Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


maanantai 19. heinäkuuta 2010

Yli aitojen

Olin sattuneista syistä eliittikisoissa ja siinä sivussa tuli tarkkailtua Caster Semenyaa. Olen nähnyt myös Jarmila Kratochvilovan ja kyllä Semenya lempeämmän näköinen ilmestys oli. Siis urheilukentällä. Kun juoksijat(taret) laittavat siviilit päälle ja avaavat suunsa, niin vaaka kallistuu Jarmilan puolelle. Mikähän siinä on, että kasisatasella on tällaisia juoksijoita, ei Maria Mutolakaan mikään kedon kukkanen ollut. Koetettiin pitää silmällä, kumpaan pukusuojaan Semenya menee, mutta jäi havaitsematta.
Vaan eipä siinä mitään, hyvä että Semenyaa piinannut sukupuolenmääritysprosessi on nyt ohi ja hieno homma että hänellä riittää sisua palata radoille. Taputin vilpittömästi hänelle. Menosta huomasi selvästi, että huippukunto on vielä kaukana, mutta eiköhän se siitä.

Semenya selvisi siis sukupuolenmäärityssopasta säikähdyksellä. Näin ei kuitenkaan ole käynyt kaikille. Urheilussa miehillä on ymmärrettävistä syistä selvä fyysinen etu naisiin nähden eikä naisilla siksi olisi menestymisen mahdollisuuksia miesten sarjassa ainakaan huipputasolla. Jotkut ovat toki yrittäneet, kuten kaikkien aikojen parhaana naisjääkiekkoilijana pidetty Hayley Wickenheiser, joka pelasi Suomessa kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla ja muutaman vaihdon kakkostasollakin. Naisten sarjassa kisaavalla miehellä olisi puolellaan selvä etu. Siksi aina silloin tällöin nousee esiin enemmän tai vähemmän aiheellisia epäilyjä miehistä naisten joukossa. Tapaukset voidaan jakaa karkeasti neljään kastiin.

1. Selkeät huijaukset, joissa mies on naamioitunut naiseksi.
2. Hermafrodiitit eli tapaukset, joissa henkilöllä on molempien sukupuolien ominaisuuksia, vaikka hän saattaakin pitää itseään normaalina naisena.
3. Dopingin käytöstä aiheutunut sukupuoliominaisuuksien vääristyminen.
4. Sukupuolenvaihdosleikkauksella naiseksi muuttuneet miehet.

Ensimmäinen kuuluisa tapaus naisena esiintyneistä miesurheilijoista oli saksalainen Dora Ratjen, oikealta etunimeltään Hermann. Ratjen oli kasvatettu tytöksi ja hänen sukupuolielimensä olivat tiettävästi heikosti kehittyneet, joskin miehiset. Hän selvisi Saksan olympiajoukkueeseen vuonna 1936 ja sijoittui korkeushypyssä neljänneksi. Suurimman menestyksensä hän saavutti voittaessaan vuonna 1938 kotikisoissaan Wienissä (Anschuluss oli tapahtunut aiemmin samana vuonna). Euroopan mestaruuden uudella maailmanennätystuloksella 170. Tämän jälkeen hän jäi kiinni mm. toisten kilpailijoiden kiinnitettyä huomiota parransänkeen. Suoritus hylättiin, Ratjen menetti sekä mestaruuden että ennätyksen. Noloa Natsi-Saksalle; maan ainoa kisoissa ME:n tehnyt voittaja olikin mies. Ainakin siinä määrin, että kelpasi toisessa maailmansodassa Saksan armeijaan, jossa Ratjen omien sanojensa mukaan palveli.

Naiseksi naamioituneet miehet eivät ole sittemmin kovin korkealle tasolle päässeet, piirikunnallisissa näitä on varmaan nähty useinkin eri puolilla maailmaa. Silti vain muutama vuosi sitten Zimbabwessa Samukeliso Sithole (kyllä, sukunimen neljä ensimmäistä kirjainta ovat tuossa järjestyksessä ja h esiintyy vain kerran...) voitti useita merkittäviä paikallisia kilpailuja, mutta jäi kiinni erehdyttyään riisumaan housunsa väärässä seurassa.

