Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Mistä tunnet sä rasistin?

Rasistisella rikoksella tarkoitetaan tekoa, joka tehdään tiettyä henkilöä / kansanryhmää vastaan kyseisen ryhmän etnisen taustan takia.

Suomessa tätä tulkitaan yleensä siten, että jos kantasuomalainen lyö uussuomalaista, kyseessä on rasistinen rikos kun taas uussuomalaisen lyödessä kantasuomalaista kyseessä on kulttuuriero. Tai sitten jälkimmäinen tapaus johtuu siitä, että uussuomalainen on saanut huonoja vaikutteita suomalaismiehiltä.

Todellisuudessa rasististen rikosten mahdollinen esiintyminen voidaan havaita alkeellisten tilastollisten laskelmien avulla. Lakia rasistisista rikoksista esittänyt oikeusministeri Tuija Brax itse ilmiselvästi pelkän lyhyen matikan lukeneena tilastollista mallia tuskin ymmärtäisi. Kaiken varalta se on kuitenkin esitetty mahdollisimman yksinkertaistavana esimerkkinä, kursiivilla kirjoitetut osat voivat itsensä älymystöön luokittelevat jättää väliin, ne kun sisältävät matemaattista teoriaa jonka ymmärtäminen on mahdotonta sellaisille, jotka eivät tajua hevonpaskaa edes hevonpaskasta.

Oletetaan maa nimeltä Örkkilä. Maan kansoittaa kaksi etnistä ryhmää, oliot ja otukset. Oliot ovat Örkkilän enemmistö ja heitä on 80 % väestöstä, loput 20 % ovat otuksia. Örkkilässä tunnetaan henkilöön kohdistuva rikos nimeltä töristely.

Olkoon väestöstä osuus a, 0 < a < 1, etnistä ryhmää A ja osuus b = 1 - a etnistä ryhmää b (tai muita etnisiä ryhmiä yhteensä). Olkoon olemassa henkilöön kohdistuva rikos X.

Jos töristelyrikoksiin syyllistyminen on etnisestä ryhmästä riippumatonta, 80 % Örkkilän töristelyrikoksista tekevät oliot ja 20 % otukset. Täsmälleen näin ei tietenkään satunnaisen horjahtelunkaan takia tapahdu. Otetaan varmuusväliksi se, että jos satunnaisesti valittu olio syyllistyy kyseiseen rikokseen vähemmän kuin kaksi kertaa niin todennäköisesti kuin satunnaisesti valittu otus ja päinvastoin, töristelyrikoksiin syyllistyminen ei ole etnisestä taustasta riippuvainen. (Vastoin matemaattisia käsitteitä tuntemattomien henkilöiden luuloa tämä ei tarkoita sitä, että otusten tekemien töristelyjen määrän pitäisi olla yli 40 % jotta se olisi kaksinkertainen heidän odotettuun rikosmääräänsä nähden. Tällöin näet olioilla vastaavan luvun pitäisi olla 160 %!) Jos oliot tekevät 80 töristelyä, on otusten tehtävä vähemmän kuin 40 töristelyä. Vastaavasti jos otukset töristelevät 20 kertaa, on olioiden töristeltävä vähemmän kuin 160 kertaa, jotta töristely olisi etnisestä taustasta riippumatonta valitulla varmuusvälillä.
Prosentuaalisesti tämä tarkoittaa seuraavaa. Jos Örkkilän töristelyrikoksista 11 % - 33 % on otusten tekemiä (ja vastaavasti tietysti 67 % - 89 % olioiden), töristelyn määrä on etnisestä taustasta riippumaton.
Jos töristelystä tuomituista esim. 40 % on otuksia, niin voidaan sanoa otusten syyllistyvän töristelyyn selvästi useammin kuin olioiden.

Jos rikokseen X syyllistyminen on etnisestä taustasta riippumatonta, tekevät ryhmään A kuuluvat kyseisistä rikoksista osuuden a ja muut osuuden 1 - a. Otetaan varmuusväli tämän toteamiseen siten, että rikokseen X syyllistyminen on etnisestä taustasta riippumatonta, jos ryhmään A kuuluvat tekemien rikosten määrä r on välillä a/(2 - a) < r < 2a/(1 + a). Mikäli r on alarajaa pienempi, ryhmä B syyllistyy rikokseen X selvästi useammin kuin A, jos taas r on ylärajaa suurempi, niin ryhmä A on rikollisempi kuin B.

