian jättämättä jälkeläisiä. Maria II nai sitten Ferdinandin, josta tuli kruununperillisen synnyttyä kuningas, kuten aiemmin on kerrottu.
Portugalin kruununperimysjärjestyksessä Maria II:n naispuolisten jälkeläisten edelle menevät myös oman halunsa takia Miguel I:n jälkeläiset. Miguel itse kuoli maanpaossa 1866. Hänen poikansa Braganzan herttua Miguel kuoli 1927. Tämän poika Duarte Nuno kuoli 1976 oltuaan vuodesta 1952 ensimmäinen Portugalin näennäinen kruununperijä, joka pääsi lainmuutoksen takia asumaan Portugaliin. Hänen poikansa Duarte Pio, Braganzan herttua, on Portugalin nykyinen kruununtavoittelija. 71-vuotias herttua on kotimaassaan varsin näkyvä hahmo. Naimisiin hän ehti vasta 50-vuotiaana, mutta lapsia on kolme.

Italia
Italian viimeinen kuningas Umberto II nousi valtaan isänsä, 153-senttisen Viktor Emanuel III:n luopuessa vallasta 1946. Valtakausi jäi lyhyeksi kestäen 35 päivää. Monarkia kumottiin kansanäänestyksellä ja kuningas ajettiin maanpakoon. Ehkä näin oli Italian kannalta parempikin, sillä ex-kuningas tunnettiin lähinnä hurvittelevasta ja välinpitämättömästä elämäntyylistään. Hän ei enää koskaan astunut Italian maaperälle. Umberton ainoa poika on Napolin prinssi Vittorio Emanuele, 79-vuotias erilaisiin skandaaleihin sotkeutunut kruununtavoittelija. Ilmankos Italian monarkian palauttamisesta ei ole liiemmin edes vakavasti keskusteltu. Elämänuransa mies on tehnyt pankkiirina, lentokone- ja asekauppiaana. Lain muututtua hän sai matkustaa Italiaan vuonna 2002. Hänellä on yksi poika, jolla on jälkeläisiä.

Itävalta
Itävalta-Unkarin kaksoismonarkian viimeinen kruunuperimys oli erikoinen: lähes 68 vuotta hallineen Frans Joosef II:n seuraaja oli hänen veljenpojanpoikansa Kaarle I. Noin kaksivuotisen hallitsijakauden jälkeen hänet syrjäytettiin ensimmäisen maailmansodan päätösmelskeissä ja monarkia lakkautettiin. Kaarle kuoli jo 1922. Hänen vanhin poikansa Otto von Habsburg meni politiikkaan ja istui 20 vuotta europarlamentissa. Hän kuoli 2011 98-vuotiaana. Habsburgin suvun nykyinen päämies on Oton poika Karl, 57-vuotias ex-europarlamentaarikko ja tv-juontaja, jolla ei ainakaan virallisesti ole suurempia haluja keisariksi. Lapsia on kolme, joista yksi poika.

Saksa
Maan viimeinen keisari ja samalla Preussin kuningas Vilhelm II joutui luopumaan kruunustaan Saksan hävitessä ensimmäisen maailmansodan. Hän asettui maanpakoon Hollantiin, jossa kuoli 1941. Ironista kyllä, Saksa oli edellisenä vuonna miehittänyt maan. Vilhelm itse toivoi turhaan Hitlerin palauttavan kuningashuoneen jos nyt ei takaisin valtaan, niin vähintäänkin jonkinlaiseen viralliseen asemaan. Hohenzollernit olivat enimmäkseen uskollisia natsihallinnolle ja monet prinssit taistelivat rintamalla siihen asti, kunnes Hitler kielsi näiltä sotatoimiin osallistumisen. Syynä oli pelko kuningashuoneen suosion kasvamisesta.
Viimeisen keisarin poika, kruununprinssi Vilhelm kuoli 1951. Hänen vanhin poikansa prinssi Wilhelm luopui oikeuksistaan kruunuun 1933 mennäkseen naimisiin aatelittoman naisen kanssa. Wilhelm kaatui sodassa 1940 ja aiheutti edellä mainitun Hitlerin kiellon. Hänellä oli kaksi tytärtä, joista vanhemmalla oli jälkikasvua. Nämä voidaan kuitenkin sivuuttaa, koska Wilhelm oli luopunut kruununperimyksestä ennen heidän syntymäänsä. Mikäli tämä morganaattisuussääntö katsotaan vanhentuneeksi, hänen vanhempi tyttärensä Felicitas oli kruununperijä kuolemaansa vuoteen 2009 asti, jonka jälkeen vuorossa olisi ollut hänen toinen poikansa Hubertus von der Osten, 52-vuotias valokuvaaja (vanhempi poika oli luultavasti kuollessaan lapseton). Sivumennen on mainittava, että jos tyttäret olisivat olleet jo viime vuosisadan alussa tasa-arvoisia kruununperimyksessä, Felicitaksen vanhin lapsi Friederike olisi nyt Ison-Britannian kuningatar!
Mutta takaisin Wilhelmiin, joka siis luopui kruunusta myös jälkeläistensä puolesta. Wilhelmin jälkeen kruununperilliseksi tuli hänen nuorempi veljensä Louis Ferdinand, joka kuoli 1994. Hänen vanhin poikansa Friedrich Wilhelm luopui oikeuksistaan kruunuun 1967 ennen lastensa syntymää. Myös toinen poika Michael luopui oikeuksistaan 1966 ennen lastensa syntymää. Kolmas poika Louis Ferdinand oli näin ollen seuraavana vuorossa samannimisen isänsä jälkeen. Hänelle kävi kuitenkin köpelösti; Bundeswehrin reservinupseeri sai 1977 sotaharjoituksissa sattuneessa onnettomuudessa kuolemaan johtaneet vammat. Niinpä Saksan nykyinen reservin keisari on hänen ainoa poikansa Georg Friedrich, 40-vuotias yliopistojen innovaatioita kaupallistavassa yrityksessä työskentelevä Preussin prinssi. Lapsia on kolme, joista kaksi poikia.

Romania
Romanian kruununperimys on yhdessä Bulgarian ja Kreikan kanssa käsiteltävistä maista helpoin. Mikael I syöstiin vallasta 1947 ja 94-vuotias evp-kuningas on yhä elossa. Mikäli hän palaisi kuninkaaksi, olisi kyseessä melkoisen ainutlaatuinen tilanne. Hän oli näet ensimmäisen kerran kuninkaana 1927-30 isänsä luovuttua kruunusta skandaalin jälkeen. Isukki palasi kuitenkin valtakuntaan ja lapsikuninkaasta tuli taas kruununprinssi. Isä joutui luopumaan kruunusta uudelleen 1940, joten Mikael I oli kuninkaana toisen kerran 1940-47. Jos Romania palauttaisi pikaisesti kuningasvallan, olisi kyseessä jo kolmas kierros. Ex-kuningas kävi kotimaassaan kommunistivallan kaaduttua 1990. Kansalaisuuden hän sai takaisin vasta 1997. Vaikka Mikael on hyvin suosittu, kuningasvallan palauttaminen ei ole tullut kysymykseen ja nykyään se hänen osaltaan olisikin varmaan liian myöhäistä, koska terveys on heikentynyt nopeasti kuluneen vuoden aikana ja kuningatarkin kuoli elokuussa. Kruununperijä on kuninkaan vanhin tytär (poikia ei ole), 67-vuotias lapseton kansainvälisissä tehtävissä työskennellyt Margareta. Kuninkaan neljällä muulla tyttärellä on kuitenkin yhteensä viisi lasta, joten kruununperimys on turvattu.

Bulgaria
Bulgarian viimeinen kuningas – tai oikeastaan tsaari - Simeon II sai 1946 potkut työpaikastaan vasta yhdeksänvuotiaana kolmivuotisen hallituskauden jälkeen. Hän palasi kotimaahansa 50 vuoden maanpaosta 1996. Poliittinen ura lähti kelpo nousukiitoon nopeasti, sillä hänestä tuli pääministeri vuosiksi 2001-5. 79-vuotias ex-tsaari ei ole suoranaisesti pyrkinyt monarkian palauttamiseen. Tsaarin vanhin poika on kuollut, mutta tämän 18-vuotias vanhempi poika Boris olisi kruununperijä.

Serbia
Serbian kuningas Pietari I:stä tuli Jugoslavian kuningas 1921. Jugoslavian viimeinen kuningas Pietari II oli hänen pojanpoikansa, joka ei kovin kauan ehtinyt hallitsemisesta nauttia. Pietari II:n isä Aleksanteri I murhattiin 1934 Pietarin ollessa vasta 11-vuotias. Sijaishallitsijana toimi hänen isänsä serkku Paul, jonka isoisoäiti oli suomalainen Aurora Karamzin. Jugoslavian liityttyä Saksan-Italian-Japanin kolmiliittoon maassa tapahtui sotilasvallankaappaus, sijaishallitsija ajettiin maanpakoon ja 17-vuotias Pietari julistettiin täysi-ikäiseksi kuninkaaksi. Pari viikkoa myöhemmin Saksa hyökkäsi. Kuningas lähti maanpakoon eikä palannut koskaan.
Mikäli Serbia palaisi kuningasvaltaan, kruunua tavoittelisivat Pietari II:n jälkeläiset. Pietari itse kuoli jo 1970. Hänen ainoa poikansa prinssi Aleksanteri on 71-vuotias. Hänen syntyessään Lontoossa hotellihuone julistettiin väliaikaisesti Jugoslavian maaperäksi, jotta tuleva hallitsija saisi syntyä kotimaassaan. Titolta ei kysytty mielipidettä asiasta. “Synnyinmaahansa” prinssi sai palata kommunistihallinnon kaaduttua 1991 ja kansalaisuuden hän sai 2001. Koulutukseltaan hän on upseeri ja palveli kapteenin arvoon asti brittiarmeijassa, jonka jälkeen ryhtyi liikemieheksi. Poikia on kolme, joten kruununperimys on kohtuullisen hyvin turvattu.

Montenegro
Maan viimeinen kuningas oli Nikola I, joka oli itsevaltaisesti julistautunut kuninkaaksi 1910 hallittuaan sitä ennen pelkkänä ruhtinaana, kuten aiemmatkin maan hallitsijat. Jugoslavian syntyessä 1918 Nikolalle tuli lähtö Ranskaan, jossa hän kuoli 1921.
Nikolan vanhin poika oli kruununprinssi Danilo, joka kuoli lapsettomana 1939. Seuraava veljes, prinssi Mirko oli kuollut jo 1918. Hänellä oli kuitenkin peräti viisi poikaa. Pojista tosin neljä kuoli suhteellisen nuorina, mutta kolmas poika, prinssi Mihail eli korkeaan ikään ja kuoli 1986. Saksalaiset tarjosivat hänelle Montenegron nukkehallitsijan roolia toisen maailmansodan aikana, mutta mies osoitti moraalista selkärankaa kieltäytymällä ja menemällä mieluummin vankilaan. Sieltä hänet pelasti täti, joka sattui olemaan Italian kuningatar. Hänellä on yksi lapsi, prinssi Nikola, 72-vuotias arkkitehti jolla on tytär ja poika.

Albania
Tarkalleen ottaen Albanian viimeinen kuningas oli Italian kuningas Viktor Emmanuel III, joka Italian valloitettua Albanian 1939 omaksui myös tämän tittelin. Sinänsä aiheesta, onhan kyseessä ainoa kerta kun Italia on pärjännyt Euroopassa sotiessaan. Albanian viimeinen varsinainen kuningas oli kuitenkin Zogu I, joka päätyi maanpakoon 1939. Zogua vastaan tehtiin hänen valtakaudellaan 1925-1939 peräti 55 murhayritystä, mikä kertoo ensinnäkin hänen epäsuosiostaan ja toiseksi siitä, että albanialaiset eivät osaa ikinä tehdä mitään oikein. Kuninkaaksi Zogu julisti itsensä 1928 hallittuaan sitä ennen maata presidenttinä – näppärä temppu, jota oli käyttänyt jo aiemmin Ranskassa Ludwig Napoleon ja sittemmin Keski-Afrikassa vanha kunnon kannibaali Jean-Bedel Bokassa. Onneksi Tarja Halonen ei älynnyt tehdä samoin.
Ex-kuningas kuoli maanpaossa 1963. Hänen poikansa, kruununprinssi Leka syntyi kaksi päivää ennen Italian hyökkäystä ja vietti elämänsä maanpaossa vuoteen 1993 asti, jolloin hän kävi ensi kertaa syntymänsä jälkeen Albaniassa. Hän palasi uudelleen 1997, jolloin maassa järjestettiin kansanäänestys monarkian palauttamisesta. Virallisen laskennan mukaan kaksi kolmasosaa vastusti, mutta oli ilmeistä että äänestystulosta oli manipuloitu. Seuranneissa mellakoissa Leka joutui pakenemaan maasta ja palasi vasta 2002. Hän kuoli Tiranassa 2011. Hänen ainoa lapsensa on poika Leka, joka käyttää itsestään nimeä Leka II. Hän syntyi Etelä-Afrikassa 1982, jolloin maan hallitus julisti sairaalan vuodeosaston tilapäisesti Albanian maaperäksi. Miehen koko etunimi on Leka Anwar Zog Reza Baudouin Msiziwe; Leka isän mukaan, Anwar isän kaverin Anwar Sadatin mukaan, Zog tulee isoisältä, Reza isän toiselta kamulta Reza Pahlavilta, Baudouin kolmannelta ja Msiziwe on zulunimi. Hän valmistui Sandhurstin sotilasakatemiasta kurssinsa parhaana ulkomaalaisopiskelijana. Töitä hän on tehnyt neuvonantajana sekä Albanian sisä- että ulkoministeriössä. Vaimoa tai lapsia ei vielä ole, mutta mies on vasta vähän yli kolmikymppinen.