Urheilun alkuaikoina kromosomeihin perustuvaa sukupuolitestausta ei voitu tehdä ja siksi epäiltiinkin monien naisurheilijoiden olevan jollakin tapaa "puolimiehiä". Tällaiset tapaukset tietysti hyötyivät ylimääräisestä testosteronista ja muutoinkin miehisestä rakenteesta. Tämä on nykyäänkin yleistä, sillä etenkin fyysistä voimaa vaativissa lajeissa esiintyy miesmäisiä naisia ja esimerkiksi naisjääkiekossa on julkinen salaisuus, että melkoinen osa pelaajista on lesboja. Tiedän tapauksen, jossa suomalainen naisjääkiekkoilija hyväksyi ulkomailta sopimuksen vain sillä ehdolla, että hänen heikompitasoinen tyttöystävänsäkin pestataan samaan joukkueeseen. Vastaavasti miesten puolella B-rapun pojat lienevät harvinaisuuksia, pois lukien taitoluistelu ja muut estetiikkalajit.

Los Angelesin olympiakisojen 100 metrin voittaja, puolalaissyntyinen Stanislawa Walasiewicz oli yksi epäillyistä. Hän oli muuttanut USA:han kaksivuotiaana ja käytti yksityiselämässään nimeä Stella Walsh. Puolaa hän edusti siksi, että sai USA:n kansalaisuuden vasta 1947 mentyään naimisiin. Miesmäinen olemus ja maailmanennätysajat herättivät huomiota. Walsh sai vielä 1936 olympiahopeaa. Hän ei koskaan joutunut sukupuolitestiin, koska niitä ei tuohon aikaan ollut. Walshin loppu oli erikoislaatuinen; hänet ammuttiin 69-vuotiaana aseellisen ryöstön yhteydessä. Ruumiinavauksessa kävi ilmi, että hänellä oli miehiset sukupuolielimet (ainakin kivekset) ja kromosomeissa oli sekaisin sekä miehen XY- että naisen XX-versioita.

Itä-Euroopan maiden nousu urheilumahdeiksi 1950- ja 1960-luvuilla toi monia uusia epäilyksenalaisia urheilijoita kentille. Monilla itäeurooppalaisilla naisilla on luontaisena ominaisuutena rotevampi rakenne ja enemmän karvoitusta kuin läntisillä siskoillaan (Miten bulgarialaisissa häissä erottaa morsiamen ja sulhasen? Morsian on se, jolla on letitetyt kainalokarvat) ja jo tämä herätti huomiota. Tunnetuimpia tapauksia olivat venäläiset "Pressin
veljekset", jotka voittivat yhteensä viisi olympiakultaa. Ylivoimaisin puolestaan oli romanialainen korkeushyppääjä Jolanda Balas, joka voitti paitsi kaksi olympiakultaa, niin myös 140 kilpailua peräkkäin ja paransi maailmanennätystä lukemista 174 aina 191:een senttimetriin. Tämä siitä huolimatta, että hän käytti jo tuolloin antiikkista saksityylin variaatiota.
Pressien ja Balasin samoin kuin monen muunkin itäblokin naisurheilijan ura päättyi äkisti ennen vuoden 1966 EM-kisoja. Tuolloin järjestettiin arvokisoissa ensimmäisen kerran sukupuolitestit. Balas jatkoi vielä, mutta jäi ilman selityksiä kisoista pois eikä enää koskaan tullut mukaan arvokisoihin. Hän meni kylläkin sittemmin naimisiin valmentajansa Ion Söterin kanssa, mutta liekö kyseessä propagandatemppu, jolloin Partisaanivalssin sanoin voi valmentajaparan kohtalosta todeta, että "tuskin oikein ymmärsitkään, mitä vaatii meiltä maa."

Sukupuolitestien käyttöönotonkin jälkeen koettiin muutamia yllätyksiä. Yhden niistä aiheutti puolalainen pikajuoksija Ewa Klobukowska, joka luvalla sanoen oli ihan syötävän näköinen nainen. Mutta niin vain kävi, että Tokion olympialaisten pikaviestin kultamitalisti ja 100 metrin Euroopan mestari ei läpäissyt kromosomitestiä. Tarkemmat tiedot salattiin, paljastettiin vain että kromosomeja oli "yksi liikaa", mikä yhdessä ulkonäön ja myöhempien tapahtumien kanssa viittaa ennemminkin XXX-syndroomaan kuin miehisempään XXY:hyn eli Klinefelterin syndroomaan. Klobukowska sai elinikäisen kilpailukiellon, mutta tuli sittemmin äidiksi.

Sukupuolitestit tulivat vakiokäytännöksi suurkisoissa. Esimerkiksi olympialaisissa kaikki naisurheilijat testattiin - tosin Montrealin kisoissa yksi naisurheilija pääsi testistä kuin hevonen veräjästä syntyperänsä ansiosta, testin tekeminen hänelle olisi ollut epäsopivaa. Kiinnijääneitä testeissä ei enää tiettävästi ollut. Kun testit osoittautuivat lisäksi kalliiksi, niistä luovuttiin aikanaan vakiotoimenpiteenä ja käytettiin vain epäiltyjen osalla.

Ennen Semenyaa tunnetuin epäilty ja samalla myös kiinnijäänyt oli vuoden 2006 Aasian kisojen 800 metrin hopeamitalin menettänyt intialainen Santhi Soundarajan, joka masentui tapauksesta aina itsemurhayritykseen asti. Nykyään androgyyniksi todetulle ex-urheilijalle kuuluu hyvää; hän on ryhtynyt menestyksekkääksi valmentajaksi.

Dopingin käytön yleistyttyä etenkin Itä-Euroopassa ja muissa kommunistisissa maissa seuraukset olivat usein mielenkiintoisia naisurheilijoille. Miesten urheiluissa länsimaat kamppailivat kommunistimaiden kanssa tasaveroisesti ollen yleensä hieman niskan päällä, mutta naisten lajeissa tuli turpaan niin että tärisi. Dopingvalvonnan parannuttua tilanne hieman tasoittui, joskin samoihin aikoihin nousi Kiina, jossa valvonta oli melkoisen olematonta. Kun ihmeteltiin, miksi kiinalaiset naisuimarit rikkoivat maailmanennätyksiä ja putsasivat palkintopöydät miesten jäädessä sijoille ynnä muut, eräs valmentaja vastasi: "Naisista voidaan tehdä miehiä, mutta miehistä ei voi tehdä kaloja."
Mutta kyllä jo ennen kiinalaisia osattiin. Moskovan dopingvapaiden olympialaisten (ei yhtään ainutta testissä kärynnyttä) rintauinnin - kuinka ironista - 16-vuotiaan voittajan Ute Gewenigerin haastattelutilaisuudessa toimittajia kiellettiin käyttämästä nauhureita. Syy selvisi neiti Gewenigerin avatessa suunsa; ääni oli paikalla olleen suomalaistoimittajan mukaan sitä luokkaa, että hän olisi voinut tuurata Martti Talvelaa Boris Godunovina.

Rajuimmat seuraukset dopingin käytöstä olivat vuoden 1986 kuulantyönnön Euroopan mestari Heidi Kriegerillä. Vasta 20-vuotiaana yleensä kolmikymppisten hallitsemassa lajissa mestariksi noussut mörssäri joutui lopettamaan loukkaantumisten vaivaaman uransa vain muutamaa vuotta myöhemmin. Dopingin käyttö oli luultavasti osasyy vaivoihin. Joitakin vuosia myöhemmin Krieger tajusi, että steroidit olivat kehittäneet hänelle kaikki muut miehiset ominaisuudet paitsi etuveitikan ja marssi sukupuolenvaihdosleikkaukseen. Hänet tunnetaan nykyisin etunimellä Andreas. Hän on myös kertonut tarinansa julkisesti ja toimii steroidien aiheuttamista vaurioista huolimatta edelleen dopingin vastaisessa työssä.

