Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Nääs

Totta se on: neljä päivää Tampereella enkä kertaakaan kuullut kenenkään sanovan "nääs". Katoavaa kansanperinnettä tukeakseni piti sitten laittaa se otsikkoon.

Muuten ei ollut erityisemmin epäselvyyksiä missä mennään. Nääsvilleä lähestyessä tuli poikettua huoltsikalla kahvilla. Viereisessä pöydässä istui selvästi paikallinen alkuasukas ja kohta siihen istui toinen. Miehet eivät selvästikään tunteneet toisiaan entuudestaan, mutta pienessä sievässä hämäläisetkin alkavat jutella. Oleelliseen päästiin jo toisessa lauseessa: "Ooksää Ilveksen vai Tapparan miäs?"
Vessaan mennessä kuulin ohimennen, kun noutopöydän linjastolle menossa ollut mies kysyi alle kymmenvuotiaalta nöösipojaltaan, mitä hän noista ottaa. "Eiks tääl oo mustaa makkaraa?"
Selevä. Tampereella ollaan.

Läheltä tosin piti, ettei olisi tarvinnut aloittaa Tampereeseen tutustuminen yliopistollisesta keskussairaalasta. Kymmenisen kilometriä ennen keskustaa eteen kääntyi pikkuauto, joka körötteli seitsemääkymppiä satasen alueella. Tuumasin että hidas hämäläinen. Ohi ei päässyt, koska liikenne oli vilkasta. Kohta taustapeiliin ilmestyi nopeasti suureneva piste, joka kasvoi aivan liian suureksi. Teinicorolla iski melkein kiinni puskuriin ja teki sitten äkkiliikkeen vasemmalle ohitukseen. Autoletkan tullessa vastaan. Äkkikurvaus takaisin oikealle ja melkein meikäläisen kylkeen. Vilkaisin taustapeiliin ja totesin, että ratissa oli parikymppinen lähi-idän ihme. Piirteet viittasivat kurdiin, liian vaalea iho ja vähän kulmakarvoja ollakseen afgaani. No, tämä roikkui puskurissa pari kilometriä ja yritti vielä kerran ins'allah -ohitusta. Edessämenevä jatkoi rauhallisesti seitsemääkymppiä satasen alueella, liekö edes huomannut mitään erikoista. Vastaan tuli tasainen autovirta. Kaarteen jälkeen siihen kuitenkin ilmestyi tauko, ei edes näkynyt seuraavaa vastaantulijaa. Koska näin tilanteen ennen takaa tulevaa liikennekulttuurinrikastajaa, uskalsin taustapeiliin vilkaistuani vetää vaihteen kolmoselle, painaa jalan konehuoneeseen ja käyttää hetken hyväkseni. Taatelintallaaja seurasi sekunnin kuluttua perästä, sananmukaisesti perästä. Kun yli kaksilitrainen turbodiesel ärähtää, niin teinicorolla jää seisomaan. Ohitin, kiihdytin normaaliin 105:een ja iskin vakionopeussäätimen taas päälle. Kymmenen sekunnin kuluttua corolla lakkasi pienenemästä taustapeilissä ja alkoi suurentua kiihtyvällä vauhdilla. Samalla vastaantulijoita alkoi taas olla. Corolla kiihdytti arvioni mukaan 140:een, iski jarrut päälle ja hidasti päätyen metrin päähän takapuskurista. Ajokorttinsa KELAn arpajaisista voittanut rättipää kaahasi silmät päässä seisoen. Parin kilometrin päästä heppu pisti vilkun vasemmalle (taisikin olla ensimmäinen kerta, kun käytti kyseistä kapistusta) ja ryhmittyi kääntyvälle kaistalle. Hetken epäilin, että menee risteyksen kohdalla ohi, mutta kääntymässä se oli. Joutui kuitenkin pysähtymään koska oli vastaantulevaa liikennettä. Pysähtyminen onnistui napakympin arvoisesti. Olettaen että tavoitteena oli, että kääntyvän ja suoraan jatkavan kaistan keskiviiva on täsmälleen auton alustan keskilinjan alapuolella.

Tamperelaisten suosikkiurheilijaksi olisi parhaiten sopinut italialainen kolmiloikkaaja Maria Moro.

