Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


perjantai 5. joulukuuta 2014

Urheilun ympärileikkaus

Israelin valtion syntyessä 1940-luvun lopulla juutalaisilla oli muutakin tekemistä kuin urheilla. Kerran vuosikymmenessä - 1948, 1956, 1967 ja 1973 - maa otti arabinaapureitaan vastaan matsin, jota ei tohdi ystävyysotteluksi kutsua. Ymmärrettävistä syistä kansallinen urheilumenestys oli tärkeysjärjestyksessä noin sijalla 571. Siitä huolimatta maan edustajat osallistuivat kansainvälisiin kilpailuihin, joskin ilman mainittavaa menestystä. Israelin urheilun tarina on maan erityisaseman takia yhtä paljon tarina kabinettitaisteluista kuin urheiluareenoista.

Kansainvälisille kentille Israel ilmestyi jo ennen itsenäistymistään, silloin nimellä Palestiina. Tätä ei pidä sekoittaa nykyiseen jihad-vetoiseen Palestiinaan, tuohon aikaan sillä nimellä kulkivat juutalaisten joukkueet. Kansainliiton Palestiinan brittiläisen mandaattialueen joukkue teki debyyttinsä jalkapallossa vuoden 1934 MM-karsinnoissa, jolloin vastassa oli Egypti! Kairossa tuli takkiin 7-1 ja kotikentällä 1-4, mikä päätti taipaleen. Itsenäistymisen jälkeen Israel ilmestyi olympiakisoihin ensi kerran Helsingissä 1952.

Ymmärrettävistä syistä Israelin osanotolle kansainvälisiin kilpailuihin on yritetty lyödä kapuloita rattaisiin. Tunnetuin tapahtuma on tietysti Münchenin verilöyly, jossa Mustan Syyskuun terroristit hyökkäsivät Israelin olympiajoukkueen majapaikkaan 5.9.1972. Seuranneessa panttivankidraamassa sai israelilaisista surmansa viisi olympiaurheilijaa ja kuusi toimitsijaa. Alkuperäistä hyökkäystä pääsi pakoon muutama urheilija. Yksi heistä oli kilpakävelijä, 36-vuotias tekniikan professori Shaul Ladany. Münchenin seutu oli hänelle entuudestaan tuttua, hän ehti lapsuudessaan toisen maailmansodan lopulla viettää vuoden Bergen-Belsenin keskitysleirillä.

Rasistisista syistä Israelia ei ole aina hyväksytty mukaan Aasian mestaruuskisoihin monessakaan lajissa. Siksi maa ottaa yleensä osaa EM-kisoihin melkein kaikissa urheilumuodoissa. Parhaiten Israelin urheilullista exodusta kuvaa maan jalkapallojoukkueen värikäs MM-karsintahistoria.
1934: Palestiina karsi siis kaksiosaisessa ottelussa Egyptiä vastaan häviten molemmat ottelut.
1938: Kaksiosainen karsinta Kreikkaa vastaan, kaksi tappiota.
1950-54: Sijoitettu Euroopan karsintalohkoon.
1958: Sijoitettu Afrikan-Aasian lohkoon. Ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon ilman ottelua, koska Turkki luovutti. Toiselta kierrokselta jatkoon ilman otteluja, koska FIFA kieltäytyi Indonesian vaatimuksesta saada pelata Israelia vastaan puolueettomalla kentällä ja Egypti luovutti. Viimeiseltä kierrokselta jatkoon ilman ottelua, koska Sudan kieltäytyi pelaamasta. Periaatteessa tämä olisi tuonut lopputurnauspaikan, mutta FIFA määräsi, ettei ilman yhtäkään karsintaottelua sentään kisoihin pääse. Israel joutui karsimaan kisapaikastaan Euroopan parasta karsiutujaa Walesia vastaan ja hävisi molemmat ottelut.
1962-66: Takaisin Euroopan lohkossa.
1970: Aasian-Oseanian lohkossa. Alkulohkosta jatkoon tuplavoitolla Uudesta-Seelannista, lohkon kolmas joukkue Pohjois-Korea kieltäytyi pelaamasta Israelia vastaan. Finaalissa Australiaa vastaan voitto ja tasapeli varmistivat kisapaikan. Israelin historian toistaiseksi ainoassa MM-lopputurnauksessa arvonnassa varmistettiin, ettei niin ikään kisoihin selvinnyt Marokko joudu samaan alkulohkoon Israelia vastaan. Molempien maiden oletettiin - aivan oikein - karsiutuvan pois pudotuspeleistä, mutta joka tapauksessa ne olisivat kohdanneet aikaisintaan välierissä. Israel sai kaksi tasapeliä ja yhden tappion.
1974-78: Aasian-Oseanian lohkossa.
1982: Euroopan lohkossa.
1986-90: Oseanian lohkossa. Jälkimmäisellä kerralla voitti ja selvisi mannertenväliseen karsintaan Kolumbiaa vastaan, jonka hävisi.
1994-: Euroopan lohkossa.

Israel kuului Aasian jalkapalloliittoon vuoteen 1974 asti, jolloin se Kuwaitin ehdotuksesta suljettiin pois sen toiminnasta. Ihan aiheesta, koska saman vuoden Aasian kisoissa Iranissa Israel oli aiheuttanut ylipääsemättömiä ongelmia. Kuwaitin lisäksi myös Pohjois-Korea kieltäytyi pelaamasta sitä vastaan. Euroopan liittoon UEFA:an Israel hyväksyttiin mukaan 1994. Yhtäkään arabimaata vastaan itsenäinen Israel ei ole koskaan pelannut. Israelin seurajoukkueet olivat ottaneet osaa Euroopan cup -kilpailuihin jo vuodesta 1991. Turvatoimet olivat tiukat, siitä on omakohtaista kokemusta. Kerran israelilaisjoukkueen käydessä Suomessa olin aamupäivällä yleisurheiluasioissa stadionilla, jossa sen piti illalla pelata eurocupin ottelu. Sain turvamiehiltä äkkilähdön, kun yritin käväistä sisäkentällä. Rasismista ei voi syyttää, en nimittäin näytä pätkääkään arabilta. Ennen Euroopan kentille tuloaan seurajoukkueet olivat pelanneet Aasian cupia ja voittaneetkin sen pariin kertaan, mutta tuohon aikaan arabimaat eivät ottaneet osaa ja Aasian cup lakkasi olemasta 1971. Se käynnistyi uudelleen 1985, mutta tuolloinhan israelilaisjoukkueilla ei enää ollut sinne asiaa.

Samassa yhteydessä, jossa Israel potkaistiin ulos Aasian jalkapalloliitosta, se sai myös kenkää Aasian kisoista, jotka ovat olympialaisten tapaiset monen urheilumuodon suurkisat. Eikä ole perään kyselty. Erinäisiä muitakin boikotteja israelilaisia vastaan on nähty. Etenkin kontaktilajeissa muslimimaiden edustajat kieltäytyvät usein ottelemasta israelilaisia vastaan. Pelkäävätkö he, että juutalaisuus on kuin syyhy, tarttuu kosketuksella? Israelilaisilla ei tietääkseni ole ollut mitään esteitä otella muslimeja vastaan, mutta eihän syöpä olekaan tarttuva sairaus. Eräs iranilainen judoka, jonka nimi ei tässä ansaitse tulla mainituksi, kieltäytyi vuoden 2004 olympialaisissa ottelemasta Israelin Ehud Vaksia vastaan. Tästä hyvästä Iranin hallitus myönsi hänelle saman palkkion kuin olympiavoittajille. Erikoisin tapaus nähtiin kuitenkin 2007, kun Bahrainia edustanut kenialaissyntyinen Mushir Salam Jawher meni erehdyksessä juoksemaan Israelissa Tiberiaksen maratonin voittoon. Bahrain riisti häneltä kansalaisuuden. Siinä voi sanoa, että kotouttaminen maan tavoille epäonnistui; miehelle ei selvästikään ollut opetettu riittävästi suvaitsemattomuutta.

Olympialaisista Israelia ei ole onnistuttu sulkemaan pois, mistä iso hatunnosto KOK:lle. Israel on ollut mukana kaikissa kesäolympialaisissa vuodesta 1952, paitsi Moskovassa 1980, jolloin maa yhtyi Neuvostoliiton Afganistanin miehitystä vastustaneeseen boikottiin. Talviolympialaisissa maa on ollut mukana vuodesta 1994, ymmärrettävästi ilman mainittavampaa menestystä. Kesäkisoissakaan ei ole mennyt erityisen hyvin, maan ensimmäisen olympiamitalin otti vasta 1992 judoka Yael Arad. Sopivasti hopeaa, sillä hänen sukunimensä tarkoittaa "hopea". Maan ainoan olympiakullan on ottanut purjelautailija Gal Fridman 2004. Taas nimi osui kohdalleen, sillä etunimi on hepreaksi "aalto".