Kreikka
Kreikan kuningas Konstantin II sai fudut duunistaan 1973 yhdeksän vuoden palveluksen jälkeen. Tosin viimeiset kuusi vuotta siitä oli mennyt peruspäivärahalla maanpaossa Italiassa sotilasvallankaappauksen jälkeen. Kreikan kansalaisuuskin mieheltä vietiin 1994. Nykyään hän matkustaa Tanskan diplomaattipassilla, kun nyt sattuu olemaan sikäläistä sukujuurta. Kreikkaan hän sai ensi kerran palata 1981, mutta vain muutamaksi tunniksi äitinsä hautajaisiin. Nykyään hän saa vierailla maassa vapaasti. 76-vuotias ex-kuningas on urheilumiehiä, KOK:n entinen jäsen ja kruununprinssinä ollessaan purjehduksen olympiavoittaja 1960. Kruununperimyskin olisi kunnossa, kuninkaalla on kolme poikaa ja kaksi tytärtä.

Venäjä
Kuten hyvin tiedetään, Venäjän viimeinen tsaari Nikolai II sai ensin potkut väliaikaishallitukselta ja sittemmin kuulia kroppaansa bolsevikkihallitukselta. Samalla kruununperimys sotkettiin perusteellisesti, kun kaikki tsaarin neljä tytärtä ja ainoa poika ammuttiin myös. Sen jälkeen siitä ei ole ottanut pirukaan selvää eikä pienin syy sotkuun ole kahelin tsaari Paavalin laatimat lait, joiden epäselvän tulkinnan vuoksi kruununtavoittelijoiden laillinen asema on milloin milläkin huteralla pohjalla. Pääsääntönä toimi semisaalilainen laki, jonka mukaan naiset voivat periä kruunun vain jos koko suvun mieslinja on sammunut. Tähän sisältyi sitten erinäisiä sivusäädöksiä, mutta venäläiseen tapaan bumaaga on bumaaga, mutta praktika on praktika. Niinpä seurataan aluksi pelkkää semisaalilaista linjaa.
Nikolai II:n sukulinja on siis sammunut. Hän oli Aleksanteri III:n vanhin poika. Nikolain luopuessa kruunusta tsaarina oli teknisesti ottaen hetken aikaa hänen ainoa elossa ollut veljensä Mihail, jolle Nikolai luovutti kruununoikeudet. Tämä kuitenkin kieltäytyi ja sen jälkeen sotku oli valmis. Mihalilla ei ollut kruunuun oikeutettuja lapsia, kuten ei kellään muullakaan Nikolain veljistä. Mihailin ainoa lapsi oli morganaattisesta avioliitosta syntynyt George, joka kuoli sittemmin 20-vuotiaana auto-onnettomuudessa ja lapsettomana.
Niinpä joudutaan etenemään sukulinjassa taaksepäin Aleksanteri III:n isään Aleksanteri II:een. Aleksanteri III oli hänen toinen poikansa, sillä vanhempi poika, kruununprinssi Nikolai oli kuollut vähän yli 20-vuotiaana ja lapsettomana. Kihloihin mies oli kyllä ehtinyt ja kuolinvuoteellaan hän ehti toivoa, että morsian menisi naimisiin pikkuveljen, sittemmin keisari Aleksanteri III:n kanssa, minkä hän tottelevaisesti tekikin.
Seuraava veljes oli suuriruhtinas Vladimir, joka kuoli 1909. Hänen vanhin poikansa suuriruhtinas Kirill kuoli 1938. Tämän ainoa poika puolestaan oli suuriruhtinas Vladimir, joka oli syntynyt pakomatkalla Porvoossa 1917. Hän kuoli 1992 ilman miespuolisia jälkeläisiä. Palaamme tähän mieheen myöhemmin. Nyt joudutaan kulkemaan takaisin Kirillin veljiin. Seuraava veljes Boris kuoli lapsettomana. Nuorimmalla veljellä Andreilla oli poika Vladimir, joka oli syntynyt ennen hänen avioliittoaan pojan äidin kanssa, joten kruununperimyskelpoisuus on vähintäänkin kyseenalainen. Ei sen takia että asialla olisi merkitystä ollut, sillä tämä Vladimir kuoli ennen samannimistä serkkuaan ja ilmeisesti lapsettomana. Tämä päätti Aleksanteri II:n pojan Vladimirin mieslinjan.
Seuraava Aleksanteri II:n poika oli suuriruhtinas Aleksei, joka kuoli 1908. Hänen ainoa poikansa Aleksei oli syntynyt avioliiton ulkopuolella, joten se siitä taas. Silläkin perusteella, että tämän pojan ainoa poika Sergei kuoli 1956 ilman miespuolisia jälkeläisiä.
Aleksanteri II:n seuraava poika suuriruhtinas Sergei oli lapseton, joten koko homma jäi nuorimman pojan suuriruhtinas Pavelin varaan.
Pavel ammuttiin 1919 vallankumouksen jälkimainingeissa. Hänen vanhempi poikansa suuriruhtinas Dmitri kuoli 1941. Hänen poikansa Paul puolestaan oli USA:n kansalainen, everstiluutnanttina eläköitynyt armeijan upseeri ja sittemmin floridalaisen pikkukaupungin pormestari, joka kuoli 2004. Tietyt piirit halusivat hänestä uutta tsaaria, mutta tämä ei koskaan realisoitunut, Paul itsekin ilmoitti olevansa haluton. Hänellä on kaksi poikaa, joista vanhempi on nimeltään Dimitri. Kruununperimyksessä on kuitenkin sellainen pikku ongelma, että Paul oli syntynyt morganaattisesta avioliitosta 1928. Yleisesti ottaen morganaattiset avioliitot olivat kuitenkin jo 1900-luvulla pois muodista. Tässä yhteydessä on myös mainittava, että Pavelin nuorempi poika Vladimir ammuttiin 1918 lapsettomana, joten Aleksanteri II:n puolelta ei ole muita mieslinjan perijöitä kuin tämän entisen USA:n armeijan upseerin jälkeläiset.
Mikäli pitäydytään tiukassa linjassa eli suljetaan morganaattiset liitot pois perimysjärjestyksestä, loppuvat jo Aleksanteri II:n jälkeläisetkin. Hänellä oli myöhemmän, morganaattisen vaimonsa kanssa poika, joka oli syntynyt ennen avioliittoa, mutta tämä voidaan samasta syystä unohtaa. Näin ollen joudutaan palaamaan Nikolai I:een.
Aleksanteri II:n nuorempi veli Konstantin kuoli 1892. Hänen vanhin poikansa Nikolai kuoli 1918. Kuolinsyy oli kuolinvuoteen nähden luonnoton eli keuhkokuume eikä akuutti lyijymyrkytys. Hänellä oli kaksi poikaa, mutta avioliitto oli morganaattinen.
Konstantinin seuraava poika oli isänsä kaima Konstantin, joka kuoli 1915. Hänen vanhin poikansa Ivan kuoli 1918 luonnollisen kuoleman eli bolsevikit ampuivat. Ivanin ainoa poika Vsevolod kuoli lapsettomana 1973, joten palaamme nuorempaan Konstantiniin, jolla oli viisi muutakin poikaa. Seuraava poika Gabriel eli vanhaksi, mutta kuoli lapsettomana. Konstantinin ampuivat bolsevikit, Oleg kaatui taistelussa saksalaisia vastaan, Ivanin ampuivat bolsevikit ja Georgi kuoli lapsettomana.
Takaisin Nikolai I:n poika Konstantiniin. Hänen seuraava poikansa Dmitri kuoli bolsevistiseen lyijymyrkytykseen 1919 lapsettomana.
Nuorin poika Vjatseslav kuoli vain 16-vuotiaana.
Palaamme Nikolai I:n seuraavaan poikaan Nikolaihin, joka kuoli 1891. Hänen vanhempi poikansa Nikolai oli Venäjän armeijan ylipäällikkö ensimmäisessä maailmansodassa, mutta kuoli lapsettomana 1929.
Nuorempi poika Pjotr kuoli 1931. Hän oli naimisissa Montenegron prinsessan kanssa ja sai yhden pojan, Romanin. Roman kuoli 1978. Hänen vanhempi poikansa Nikolai julisti itsensä kruununperijäksi 1992 aiemmin mainitun Vladimir Kirillovitsin kuoltua. Vladimirin tytär Maria taisteli kunnianhimoisena tätä julistusta vastaan yrittämällä leimata Romanin avioliiton ja näin ollen Nikolain syntyperän kelvottomaksi, Romanin vaimo kun oli pelkkä kreivitär. Saksalaisille tämä oli kyllä riittänyt, Romanille kun oli tarjottu Montenegron kruunua 1941, josta hän toki kieltäytyi. Nikolai kuoli 2014. Hänellä ei ollut poikia, ainoastaan kolme tytärtä. Niinpä Paavalin lain mukaan vuoroon tuli Nikolain pikkuveli Dimitri . Pankkialalla työskennellyt prinssi on jo 90-vuotias, mutta sääntöjen mukaan Venäjän laillisin kruununperijä. Ongelmana on, että hänellä ei ole lapsia. Menemättä tarkempiin yksityiskohtiin hänen kruununprinssinsä olisi varsin etäinen sukulainen. Ei edes pikkuserkku, vaan hänen kolmas serkkunsa eli 93-vuotias Andrew Romanov, Nikolai I:n pojanpojanpojanpoika. Hänellä sentään on kolme poikaa, joten sitä kautta perimys lienee turvattu.

lauantai 17. syyskuuta 2016

Uusinta: Tuntematon bloggaaja

Lukijalle: Tämä kirjoitus vuodelta 2010 on jossain määrin vanhentunut. Presidenttinä ei enää ole Halonen – onneksi ei mennyt muuttamaan perustuslakia kolmatta kautta ajatellen – ja onhan ilmasto vapautunut. Nykyään sananvapaus on kieltämättä suurempi kuin ennen. Median mokutus jatkuu kuten ennenkin, tosin siihenkin on jo ilmaantunut säröjä. Ja ennen muuta median valta on monestakin syystä selvästi pienempi kuin vuonna 2010. Ihmiset ovat äänestäneet jaloillaan ja lompakollaan. Minäkin lopetin Hesarin tilauksen, koska olen sillä kannalla että propaganda pitää saada ilmaiseksi. Mutta toivottavasti tämän satiirin kärki puree edes osittain samalla teholla kuin tuolloin:

Ote joskus parinkymmenen vuoden kuluttua ilmestyvästä hävitystä Mokutussodasta kertovasta romaanista Tuntematon bloggaaja.

(Kiitos Yrjöperskeleelle ideasta ja kannustuksesta sekä alkuperäisteokselle.)


Rokka sulki kannettavansa, nappasi muistitikun mukaansa ja sanoi:
- No nii, poika. Tule! Issäis opettaa siut bloggaamaa.
- Mitä aiheita?
- Siel on kyl.
He marssivat nettikahvilaan, ja Rokka kuljetti Hauhian pimeään nurkkaukseen, jossa oli kukon kuvalla varustettu ovi.
- Täss on käymälä.
- Onko noi Hesareita?
- On. Erkko meil laitteloo käymäläpaperinkii.
Rokka näytti uutista, jossa perussuomalaisten kannattajia kehotettiin muistamaan, että Soinia saa äänestää vain Uudellamaalla ja siirtymään muiden puolueiden kannattajiksi.
- Näät sie mitä täs lehes sanotaa? Tämmöne jos kellä on mukana ku joutuu mokuttajien kynsii ni sille taataa hyvä kohtelu. Jot piä sit mielessäis. Ota mukkaa ko lähet.
Sitten he aloittivat surffauksen.
- Tuos on toisen netsin blogi. Sitä ei päivitetä ko harvoi. Nää täs on Hommafoorumin keskustelupalstoi. Tuol on heiän mode. Hei, näkkyyk mittää?
Halla-ahoa lukeva moderaattori tarkisti uusimmat viestit ja vastasi:
- Ei näy.