Lämpimiä muistoja etenkin Ilveksen miähissä herätti varmaan myös toinen italialaisloikkija Daria Derkach, joka on kuitenkin paitsi hiton paljon paremman näköinen, myös 167-senttisenä viitisen senttiä pidempi kuin Ilveksessä 80-luvulla kolme kautta kiekkoillut lätkämailan mittainen taskuraketti Dale Derkatch.

Tuosta tulikin mieleen Wimbledonin naisvoittajan ulkonäöstä noussut kohu. Realiteetit ovat realiteetteja ja sillä selvä. Naiset eivät pärjää miesten kanssa samassa sarjassa ja niin kauan kun he kilpailevat omassa sarjassaan, ainakin taloudelliseen menestykseen vaikuttaa ulkonäkö yhtä paljon kuin menestys. Mutta jos kauniita naisia urheilusta etsitään, niin varmin paikka on yleisurheilukenttä. Tämmöinen keski-ikäistyvä mieshenkilökin meinasi muutaman kerran pudottaa silmänsä, vaikka onkin jo paatunut. Esimerkiksi kisatorilla edellä käveli muuan yli 190-senttinen hyvin muodostunut korkeushyppääjänainen, jonka pituudesta varovasti arvioiden kaksi kolmasosaa oli pelkkää jalkaa. Tuli mieleen ex-työkaverin määritelmä hänen nähtyään samankaltaisen naisen: Siinä on naisella p***u kuin hirvellä: ei ehkä yhtä iso mutta yhtä korkealla.

Tuosta taas johtuivat ajatukset naisten pituushyppyyn, jossa voittaja Lena Malkus ansaitsi ainakin allekirjoittaneen vilpittömät aplodit. Nainen oli noussut suosikikseni tilanteensa takia, vaikka ulkonäöllisiltä avuiltaan olisi ollut parempiakin vaihtoehtoja - tosin pituushypyssä rima tässä asiassa on tunnetusti korkealla. Satuin näet sunnuntaiaamupäivällä kuljeskelemaan Ratinan suvannon läheisyydessä, jossa Malkus valmentajansa (tai fysion) kanssa yritti saada paikkoja avautumaan. Tehdyistä liikkeistä päätellen vaikutti että alaselkä oli dingdong. Kisassa katsoin toisen hypyn jälkeen, että voipi vielä käydä niin, että tämä jää tähän - vauhtijuoksu oli jumiutuneen näköistä. Mutta niin vain Malkus vetäisi viimeisellään ennätyksensä 676 ja nousi kolmannelta sijalta kultapallille.

Saksan kansallishymni siis soi jälleen kerran. Minä en vaan totu siihen, että siinä lauletaan - jos siis olisi laulettu - kolmas säkeistö Einigkeit und Recht und Freiheit. Päähän pomppaa automaattisesti Deutschland, Deutschland über alles. Onneksi oikea käsi ei sentään tee refleksiliikettä yläviistoon enkä jää hymnin päätyttyä seisomaan ja odottamaan perinteistä jatko-osaa. Neuvostoliiton - anteeksi Venäjän - kansallislaulua taas en ole enää koskaan voinut ottaa vakavasti nähtyäni kertaalleen sen ruotsalaisen parodian Stackars negerslav.

Nakkikioskilla piti tietysti käydä. Tavallisen grillimakkaran lisäksi Tapola tarjosi tietysti sitä itteään eli Tapolan mustaa makkaraa. Mustan makkaran ystävänä piti tietysti ostaa, vaikka hinta olikin euroa kalliimpi. En tosin kysynyt jonossa seisseeltä neekeriltä sitä tamperelaisklassikkoa "taitaa olla Tapola itte?".

Jäätelönmyyntiin oli saanut ilmeisesti yksinoikeuden paikallinen kuuluisuus Minetti. Helvetin hyvää olikin, mutta myyntipuolta olisivat saaneet miettiä tarkemmin. Kun sunnuntaina käveli kojun ohi, jono oli puolen tunnin mittainen ja myyjätyttöjen tahti hieman hämäläismallinen. Lienevätkö kohmettuneet kylmässä kopissa. No, toisaalta on jokaisen oma valinta katsooko kisoja vai jonottaako jäätelöä.

Arpoja en ostanut. Mitä helkutin hämäläishuumoria oli laittaa parinkymmenen tuhannen euron arvoiseksi pääpalkinnoksi Avant 220 -etukauhalla varustettu työkone? Käsi pystyyn jokainen jolla on semmoiselle käyttöä.