Krieger lopetti urheilu-uransa ennen leikkausta vammojen takia. Tuskin hänellä oli suurempaa intoa jatkaakaan, koska miesten kuula on lähes kaksi kertaa niin painava kuin naisten eikä mitään menestymisen mahdollisuuksia ollut. Toinen vastaavanlainen tapaus oli Yvonne Buschbaum, seiväshypyn nuorten Euroopan mestari 1999. Hän sai vuonna 2002 EM-hopeaa aikuisten sarjassa ja hyppäsi seuraavana vuonna ennätyksensä ja Saksan kaikkien aikojen toiseksi parhaan tuloksen 470, mutta sitten alkanut vammakierre pysäytti kehityksen. Tulokset heikkenivät ja vuonna 2007 Buschbaumin parhaaksi jäi 435. Loppuvuodesta hän ilmoitti aloittavansa hormonihoidon muuttuakseen mieheksi ja vaihtoi sittemmin etunimekseen Balian. Urheilu-ura loppui samalla, miesten sarjassa edes parhaat tulokset eivät olisi riittäneet piirikunnallisia pidemmälle.

Sukupuolenvaihdos miehestä naiseksi sen sijaan antaisi ilmeisen edun. Tällaisia tapauksiakin tunnetaan, mutta suhteellisen vähän. Useimmiten tapaukset ovat lajeissa, joissa fyysinen etu tai lajin merkitys on suhteellisen pieni: golfinpelaaja, alamäkipyöräilijä, thainyrkkeilijä, rata-autoilija. Tämä on ymmärrettävää. Kuvitellaanpa vaikka, että kansallisen tason mieskuulantyöntäjä kävisi läpi sukupuolenvaihdoksen. Hän olisi välittömästi naisten sarjassa maailman huipulla. Tuskin kansainvälinen yleisurheiluliitto katsoisi asiaa hyvällä, olympiakomiteasta puhumattakaan.

Ainoa merkittävässä lajissa merkittävällä tasolla tiettävästi sattunut tapaus on Renee Richards, alkuperäiseltä nimeltään Richard Raskind. Hän oli nuorena miehenä (englanninkielisen Wikipedian poliittinen korrektius on huipussaan, koska se käyttää jo tuossa vaiheessa persoonapronominia she) rankattu Yhdysvaltain itäisen alueen kymmenen parhaan pelaajan joukkoon samoin kuin kansallisella tasolla junioreissa. Huipulle asti hän ei päässyt, mutta jatkoi peliuraansa ikämieheksi asti parhaan saavutuksen ollessa finaalipaikka yli 35-vuotiaiden USA:n mestaruuskilpailuissa.
Vuonna 1975, 41-vuotiaana, hän läpikävi sukupuolenvaihdosleikkauksen. Seuraavana vuonna hän yritti päästä mukaan US Openiin naisten sarjassa, mutta osanotto-oikeus evättiin hänen kieltäydyttyään kromosomitestauksesta. Toisaalta lajissa, jossa tunnetaan sekanelinpeli (amerikaksi mixed doubles) ei luulisi olevan mikään ongelma perustaa kilpailusarjaa sekakaksinpeli (mixed singles). Richards haastoi aitoon jenkkityyliin USA:n tennisliiton oikeuteen ja yhtä aitoon jenkkityyliin sai kilpailuoikeuden naisten sarjassa seuraavana vuonna.
Vaikka hän oli jo yli 40-vuotias eikä ollut koskaan menestynyt miesten sarjassa kansainvälisellä tasolla, hän ylsi naisten sarjassa parhaimmillaan Grand Slam -turnauksen semifinaaliin ja WTA-rankingin sijalle 20. Richards päätti ammattilaisuransa 47-vuotiaana.

Pelkästään Richardsin esimerkki osoittaa, kuinka korkealle sukupuolenvaihdosleikkauksen läpikäynyt urheilija voisi naisten sarjassa nousta. Yli-ikäinen kansallisen tason urheilija haastaa maailman huiput lajissa, jossa fyysiset edut eivät ole edes suurimmat mahdolliset. On ihme, että näinä poliittisen korrektiuden aikoina yksikään kunnianhimoinen miesurheilija ei ole vielä tehnyt samaa temppua pyrkien vaikkapa olympiavoittoon naisena.

11 kommenttia:

FONT LOVER kirjoitti...

hello my friend! warm greeting ^^!
your blog looks nice 0_0

by the way,
if you need to find unique fonts, you can go to our website.

best regards;

Anonyymi kirjoitti...