Rokka selitti Hauhialle:
- Älä sie luve moderoides vaik tuo Ukkola lukkoo. Ei tartte rasistihäirikön kommentin olla ku hetki liikaa näkyvil, ni Hommawatch iskee. Ja nyt. Paina häntäis päähä ast tämä: älä millokaa kirjota omal nimel. Melkein kaik tuomion saaneet tääl on sellasii, jotka on pistäneet omal nimellää asiaa väärää paikkaa. Nimimerkil senko kommentoit.
- Juu juu.
- Juu juu. Et sie huomaa jot hää justii paino ilmiantoo.
Rokka klikkasi Hauhian ulos keskustelupalstalta.
- Mie en lase leikkii. Joka sana on asjaa täys. Kukaties hää jo sulle syytettä kirjottel. Kesäiltaha tää on mut älä käy uneksimmaa. Kukkahattutäti hää on näät sellane jot ei ihhaile maisemii. Eikä hää kuule piä päivitystaukoi. Onk siul Bloggerin tunnukset?
- Kyllä. Mut en tiiä mistä kirjottais.
- Mie neuvon kyl. Oikotiedost ja Uutisvirrast saat moneks viikoks aiheita. Kuule mitä hää haastaa!

"Perussuomalaiset. Syrjäyttäkää rasistiset johtajanne ja tulkaa tänne. Mekin keskustelemme teidän esiin nostamistanne asioista."
Ääni tuli presidentinlinnan suunnasta ärrää sortaen.
- Rasistit on aikoja sitten syrjäytetty. Nyt on fasistit menossa, ilmestyi bloggeriin Vanhalan teksti.
"Perussuomalaiset! Tulkaa hakemaan valtaa!"
- Tu sinä hakeen vallalles kansan tuki! khihihi.

- Tuota hää hitto tekköö yleaikaa.

Rokka oli puoliksi vihainen, vaikka häntä huvittikin Vanhalan iankaikkinen härnäily. Ukkolakin hymyili ja kommentoi blogiinsa:
- Se on keksinyt uuden twiittauksenkin. Pari viestiä harvaan ja sitten kolme peräkkäin. Tap .. tap .. tap tap tap. Ja sieltä vastataan. Tietysti toinen samanlainen honkkeli.

"Soinin rasistiset joukot ovat menettäneet suunnattomasti uskottavuutta ja erilaatuista mainetta. Suomen työläiset! Te joudutte raatamaan tolkuttomasti, ellemme me tuo maahanmuuttajia paikkamaan tulevaa työvoimapulaa!"
- Niin, ja työtä riittää niiden kaikkien elatuksen maksamisessa!

Papapapapapapapapa.
Koko netti kaatui ja Hauhia boottasi koneen.
- Joutuikohan se syytteeseen? kysyi hän hätäisenä.
- Kukkahattutäti mokutus, hutoi mokutus, khihihi.
- Siin kuulit. Männään myö bloggaamaan vuorostamme.

Vanhala katseli ruudulta mamukriitikkoblogia. Nimimerkki oli tehty äidin tyttönimestä ja kumminkaiman sananmuunnoksesta. Valtakunnansyyttäjän aiheuttamien tappioiden takia miehiä oli neuvottu olemaan kirjoittamatta omalla nimellä. Sen lisäksi oli annettu ohje kiertää anonyymipalvelinten kautta, mutta perimätapojen mukaisesti ne oli "kokeilumielessä" hakkeroitu reikiä täyteen ja jätetty käyttämättömiksi.
- Älä hitto huutele! kirjoitti Rokka, kun he olivat avanneet Vanhalan blogin.
- Niin mutta naapuri sen alotti, khihi.
- Hää voip viel sen lopettaakii. Mäne hitoil! Mitä sie tiet Sitemeetteril?
- Viilasin blogiin seurannan. Meinaan, se on aika lystiä seurata mistä osoitteesta tulee eniten meteliä pitäviä kommentteja.
Vanhala kirjautui ulos ja naureskeli mennessään. Erikoisesti häntä huvitti tuleva työvoimapula ja hihitellen hän mielessään sommitteli lausetta:
- Nettinatsien mustat joukot estävät kansakuntamme voimavarautumisen maahanmuuttajatyövoimalla.

Rokka selasi bloginsa suosikkilistan läpi ja käski sen jälkeen Hauhian valita mielenkiintoisimmat.
- Silviisii katsele aina! Käräjäoikeuden kieltämiä on neljätoist. Paina niihen osoitteet mieleheis jot muistat. Jos linkkaat jottai niin et sekota laillista juttua laittomii.
- Koska ne on kielletty?
- Viime syksyn jo. Ei ne sillo ollu noil sivuil. Ei siel oo ennää entisil osotteil muut ko polliittisest korrektei juttui sisäs. Näät sie nuo blogit vihervasemmisto sivuil? Sielt hyö tähtäilööt. Jos siul on tuurii ni voit nähhä mokutuksii joskus. Miun tekköö miel laittaa heiät seurantaa ja ruveta tosissai metsästämmää. Alusha mie kommentoinkii mut sit ku mie alotin tuon oman blogin ni en oo ehtint. Mie koitan eukol vähä turva-appuu. Hää ko näät assuu opiskelukämpäs mamulähiös. Älä sie ala viel vähhii aikoihi kommentoimaa! Siin pittää olla tarkkan. Sillo näät nousoo omakii pää.

Rokka opasti ja neuvoi koko kahden tunnin ajan.
- Jos mokuttaavat nii veä täst uus aihe. Se männöö suoraa Hommafoorumil. Ja millo nii sattuu ni älä hättäänny. Kirjota rauhas ja tarkkaa. Het alkuu ko saat joitakii arkumenttei nurin ni jo alkaa hiljetä toisiin vauhti.

...

Hauhia surffaili netissä. Hän näki sivujen piirtyvän kirkkaalle näytölle. Kaikki näytti nukuttavan hiljaiselta ja rauhalliselta. Kaukaa Vihreästä Langasta kuuluva vaimea valkoisen heteromiehen syyllistäminenkään ei tuntunut rikkovan netin uneliasta rauhaa. Risahtamaton hiljaisuus vallitsi. Netin piraattisivustoille kopioidut kielletyt kirjoituksetkin tuntuivat ammoin sitten jäykistyneen paikoilleen sulaakseen tähän yhteiseen liikkumattomuuteen.

Aikansa katseltuaan Hauhia avasi tekstinkäsittelyn ja antoi sormiensa liikkua näppäimistöllä. Jonkin verran hän tunsi syyllisyyttä sen johdosta, mutta koki tehdä sen mitättömäksi tarkistamalla uusimmat päivitykset aina kun oli pari kolme sanaa kirjoittanut.

...

Hauhia katsahti ruudulle ja äännähti. Eräälle sivustolle oli ilmestynyt teksti, jonka mukaan islam oli suvaitsevainen rauhanuskonto ja Suomen olisi siksi hyväksyttävä sharia-tuomioistuimet ja kiellettävä kahviloista munkkipossut. Kukaan ei ollut vielä kommentoinut. Hauhia muotoili äkkiä vastineen hokien tekoaan puolustellen.
- En minä sitä lähetä, mutta varalle.
Hän katsoi uudestaan. Väittämä oli yhä siellä. Jonkun aikaa nuorukaisen mielessä riiteli kiihkeä metsästyshalu ja pelko tottelemattomuudesta. Sitten hän avasi bloggauspalvelun ja valitsi tunnuksen luomisen:
- Äkkiä vaan... ei se ehdi... kirjaudun väärällä nimellä... ei sitä tuolta asti voi paljastaa...
Hän kirjasi nimimerkikseen HowHeA, klikkasi äskeisen sivuston esiin ja kädet kiihkosta vapisten lähetti kommenttinsa. Hän ehti tajuta nettiyhteyden katkeamisen, silmissä leimahti kipunoita, ja kone humahti kaatuessaan virushyökkäyksen voimasta.

...

- Kyllä siellä jotakin on, kirjoitti Koskela ja aavisti pahaa. Netsiblogissa vastaantulleen kommentin sävy kertoi heti kaiken. Se oli hieman apea ja totinen, vaikka totesikin karkeaan sävyyn:
- Pankaahan uusi blogittaja ja pyyhkikää vanha muonavahvuudesta.
- Valtionsyyttäjäkö?
- Niin. Tunnuksen se oli laatinut. Kommentoinut oli, mutta admin oli poistanut sen heti. Siellä näkyi mokutus, mutta se oli niin törkeän provosoiva, ettei se varmaan ollut kuin trolli. Silloin juuri pamahti syyte ja minä arvasin että nyt se oli alkanut kirjoittelemaan jäljitettävällä tunnuksella ja menin sinne. Minä otin teille kuvakaappauksen.
- Voi tuo hiton nulikka minkä tek. Ja mie neljä tuntii hänel just sitä selitin. Jos vappaall jalal viel ois ni nyt mie antasin bännii parraillaa.

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Haittamaahanmuutto ja autismi

Kirjailija Jari Tervo löysi uuden syyn suomalaisten rasismiin. Hesarin haastattelussa olivat mm. seuraavat Tervon sitaatit:
- Tunnistin itsessäni autistisia piirteitä, ja minun mielestäni ne sopivat suurimpaan osaan suomalaisista.
- Käynnissä oleva kansainvaellus Välimeren eteläpuolelta pohjoiseen, myös Suomeen, on saanut tämän ”autistisen kansan” erityisen pahasti sekaisin, Tervo sanoo. ”Tänne tulee vuodessa Riihimäen kaupungin verran ihmisiä, jotka ovat tottuneet elämään ryhmässä, ehkä jopa keskustelemaan pidäkkeettömästi.”
- Tämä suomalaisen kulttuurin sisäänpäinkääntyneisyys selittää Tervon mielestä jossain määrin suomalaisten rasismia, jota hän on viime aikoina vastustanut äänekkäästi.

Sittemmin Tervo joutui jossain määrin perääntymään väitteistään saatuaan melkoisen palautevyöryn niskaansa.

Tämä oli sinänsä harmillista, koska Tervo oli jossain määrin oikeilla jäljillä kuvauksessaan. Valitettavasti hän ei vain tuntenut autismin ja Aspergerin syndrooman kirjon käsitteitä kovin hyvin. Kyseisen diagnoosin saaneiden ihmisten todellista ajattelumallia hän tunsi tuskin ollenkaan.

En mene tässä lääketieteellisiin kuvauksiin, vaan selvitän asiaa kansantajuisin termein. Ensinnäkin se, mitä ihmiset ymmärtävät autismilla, tarkoittaa syvää autismia eli sulkeutumista. Tällainen autisti ei juurikaan kiinnitä huomiota ulkomaailmaan. Hän saattaa kommunikoida turvalliseksi kokemassaan ympäristössä ja autismin asteesta riippuen tulla toimeen ihan hyvinkin. Välillä hän saattaa vetäytyä omaan maailmaansa esimerkiksi sulkemalla silmänsä, ottamalla jonkin tietyn asennon ja hyräilemällä. Juuri tästä ryhmästä tulevat ns. autistiset nerot, kuten tositapahtumiin perustuvan elokuvan Sademies nähneet muistavat.

Autismin lievempi piirre – tai ehkä aivan autismista poikkeava, mutta samankaltaisia joskin lievempiä oireita aiheuttava – on Aspergerin oireyhtymä. Aspergerit ovat mukana normaalissa yhteiskunnan toiminnassa ja uskon Tervon tarkoittaneen lausunnollaan nimenomaan aspergereitä, koska hän puhui ”autistisista piirteistä”. Ja tässä hän osui omalla tavallaan oikeaan. Tervon määritelmä rasismista kun on ilmeisesti se, että rasisti vastustaa haittamaahanmuuttoa. Joka ainoa Asperger, jonka kannan asiaan tiedän, vastustaa haittamaahanmuuttoa.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki aspergerit näin tekisivät. Osa suhtautuu varmasti asiaan täysin välinpitämättömästi. Saattaa olla niinkin, että joku sitä kannattaa, joskin epäilen vahvasti. Ainakin niiden aspergerien kohdalla, joiden henkiset kyvyt riittävät oireyhtymän seurausten viemiseen loogiseen loppuun asti. Omakohtaisesti tietämäni ja tuntemani otoksen määrä ei ole suuri, mutta kuitenkin sellainen että se herättää jonkin verran uskottavuutta, etenkin kun sen pystyy perustelemaan.