Äskeisessä ei ole mitään rasistista. Jos Örkkilän toinen etninen ryhmä syyllistyy töristelyyn useammin, niin se on fakta. Rasismia sopii epäillä, jos rikoksen kohteena on suhteettoman usein toiseen etniseen ryhmään kuuluva. Jos rasismi ei ole millään tavoin kuviossa mukana, minimitodennäköisyys voidaan laskea helposti. Se saadaan olettamalla rikoksen kohde satunnaisesti valituksi. Itse asiassa tällainen tilanne saadaan aikaan vain silloin, kun väestöryhmät ovat sekoittuneet toisiinsa täydellisesti niin maantieteellisesti kuin sosiaalisestikin. Kaikissa muissa tapauksissa rikoksen kohdistuminen oman etnisen ryhmän jäseneen on aina todennäköisempää kuin prosentuaalisen osuuden perusteella - paitsi tietysti jos rikoksen syy on rasistinen.
Esimerkissä olion tekemän töristelyn kohteena on toinen olio minimitodennäköisyydellä 80 % ja otuksen tekemän töristelyn kohteena on toinen otus minimitodennäköisyydellä 20 %.
Siis: jos otuksen tekemän töristelyn kohteena on ollut enemmän kuin 80 % olioita, on erittäin todennäköistä että otus on valinnut uhrinsa rasistisin syin. Vastaavasti jos olion tekemän töristelyn uhreina on ollut enemmän kuin 20 % otuksia, niin oliot ovat erittäin todennäköisesti valinneet kohteensa rasistisin perustein.
Todellisuudessa, kuten edellä perusteltiin, nämä raja-arvot ovat selvästi pienempiä, koska todennäköisesti sekä oliot että otukset kohtaavat Örkkilässä enemmän oman etnisen ryhmänsä jäseniä kuin prosentuaalinen jakauma edellyttäisi.

Jos ryhmän A jäsenten tekemistä X-rikoksista kohdistuu ryhmään B enemmän kuin osuus b tai vastaavasti ryhmän B jäsenten tekemistä X-rikoksista kohdistuu ryhmään A enemmän kuin osuus a, kyseisen ryhmän jäsenet ovat hyvin todennäköisesti valinneet uhrinsa rasistisin perustein. (Huomautus: On luonnollisesti mahdollista, jopa todennäköistä, että toisen ryhmän jäsenet valitsevat uhrinsa rasistisin perustein, kun taas toisen ryhmän jäsenet eivät.)

Örkkilän tasavalta oli aikoinaan etnisesti hyvin yhtenäinen maa. Oliot kansoittivat sen lähes sataprosenttisesti. Päivänä muutamana tilanne muuttui radikaalisti. Maahan putkahti kuin tyhjästä otuksia, joiden kotimaassa Ihanalassa elinolosuhteet olivat muuttuneet sietämättömiksi. Melkoinen osa olioista suhtautui otuksiin nihkeästi, mutta antoi silti niiden jäädä maahan. Kun otukset kerran tulivat pakolaisina, niin he varmasti palaisivat omaan maahansa pikaisesti tilanteen rauhoituttua. Eihän yksikään olio edes voisi kuvitella muuttavansa Ihanalaan pysyvästi, miksi sitten otukset haluaisivat asettua Örkkilään?

Toisin kävi. Vuosien varrella otusten virta Örkkilään jatkui tasaisena eikä paluumuuttajia ollut. Siinä vaiheessa oliot alkoivat ihmetellä otusten touhuja entistä enemmän. Ihmettelijöiden kannalta oli vain harmillista, että Örkkilässä olivat päässeet valtaan ns. edistykselliset piirit. He myönsivät otuksille Örkkilän kansalaisuuden, avasivat ovia maahanmuutolle ja kutsuivat Örkkilään kaikki sinne päässeiden otusten läheiset ja kaukaiset sukulaiset. Kun melkoinen osa olioista alkoi kritisoida tätä, heidät leimattiin rasisteiksi. Olivathan he sanoneet otusten elävän sosiaalituilla ja syyllistyvän rikoksiin selvästi olioita useammin. Merkittävimmät kriitikot marssitettiin oikeussaliin kuulemaan langettavia tuomioita. Tämä riittikin vaimentamaan kaikki ns. vihreälle oksalle päässeet otuksiin kriittisesti suhtautuvat oliot - kukapa uskaltaisi omaa nahkaansa uhrata.