Prinsessa Anne on niin hevosen näköinen että ois voitu sen perusteella luokitella oriksi tai tammaksi...

Ari kirjoitti...

Caster Semenya:lla on kivekset (ei laskeutuneet) eikä hänellä ole munasarjoja. Caster Semenya on fyysisesti samanlainen kuin kuka tahansa eteläafrikkalainen 19 vuotias urheilua harrastava nuori mies. Caster Semenya ei muistuta eikä näytä miltään osin saman ikäiseltä eteläafrikklaiselta mustalta (ei edes urheija-) naiselta.

Caster Semenya on tasavertainen 19 vuotiaiden urheilijamiesten kanssa, mutta täysin ylivoimainen naisten kanssa.

Caster Semenyan testosteonitaso on samalla tasolla 19 vuotiaiden miesten kanssa, ja moninkertainen samanikäisiin naisiin verrattuna.

Caster Semenya on mies, naista hänessä on vain se että penis puuttuu (leikattu pois entisen DDR:n urheilijalääkärin toimesta ennen murrosikää).

Jos Caster Semenya olisi valkoinen - häneltä olisi otettu MM pois ja hän ei saisi kilpailla. Mutta hänellä on kaksi valttikorttia: Rotu kortti ja feminismi kortti.

Ja koko Etelä Afrikan hallitus (eli ANC) oli/on hänen takana ja tukena lakimiesarmeijan kanssa. IAAF:lle olisi tullut erittäin kalliiksi vireillä olevat oikeustoimet - koska rassismi!

Rasismiin vedoten Caster Semenya olisi voittanut oikeudessa - ja saattaa vielä saadakin isot korvaukset, niitä ollaan oikeutoimien kautta parastaikaa hakemassa.

On sääli, että IAAF teki väärän päätöksen - ko. päätöksestä seuraa se, että muutamien vuosien sisällä Euroopan kilparadoilla rahanperässä juoksee naistensarjassa kiinalaisia, intialaisia ja afrikkalaisia miehiä joilta on kikkelit leikattu pois.

No, yleisurheilusta ei nyt voisi vähemmän välittää, mutta vääryys on aina vääryys.

- buuri johannesbuurista -

http://iluvsa.blogspot.com

Jaska Brown kirjoitti...

Hei Ari!

Kiitos kommentista. Tiedot Semenyan palleista ja peniksen poistosta perustuvat epävirallisiin, joskin ainakin ensimmäisen väitteen osalta uskottaviin, huhuihin.

Asiassa löyhkää pahalta se, että mitään tuloksia testeistä ei kerrottu, ilmoitettiin vain että Semenya saa juosta, piste. Ymmärtäisin vaiteliaisuuden yksityisyydensuojan takia, mikäli kilpailuoikeus olisi evätty. Jos Semenya on OK, niin miksi sitä ei kerrota suoraan?

Vähintä mitä voidaan vaatia, on se että jos IAAF ei yksityisyyssuojan takia voi tuloksista kertoa, Semenya itse taustajoukkoineen julkaisisi tulokset epäilysten hälventämiseksi.

Ennustamasi kehitys miesnaisten ilmestymisestä naisten sarjaan on odotettavissa ja olenkin ihmetellyt, miksi näin ei ole vielä tapahtunut. Kestävyysjuoksu on kuitenkin about huonoin mahdollinen valinta (800 m toki vähän parempi, mutta ei hyvä sekään), koska sukupuolesta ei siinä ole ylivertaista etua. Esimerkiksi viime kaudella Suomessa vain 32 miestä juoksi paremmin kuin Semenya. Vertailun vuoksi mainittakoon, että kympillä maailman ykkösnaisen olisi kukistanut kahdeksan suomalaismiestä ja esimerkiksi pituudessa viisitoista. Sen sijaan naisten kuulaa pukkaisi maailman ykkösnaista paremmin pienellä harjoittelulla tuhansia suomalaismiehiä.

Ari kirjoitti...

