Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Välihuomautus 50: Tulosten oikaisemisesta

Vuonna 1938 Helsingin Olympiastadionilla järjestetyissä kilpailuissa 100 metrin ensimmäisenä tuli maaliin Abraham Tokazier. Tuomarivirheen takia tuloslista kertoi kuitenkin toisin. Tokazier oli virallisesti neljäs. Oliko kyseessä rasismi Tokazierin juutalaisuuden takia vai puhdas inhimillinen virhe, ei voi tietää. Ehkä vähän molempia. Jos kyseessä olisi ollut puhdas rasismi, Tokazier olisi sijoitettu luultavasti kolmanneksi, koska kuvasta katsoen on ilmiselvää, että neljäs hän ei mitenkään voinut olla. Maalikameran puuttuessa hänet kylläkin olisi voinut hyvin sijoittaa kolmanneksi eikä koira olisi perään haukkunut. Pitäisin todennäköisenä, että alunperin kyseessä oli inhimillinen virhe, jota on sittemmin yritetty oikaista, mutta juutalaisen ollessa kysessä ei tuomarineuvosto halunnut näin tehdä.

Nyt oikaisu on kuitenkin tapahtunut. SUL on muuttanut kilpailun tulokset, 75 vuotta jälkikäteen. Vika oikaisussa on kuitenkin siinä, että se on sääntöjen vastainen. Sääntökirjan mukaan tuloksia oikaisuvaatimukset pitää tehdä tuomarineuvostolle 30 minuutin kuluessa siitä, kun kyseisen kilpailun tulokset julkistettiin. Olettaisin että vuonna 1938 voimassa olivat kutakuinkin samat säännöt.

SUL on siis toiminut sekä omien että kansainvälisten sääntöjen vastaisesti oikaistessaan tulokset. Hyvä niin. Oikeus on tapahtunut eikä oikeuden tapahtumista saa estää virheellinen sääntö.

Samalla tämä oikaisu toimii esimerkillisenä ennakkotapauksena sille, että myös muutaman viime vuoden aikana tapahtuneet oikeusmurhat voidaan oikaista. SM-kisoihin on osallistunut useita henkilöitä, jotka eivät ole olleet Suomen kansalaisia. Tämä on yksilölajeissa täysin epäoikeudenmukaista. SUL:n on oikaistava myös nämä tulokset ja myönnettävä SM-mitalit niille, joille ne oikeasti kuuluvat. Viestikisojen tuloksia ei tarvitse oikaista, koska kyseessä ovat joukkuekilpailut.

SM-kisoihin osallistuneet ei-suomalaiset on merkittävä kilpailun ulkopuolella osallistuneiksi. Näin on tehty ennenkin. Kalevan Kisoihin osallistui ensimmäisenä ulkomaalaisena Ruotsin ME-juoksija Gunder Hägg 1944 5000 metrillä voittaen niukasti ennen Viljo Heinoa. SM-kultaa hän ei tietenkään saanut. Kuten eivät saaneet 80-luvun alussa osallistuneet muutamat ulkomaalaiset kestävyysjuoksijat eikä myöskään vuonna 1982 keihästä peräti 94,46 tempaissut USA:n Bob Roggy. Viimeisin poikkeusluvalla mukana ollut taitaa olla kaksi vuotta sitten keihäskarsinnassa kilpailun ulkopuolella heittänyt Barry Krammes.

SUL:n on poistettava virallisista tuloslistoista ei-suomalaiset. Ennakkotapauskin on jo olemassa: Paul Jerima menetti tukun pikamatkojen Suomen mestaruuksia vuosilta 1913-15, mutta hänen todettiin jälkeenpäin olleen Venäjän kansalainen. Mestaruudet menivät uusjakoon. Tämä siis siitä huolimatta, että Jerimalla oli suuremmat oikeudet Suomen mestaruuteen kuin vaikkapa Lewis Koririlla; Suomi kuului tuolloin Venäjään, Jerima oli syntynyt ja asunut ilmeisesti koko ikänsä Helsingissä ja puhui sujuvaa suomea.

6 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

Jaska:"Oliko kyseessä rasismi Tokazierin juutalaisuuden takia vai puhdas inhimillinen virhe, ei voi tietää."

Voi tietää. Jos Tokazier olisi pudotettu toiseksi, niin se olisi mennyt inhimillisestä virheestä, mutta ei neljänneksi pudottaminen. Niin kaukana Tokazierin takan oli kisan neljäs.

Yleisössä oli natseja, joita SUL varmaan halusi mielistellä

Tomi kirjoitti...

Jaska:"Jos kyseessä olisi ollut puhdas rasismi, Tokazier olisi sijoitettu luultavasti kolmanneksi, koska kuvasta katsoen on ilmiselvää, että neljäs hän ei mitenkään voinut olla. "

Tämä vaatii jo aikamoista älyllistä voimistelua. Eikö tilanne olisi kuitenkin ollut toistepäin

Tomi kirjoitti...

Lewis Korirista. Minusta on hyvä, että hän juoksee SM-kisoissa. Eri juttu on täytyykö hänelle mitaleja jakaa. Mitaleissa on kysymys seurapolitiikasta.
Mutta, kun Korir juoksee kisoissa, niin näkevät suomalaiset kestävyysjuoksijat kuinka helvetin kaukana he ovat kansainvälisesti keskinkertaisesta juoksijasta. Kenties se innostaa kovempaan harjoitteluun.

Jaska Brown kirjoitti...

Tomi, katso kuvaa. Pointtini oli siinä, että ihmissilmä ei riitä luotettavasti kertomaan, mikä oli kärkikolmikon järjestys. Ei ehkä tiedetty, että maaliviivalla oli kuvaaja. Jos olisin rasistinen tuomari, olisin sijoittanut Tokazierin kolmanneksi, koska se olisi ilman kuvaa mennyt läpi. Neljäs sija ei. Todellinen järjestys paljastuu vasta valokuvaa tarkkaan katsomalla.

Lewis Korirista olen samalla kannalla. Saa ottaa osaa koska edustaa TuULia, mutta kilpailun ulkopuolella. Tilanne muuttuu jos hänelle myönnetään kansalaisuus. Mitä ei pitäisi nykyasenteen perusteella tehdä, toisin kuin Wilson Kirwan kohdalla oli asia.

Anonyymi kirjoitti...

Protestia ei suostuttu 1938 käsittelemään vaikka se jätettiin. Eikä käsitelty aiheesta tehtyä valitusta SUL:lle vuonna 1938. Eli protesti on tehty sääntöjen mukaan, mutta ei käsitelty; kyse ei siis ole tuomarivirheestä.

Jaska Brown kirjoitti...

Kyseessä oli selkeä virhe, jota ei myöhemmin haluttu korjata. Asia tiedettiin jo 1938 seuraavan päivän lehdessä. En tunne tuonaikaisia sääntöpykäliä, mutta pointtini olikin se, että sääntöjen mukaan sitä ei olisi enää voinut korjata. Toki oli oikein että korjattiin.