Tällaisena Örkkilän tilanne jatkui muutamia vuosia. Edistykselliset piirit alkoivat kuitenkin huolestua yhä kasvavasta kritiikistä heidän toimintaansa kohtaan. Tässä vaiheessa he laativat lain, joka kielsi tosiasioiden esittämisen. Kun vuosien seuranta osoitti otusten syyllistyvän rikoksiin moninkertaisesti verrattuna olioihin, tuli kielletyksi julkistaa tällaisia tilastoja. Samaten jokainen otuksen oliota kohtaan tekemä rikos julistettiin rasistiseksi. Kun huomattiin, ettei Örkkilän rikoslaki tuntenut rasistista rikosta, sinne lisättiin kiireen vilkkaa tuomion moninkertaistuspykälä. Tämä koski vain olioita, jotka tekivät rikoksen otusta kohtaan, ei päinvastoin. Eiväthän otukset voineet olla rasistisia ja tehdä rikosta olioita kohtaan rasistisista syistä, hehän olivat vähemmistö. Vieläpä sorrettu sellainen, mikä oli selvästi luettavissa sekä koulutus-, palkka- että työllisyystilastoista. Otukset kävivät vähemmän kouluja ja saivat huonompaa palkkaa (siis ne harvat, jotka töissä kävivät) ja heidät tuomittiin rikoksista useammin. Tämä oli merkki siitä, että otuksia sorretaan, ei missään tapauksessa siitä että otukset olisivat vähemmän älykkäitä, ahkeria tai lainkuuliaisia kuin oliot.

Örkkilän olioiden keskuudessa nosti päätään vastarintaliike. Se hieroskeli tyytyväisenä käsiään kuullessaan rasismin vastaisesta laista. Nyt tulisi vihdoinkin mahdollisuus haastaa edistykselliset piirit eli olioiden petturit oikeuteen rasismista. Jokainen olio kykeni helposti luettelemaan kymmenkunta tapausta, jossa otusta oli suosittu ja otuksille oli annettu etuuksia, joita he eivät olisi ikipäivänä saaneet, mikäli olisivat olioita. Otukset olivat siis saaneet hyötyä rotunsa perusteella - rasismia, rikollista. Samaten otukset olivat syyllistyneet rikoksiin olioita vastaan, epäiltiin (viralliset tilastot oli pimitetty) että otukset olivat töristelleet olioita monin verroin useammin kuin tilastollisesti laskien olisi pitänyt - eli valinneet uhrinsa rasistisin perustein. Puhumattakaan siitä, että otuksilla oli moninkertainen yliedustus rikollisuudessa. Olioiden tekemistä töristelyistä taas tiedettiin, että otukset joutuvat joskus töristelyn kohteiksi - mutta selvästi useammin olion uhrina on toinen olio kuin otus.
Örkkilässä eletään mielenkiintoisia aikoja. Mitä tapahtuu, jos raaka tilastomatematiikka osoittaa otukset rasisteiksi ja oliot, joita rasismista on syytetty, viattomiksi?




Otsikon kysymykseen "Mistä tunnet sä rasistin" voi vastata: anna tilastotieteen se selvittää.

Kysyisin, olisiko jollakulla luotettavaa linkkiä siitä, kuinka monta prosenttia esim. siitä rikoksesta, josta feministit syyttävät kaikkia miehiä, on sen etnisen ryhmän, jonka nimen sanoisin jos voisin, tekemiä? Ja onko muuten olemassa yhtään tapausta, jossa tämän kyseisen nimeltä mainitsemattoman ryhmän jäsen olisi ollut syytteessä kyseisestä rikoksesta oman ryhmänsä jäsentä vastaan? Saati sitten että tällaisia tapauksia olisi ollut edes ryhmän prosentuaalista osuutta vastaava määrä?
Tai edes tietoa siitä, kuinka paljon eri etnisten tms. ryhmien edustajat tekevät rikoksia ylipäätään? Olisi mielenkiintoista laskeskella, toteutuvatko teoriat rasistisista rikoksista tai rikollisuuteen taipuvaisista ryhmistä ja mitkä ryhmät todellisuudessa rasistisiksi osoittautuisivat.

En mainitse minkään ryhmän nimiä, ettei tulisi reissua leivättömän pöydän ääreen. Vai onko tarkoitus kriminalisoida lähitulevaisuudessa myös ilmaisu "sanoisin mitä ajattelen, mutta se olisi laitonta?" Siitä seuraava askel on sitten kieltää lausunnot, joissa kuvitellaan että joku voisi lausua tietyllä tavalla, seuraavaksi kielletään lausumasta että joku voisi edes ajatella kyseisellä tavalla ja lopulta lainsäädäntö huipentuu laittomien ajatusten kriminalisointiin.

Ei kommentteja: