Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Mutta tämä on minun elämäni!

Tuttu lause kaikille meille, joilla on sisäänrakennettu taipumus neuvoa muille ihmisille miten heidän tulisi elämänsä elää. Erityisen usein lausetta käytetään tilanteessa, jossa sen lausuja ei kykene esittämään toiminnalleen mitään järjellistä perustetta.

Isä 20-vuotiaalle:
- Kyllä sinun Jatta pitäisi opiskellakin eikä vain bilettää kavereiden kanssa.
- Mutta tämä on minun elämäni!

Opettaja 14-vuotiaalle:
- Toni, tupakan polttaminen ei tee sinulle hyvää ja se on sitä paitsi koulun järjestyssäännöissä ehdottomasti kielletty.
- Mutta tämä on minun elämäni!

Vaimo miehelle:
- Voisit Arto välillä viettää aikaa lastesi kanssa etkä aina mennä kavereiden kanssa kaljalle.
- Mutta tämä on minun elämäni!

Sosiaalivirkailija asiakkaalle:
- Henna, pikavippien ottaminen kännykällä ei ole se paras tapa hoitaa taloutta.
- Mutta tämä on minun elämäni!

Äiti 35-vuotiaalle:
- Kuules nyt Maija, ei työ ole koko elämä. Milloinkas minä saan niitä lapsenlapsia?
- Mutta tämä on minun elämäni!

Ei se ole. Siis sinun elämäsi. Se on sinun geeniesi elämä. Ja sinun geenisi ovat sinun jokaisen esivanhempasi elämää. Sinä, juuri sinä, olet vastuussa elämästäsi jokaiselle esivanhemmallesi. Puoleksi äidillesi, puoleksi isällesi. Neljäsosalta jokaiselle isovanhemmallesi. Kahdeksasosalta jokaiselle isoisovanhemmallesi ja niin edelleen.

He ovat panostaneet sinuun. Useimmiten vanhempasi eniten. Toki on joitakin, jotka vanhemmat ovat hylänneet tai kaltoin kohdelleet. Mutta hekin ovat osa ketjua, jossa joku on huolehtinut lapsestaan. Sinuun on kohdistettu odotuksia ja toiveita. Myös välillisesti. Isomummisi on pidellyt vaariasi sylissään ja ajatellut, mitähän tuon pikkuisen lapsenlapsista joskus tulee.

Mietin joskus, mitä joku esivanhemmistani tuumailisi, jos saisi katsella elämääni jonkin aikaa minun silmilläni.
Isoisäni, jota en koskaan tuntenut. Mitä hän ajattelisi, jos kulkisi päivän sisälläni salamatkustajana, riuhtaistuna irti keskeltä talvisotaa ollessaan samanikäinen kuin minä nyt?
Mummoni isä, joka oli melko tarkkaan tasan sata vuotta vanhempi kuin minä?
Isänisänisän...isänisä, joka muutti siinä neljäsataa vuotta sitten suvun kantapitäjästä ja aloitti sukuhaaran, joka kasvoi suvun suurimmaksi?

Olisivatko he hämmentyneitä nykyajan elämän kiihkeästä rytmistä? Ainakin ihmettelisivät kaikenlaisia tekniikan saavutuksia. Kummastelisivat jälkeläisensä kykyä ajaa autoa, käsitellä tätä kummallista vekotinta jolla ajatukset muuttuvat näppäilemällä tekstiksi. Kenties he olisivat odottaneet maailman muuttuvan, mutta tuskin tällä tavalla ja näin paljon.

Oleellinen kysymys olisi silti: olisivatko he ylpeitä tavasta, jolla elän? Tyytyväisiä siihen, millainen mies heidän jälkeläisestään on tullut?

Tämä kysymys kannattaa jokaisen esittää itselleen säännöllisin väliajoin, kuvitellen eri aikakausilta olleita edesmenneitä sukulaisiaan siihen vastaamaan. Jos uskoo heidän olevan tyytymättömiä siihen, millainen ihminen on, on syytä katsoa peiliin ja kysyä, kuinka minun on muututtava.

Eikä kyse ole ainoastaan esivanhemmista. Jokainen meistä on vastuussa elämästään lapsilleen, lapsenlapsilleen ja kaikille tuleville sukupolville.

Kysy itseltäsi: kun lapsenlapseni kertoo sadan vuoden kuluttua minusta omalle lapselleen, onko hänellä kerrottavana jotain esikuvallista - vaikka se olisi sitten vain valikoitu ja kaunisteltu osa minua. Vai onko hänen vaiettava tai valehdeltava? Tai mikä pahinta, onko minusta jäänyt mitään kerrottavaa?

Jatta käyttää vapaa-aikansa ja osan opiskeluajastaankin bilettämiseen. Mitä hänen isoisovanhempansa ajattelisivat alkoholinkäytöstä? Ehkä juhliminen menee niin överiksi, että opinnot keskeytyvät ja Jatta viettää loppuikänsä roikkuen työttömyyskorvausten ja pätkätöiden välillä. Miten käy Jatan lapsille, jos hän tulee raskaaksi ja käyttää - vaikka tietämättään - alkoholia raskausaikana?

Muuttuvatko Tonin tupakointikokeilut pahaksi tavaksi? Kenties hän käyttää esivanhempiensa keräämän perintöomaisuuden päihteisiin ja makeaan elämään. Millaisen esimerkin Toni antaa omille lapsilleen? Isien päihteidenkäyttötavat yleensä periytyvät esimerkin myötä jälkikasvulle.

Paheksuvatko Arton appivanhemmat - luultavasti omatkin vanhemmat - hänen tapaansa laiminlyödä perheensä? Ehkä avioliitto ajautuu kriisiin ja eroon hänen vastuuntunnottomuutensa takia. Mitä tapahtuu Arton lapsille, toistavatko he omissa parisuhteissaan vastuutonta ja rikkinäistä mallia.

Hennan isovanhemmat ovat aikoinaan rakentaneet rintamamiestalon hartiapankkiperiaatteella ja maksaneet tunnollisesti velkansa. Jos he tietäisivät tyttärentyttärensä velkakierteestä, he häpeäisivät. Jo ajatuskin lapsenlapsesta sosiaalivirkailijan juttusilla rahaa kinuamassa olisi pöyristyttävä. Onneksi Hennan talous pelastuu, kun isovanhempien kuoltua hänen äitinsä siirtää perinnön yhden sukupolven yli. Mutta Hennan lapsenlapsilla ei ole rikasta mummoa.

Toistasataa vuotta sitten eläneelle Maijan mummon mummolle ajatus 35-vuotiaasta vanhapiiasta, joka ei edes halua naimisiin tai ainakaan lapsia, ei olisi kauhistuttava. Se olisi yksinkertaisesti käsittämätön. Maijan jälkeläisten mielipidettä asiasta emme saa koskaan tietää.

Jatat, Tonit, Artot ja Hennat aiheuttavat ongelmia paitsi itselleen, myös yhteiskunnallemme. Onneksemme heidän vastapainonaan on Sinejä, Juhoja, Oskareita ja Elinoita, jotka hoitavat asiansa hyvin ja joista heidän esivanhempansa olisivat ylpeitä. Jattojen, Tonien, Artojen ja Hennojen lapsissa on kuitenkin toivoa.
Todellinen ongelma ovat Maijat. Ei lapsia, ei toivoa.

2 kommenttia:

Ironmistress kirjoitti...

Jaska, kaikista naisista yksinkertaisesti ei ole äideiksi. Siksi on parempi että he tekevät työtä kuin hankkivat lapsia - heidän lapsiensa elämä voi olla todella helvettiä.

Jaska Brown kirjoitti...

Kannatan. Tunnen naisia, jotka ovat oikeasti maailman parhaita tätejä, mutta äiteinä he olisivat käveleviä katastrofeja. Tästähän (lapsettomien tätien ja setien vaikutuksesta) lienee tehty jokin evoluutiobiologinen tutkimuskin ja havaittu heidän antavan sisarustensa lapsille lisääntymisedun. Ainakin muistelisin jostakin tiedelehdestä pari vuotta sitten aiheesta lukeneeni.

Ero on siinä, että nämä naiset eivät ole kirjoituksessani tarkoittamiani "Maijoja", jotka ovat siellä ÄO-jakauman oikealla reunalla. Maijat, ainakin ylivoimainen enemmistö heistä, olisivat hyviä äitejä, jos uskaltaisivat siihen hommaan ruveta. Eivät ehkä maailman parhaita, mutta hyviä. Uraohjusnaisten lapsettomuus on kansakunnalle geneettinen itsemurha.