Jos minua pyydettäisiin kuvailemaan Aspergerin oireyhtymän omaavaa henkilöä yhdellä adjektiivilla, se olisi luotettavuus. En tarkoita luotettavuutta siinä mielessä, että hänen reaktionsa tai toimintansa olisivat ennustettavissa. Tarkoitan luotettavuutta sanan ”rehellinen” merkityksessä. Jos asperger jotain lupaa, hän sen myös pitää. Ja epäoikeudenmukaisuus on sellainen asia, jota yksikään tuntemani asperger ei siedä pätkääkään.

Tähän luotettavuuteen kuuluu myös älyllinen rehellisyys, mikä menee joskus normaali-ihmiselle naurettavuuteen asti. Omakohtainen kokemus. Henkilölle näytettiin eri maiden ääriviivakarttoja ja kysyttiin, ”mikä maa on saappaan muotoinen?”. Vastaus oli, ettei mikään. Kuvissa oli kuitenkin mukana Italia, vieläpä ilman Sisiliaa ja Sardiniaa. Kun asiaa sitten tarkemmin selviteltiin, niin ongelma ei ollut se saappaan ”korko” eikä edes Pohjois-Italia, koska senhän saattoi tulkita naisen saappaan pursuavaksi turkisvuoriksi. Ongelma oli saappaankorosta pohjoiseen sijaitseva Foggian maakunnassa oleva Garganon niemimaa, 40 km x 40 km uloke. Missään saappaassa ei ole sellaista uloketta, joten yksikään maa ei ollut saappaan muotoinen. Kun tehtävän muutti sitten muotoon ”mikä maa muistuttaa muodoltaan saapasta?”, vastaus oli heti Italia.

Älyllinen rehellisyys on aspergereille kaikki kaikessa. Se on yksi tärkeimmistä syistä, miksi heillä on sosiaalisia vaikeuksia. Joskus ihmisyhteisöt uskovat kollektiivisiin valheisiin – itse asiassa varmaan jokainen yhteisö joihinkin, jotkut useampiin kuin toiset. Tämä on aspergereille vaikeaa käsittää. Aspergerit ovat suorapuheisia. Kun he näkevät kollektiivisen valheen, he sanovat sen suoraan. Ja mitä muutakaan haittamaahanmuutto on kuin kollektiivinen valhe?

Rasismiasteikolla aspergerin mittari näyttää nollaa. Sen sijaan realismiasteikoilla mittari näyttää kymppiä. Asperger katsoo kehitysmaita ja vetää niistä johtopäätöksensä. Riittävällä älyllisellä kapasiteetilla varustettuna hän päätyy samoihin johtopäätöksiin, joista taannoin kirjoitin. Miksi ihmiset ovat halukkaita pettämään itseään? Vieläpä siten, että he näkevät totuuden, mutta eivät suostu siihen uskomaan. Aikoinaan sanottiin, että kristityn ja kommunistin ero oli siinä, että kristitty uskoi vaikka ei nähnyt ja kommunisti uskoi, vaikka näki. Sana tilanne on nyt haittamaahanmuutossa. Kuka tahansa pystyy näkemään haitat, mutta osa valehtelee itselleen ja osa ei uskalla sosiaalisen paineen takia sanoa totuutta ääneen. Asperger on liian rehellinen itselleen. Hän näkee, missä jamassa kehitysmaat ovat. Hän tietää, että muslimimaista ei ole koskaan tullut mitään hyödyllistä innovaatiota. Loogisesti mahdollisia johtopäätöksiä hänelle on kaksi: (1) maan asukkaat ovat kyvyttömiä elämään toimivassa yhteiskunnassa tai (2) maan kulttuuri estää yhteiskunnallisesti hyödyllisten yksilöiden positiivisen toiminnan.
Jos (1), rajat on suljettava kaikilta.
Jos (2), rajat on suljettava vähintäänkin niiltä, jotka haluavat tuoda oman kulttuurinsa mukanaan.
Muita loogisia vaihtoehtoja ei ole.

Suomalaisista vain harvalla on Asperger. Mutta on hyvin ilmeistä, että muihin maihin verrattuna myös niillä, joilla ei ole, on enemmän sen piirteitä. Tämä selittää melkoiselta osin suomalaisten yhä nuivemmaksi muuttuvaa suhteutumista maahanmuuttoon. Siinä mielessä Tervo oli aivan oikeassa. Hän voisi kylläkin pohtia asiaa hieman pidemmälle ja miettiä, kummat ovat saaneet aikaan paremman yhteiskunnan - ne autismiin päin kallellaan olevat vai ne, "jotka ovat tottuneet elämään ryhmässä, ehkä jopa keskustelemaan pidäkkeettömästi.” Asiaa voi pohtia vaikka siltä kantilta, että kumpaan suuntaan se ihmisliikenne pyrkii menemään. Ja mitä tähän "pidäkkeettömään keskusteluun" tulee, niin Tervo voisi mennä Bagdadin kadulle heittämään kaapunaisille small talkia ja katsomaan, kauanko pysyy hengissä. Ainakin jos olisi ensin ollut munaa heittää Irakin TV:n lähetyksessä paikallinen pyhä kirja lattialle, kuten hän Suomessa teki.

Pidäkkeettömästä keskustelusta ja välittömästä suhtautumisesta totuuteen olemmekin saaneet viime päivinä makua. Otanmäessä pari irakilaista pelokasta pakolaisparkaa pisti suomalaismiehen kylmäksi sosialisoituaan sitä ennen tämän omaisuuden. Helsingissä taas otsikoitiin rasistien pahoinpitelyn kohteeksi joutuneesta raskaana olleesta somalinaisesta, mikä osoittautui odotetusti huuhaaksi. Poliisi lopetti tutkinnan ennen kuin ehti kunnolla aloittaakaan, mikä kertookin tästä tapauksesta kaiken mahdollisen. Etenkin kun poliisijohto Otanmäen tapauksessa tuntuu olevan eniten huolissaan "suomalaisten lisääntyvästä rasismista" ja muistaa mainostaa "kyseessä olleen yksittäistapaus" jonka "kaltaista ei miesmuistissa ole".

Tämä on aika hyvä suoritus. Poliisi ei ilmeisesti muista Ibrahim Shkupollia, saldo viisi tapettua suomalaista. Eikä edes Abdiqadir Osman Husseinia, joka nyt on ollut otsikoissa viime aikoina. Yksi tappo. Tai hänen äskettäin pahoinpitelemäänsä Ramin Azimia, murha ja ruumiin hävittäminen polttamalla. Tai sitä Oulun kirvesmurhaajasomalia, joka kahden murhan jälkeen löi vielä poliisia kirveellä päähän. Yhdessä näiden tapausten kanssa Otanmäen tapaus tekee jo kymmenen kuollutta. Lienee muitakin tapauksia, joissa pakolaisena Suomeen tunkeutunut on täällä tappanut suomalaisen. Mutta pelkästään nämä välittömästi mieleen tulleet laskien tilanne on 10 - 0.
Tuo nolla tarkoittaa sitä, että en ainakaan tähän hätään muista yhtään ainutta tapausta, jossa suomalainen olisi tappanut pakolaisen. Paitsi tietysti tuon kirvesmurhaajan, mutta poliisin virkatehtävässään hätävarjeluna tekemää ansiokasta suoritusta ei hyväksytä, jos sovitaan että pelkät rikokset lasketaan. Jos joku sattuu muistamaan tapauksen, jossa suomalainen on surmannut matun, otan kiitollisena tasapainottavan tiedon vastaan. Lisäys 16.9.2016: Anonyymi kommentoija muisti tämän tapauksen vuodelta 1994, jolloin somalialainen turvapaikanhakija ammuttiin. Tekijäksi epäiltiin suomalaista, mutta ei siis ilmeisesti koskaan saatu kiinni.
Muiden pienempien rötösten kuten raiskausten tulospalvelua en edes viitsi yrittää, mutta tässä viimeisen vuoden saldoa muistutukseksi. Ainakin 12 raiskausta, joissa tekijä on ollut matu ja uhri suomalainen. Saman verran tapauksia, joissa tekijä on ollut matu ja uhri todennäköisesti suomalainen, mutta en jaksanut ryhtyä penkomaan varmistusta. Nämä siis vuoden ajanjaksolta. Löytyykö ainuttakaan tapausta miltään ajanjaksolta, jossa raiskaaja olisi ollut suomalainen ja uhri haittamamu?

Jokainen pisara on yksittäistapaus.


Mutta vähitellen alkaa tämän autistisen kansankin mitta tulla täyteen. Hesarin uutiset niin Otanmäen murhasta kuin Itäkeskuksen tapauksen valheellisuudesta ovat taattua kiemurtelevaa tyyliä. Mutta allekirjoittanutta alkoivat oikeasti pelottaa kommentit, jotka olivat hyytävää luettavaa. Ja vielä hyytävämpää olivat kommenttien mielipidejakaumat. Satoja puoltoääniä, pari hassua ei-ääntä. Paitsi niissä parissa kommentissa, joissa yritettiin ymmärtää matuja. Niissä jakauma oli juuri päinvastainen. Ja hurjinta oikeastaan oli se, että jo Hesarin alkuperäinen uutinen, jossa kerrottiin epäillystä raskaana olevan matun joukkopahoinpitelystä, ei mennyt kansaan enää läpi. Melkoisen kylmää kyytiä oli sielläkin kommenteissa.
Suomalaisten mitta on tullut täyteen. Sitä ei enää peitellä sillä, että yritetään kiinnittää huomio Pekka ja Pätkä -elokuvan rasistisuuteen. Sivumennen sanoen, siinäkin Iltasanomien äänestyksessä tällä hetkellä 96 % on sillä kannalla, että älkää nyt enää viitsikö.

Nyt on aika poliitikkojenkin jo tajuta, että jotain on tehtävä. Minä en halua, että tämän blogin pitää muuttua suvaitsevaiseksi. Haluan olla se järjen ääni hullussa maailmassa. En vain haluaisi, että yksi hulluus muuttuu toiseksi hulluudeksi.

lauantai 10. syyskuuta 2016

Uusinta: Naisen logiikasta

Lukijalle: Tämä juttu seitsemän vuoden takaa on historiallinen. Siinä näet sai bloginimensä Ylin Johtava Pääinkvisiittori eli rakas vaimoni Salli. Hän on näiden kirjoitusten viimeinen lukko, jonka suodattimen läpi kaikki tekstit kulkevat. Varsin harvoin hän mitään asiatekstiin tulevia muutoksia ehdottaa, korjailee lähinnä kirjoitusvirheitä joita enimmäkseen syntyy siitä, kun olen lauseen ensin kirjoittanut ja sitten muuttanut sitä vähän, mikä on jättänyt jonkin sanan väärään taivutusmuotoon. Joskus hän sanoo painavan sanansa, jolloin tekstistä jää osa sensuurin kynsiin. Vain kerran on kokonainen blogiteksti jäänyt julkaisematta sensorin määräyksestä. Kuten yleensä, jälkeenpäin ajatellen vaimo oli oikeassa.
Tämän tekstin perusteella varmaan monet - etenkin naispuoliset - lukijat ihmettelevät vieläkö olemme yhdessä. Vastaus on että kyllä sitä edelleen samassa osoitteessa asutaan. Ja muroja sekä pähkinöitä syön edelleen:


Syön aamuisin muroja. Vaimolla (sovitaan että hän on nimeltään Salli ;-D) on tapana kaataa murot siististi lasi- tai muovipurkkeihin alkuperäisestä pakkauksestaan. Joskus purkki tyhjenee aamupalalla eikä Salli Brown jostain syystä sitä huomaa täyttää. Tällöin seuraavana aamuna minä otan muroja suoraan alkuperäisestä pakkauksesta enkä täytä lasipurkkia. Kuten jokainen naimisissa oleva tietää, tällainen toiminta tai siis tässä tapauksessa toiminnan puuttuminen herättää joskus jonkin verran keskustelua.

Tähän asti olen selvinnyt selittämällä, että minulle on yhdentekevää, kaadanko murot alkuperäisestä pakkauksesta vai lasipurkista. Aikoinaan S.B. kysyi, enkö sitten halua, että hän siirtää murot lasipurkkiin. Vastasin, että se on ihan hänen valintansa, koska hänkin niitä joskus käyttää. Varmemmaksi vakuudeksi lisäsin, että minusta on kivaa, että hän niin tekee. Miehen on aina syytä kehua vaimoa, jos tilaisuus siihen tarjoutuu. Ei ole niin erityistä väliä, onko kehuihin jotain syytä.