Yleisöä oli tuhansittain paikalla joka päivä ja nuorille eliittiurheilijoille jäi varmasti hyvät muistot Suomesta, kannustus oli reilua ja tasapuolista. Kämmenpohjien kestävyyttä tuli treenattua ihan riittävissä määrin. Tapahtumaohjaus toimi hyvin ja kenttäkuuluttajat osasivat yleisesti ottaen kiinnittää yleisön huomion oikeisiin paikkoihin oikeaan aikaan. Toki hektisessä tapahtumassa pieniä fibojakin oli. Moneen kertaan sai naureskella kuuluttajan epäselvää ilmaisua Ison-Britannian joukkueen virallisessa englanninkielisessä nimessä Great Britain and Northern Ireland. Muutaman kerran lipsahti aivan selvästi Great Britain and Northern Islands. Ainakin kahdesti tuli Great Britain and Northern Island. Ainoa puuttumaan jäänyt variaatio oli Great Britain and Northern Irelands. Okei, Great Britain on siis Englanti, Wales ja Skotlanti, mutta minkä takia ei voi sanoa United Kingdom? Tai pudottaa koko Northern Irelandin pois, mahtoiko koko joukkueessa edes olla yhtään pohjoisirkkua?

Musiikkivalinnat osuivat hyvin kohdalleen eikä se onneksi pauhannut liian kovaa, kuten joissakin kisoissa. Oikeisiin aikoihin osattiin myös jättää tilaa hiljaisuudelle, mistä pointsit Tampereelle. 80-luvun kestorockhitit löysivät taas kerran käyttöä, toki mukana oli uudempaakin. Ainakin jossain vaiheessa taisi soida Jeanne d'Arcille sopiva Alicia Keysin Girl on Fire. Erityiset kiitokset järjestäjät ansaitsevat hienosta eleestä pyyteetöntä ja näkymätöntä (jos homma toimii) toimitsijatyötä kohtaan. Kuuluttajat mainitsivat kisojen viimeisen startin, miesten 4 x 400 metrin yhteydessä kyseessä olevan lähettäjän lähes 40 vuotta kestäneen uran viimeisen laukauksen. Yleisö palkitsi mahtavilla aplodeilla, jotka jokaisen toimitsijan piti varmasti ymmärtää olevan kiitos heille kaikille, sen yhden mainitun edustajansa välityksellä.

Ainoa merkittävämpi moka oli lipunsiirtoseremonia, jossa vastuu tulevaisuudesta siirrettiin seuraavalle kisajärjestäjälle eli Tallinnalle. Mitä järkeä sitä oli pitää siinä vaiheessa, kun naisten keihäässä oli enää neljä heittoa jäljellä ja kaksi niistä oli mitalista taistelevilla suomalaisilla? Eikö aikataulu olisi voinut muutamaa minuuttia joustaa? Katsomossa kuului melkoisesti tyytymätöntä murinaa. Itse tosin mietin, että antaapa olla jos nyt Utriainen tai Kangas tempaisee itsensä takaisin mitalisijalle, niin kyllä sitten kiitellään pelastavaa lepotaukoa... No, ei tullut mitalia ja arvoitukseksi jää, purkautuiko keihäänheittäjättärien viimeisen heiton lataus muutaman minuutin turhaan odotukseen. Seuraavana vuorossa ollut Utriainen taisi asiasta eniten kärsiä jos kärsi. Tosin rento asenne - näkyi polkevan pyörällä kisapaikalle - viittaa siihen että tuskin tauko haittasi. Sanni lienee muuten Ratinan kenttämestarin suosikkityttö: ei pääse nurmikko kulumaan kun hän heittää keihäänsä joka kerran samaan reikään.

Keihäässä oli kyllä mitalia tarjolla, finaalin taso ei päätä huimannut. Ainoastaan voittotulos oli parempi kuin karsinnan voittotulos, kaikilla muilla sijoilla karsinnassa oli parempi tulos kuin mitä finaalissa vastaavalla sijoituksella. Vaan ei kun ei, Suomen mitalisaldo jäi tällä kertaa yhteen. Tosin ei kaikkien mielestä. Keihäsfinaalin ratkettua kuulin, kun takana istunut asiantuntijaraati totesi, että Suomen mitalitili jäi sitten yhteen hopeaan ja yhteen pronssiin. Höristin korviani että mitä ne siellä sekoilevat. Sitten kuului tarkempi analyysi: Neziri sai eilen pronssia pika-aidoissa ja äsken tuli kasisataselta hopeaa. Aivoihin sattui vähän aikaa kun yritin ymmärtää. Sitten niihin sattui vielä enemmän kun tajusin. Vähän aiemmin oli päättynyt naisten seitsenottelu ja viidenneksitoista sijoittunut Tiina Säily oli tullut päätöslajissa 800 metrillä B-erän toisena maaliin. Aaargh.