Kun kohu alkoi viime vuonna MM kisojen jälkeen, niin ainakin täällä EA:ssa ja Australiassa lehdissä ja TV:ssä näytettiiin Semenyan röntgenkuvat joissa kivekset oli selvästi nähtävissä (ei laskeutuneet) ja kohtu sekä munasarjat puuttui.

Kyllä täällä tiedetään, että Semenya on mies. Virallinen 'totuus' vaan valehtelee toisin.

Semenyan propaganda- ja rahallinen arvo oli liian suuri, joten hänet päästettiin kilpailemaan MM kisoihin. Onhan Semenya nyt ensimmäinen eteläafrikkalainen (bantu) ns. "nainen", joka on saavuttanyt urheilussa palkintoja! Häntä kaytetään ANC:n politikoinnissa härkisti hyväksi.

Kun kohu alkoi MM kisojen jälkeen, kaikki olikin liian myöhäistä - vain entisen DDR:n urheilulääkäri sai mennä ja vaiennettiin. Nyt pitää vain salata ja antaa kilpailulupa jotta ei rassismi.

Härköselle Semenya on myös 'lottovoitto', Semenya tulee keräämään isot palkintorahat Euroopan radoilla ensivuonna ja seuraavinakin jos vain kehtaa juosta... kunnes afrikasta tulee parempi miesnainen. Niitä on täällä aika paljon, johtuen mm. poikien perinteisestä ympärileikkaustavasta jonka seurauksena sadat pojat vuosittain menettävät pippelinsä tulehdussairauksien mukana.

Rahalla saa ja Semenyalla pääsee.

Ironmistress kirjoitti...

Tuo Sithole oli interseksuaali.

Asiassa on vielä toinen puoli - urheilijan itsensä oikeusturva. Jos urheilija diagnosoidaan interseksuaaliksi, niin missä on tällöin hänen oikeusturvansa - jos hän on bona fide aloittanut kilpaurheilun? Missä sarjassa hän ylipäänsä saa kilpailla? Ei kai se ole Semenyan vika, jos hän on syntynyt mutanttina.

Paljon julmempaahan oli urheilulääketiede aikoinaan Derkuissa. Ute Gewenigerin ohella voisi mainita myös Kornelia Enderin, Hannelore Anken ja muutaman muun naisuimarin, joista heidän valmentajansa totesi Wienissä 1974 me emme ole täällä laulukilpailuissa, vaan uimakilpailuissa. Doping on selkeästi toimimista mala fide.

Jaska Brown kirjoitti...

Jos Semenya lähti urheilemaan bona fide, niin tapaus on rinnastettavissa tilanteeseen, jossa syntymäaikansa myöhäisemmäksi uskova urheilija kilpailee - ja menestyy - juniorisarjoissa. Sitten kun oikea syntymävuosi käy ilmi, niin kilpailuoikeus tietysti evätään. Näitähän on nähty paljonkin. Joten jos Semenya todetaan epäsopivaksi kilpailemaan naisten sarjassa, hänellä on täysi oikeus jatkaa urheilu-uraansa hänelle sallitussa sarjassa eli miesten kanssa. Kokonaan toinen asia on se, että rahahanat menevät tukkoon kun menestystä ei enää tule.

DDR-vainaan "urheilulääketiede" oli omaa luokkansa. Kornelia Enderin kohtalo sentään oli parempi kuin monella muulla, kuten kuvasta näkyy niin oli jopa dopingin jälkeen ihan naisen näköinen. Meni sittemmin (rodunjalostusmielessä?) naimisiin Roland Matthesin kanssa. Erosivat myöhemmin.

Koko jupakan voinee summata siihen, että mukana oli kolme tahoa: IAAF:n päättäjät, Etelä-Afrikan hallitus ja Caster Semenya. Näistä kolmesta IAAF:n päättäjillä oli pienimmät pallit.

Ironmistress kirjoitti...

Näyttäisi tuo sukupuolijuttu olevan vielä kimurantimpi kuin mitä täällä on esitetty.

Alunperinhän sukupuolitestaus otettiin käyttöön petosten paljastamiseksi - ei mutanttien karsimiseksi ja "rotupuhtauden" vuoksi. Siitä jouduttiin luopumaan sen takia, että liian moni interseksuaali karsiutui pois ja liian monen urheilijan ura tuhottiin. Sillä aiheutettiin enemmän vahinkoa kuin sillä saatiin torjuttua.