Tässä päivänä muutamana hän kuitenkin yllätti minut kaatamasta pähkinöitä (joita syön murojen kanssa) pussista lasipurkkiin. Seurasi hämmästystä kummastusta siitä, miksi teen tällä tavalla pähkinöiden, mutta en koskaan murojen kanssa. Ja kuten aviomiehet tietävät, ennen kuin ehdin koota itseni selitystä varten, närkästyminen siitä että hän joutuu aina laittamaan murot purkkiin.

Ei auttanut muu kuin antaa yksityiskohtainen selitys siitä, miten miehen logiikka toimii.

Aluksi kerroin, että ei mies oikeasti laske asioita niin tarkasti kuin tulen esittämään. Todellisuudessa miehen päähän on sisäänrakennettu systeemi, jolla hän tekee päätökset parissa hetkessä. Olen nyt kuitenkin purkanut tämän salamaprosessin paloiksi ja hidastanut sitä noin satakertaisesti, jotta systeemi tulisi ymmärrettäväksi myös sille sukupuolelle, jolle looginen ajattelu on tunnetusti hankalaa.

Ensinnäkin tulee ymmärtää, että miehen tavoite kaikessa hänen toiminnassaan on minimaalinen vaiva ja maksimaalinen hyöty. Tässä yhteydessä tilanne on vielä yksinkertaisempi, koska hyöty (syöminen) on joka tapauksessa vakio, joten ei tarvitse tehdä punnitusta vaivan ja hyödyn välillä. Kyse on ainoastaan vaivan minimoimisesta.

Ongelman liikkeelle sysännyt kysymys oli siis: miksi täytän pähkinäpurkin, mutta en muropurkkia.

Aloitetaan pähkinöistä. Pähkinät ovat kilon painoisessa muovisessa pussissa. Jos pähkinöitä kaataa pussista suoraan lautaselle, kohtaa seuraavat ongelmat:
1) Pähkinöitä tarvitsee vain vähän, mutta helposti liikkuvina niitä rojahtaa usein liikaa.
2) Pähkinäpussin kulmaan voi leikata vain suhteellisen pienen reiän, joka tukkeutuu helposti ja purkautuessaan aiheuttaa ongelman 1.
3) Pähkinäpussi ei ole itsekantava, eli sitä on säilytettävä vaakatasossa. Tällöin sen yläpää on rullattava, etteivät pähkinät valuisi kaappiin, kun hyllyllä olevaa pussia pakostakin joskus vahingossa tönäisee. Vastaavasti pussi on tietysti joka kerran rullattava auki, kun pähkinöitä tarvitsee.
Jos pähkinät kaataa purkkiin, joutuu näkemään vaivan joka on suuruudeltaan 20 yksikköä. Koska pussillinen pähkinöitä tekee kaksi purkillista, vaiva on yhteensä 40. Kun pähkinöitä kaataa purkista lautaselle, vaivan suuruus on noin 5 yksikköä. Yksi pähkinäpussillinen riittää 20 aamupalaan, joten vaiva on yhteensä 5 * 20 = 100 yksikköä. Kokonaisvaiva menettelytavasta pähkinät purkkiin on siis 40 + 100 = 140 yksikköä.
Jos taas pähkinöitä kaataa suoraan pussista lautaselle, vaivan suuruus on noin 10 yksikköä, koska pähkinöitä on selvästi vaikeampaa kaataa pussista kuin purkista. Tämä tarkoittaa, että kokonaisvaiva tästä menettelystä on 10 * 20 = 200 yksikköä.
Vaihtoehtoiset menetelmät antavat siis vaivoiksi 140 ja 200 yksikköä. Siksi kannattaa valita pähkinät purkissa -menetelmä.

Sitten tarkastellaan muroja. Murojen tähtääminen purkkiin on vaikeampaa kuin pähkinöiden, koska toisin kuin pähkinäpussin kulma, muropaketin suuaukko ei mahdu purkista sisään vaan on oltava varovainen. Tosin se on myös nopeampaa, joten vaiva on loppujen lopuksi yhtä suuri. Murojen kaataminen purkkiin on myös hankalampaa kuin murojen kaataminen lautaselle, koska lautasen tähtäyspinta-ala on ratkaisevasti suurempi kuin purkin. Kilon muropaketin kaataminen purkkiin on vaivaltaan noin 2 * 20 = 40 yksikköä.
Murojen kaataminen purkista lautaselle taas on vain aavistuksen verran helpompaa kuin murojen kaataminen laatikosta lautaselle. Tämä johtuu siitä, että laatikosta kaadettaessakaan murot eivät liiku yhtä ärhäkästi kuin pähkinät ja aukko taas on niin suuri, että tukkeutumisvaaraa ei ole. Muropaketti on myös itsekantava, joten sotkeutumisriski on pienempi kuin pähkinöillä. Purkin etu laatikkoon nähden on lähinnä siinä, että läpinäkyvästä purkista on helpompi arvioida sopiva kaatamisnopeus. Sanotaan, että purkista kaatamisen vaiva on 5 yksikköä per kerta ja laatikosta kaatamisen 7 yksikköä.
Lisäksi muroja kuluu aamupalalla monin verroin enemmän kuin pähkinöitä. Oletetaan, että kilon laatikko riittää viideksi kerraksi. Tällöin kokonaisvaiva purkista kaatamisessa on 40 + 5 * 5 = 65 yksikköä ja laatikosta kaatamisessa 7 * 5 = 35 yksikköä.
Siksi selviää pienemmällä vaivalla, kun kaataa murot suoraan laatikosta.

Tämän takia mies siirtää pähkinät purkkiin, mutta ei muroja. Selvitäkseen vähemmällä vaivalla.

Tämä prosessi tapahtuu miehen aivoissa sekunnin murto-osissa. Mies ei kiinnitä siihen mitään huomiota. Hän osaa kyllä useimmiten selittää sen, jos tarve vaatii. Kuten edellä on tehty.

Naisen logiikka taas toimii toisin. Naiselle työn määrällä ei ole merkitystä, vaan sillä, että saa puuhastella. Jos hänellä tietyllä hetkellä ei ole mitään erityistä tekemistä, hän ottaa murolaatikon ja tyhjentää sen purkkiin. Onhan totta, että murot on hieman helpompi sitten aikanaan kaataa lautaselle purkista kuin laatikosta.

Nainen ei kiinnitä huomiota kokonaisuuteen, vaan yksityiskohtiin. Hän ei ajattele, että murojen tai pähkinöiden kaataminen purkkiin ja niiden kaataminen lautaselle ovat osa samaa prosessia. Naiselle ne ovat erillisiä tapahtumia. Siksi nainen saattaa avoimesti hämmästellä, miksi mies on niin hölmö, että kaataa muroja suoraan laatikosta, vaikka olisi helpompaa kaataa purkista. Mies voi tietysti yrittää selittää asian yksinkertaisesti. Vaihtoehto A: murot kaadetaan laatikosta. Vaihtoehto B: murot kaadetaan ensin laatikosta JA sitten purkista. Kumpi aiheuttaa enemmän työtä?
Valitettavasti tämä ei mene naiselle jakeluun, koska hän ei näe tilannetta prosessina. Nainen ajattelee, että eihän murojen kaatamista purkkiin voi laskea, koska sehän on jo tapahtunut, mikäli murot kerran ovat jo purkissa.

Sama ilmiö on havaittavissa työelämässä. Eräs kaveri totesi miesten ja naisten sijoittamisen eri työtehtäviin toimivan parhaiten yksinkertaisella säännöllä. Naiset on asetettava tehtäviin, joissa tärkeää on työn tekeminen. Eli se, että koko ajan tapahtuu jotakin ja hypitään tehtävästä toiseen. Miehet taas on asetettava tehtäviin, joissa tärkeää on aikaansaaminen. Eli se, että saavutetaan tietty tulos.

Jos työtehtäviin sijoittelu tehdään täsmälleen päinvastoin, miehet stressaantuvat tehtävässä, jossa tapahtuu koko ajan eikä ole hetken rauhaa, kun jatkuvasti tulee keskeytyksiä ja häiriöitä. Naiset taas eivät kykene suoriutumaan prosessista, koska eivät ymmärrä kokonaisuutta ja asioiden välisiä yhteyksiä, ns. punaista lankaa.

P.S. Että mitenkö Salli Brown otti selitykseni? No, sanottakoon että keksin yhden hyvän syyn lisää sille, miksi murot kannattaa pitää pahvilaatikossa. Jos ne olisivat olleet lasipurkissa, kuhmut eivät olisi vieläkään parantuneet.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Härskit hallelujaat

Aikana ennen nettipornoa turvauduttiin pornolehtiin, mutta niistä voi kysyä että mitä me luettiin ennen kuin oli Ratto? No, vastaus on tietysti Raamattua. Vanha Testamentti on niin täynnä menoa ja meininkiä, että ymmärtää hyvin miksi juutalaisuus periytyy äidin kautta - isyys on varsin usein epävarmaa.

Raamatun härskeydet yleensä sivuutetaan mahdollisimman huomaamattomasti ja usein niitä jopa peitellään. Hyvä esimerkki löytyy kohdasta 1. Kun 12:10, jossa kansa pyytää Rehobeamia keventämään sen taakkaa ja Rehobeam vastaa: Nuoret, jotka olivat kasvaneet yhdessä hänen kanssaan, sanoivat hänelle: "Tämä kansa sanoo sinulle, että isäsi teki sen ikeestä raskaan, ja pyytää sinua keventämään sitä. Sano sinä kansalle: Minun pieninkin jäseneni on paksumpi kuin isäni vyötäiset.
Siis mitkä helvetin vyötäiset? Tuossa nyt ei ollut mitään järkeä. Vaan kun alkaa käydä käännöksiä läpi, niin johan aukenee.
Vuosien 1933/38 käännös: Minun pikkusormeni on paksumpi kuin minun isäni lantio.
Vuoden 1776 käännös: minun pienin sormeni on paksumpi kuin minun isäni kupeet.
Englanninkielinen Kuningas Jaakon Raamattu 1611: My little finger shall be thicker than my father's loins.
No niin. Alkoi vähitellen aueta, vai mitä? Alkuperäisessä hepreankielisessä tekstissä sana "vyötäiset, lantio, kupeet, loins" on mat'nayim (pahoitteluni hepreaa osaaville, en rupea kirjoittamaan sanaa kaikkine hienouksineen, ajatus on tärkein), mikä voi kyllä tarkoittaa kupeita tai vyötäröä, mutta myös miehen heijaria. Kumpi kuulostaa uskottavammalta Rehobeamin sanomaksi, se että hän kehuskelee pikkurillinsä olevan paksumpi kuin isänsä lantio vai paksumpi kuin isänsä kyrpä?

Vaan kyllähän kirkolliskokous sensuurin osaa, kun pitää olla poliittisesti korrekti. Edellisessä raamatunkäännöksessä Sananlaskut 9:13 kuului:
Tyhmyys on nainen, levoton ja yksinkertainen, eikä hän mistään mitään tiedä.
Nykyään sama on vesitetty seuraavaksi: Tyhmyys, se häpeämätön nainen, pieksee suutaan muttei ymmärrä mitään.
Tuokaan tuskin menisi läpi nykypäivänä, koska se kuvaa liian osuvasti Helsingin piispa Irja Askolan suhtautumista islamiin.

Tunnetusti Uusi Testamentti on helkutin tylsää luettavaa, kun taas Vanha Testamentti ei enää ole kristittyjä sitovaa. Siinähän vanha juutalainen laki kumotaan. Tämän jälkeen VT ei enää ole mitään muuta kuin viihdyttävä lukukirja. Tätä taas on monen vaikea muistaa tai jopa ymmärtää. Etenkin muslimien on yleensä mahdoton käsittää, että Raamattua ei tule kristitynkään ottaa kirjaimellisesti, koska Koraani puolestaan eksplisiittisesti ilmoittaa olevansa täydellinen.