Miesten 4 x 100 metrillä nähtiin harvinaista herkkua. Neljä ensimmäistä joukkuetta tempaisi alle ikäluokan entisen Euroopan ennätyksen. En muista ikinä nähneeni paikan päällä, että jokin ennätys olisi rikottu neljän yksikön voimin samassa kisassa.

Suurimman huomion saivat tietysti omalta kohdaltani osakseen kestävyyslajit, joista laji lajilta kronologisessa järjestyksessä pari sanaa. Yleishuomautuksena mainittakoon, että kiinnitin huomiota Israelin (maa joutuu rasistisista syistä kilpailemaan EM-kisoissa, kun arabimaat eivät huoli sitä Aasian mittelöihin) juoksijoihin, jotka näyttivät lähes poikkeuksetta kuuluvan maan etiopianjuutalaiseen väestöön.

M 10 000 m
Vajaa kolme kilometriä ennen maalia mutisin, että jos en asiasta mitään tietäisi, niin sanoisin heti että kymmenen miehen kärkiryhmästä Espanjan Gabriel Navarro voittaa kisan; meno on selvästi parhaan näköistä tässä vaiheessa. Mutta kun tiedän, ettei Navarro ole ihmeitä esittänyt, niin kyllä tilastoykkönen Belgian Mats Lunders vie tämän. Ja kuinkas sitten kävikään. Lunders oli seitsemäs ja Navarro hallitsi viimeistä kilometriä tahtonsa mukaan, vaikka voittomarginaali ei suuren suuri ollutkaan. Vannoin taas kerran, että lopetan tilastojen tuijottamisen ja luotan jatkossa perstuntumaan. Unohtaakseni lupauksen varmasti taas seuraavalla kerralla...

N 10 000 m
Ylivoimainen ennakkosuosikki Gulshat Fazlitdinova ei viitsinyt edes sen olla kohtelias, että olisi odotellut edes puolimatkaan vaan lähti omille teilleen heti alussa. Sai hopea- ja pronssimitalistit melkein kierroksella kiinni.

N 3000 m esteet
Ainoa kestävyyslaji, jossa oli suomalaisedustusta, mutta sitäkin komeammin eli kolmen naisen voimin. Sandran esimerkki vaikuttaa. Alussa tosin näytti pahalta, kun neidit jäivät pitelemään jumbosijoja muun porukan mennessä menojaan, mutta valinta oli viisas. Alkuvauhti oli liian kova suurimmalle osalle. Ennakkosuosikki Saksan Krause oli ainoa, joka kykeni ylläpitämään tasaista kyytiä loppuun asti muiden pudotessa yksi kerrallaan. Siinä sivussa suomalaiset poimivat pudonneet kuin kypsät hedelmät nousten sijoille 6, 7 ja 9. Sofie Lövdahl nousi jopa hetkeksi viidenneksi, mutta Ranskan tyttö kuittasi maaliviivalla takaisin. Vahvarakenteinen Lövdahl on estejuoksuun omiaan, ennätys sileällä on vain 16 sekuntia parempi. Harvoin näkee naisen vetävän vesiesteen kenialaistyyliin aitomalla, kuten hänellä on tapana.