1992 KOK luopui sukupuolitesteistä kokonaan. Transseksuaalien osalta vaaditaan se, että kilpailija on ollut sukupuolenvaihdosleikkauksessa ja että hän on ollut vähintään 2 v hormonihoidossa (siinä ajassa lihasmassa pienenee naisen tasolle, ja testosteronintuotanto tyrehtyy) tai että hänelle on kyseinen operaatio tehty ennen murrosikää. Tämä siksi, ettei Renee Richardsin tapaus toistuisi: hän oli ensin leikkauksessa, ja aloitti hormonihoidon vasta myöhemmin. Tosin on melko todennäköistä, että jos joku mies - olematta aito transseksuaali - menisi kyseiseen operaatioon vain halutakseen pärjätä naisten sarjassa, hän pimahtaisi parissa viikossa.

Caster Semenyan väitetään kärsivän AIS:stä eli hän olisi 46-XY -nainen. Häntä siis ei voida todeta epäsopivaksi kilpailemaan naisten sarjassa, mutta hänen hormonituotantonsa antaa hänelle melkoisen etulyöntiaseman kilpasiskoihinsa nähden.

Kaikenkaikkiaan catch-22 -tilanne: on väärin sallia Semenyan kilpailla naisten sarjassa, mutta vielä suurempi vääryys olla sallimatta.

Tuo rodunjalostus muuten ei ole Suomessakaan tuiki tuntematonta. Mietitäänpä, kuinka monta toisen ja kolmannen polven urheilijaa (Jorma Kinnunen - Kimmo Kinnunen, Nina Holmen - Janne Holmen) Suomessakin on huipulla.

Ute Geweniger myönsi hormonien käytön 2005. Myös Petra Schneider tunnusti filunkipelin. Olisi mielenkiintoista tietää, oliko Derkuissa yhtään puhdasta kansallisen tason kilpailijaa, ja mitä tapahtui niille, jotka kieltäytyivät niistä vitamiinipillereistä.

Jaska Brown kirjoitti...

Auts. AIS kuulostaa todella hankalalta tapaukselta rajanvedon suhteen. En ole riittävän asiantunteva ottaakseni kantaa.

Rodunjalostuksella tarkoitin lähinnä tietoista tai jopa pakotettua valintaa - Saksassa kun on asiasta perinteitä. Suomessa urheilija-avioliitot ainakin ovat perustuneet vapaaehtoisuuteen. Yleensä vieläpä siten, että pojasta/tyttärestä polvi on huonontunut. Poikkeuskin löytyy: Sven Holmen (kansallista tasoa) - Rune Holmen (kansainvälistä tasoa) - Janne Holmen (maailman huippua). Toki siinä välissä tuli Nina o.s. Wärn (Euroopan mestari kuten poikansakin).

DDR:n dopingvapaista muistan lukeneeni kiekonheittäjä Wolfgang Schmidtin kieltäytyneen ehdottomasti syömästä mömmöjä ja joutuneen ME-tuloksesta ja Euroopan mestaruudesta huolimatta välillä sisäisiin kilpailukieltoihin. Yritti loikata länteen -82 ja sai muuttaa sinne vihdoin -87.

juge kirjoitti...

Olen eri mieltä sukupuolen merkityksestä thainyrkkeilyssä. Jos jossakin, niin kamppailulajeissa mies pistää naista ihan konkreettisesti ns. turpaan 6-0. Eli "naiseksi" muuttunut mies saa ihan älyttömän edun.

Jaska Brown kirjoitti...

Hei Juge ja sori, että julkaisen kommenttisi vasta nyt, Kalevan Kisat piti minut blogitauolla.

Emme ole eri mieltä, miehellä on selvä etu kamppailulajeissa eikä sitä edes painoluokkajako tasoita. Kirjoitin: fyysinen etu tai lajin merkitys on suhteellisen pieni. Thainyrkkeily ei ole niitä maailman isoimpia urheilulajeja, vaikka kieltämättä kova laji onkin - tunsin aikoinaan erään maailmanhuipun.