VT pitää sisällään huimia juttuja. Tiesittekö muuten, että yhdessä sen kirjoista, Esterin kirjassa, ei mainita kertaakaan jumalaa? Seuraavassa Vanhasta Testamentista kymmenen valikoidun hävytöntä lainausta:

10. 1.Moos. 9:20-27
Nooa ryhtyi viljelemään maata ja istutti ensimmäisen viinitarhan. Mutta kun hän joi viiniä, hän juopui ja jäi alastomana makaamaan telttaansa. Haam, Kanaanin isä, näki isänsä alastomuuden ja kertoi siitä ulkona molemmille veljilleen. Silloin Seem ja Jafet ottivat viitan, levittivät sen harteilleen, menivät sisään selkä edellä ja peittivät isänsä alastomuuden. Heidän kasvonsa olivat poispäin, eivätkä he nähneet isäänsä alastomana. Kun Nooa selvisi juopumuksestaan ja sai kuulla, mitä hänen nuorin poikansa oli hänelle tehnyt, hän sanoi: - Kirottu olkoon Kanaan, tulkoon hänestä veljiensä orjienkin orja. Ja hän sanoi vielä: - Kiitetty olkoon Herra, Seemin Jumala, ja Kanaan olkoon Seemin orja. Tehköön Jumala laajaksi Jafetin suvun, ja saakoon se asua myös Seemin majoissa, ja Kanaan olkoon heidän orjansa.
Tämä on hyvä esimerkki kääntämisen vaikeudesta. Kuulostaa aika rajulta, että Nooa kiroaa poikansa jälkeläiset orjiksi ihan vain sen takia, että Haam sattui näkemään isänsä sukukalleudet. Ja sitten vielä ihmetellään, että juutalaisilla on kieroutunut suhde seksuaalisuuteen! Puhumattakaan rangaistuksen oikeudenmukaisuudesta - eihän Kanaan mitään tehnyt, vaan hänen isänsä. Totuus kuitenkin paljastuu, kun ymmärtää alkuperäistekstin vivahteet. Erään tulkinnan mukaan "nähdä toisen häpy" (vuoden 1933/38 käännös: Haam, Kanaanin isä, näki isänsä hävyn) tarkoittaa muinaishepreassa panemista. Eli Haam näki viinistä sammuneen isänsä ja kävi kiksauttamassa tätä kakkoseen. Tältä pohjalta ymmärtää Nooan kilarit huomattavasti paremmin.

9. Sananl. 5:18-19
Olkoon sinun lähteesi siunattu, iloitse vaimosta, jonka nuorena sait, rakkaasta peurasta, suloisesta kauriistasi. Olkoot hänen rintansa ilosi vuodesta vuoteen, hänen rakkautensa elämäsi riemu ja hurmio.
Ja tämä on kirjoitettu jo kauan ennen kuin keski-ikäisillä naisilla oli tapana käydä Tallinnassa ottamassa silikonit!

8. 5.Moos. 21: 11-12
Jos kaksi miestä tappelee keskenään ja alakynnessä olevan vaimo yrittää auttaa miestään tarttumalla tämän vastustajaa sukupuolielimistä, naista ei saa sääliä, vaan hänen kätensä on lyötävä ranteesta poikki.
Jotain rotia tappeluunkin.

7. Sananl. 7:6-23
Kun seisoin ikkunan ääressä ja katsoin ulos kadulle, näin nuoria miehiä, kokemattomia nuorukaisia, ja heidän joukossaan yhden, joka oli mieltä vailla. Hän meni kadun yli, kääntyi kulmauksesta ja asteli kohti naisen taloa. Oli jo ilta, alkoi hämärtää, päivä oli pimentymässä yöksi, ja nainen tuli vastaan porton asussa ja viekkain aikein. Kotona hän ei himoltaan rauhaa saa, hänen levottomat jalkansa tahtovat ulos. Milloin hän on kadulla, milloin torilla, milloin missäkin vaanimassa. Hän tarttuu poikaan, suutelee häntä ja julkeasti katsoen sanoo: "Olen luvannut uhrata yhteysuhrin, ja tänään täytän lupaukseni. Siksi lähdin kadulle sinua vastaan - juuri sinua etsin, ja nyt olet tässä! Olen valmistanut vuoteen, levittänyt peitteet, monenväriset Egyptin pellavakankaat, ja pirskottanut niille mirhaa, aaloeta ja kanelia. Tule, iloitaan yhdessä, nautitaan lemmestä aamuun asti! Mieheni ei ole kotona, hän lähti pitkälle matkalle. Rahansakin hän otti mukaan, hän palaa kotiin vasta täydenkuun päivänä." Niin nuorukainen taipuu naisen viekoituksiin, hullaantuu tämän houkuttelevista sanoista. Auliisti hän lähtee naisen perään, niin kuin härkä teurastajan luo, kuin köytetty hullu kuritusta kohti. Niin hän lentää satimeen kuin lintu, päätä pahkaa, eikä huomaa leikkivänsä hengellään, ennen kuin nuoli hänet lävistää.
Jälleen kerran osoittautuu todeksi, että miehellä seisoo aina kaksi asiaa samaan aikaan: meisseli ja järki.

6. Laulujen laulu, ihan koko kirja
Vaikka puhutaankin vertauksin, niin viesti tulee kyllä selväksi. Pari suorasanaisempaa esimerkkiä:
4:5: Sinun rintasi ovat kuin peuranvasat, kuin gasellin kaksoset, jotka käyvät laitumella liljojen keskellä.
5:14: Hänen käsivartensa ovat kultatangot, Tarsisin kivillä kirjaillut. Hänen vatsansa on norsunluinen kilpi, jota peittävät safiirit. (Neidon vuorosanat).
Siis että mitä? Miehen vatsa on norsunluinen, safiirien peittämä kilpi? Vuosien 1933/38 käännös: Hänen lantionsa on norsunluinen taideteos, safiireilla peitetty. Ja vuoden 1776 käännös: hänen ihonsa on niinkuin puhdas elephantin luu, saphirilla kaunistettu. No nyt alkaa aueta. Nykyään puhutaan vatsasta, aiemmin lantiosta. Alkaa polttaa. Ja tuo elefantin luu - siis syöksyhammas. Mikähän miehen osa muistuttaa elefantin syöksyhammasta? Ja safiirit - siis siniset jalokivet - sen koristeena...
7:2-3: Miten kauniit ovat jalkasi, sandaalien somistamat, sinä jalosukuinen neito! Sinun lanteesi kaareutuvat kuin kaulakorut, kuin taitajan muovaamat taokset. Sylisi on kuun tavoin kaartuva malja - olkoon se täynnä mausteviiniä! Sinun vatsasi on vehnäkumpu, liljoilla ympäröity.
8:8-10: Muut: Meillä on pikkusisar, jolla ei vielä ole rintoja. Mitä me teemme sisarellemme, kun häntä aletaan kysellä? Jos hän olisi muuri, hopeasakaroin sen varustaisimme! Jos hän olisi ovi, vahvistaisimme sen setrilaudoin. Muuri minä olenkin, ja rintani ovat kuin tornit! Mutta kun rakastettuni tulee, olen antautumaan valmis.

5. Tuom. 19:16-30
Illan pimetessä muuan vanha mies palasi peltotöistä kaupunkiin. Hän oli kotoisin Efraimin vuoristosta ja oli muuttanut asumaan Gibeaan, kun taas kaupungin muut asukkaat olivat benjaminilaisia. Huomattuaan kaupungin torilla istuvan matkamiehen vanhus meni kysymään häneltä: "Mistä tulet ja minne olet matkalla?" Mies vastasi hänelle: "Olemme matkalla Efraimin vuoriston perukoille. Minä asun siellä. Olen ollut käymässä Juudan Betlehemissä, ja nyt olen kotimatkalla. Mutta täällä ei ole ketään, joka ottaisi minut yöksi luokseen. Meillä on mukanamme olkia ja muuta rehua aaseillemme sekä leipää ja viiniä itselleni, vaimolleni ja palvelijalleni. Kuten näet, meiltä ei puutu mitään." Silloin vanhus sanoi: "Olet tervetullut minun kotiini. Anna minun huolehtia kaikesta, mitä tarvitset. Tänne torille et saa jäädä yöksi." Hän vei matkalaiset kotiinsa ja ruokki heidän aasinsa. Sitten he pesivät matkan pölyt jaloistaan ja kävivät aterioimaan. Heidän viettäessään kaikessa rauhassa iltaa kaupungin miehet, jotka olivat kelvotonta roskaväkeä, piirittivät talon. He tungeksivat oven takana huutaen vanhukselle, talon isännälle: "Tuo tänne se mies, joka tuli luoksesi. Me tahdomme maata hänet." Silloin isäntä meni ulos miesten luo ja sanoi: "Älkää, hyvät miehet, tehkö sellaista pahaa tekoa, mieshän on minun vieraani. Älkää tehkö mitään niin hirveätä! Kuulkaa, täällä on minun tyttäreni, joka on vielä neitsyt. Täällä on myös sen miehen sivuvaimo. Minä tuon heidät teille. Voitte tehdä heille mitä haluatte, vaikka raiskata heidät, mutta tälle miehelle älkää tehkö mitään niin hirveätä!" Mutta kaupungin miehet eivät kuunnelleet vanhusta. Silloin leeviläinen vei sivuvaimonsa ulkona odottaville miehille. He raiskasivat hänet ja pitelivät häntä pahoin koko yön aina aamunsarastukseen asti. Vasta sitten miehet päästivät hänet käsistään. Aamunkoitteessa nainen tuli ja lyyhistyi sen talon ovelle, johon hänen miehensä oli majoittunut, ja jäi siihen makaamaan. Kun leeviläinen aamulla nousi, avasi talon ovet ja astui ulos lähteäkseen jatkamaan matkaa, hän näki sivuvaimonsa makaamassa talon ovella kädet kynnykselle ojennettuina. Hän sanoi vaimolleen: "Nouse, niin lähdetään!" Mutta vaimo ei vastannut. Mies nosti hänen ruumiinsa aasin selkään ja palasi kotiseudulleen. Kotiin tultuaan leeviläinen otti veitsen, paloitteli sivuvaimonsa ruumiin kahteentoista osaan ja lähetti kappaleet joka puolelle Israelia sanoen: "Kaikki, jotka tämän näkevät, sanovat: 'Mitään tällaista ei ole tapahtunut eikä ole nähty milloinkaan sen jälkeen, kun israelilaiset lähtivät Egyptistä.' Harkitkaa nyt tarkoin ja sanokaa, mitä on tehtävä."
Tässä gibealaiset tekivät koko mokan. Joukkoraiskattavaksi annettu ja tapettu nainen oli näet leeviläisen eli papin jalkavaimo. Muut israelilaiset kokosivat kostoretkikunnan ja hävittivät Gibean sekä siinä sivussa muutkin benjaminilaisten maat. Ruumisluku ylsi tuhansiin. Eikä muuten kyseessä ollut edes ensimmäinen kerta, kun hinttarit yrittivät kiksautella vieraita porukalla. Tällä kertaa olivat kuitenkin sen verran oppineet, että tilalle tarjottu nainen kelpasi. Edellisellä yrittämällä ei kelvannut ja silloin kävi vielä huonommin, kuten seuraavasta käy ilmi.

4. 1. Moos. 19:1-11
Kun enkelit saapuivat illan suussa Sodomaan, oli Loot istumassa kaupunginportin aukiolla. Heidät nähdessään hän nousi, meni heitä vastaan, heittäytyi kasvoilleen maahan ja tervehti heitä sanoen: "Tulkaa, herrani, minun matalaan majaani yöksi, niin voitte pestä matkan pölyt jaloistanne. Heti aamusta voitte sitten jatkaa matkaanne." He vastasivat: "Ei, me yövymme ulkosalla." Mutta Loot pyyteli heitä hartaasti, kunnes he lähtivät hänen mukaansa ja tulivat hänen kotiinsa. Hän valmisti heille runsaan aterian ja leipoi happamattomia leipiä, ja he söivät.
Ennen kuin he olivat asettuneet levolle, kokoontuivat talon eteen Sodoman asukkaat, kaupungin kaikki miehet, niin nuoret kuin vanhatkin. He huusivat Lootia ja sanoivat hänelle: "Missä ovat ne miehet, jotka tulivat tänä iltana luoksesi? Tuo heidät tänne, me haluamme maata heidät!" Loot meni ulos heidän luokseen, mutta sulki oven perässään. Hän sanoi: "Hyvät miehet, älkää sentään tehkö niin pahaa tekoa. Minulla on kaksi tytärtä, jotka ovat vielä neitsyitä. Minä tuon heidät teille, saatte tehdä heille mitä haluatte. Mutta näihin miehiin älkää koskeko, sillä he ovat hakeneet suojaa minun kattoni alta." He sanoivat: "Pois tieltä! Tuo yksi on tullut muukalaisena tänne asumaan, ja hän pyrkii jo määräilemään meitä. Nyt sinun käy vielä pahemmin kuin noiden miesten!" Ja he kävivät Lootin kimppuun ja ryhtyivät murtamaan ovea. Mutta miehet, jotka olivat talossa, ojensivat kätensä, vetivät Lootin sisälle ja sulkivat oven. Taloon pyrkivien miesten silmät he sokaisivat niin, ettei yksikään enää kyennyt löytämään ovea.

Kuvaa hyvin Lähi-Idän arvomaailmaa. Loot on valmis antamaan tyttärensä joukkoraiskattavaksi suojellakseen miesenkeleitä. Jotka eivät puolestaan nosta sormeaankaan tyttöjä suojellakseen. Vaan antaapa olla, kun oma perse on vaarassa niin johan alkaa ihmeitä tapahtua.
Ja Lootin tarina jatkuu. Herra päätti tuhota Sodoman ja Gomorran niiden syntien tähden, mutta säästää Lootin perheen. Perhe pakeni paikkakunnalta, mutta matkalla Lootin vaimo vastoin ohjeita vilkaisee taakseen kaupunkeihin satavaa tulta ja tulikiveä, jolloin hän jähmettyy suolapatsaaksi. Jäljelle jäävät vain Loot tyttärineen ja mitä sitten tapahtuikaan, sen kertoo 1.Moos 19:30-38:
Sitten Loot lähti Soarista ja asettui vuorille, ja hänen kaksi tytärtään seurasivat hänen mukanaan. Hän pelkäsi asua Soarissa ja asettui siksi molempien tyttäriensä kanssa luolaan asumaan. Vanhempi tytär sanoi nuoremmalle: "Isä alkaa tulla vanhaksi, eikä maassa ole yhtään miestä, joka voisi tulla ottamaan meidät vaimokseen yleisen tavan mukaisesti. Juotetaan isälle viiniä ja maataan hänen kanssaan, että saisimme isämme avulla lapsia ja sukumme säilyisi." Illalla he juottivat viiniä isälleen, ja vanhempi makasi isänsä kanssa, eikä Loot huomannut, milloin tytär tuli hänen viereensä ja milloin hän lähti. Seuraavana päivänä vanhempi sanoi nuoremmalle: "Minä makasin eilisiltana isän kanssa. Juotetaan hänelle viiniä tänäkin iltana, ja mene sinä nyt makaamaan hänen kanssaan, että saisimme isämme avulla lapsia ja sukumme säilyisi." Ja he juottivat sinäkin iltana viiniä isälleen, ja nuorempi meni makaamaan hänen kanssaan, eikä Loot huomannut, milloin tytär tuli hänen viereensä ja milloin hän lähti. Niin Lootin molemmat tyttäret tulivat raskaaksi isästään. Vanhempi synnytti pojan ja antoi hänelle nimeksi Moab; hänestä tuli nykyisten moabilaisten kantaisä. Nuorempi synnytti hänkin pojan ja antoi tälle nimeksi Ben-Ammi; hänestä tuli nykyisten ammonilaisten kantaisä.
Miltähän tämäkin touhu mahtoi Jahvesta tuntua? Ensin hän hävitti Sodoman ja Gomorran niiden irstauden takia pelastaen hyvän hyvyyttään vain Lootin perheineen. Ja mitäpä tämä sakki tekee? Harjoittaa porukalla sukurutsaa. Jahve, miten meni noin niin kuin omasta mielestä?

3. 2. Sam. 13:1-20
Daavidin pojalla Absalomilla oli kaunis sisar nimeltä Tamar, ja Daavidin poika Amnon rakastui häneen. Amnon tuli aivan sairaaksi intohimosta sisarpuoltaan Tamaria kohtaan. Mutta tämä oli neitsyt, ja Amnonista näytti mahdottomalta päästä lähestymään häntä. Amnonilla oli Jonadab-niminen ystävä, Daavidin veljen Simean poika, hyvin neuvokas mies. Jonadab sanoi Amnonille: "Miksi sinä, kuninkaan poika, näytät aamu aamulta yhä surkeammalta? Etkö kertoisi minulle?" Amnon vastasi: "Olen rakastunut Tamariin, veljeni Absalomin sisareen." Jonadab sanoi: "Mene vuoteeseen ja tekeydy sairaaksi. Kun isäsi tulee sinua katsomaan, sano hänelle: 'Tulisipa sisareni Tamar tänne ja antaisi minulle parantavaa ruokaa. Hän saisi valmistaa ruoan minun nähteni, tässä silmieni edessä, ja minä söisin sen hänen kädestään.'"
Amnon meni makuulle ja tekeytyi sairaaksi. Kun kuningas tuli katsomaan häntä, hän sanoi: "Tulisipa sisareni Tamar tänne ja leipoisi minun silmieni edessä kaksi kakkua, niin että saisin syödä ne hänen kädestään." Daavid lähetti silloin Tamarille palatsiin sanan: "Mene veljesi Amnonin taloon ja valmista hänelle syötävää." Tamar meni veljensä Amnonin taloon, jossa tämä makasi. Hän vaivasi taikinan, leipoi veljensä silmien edessä kakkuja ja paistoi ne. Sitten hän otti pannun ja kaatoi kakut Amnonin syötäväksi. Mutta Amnon ei suostunut syömään vaan sanoi: "Toimittakaa kaikki ulos täältä." Kun kaikki olivat menneet pois, hän sanoi Tamarille: "Tuo ruoka tänne sisähuoneeseen, niin minä syön sinun kädestäsi." Tamar otti leipomansa kakut ja vei ne veljelleen sisähuoneeseen. Mutta kun hän tarjosi niitä Amnonille syötäväksi, tämä tarttui häneen ja sanoi: "Tule ja makaa kanssani, sisareni!" Tamar sanoi: "Veljeni, älä häpäise minua! Sellaista ei tehdä Israelissa! Älä tee niin mieletöntä tekoa! Kuinka minä voisin koskaan päästä eroon häpeästäni? Ja kaikki Israelissa pitäisivät sinua mielettömänä. Puhu sen sijaan kuninkaan kanssa, hän varmasti suostuu antamaan minut sinulle." Mutta Amnon ei välittänyt hänen puheestaan, vaan nujersi hänet ja makasi hänet väkisin.
Mutta sen jälkeen Amnonin valtasi voimakas vastenmielisyys Tamaria kohtaan, voimakkaampi kuin rakkaus, jota hän oli sitä ennen tuntenut. Hän sanoi Tamarille: "Nouse ja mene tiehesi!" Tamar vastasi: "Ei, veljeni! Jos ajat minut pois, teet vielä suuremman rikoksen kuin äsken." Mutta Amnon ei tahtonut kuunnella häntä, vaan kutsui palvelijansa ja sanoi: "Aja tuo tyttö ulos täältä! Ja lukitse ovi hänen jälkeensä!" Tamarilla oli yllään pitkähihainen viitta, jollaista kuninkaan tyttäret käyttivät neitona ollessaan. Amnonin palvelija vei hänet ulos ja lukitsi oven hänen jälkeensä. Tamar sirotti multaa hiuksiinsa, repäisi pitkähihaisen viittansa, kohotti käden päänsä päälle ja meni huutaen pois. Hänen veljensä Absalom sanoi hänelle: "Veljesi Amnon on siis ollut sinun kanssasi, sisareni? Lakkaa huutamasta ja pysy vaiti tästä, hänhän on veljesi. Koeta pysyä rauhallisena." Ja Tamar jäi yksinäisenä asumaan veljensä Absalomin taloon.

Siinäpä sukurutsaa kerrakseen. Kuorrutuksena kakussa se, että asia haudattiin vähin äänin. Vaan osasi se Absalomkin. Isänsä Daavidin ollessa poissa Jerusalemista bisnesmatkalla Absalom kävi hässimässä tämän kymmenen jalkavaimoa, mistä Daavid ei ymmärrettävästi pitänyt, vaan hääti palattuaan akat palatsistaan elatusavun varaan.

2. 1. Moos 38:2-10
Siellä Juuda tapasi kanaanilaisen naisen, Sua-nimisen miehen tyttären, otti hänet vaimokseen ja yhtyi häneen. Nainen tuli raskaaksi ja synnytti pojan, joka sai nimekseen Er. Sitten nainen tuli jälleen raskaaksi, synnytti pojan ja antoi hänelle nimeksi Onan. Nainen synnytti vielä yhden pojan ja antoi hänelle nimeksi Sela. Juuda oli Selan syntymän aikoihin Kesibissä. Juuda otti esikoiselleen Erille vaimon nimeltä Tamar. Mutta Er, Juudan esikoinen, oli Herran silmissä kelvoton, ja Herra antoi hänen kuolla. Silloin Juuda sanoi Onanille: "Makaa veljesi lesken kanssa, täytä velvollisuutesi hänen lankonaan ja herätä eloon veljesi suku." Mutta Onan tiesi, ettei lasta pidettäisi hänen omanaan, ja aina kun hän makasi kälynsä kanssa, hän antoi siemenensä mennä maahan, ettei antaisi jälkeläisiä veljelleen. Herran silmissä hänen tekonsa oli paha, ja siksi Herra antoi hänenkin kuolla.
Tämähän on tunnettu tarina ja Onanista on saanut nimensä onanointi. Onhan se tietysti periaatteessa hienoa, että saa kokonaisen ilmiön nimettyä itsensä mukaan. Mutta miltähän se tuntuu käytännössä, kun omasta nimestä tulee runkkaamisen synonyymi? Vieläpä siten, että se on aiheetonta. Tekstissähän ei puhuta siitä, että Onan olisi käyttänyt oman käden oikeutta, vaan siitä että hän suurta itsehillintää osoittaen vetäisi viime hetkellä pois ja roiski reisille. Oikeastaan "onanoinnin" tulisi siis merkitä "pornotyylin laukeamista" eikä "runkkaamista"!

1. Hes. 23:1-21
Minulle tuli tämä Herran sana: "Ihminen, oli kaksi naista, saman äidin tyttäriä, ja he harjoittivat haureutta Egyptissä. Jo nuorina he siellä harjoittivat haureutta: miehet likistelivät heidän tytönrintojaan, hivelivät heidän nännejään. Heistä vanhempi oli nimeltään Ohola, ja hänen sisarensa oli Oholiba. He tulivat minun omikseni ja synnyttivät poikia ja tyttäriä. Tätä tarkoittavat heidän nimensä: Ohola on Samaria, Oholiba on Jerusalem.
"Mutta Ohola, vaikka oli minun, harjoitti yhä haureutta. Hänen verensä veti assyrialaisiin, heidät hän otti rakastajikseen, nuo soturit, joilla oli purppuraviitat, nuo käskijät ja päälliköt, nuo komeat nuorukaiset, jotka ajoivat sotavaunuilla. Heille hän lahjoitti irstaan lempensä, kaikille noille Assyrian valiomiehille. Hän makasi jokaisen kanssa, johon tunsi halua, ja saastutti itsensä heidän epäjumalillaan. Hän jatkoi rietasta elämäänsä, jonka nuorena oli Egyptissä aloittanut -- jo silloin miehet makasivat hänen kanssaan, hivelivät hänen tytönrintojaan ja purkivat himonsa häneen. Sen tähden minä jätin hänet rakastajiensa armoille, annoin hänet assyrialaisille, joihin hänen himonsa paloi. He riisuivat hänet alasti, veivät pois hänen poikansa ja tyttärensä ja surmasivat hänet miekalla lyöden. Näin he panivat hänen rangaistuksensa täytäntöön, ja hänestä tuli varoittava esimerkki kaikille naisille.
"Oholiba, hänen sisarensa, näki kaiken tämän. Mutta siitä hänen himonsa vain yltyi, ja hän ryvetti itsensä irstailuissa vielä pahemmin kuin hänen sisarensa. Hän himoitsi assyrialaisia, noita käskijöitä ja päälliköitä, noita upeasti pukeutuneita taistelijoita ja sotavaunujen ajajia, kaikkia noita komeita nuorukaisia. Minä näin, miten hänkin ryvetti itsensä -- samaa tietä he kulkivat molemmat. Mutta hän meni haureudessaan vieläkin pitemmälle. Hän näki seinillä miehenkuvia, punavärillä piirrettyjä Kaldean miehiä. Niillä oli vyötäisillään lannevaate ja päässä muhkea päähine, ja niillä oli soturin ylväs näkö. Ne olivat Babylonian poikia, Kaldean maan kasvatteja, ja ensi näkemältä hänen himonsa syttyi. Hän lähetti sananviejiä heidän maahansa Kaldeaan, ja niin babylonialaiset tulivat, tulivat hänen vuoteeseensa ja makasivat hänen kanssaan. He saastuttivat hänet irstaudellaan, ja kun hän ryvettyi heistä, hänen himonsa sammui. Mutta hän oli tuonut haureutensa kaikille julki ja paljastanut kaikille häpynsä, ja niin hän kävi minulle vastenmieliseksi, niin kuin oli käynyt hänen sisarensa. Silti hän jatkoi entistä menoaan. Hän muisteli nuoruutensa päiviä, irstasta elämäänsä Egyptissä, ja hänen mielensä paloi Egyptin himokkaisiin miehiin, joilla oli elin kuin aasilla ja jotka sinkosivat siementään kuin orhi.
"Sinä kaihosit syntistä nuoruuttasi, tuota aikaa, jolloin Egyptin miehet hivelivät nännejäsi ja likistelivät nuoria rintojasi."