M 5000 m
Hölkyn kölkyn. Ensimmäiset kolme kilometriä mentiin hissutellen 15 minuutin loppuaikaan viittaavaa tahtia. Asiaan vihkiytymättömille kuitenkin huomautettakoon, että sillä vauhdilla Cooperissa menisi neljä tonnia rikki ja kova jätkä saa olla, jos pysyy edes yhden kierroksen kyydissä. Sitten porukan kovimman ennätyksen (13.15) omistava Thomas Farrell meni keulaan ja päätti tehdä Virénit. Eli tarjota jokaiselle kilpakumppanille oikean olkapäänsä, jonka ohi sopii yrittää nousta. Ja aina pykälää lisää silmään, jolloin vierelle nousee muuri jonka ohi jokaisen uuden yrittäjän on kierrettävä. Ainoa vika suunnitelmassa oli se, että kotiläksyt olivat jääneet tekemättä ja huomioimatta, että porukassa oli muuan Henrik Ingebrigtsen, 1500 metrin MIESTEN Euroopan mestari. Noin 14.20 vauhdissa oli selvää, että kaikki muut ovat viikingin suupaloja loppukirissä. Ainoa epävarmuustekijä oli se, miten aamulla juostu tonnivitosen alkuerä vaikuttaisi Henkan vetoon. Mies oli hölmöillyt itsensä kuperkeikkaan reilu puoli kilometriä ennen maalia ja yrittänyt sitten turhaan kiriä muita kiinni karsiutuen. Vaan ei hätää mitään, Ingebrigtsen veti täysin oikeaoppisesti loppusuoralle tullessa kurvan suoraksi, ulkokautta ohi ja selvään voittoon.

N 5000 m
Turkin Gamze Bulut lähti muutaman kierroksen jälkeen irti. Sanoin että ei kestä; hartiakierto alkoi näkyä kolmen kilometrin kohdalla ja takaa tullaan vielä ohi. Vaan toisin kävi, Azerbaidzanin afrikkalaisvahvistus Abdullayeva ei ollut normaalikunnossaan ja joutui tyytymään hopeaan, vaikka saikin etumatkan kurottua kuuteen sekuntiin. Moraalisen Euroopan mestarauuden otti sitten kolmantena maaliin tullut maratonaskeltaja Kate Avery; ei turkkilaista ja azerbaidzanilaista afrikkalaista oikein osaa eurooppalaisiksi laskea, britin nyt joten kuten...

M 3000 m esteet
Ratinassa esteiden startti on etusuoran alusta, joten sai katsottua juoksijoiden silmämunat lähtöviivalla. Selvä tapaus, Bulgarian Mitko Tsenovilla oli rauhallisin ja päättäväisin tuijotus. Alussa kärkeen ja viitisenkymmentä metriä irti muista ryntäsi Espanjan Fernando Carro vauhdin ollessa 8.15 luokkaa. Muut osoittivat taktista kypsyyttä eivätkä lähteneet ansaan. Ilmiselvä tarkoitus oli kypsyttää muut ja tarjoilla kisa kultalautasella selvästi kovimman tilastoajan maanmies Merzoughille. Vaan pieleen meni. Carro hyytyi, kuten 8.35 miehen tuossa kyydissä pitikin ja jäi seitsemänneksi (loppuaika 8.45). Tsenov juoksi matkan viisaasti ja yllätti kaikki muut voitollaan. Noin tuntia myöhemmin kenttäkuulutus kertoi sitten Tsenovin hylkäyksestä. Myöhemmin selvisi, että hän oli astunut sisäkentän puolelle jossakin vaiheessa. Itse en ollut mitään huomannut, hän jopa juoksi suurimman osan matkaa ykkösradan ulkoreunassa toisen juoksijan vieressä. Edes TV-kuvan kelaaminen jälkikäteen ei paljastanut minulle mitään, joten rike oli tapahtunut kuvan ulkopuolella. Lopputulos oli, että Merzoughi sai kultamitalin.

Tampere on aina ollut suosikkikaupunkini kymmenen suurimman suomalaiskaupungin joukossa. Se on selkeä, siellä ei voi eksyä, liikennejärjestelyt toimivat, ihmiset ovat ystävällisiä ja palvelut pelaavat. Saman voi todeta Ratinan stadionista, jonka kenttäratkaisu on suomalaisstadioneista kenties paras. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi vesiestettä ei sijoiteta useammin ulkokaarteeseen, mikä tuo paitsi sisäkentälle hyödynnettävää lisätilaa, tekee myös estejuoksijoiden kaarteesta loivemman.
Tampereen tunnelmasta taas voi todeta, että kaupungilla liikkuessa odotin joka hetki, milloin seuraavan kulman takaa ilmestyvät legendaarisen Jammun hahmot Yrjö ja työkaverinsa Vikki. Rollaattoreilla. Ikämiehiä kun jo olisivat, mutta yhtä ärhäköitä kuin ennenkin. Yrjön appiukko olisi jo varmasti mullan alla, mutta Tanhuavaari juoksisi tyttöjen perässä kuten ennenkin. Ei vaan enää muistaisi miksi.

14 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Hauskan juttusi kommentiksi vain detaljihuomio: Stackars negerslav on vuosikausia ollut ykkössuosikkini. Polis sprang i mål!

Anonyymi kirjoitti...

Jaa tuoltakos yrjö ottanut nimensä yrjö-perskele blogiinsa

Ironmistress kirjoitti...

Kai sentään maistoit pärämätsiä?

Yrjöperskeles kirjoitti...

No niin. Menin sitten ja klikkasin tuon uudelleen tuunatun Suuren ja Mahtavan. Mikään ei ole enää entisensä. Kiitti vaan, jaska.

Vaan mitä tulee tuohon yleisurheiluun, niin olen tainnut kysyä ennenkin ja kysynpä nyttenkin että olis mielenkiintoista kuulla Jaskan näkemys suomalaisen yleisurheilun suuresta 1970-luvusta.

Ano: Nimi Yrjöperskeles tulee itse asiassa muulta taholta, mutta en epäile, etteikö se muu taho olis lukenut Jammun kirjan Yrjö Perskeles.

Off-topic: Jokaisen youtube-käyttäjän sivupalkissa näkyy jotain,mitä on ennen katsottu tai jotain muuta vastaavaa. Kun katselin Jaskan laittaman linkin, niin siellä näkyi maailman eeppisin rumpali. Katsokaa ihmiset ihmeessä:

http://www.youtube.com/watch?v=ItZyaOlrb7E

Anonyymi kirjoitti...

"Mutta jos kauniita naisia urheilusta etsitään, niin varmin paikka on yleisurheilukenttä."

Tää nyt on detalji, mutta ei minua ainakaan yksikään moukari-, kuula-, kiekko- tai keihäsnainen ole säväyttänyt.

Myöskään bodarin lihaksilla varustetut sprintterit yms. ovat lähinnä vastenmielisiä.

Niin että enpä lähtisi naiskauneutta yleisurheilukentiltä hakemaan, paitsi jos en muualta saisi...

Jaska Brown kirjoitti...

"Negerslav" osuu maaliin siinäkin mielessä, että useimmissa germaanisissa kielissä "orjaa" tarkoittava "slave" tms tulee alkujaan sanasta "slav", "slaavi".

70-luvusta on paha mennä sanomaan, kun en ollut silloin kuvioissa. Noin hatusta vedettynä sanoisin, että aina selitykseksi tarjotun dopingin merkitys oli paljon luultua vähäisempi, koska
a) vaikka sitä käytettiinkin, oli puhtaitakin ja
b) tuolloin oli itäblokki jossa kamaa vedettiin täysin järjestelmällisesti eikä urheilijoilta liiemmin kyselty.
Toki doping oli yhtenä tekijänä menestyksessä, jossa tärkeitä tekijöitä oli kolme, tässä järjestyksessä:
1) Yleisurheilun asema kansakunnan ykköslajina; mikäli asema olisi nykyään sama, menestyksen määrän voisi arvioni mukaan kertoa noin viidellä. (Tämä ei sitten ollut pelkkää mutua, vaan puhdasta tilastomatematiikkaa.)
2) Organisaatio. Ei valmennus sen parempaa ollut kuin nytkään, päinvastoin huonompaa. Oleellista oli se, että Suomi oli edelläkävijä. Nyt muut ovat nousseet samaan valmennuksellisesti ja organisatorisesti jopa edelle.
3) Doping. Jos sitä ei olisi ollut (huom. anabolit kiellettiin vasta 1975), menestys olisi ollut heikompaa. Mutta käyttivät ne muutkin, toisin kuin nykyään. (Sivuhuomautus: En yllättynyt viimeisimmistä jamaikalaiskäryistä, mutta olisin yllättynyt jos Bolt tai edes Blake olisivat kärynneet. Powell on aina näyttänyt epäilyttävältä, tekniikka ja vauhti eivät täsmää.)

Ano, pirujako sitten katselet vääriä lajeja. Useimmat suosivat pituushyppyä tai pikajuoksuja. Itse taas ajattelen toisin, totesin tuossa puolisen vuotta sitten lehtipihvejä tehdessä että "näin hyvän näköistä lihaa olen viimeksi nähnyt Kalevan Kisoissa naisten vitosen lähtöviivalla."