Virallisen selityksen mukaan kyseessä on vertauskuvallinen tarina, jossa Ohola tarkoittaa Samariaa Israelin kuningaskunnassa ja Oholiba Jerusalemia Juudan kuningaskunnassa. Mutta herää kysymys, että mistä ihmeestä tuollaisia tekoja olisi keksitty, ellei niitä olisi harjoitettu?

lauantai 3. syyskuuta 2016

Uusinta: Kestävyysjuoksun kirous

Lukijalle: Tämä teksti vuodelta 2011 on blogin historian luetuimpia ja se sai julkisuutta jopa Savon Sanomien pääkirjoituksessa Kuopion Kalevan Kisojen aikaan. Sitä linkkailivat omissa blogeissaan ja Twitter-tileissään monet kestävyysjuoksijat. Pari kertaa tuli vähän skitso olo, kun tapasi IRL näitä linkanneita. Onneksi kukaan ei nostanut keskustelunaiheeksi tätä kirjoitusta:

Kestävyysjuoksu. Miksi pirussa piti mennä tekemään tuollainen lajinvalinta? Maailmassa on kymmenittäin urheilulajeja ja mennä nyt valitsemaan laji,
1) joka on yksilölaji eli ei voi piiloutua toisten selän taa
2) joka on globaalisti harrastetuimpia lajeja
3) joka on peruskustannuksiltaan halpa eli kuka tahansa voi kokeilla
4) jossa median esittämät menestysvaatimukset ovat kovat
5) jossa huonolla tuurilla ei voi selittää epäonnistumisia
6) joka on fyysisesti rankka
7) jossa pystyvät menestymään myös tiettyjen muiden lajien edustajat.

Kun suomalainen kestävyysjuoksija sijoittuu MM-kisoissa sijalle 51, hän on täydellisesti epäonnistunut, huonokuntoinen ja laiska pummi. Kun suomalainen tennispelaaja on maailmanlistalla sijalla 51, hän on kivikova huippu-urheilija. Kun Suomen jääkiekkomaajoukkue sijoittuu MM-kisoissa pronssille, he ovat kansallissankareita - huolimatta siitä että heidän edellään on kaksi muuta joukkuetta joissa molemmissa on 25 pelaajaa eli yksilöinä suomalaisten sijoitukset ovat välillä 51-75.

Vähän suhteellisuudentajua, kiitos. Niin kovia lajeja kuin tennis ja jääkiekko ovatkin, niitä ei voi verrata kestävyysjuoksuun tasoltaan edes samana päivänä. Kuinka moni on edes kokeillut tennistä? Takuulla alle 10 % maapallon väestöstä ja suomalaisistakin varmaan kolmasosa. Jääkiekkoa ylipäätään pelataan maissa, joiden yhteenlaskettu väkiluku on alle kolmasosa maapallon väkiluvusta ja huipputasolla maissa, joiden väkiluku on alle 10 % maapallon väkiluvusta. Sivuhuomautuksena mainittakoon vielä, että lätkän MM-kisojen aikaan NHL:n pudotuspelejä tahkosi kahdeksan sellaista joukkuetta, joista mikä tahansa olisi halutessaan pyyhkinyt lattiaa Suomen maailmanmestareilla.

Kestävyysjuoksun aliarvostus perustuu kahteen näköharhaan. Ensimmäinen näistä on kilpailun kovuus. Sunnuntain Hesarin urheilusivuilla toimittaja kirjoitti ilmeisen tosissaan: Golf on tunnetusti yksi maailman kilpailluimmista yksilöurheilulajeista, ellei kilpailluin. Siis mitvit? Mietin omaa satojen ihmisten tuttavapiiriäni. Muistin neljä, jotka ovat joskus pelanneet golfia - heistä yksi kilpailumielessä. Sen sijaan kestävyysjuoksua on kokeillut - liikuntavammaiset pois lukien - jokainen. Kilpailumielessä kaikki ovat ainakin koulussa juosseet. Kestävyysjuoksua voi harrastaa missä tahansa ja kuka tahansa, kustannuksiltaan se on varmaan maailman halvin urheilulaji. Mitä golfiin tulee, niin eipä ole liiemmin näkynyt kenialaisgolfareita.

Toinen näköharha on kestävyysjuoksun taso. Jokainen on juossut ja luulee tietävänsä siitä jotakin. Silti aivan järjestelmällisesti huippujuoksijoiden vauhti arvioidaan sen näennäisen helppouden vuoksi paljon todellista hitaammaksi. Kokeilkaapa huviksenne esittää seuraava kysymys kenelle tahansa: Jos maratonjuoksun ME-mies juoksisi maratonvauhdillaan Cooperin testin, mikä olisi tulos? Cooper on siinä mielessä hyvä valinta, että ainakin jokainen mies tietää mistä on kyse. Omien havaintojeni mukaan asiaan vihkiytymättömät vastaavat yleensä jotain 3000 - 3500 metrin välille, moodi on varmaan 3200 metriä. Ymmärrettävää. Armeijassa Cooperinsa juosseet tietävät kolmen tonnin olevan kova tulos ja 3500 juoksevien olevan melkoisia ihmemiehiä. Ei sitä vauhtia voi kukaan ylläpitää maratonia, on luonnollinen ajatus. Mutta. Oikea vastaus kysymykseen on 4083 metriä! Kun sitten tätä sulattelee, voi heittää lisäkysymyksen: Kuinka pitkän matkan uskoisit pysyväsi huippumaratoonarin kyydissä? Aika kaljamaha saa olla, jos vastaus on alle 400 metrin eli ratakierroksen. Totuus on taas toinen, Haile Gebrselassien maratonkeskivauhdilla 100 metriä sujahtaa aikaan 17,63. Yli puolelle 40-vuotiaista miehistä olisi tekemätön paikka.

Perään voi todeta, että kymppitonnin ME-vauhdilla satasen aika olisi 15,78. Tätä eivät monet juosseet edes parhaassa nuoruuskunnossaan. Sivumennen sanoen, Cooperissa tulos tuolla vauhdilla olisi 4564 metriä.

Tässä vaiheessa yleensä todetaan, että "niin no, maailman huiput, mutta Suomen kestävyysjuoksun taso on umpisurkea". Katsotaanpa tilastoja. Viime vuonna Suomen 20. paras kympin aika oli 32.37,22. Sillä vauhdilla Cooperin tulos olisi 3678 metriä. Tunnen entisen ammattilaisjalkapalloilijan, joka ei koskaan ole rikkonut 3000 metrin maagista rajaa Cooperissa.

Jos haluaa vielä hieroa suolaa haavoihin, voi huomauttaa viimevuotisen Suomen tilaston 20. parhaan naisjuoksijan painelleen kympin vauhtia, jolla Cooperin testissä olisi menty 3135 metriä. Armeijan erikoisjoukkoihin vaaditaan tietääkseni 2900 metriä. Suomessa kansallisen tason naisjuoksijat painelevat selvästi kovempaa tahtia yli kolminkertaisen matkan. Revi siitä.

Kun totuus vauhdista on vähitellen uponnut, on aika perustella miksi juoksu on suunnattoman kovatasoista. Yksinkertaisesti siksi, että sitä voi harjoittaa missä tahansa, kuka tahansa. Toisin kuin alppihiihtoa tai purjehdusta. Joka tuhannes ihminen on suomalainen. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen kestävyysjuoksulajin maailmantilastossa pitäisi tuhannen parhaan joukossa olla keskimäärin yksi suomalainen. Todellisuudessa siellä on paljon useampi. Kun tutkitaan kuudentoista kestävyyslajin (800, 1500, 3000, 5000, 10000, puolimaraton, maraton, esteet; kaikista sekä miehet että naiset) maailmantilastoja viime vuodelta, pelkästään kolmensadan parhaan joukossa on 24 suomalaissuoritusta. Odotusarvo puhtaasti väestöpohjan perusteella on viisi. Eikä tässä huomioida sitä, että suomalaisnuorella on valittavanaan kymmeniä eri lajeja siinä missä kenialaisen vaihtoehdot ovat kestävyysjuoksu ja jalkapallo.

Tilastomatematiikka on armotonta ja sillä perusteella kukaan ei voi arvostaa vaikka formula 1 -autoilun tasoa miksikään verrattuna kestävyysjuoksuun. Mutta yksi kestävyysjuoksun kirouksista piilee juuri tässä; rata ja tie ovat vapaat kenelle tahansa. Jos luulet pärjääväsi paremmin, harjoittele ja anna mennä. Sen sijaan kilpa-autoilijaan on helpompi samaistua; kuka tahansa voi kuvitella olevansa yhtä hyvä, jos vain saisi mahdollisuuden. Harva saa.

Kestävyysjuoksun kilpailullisuudesta tekee raa'an myös se, että jokaisen urheilijan harjoitusohjelmaan kuuluu juoksulenkkeilyä. Jos sattuu huomaamaan olevansa siinä hyvä, niin siitä vain piikkarikauppaan ja kisoihin. Mutta kuinka moni toisen lajin urheilija on osana harjoitusohjelmaansa kokeillut mäkihyppyä, squashia tai koripalloa? Kaikki juoksevat. Ja monissa lajeissa maailmanhuipun juoksukunnon on oltavakin sitä luokkaa, että hän pärjäisi kestävyysjuoksussa vähintään kansallisen huipputason alapuolella. Hiihto, ampumahiihto, pyöräily, soutu, … lista on pitkä. Juoksijan ei tarvitse pärjätä hiihdossa tai soudussa. Samanlaista toisen lajin osaamisvaatimusta ei ole missään muussa lajissa kuin juoksussa. Ei huippuluokan jääkiekkoilijan tarvitse olla divaritason koripalloilija eikä melojan tarvitse osata soutaa, mutta huippusuunnistajan on oltava kansallisen tason juoksija ja huippujalkapalloilijankin tarvittaessa pärjättävä piirinmestaruuskisojen 1500 metrillä.

No, itse kilpailusuoritus sentään on helppo. Ratajuoksussa ei tarvitse muuta kuin muistaa kääntyä joka 200 metrin päässä vasemmalle, sanotaan. Joukkuepelit ovat vaikeita, teknisiä ja taktisia. Niinpä. Ero onkin siinä, että juoksun tekniikka ja taktiikka eivät avaudu yhtä helposti. Saatan juoksun alkupuoliskon aikana todeta, että selvä peli, A voittaa kisan. Sitten A ottaakin irtioton vähän puolivälin jälkeen ja vaihdan mielipidettäni. A on aiemmin voittanut loppukirillään, nyt hän kuluttaa voimansa liian kovalla rytminvaihdolla ja häviää lopussa B:lle, joka parhaillaan juoksee A:ta tasaisesti kiinni, voimiaan tuhlaamatta sujuvalla askeleella. Sujuvalla askeleella. Jääkiekkoilija voi pelata hyvän matsin loukattuaan kätensä ensimmäisessä erässä, kärsiessään kroonisesta polvivammasta tai palattuaan kahden kuukauden pakkolevolta. Äskettäin katsoin kentän reunalla kisaa ja sanoin kahden kierroksen jälkeen, että ennakkosuosikki ei voita; askellus ei toimi. Eikä voittanut. Kestävyysjuoksu on niin raakaa hommaa, että loukkaantuneena tai harjoitustauon jälkeen ei ole mitään mahdollisuuksia menestyä. Eikä epäonnistumisessa voi mennä piiloon joukkuetovereiden taakse. Eikä sekuntikellolla ole koskaan huono päivä. Piikkarin voitelua ei voi syyttää epäonnistumisesta, toisin kuin suksien. Onneen liittyviä tekijöitä juoksussa on hyvin vähän. Suunnistuksessa, joka sinänsä on kova kestävyyslaji, satunnaisvaihtelu on kohtuullisen suuri. Jalkapallossa piirisarjalainen voi kerran kaudessa harhauttaa kuin Lionel Messi, mutta edes Suomen paras kestävyysjuoksija ei voi kertaakaan juosta kuten Kenenisa Bekele.

Kaiken tämän huomioiden ei ole mikään ihme, että kestävyysjuoksijoiksi valikoituu henkisesti lujia ihmisiä - tai sitten kestävyysjuoksu kehittää sen valinneesta lujan. Vilkaisin tämänvuotisten maastojuoksun SM-kisojen 20 parhaan miehen ja naisen listaa, yhteensä siis 40 suomalaista kestävyysjuoksijaa. En tiedä läheskään kaikkien ammattia, mutta ei voi olla sattumaa että tuonkokoisessa porukassa on ainakin neljä lääkäriä, kuusi opettajaa ja neljä insinööriä - tai sellaisiksi opiskelevia. Lisäksi joukkoon kuului mm. ekonomeja, tiedemiehiä ja yrittäjiä. Tietääkseni kaikki ovat suorittaneet tai suorittamassa jonkin rehelliseen työhön valmistavan tutkinnon, paitsi tietysti yksi lakimies.