Jaska Brown kirjoitti...

Ai niin, unohtui. Piti googlettaa että mikä hitto on pärämätsi. Ikinä kuullutkaan. Kyl mie pysyn karjalanpiirakas.

Tomi kirjoitti...

Tuo kyseinen Bulut lienee kisojenkovin urheilija. Hän on olympiahopeamitalisti 1500 m.

Tomi kirjoitti...

Venäjä oli kisoissa murskaavan ylivoimainen. Näyttää siltä, että Venäjän etumatka muihin eurooppalaisiin yleisurheilumahteihin kasvaa.

Jaska Brown kirjoitti...

Lontoossa Bulutin suoritus oli aiempaan ja myöhempään tasoon nähden täysin über. Veti melkein koko matkan ja pärjäsi vielä kirissä. Tuolloin Turkin kaksoisvoitto herätti silmässäni tiettyjä epäilyksiä, mutta mitään ei ole ainakaan kuulunut. Teknisesti meno oli nyt heikomman näköistä.

Venäjä on satsannut yu:hun tosissaan. Taloudellinen nousu ja tämän vuoden kotikisat näkyvät.

Anonyymi kirjoitti...

Käytännössä Venäjän satsauksesta ei ole MM-kisojen mitalien valossa paljoakaan hyötyä. Pikamatkoja hallitsevat karibialaiset ja jenkit, kestävyyslajeja afroperäiset urheilijat. Mitaleja ei venakoille näiltä matkoilta juuri tipu, ehkä jokusta naismaileria lukuunottamatta.

Kenttälajeistakaan ei herkkua ole tarjolla kuin korkeus- ja varauksin pituushypystä, joissa he ovat aina muutenkin pärjänneet. Eli hukkaan heitettyä fyrkkaa. Ai niin, kävelystä voi mitaleja odottaa. Sillähän sitä kansakunnan kilpeä kohennetaan ja isänmaallisia arvoja pönkitetään.

Redeyedfrog kirjoitti...

Naiset eivät pärjää miehille samassa sarjassa, sehän on selvää. Ja sekin on selvää, että naisurheilijan ulkonäöllä on merkitystä hänen kaupallisessa menestyksessään. Ei siinäkään nyt ole mitään ihmeteltävää eikä kauheaa.

Mutta ei se ole urheilutoimittajan asia alkaa kommentoida naisurheilijan ulkonäköä urheilulähetyksessä.

Ja ennen kaikkea se ei ole (mies)yleisön asia solvata samaista naisurheilijaa todella herjaavin sanankääntein esimerkiksi Twitterissa. En tiedä, luitko niitä kommentteja mistään, mutta meikäläiseltä oli pudota silmät päästä, vaikka periaatteessa tiedänkin, mitä törkyä sinne vuodatetaan. Silti on vain vaikea uskoa, miten julmia ja törkeitä ihmiset voivat olla.

ex-Arawn

Anonyymi kirjoitti...

Eikä ulkourheilullisilla avuilla lisätä taloudellista menestystä vain naisten puolella, sillä vetovoimaiseksi koettu look auttaa myös miehissä. Vrt. Beckham, joka ei taitojensa puolesta olisi mahtunut koskaan Saksan tai Brasilian maajoukkueeseen, mutta silti hän oli parhaiten palkattu. Hyvä pelaaja, mutta kaukana messeistä sun muista.

Jaska Brown kirjoitti...

Redeyedfrog (o.s. Arawn, pitääpä päivitellä tietoja): Juuri noin.
Ei, en lukenut. En halua pahoittaa mieltäni turhaan. Jos naisen ulkonäöstä ei ole hyvää sanottavaa, niin lärvi umpeen (paitsi jos nainen itse sillä ulkonäöllään yrittää menestyä). Ja sitä paitsi Marion Bartoli on kyllä keskivertotytsyä vetävämpi ilmestys. Mutta toisaalta, minulle ei olekaan niin tärkeää se mitä luonto on naiselle suonut, vaan se mitä hän on itse saanut aikaan saamistaan lähtökohdista. Treenattu Bartoli pesee koska tahansa "peruskauniin" meikatun laihaläskipissiksen. (Laiha läski tarkoittaa sellaista, joka on hankkinut hoikkuutensa ruokavaliolla; painoindeksi on aisoissa mutta rasvaprosentti iso, ainoa mikä on kiinteää on kulut.)