Israelilaiset eivät siis ole olympialaisissa erityisemmin menestyneet, mutta juutalaisia mestareita on monin verroin. Kirkkaimpana tähtenä kaikista on tietysti uinnin yhdeksänkertainen olympiavoittaja Mark Spitz. Mutta ovat juutalaiset menestyneet muutenkin. Esimerkiksi yleisurheilun yksilölajissa olympiavoiton on saavuttanut 675 urheilijaa, joista juutalaisurheilijoiden listan mukaan 11 on juutalaisia, kenties kirkkaimpana Daavidin tähtenä Puolan Irena Szewinska. Onpa juutalaisten olympiavoittajien joukossa suomalainenkin, vuonna 1924 3000 metrin joukkuejuoksussa kultaa saanut Elias Katz. Stereotypia juutalaisista epäurheilullisina nörtteinä ei siis pidä paikkaansa. Sen sijaan stereotypian "nörtti" -osa näyttää pitävän. Listaa lukiessa kun törmäsi urheilijoihin, joita on pitänyt poikkeuksellisen fiksuina, mutta ei ole tiennyt heidän olevan juutalaisia. Esimerkkinä yleisurheilun olympiavoittajista kuulantyönnön ja kiekonheiton kultamitalisti Micheline Ostermeyer, jolla oli aika erikoinen siviiliammatti - konserttipianisti. Naisten kiekonheitto onkin juutalaisten ykköslaji, he ovat ottaneet siinä viisi olympiakultaa neljän naisen voimin.

Israel ei nyt niin erityisen hyvin olympialaisissa kuitenkaan ole menestynyt, mutta on yksi urheilukilpailu, jossa se johtaa mitalitaulukkoa ylivoimaisesti. Juutalaisten omat "miniolympialaiset" eli makkabiadit. Niitä on pidetty vuodesta 1932 lähtien 19 kertaa. Nykyisin kisat järjestetään aina kesäolympialaisia seuraavana vuonna. Viimeksi 2013 Israel voitti mitalitaulukon 153 kullalla, toisena oli USA 77:llä. Muut olivatkin sitten "hölkkäsarjassa", sillä kolmanneksi tullut Kanada sai yhdeksän kultaa. Suomikin on saanut kisoissa useita kultamitaleja, viimeisimpänä vuonna 2009, jolloin Heli Mishael voitti 100 metrin aidat. Taso kisoissa ei kuitenkaan ole kummoinen, esimerkiksi yleisurheilussa vuoden 2009 kisojen lajivoittajat eivät olisi yleensä selvinneet Kalevan Kisoissa mitaleille, joissakin lajeissa eivät edes finaaliin.

Makkabiadit ovat siis juutalaisten kisat, mutta Israelissa asuu yli puolitoista miljoonaa arabiakin ihan vapaasta tahdostaan. Urheiluun he ottavat osaa siinä missä juutalaisetkin eikä heidän edustusoikeuksiaan ole rajoitettu. Esimerkiksi jalkapalloilija Rifaat Turk pelasi Israelin joukkueessa vuoden 1976 olympialaisissa ja valittiin vuoden pelaajaksi 1980. Sittemmin hän toimi Tel Avivin apulaiskaupunginjohtajana. Abbas Suanista tuli miltei kansallissankari hänen tehtyään viime hetken tasoitusmaalin MM-karsintaottelussa. Valitettavasti on todettava, että kiihkojuutalaiset kannattajat pilkkaavat seurajoukkueiden arabipelaajia. Parhaat heistä pelaavat juutalaisten seassa maan menestyneimmissä seurajoukkueissa, tosin arabeilla on myös omia seurojaan. Menestynein arabiseuroista on Bnei Sakhnin FC, joka on viimeiset kymmenen vuotta pelannut Israelin korkeimmalla sarjatasolla ja voitti Israelin cupin 2004. Näkyy seuran nykyisessä pelaajaluettelossa olevan arabi- ja ulkomaalaisnimien joukossa yksi Cohen ja seuran manageri on Guy Levy, israelinjuutalainen entinen huippupelaaja. Tosin, vaikka on myönnettävä että arabipelaajilla on Israelissa omat hankaluutensa, voisitteko kuvitella juutalaista pelaajaa Saudi-Arabian liigassa?

Jalkapallo on siis Israelin ylivoimaisesti suosituin laji ja nykypelaajista tunnetuin on maajoukkuekapteeni ja eniten maaotteluja pelannutYossi Benayoun. Vanhemmat jalkapallon seuraajat muistavat Eli Ohanan ja monta vuotta Liverpoolissa pelanneen Ronny Rosenthalin. Mutta harrastetaan Israelissa toki muitakin lajeja.

Koripallo on erittäin suosittua ja seurajoukkuetasolla todella kovatasoista. Maajoukkue ei ole saavuttanut suurta menestystä, mutta Maccabi Tel Aviv on voittanut Euroopan cupin tai seurajoukkueiden mestaruuden kuudesti, viimeksi tänä vuonna. Hapoel Jerusalem on voittanut Euroopan cupin kerran. "Maccabi" ja "Hapoel" ovatkin Israelissa yleisimmät seurojen nimet lajissa kuin lajissa ja ne ilmentävät ideologiaa. Maccabi on sionistisista ja vastaavasti Hapoel työväenaatteista kumpuava seura. Etenkin menneinä vuosikymmeninä välit olivat kuin Suomessa aikoinaan SVUL:llä ja TUL:llä.

Tenniksessä Israelilla on ollut useita hyviä pelaajia, mutta ei kuitenkaan äärimmäisellä huipulla. Maailmanlistan 20 parhaan joukkoon on yltänyt kolme pelaajaa, korkeimmalle Shahar Pe'er sijalle 11.

Yleisurheilussa Israel ei ole saavuttanut erityisempää menestystä, mitä nyt venäläissiirtolainen Aleksandr Averbukh voitti kahdesti seiväshypyn Euroopan mestaruuden. Ex-Neuvostoliitosta suuntautunut siirtolaisuus onkin tuonut Israeliin joitakin menestyneitä urheilijoita ja uusia lajeja.

Nyrkkeilyssä pisimmälle on päässyt Valko-Venäjältä lähtenyt Yuri Foreman, joka oli lyhyen aikaa alemman keskisarjan ammattilaisten maailmanmestari. Miehen siviiliura on mielenkiintoinen, hän opiskelee rabiksi.

Taitoluistelun ei luulisi olevan Israelissa erityisessä huudossa, maassa kun on vain yksi sääntöjen mukainen rata. Siitä huolimatta Galit Chait ja Sergei Sakhnovski saavuttivat jäätanssissa MM-pronssia.

Jääkiekko tuli Israeliin neuvostosiirtolaisten myötä. Maajoukkue on rankattu maailman 32. parhaaksi, mutta kazakstanilaissyntyinen Max Birbraer varattiin NHL:ään. Sinne asti eivät kyvyt riittäneet, mutta farmiliiga AHL:ssä vierähti monta kautta.

Krav Magassa ei kilpailla, mutta tarina Israelin urheilusta ei olisi täydellinen ilman mainintaa lajista. Alun perin Israelin armeijaa varten kehitetty itsepuolustusjärjestelmä on viime vuosina saanut runsaasti suosiota muuallakin maailmassa, myös Suomessa.

7 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Jaska on melkoinen anekdoottien kuningas :)

Shakkia ei kai urheiluksi voi laskea, mutta siellähän viime vuosisadan alussa dominoi Emanuel Lasker shakin toisena maailmanmestarina parikymmentä vuotta. Sitä ennen mestaruutta piti Wilhelm Steinitz.

Ironmistress kirjoitti...

Shakki oli taannoin oikea juutalaisten kansallisurheilulaji. Steinitsz. Lasker, Tal, Botvinnik, Nimzovitch, Fischer jne - lista on loputon.

Juutalaiset ovat menestyneet erinomaisesti yksilöuhrheilijoina sekä taitolajeissa. Sensijaan suorituskyky- ja joukkuelajeissa saavutukset ovat jääneet vaatimattomiksi.

Tai niin, että juutalaiset ovat luoneet Geddy Leen, mutta eivät Rushia.

Anonyymi kirjoitti...

Menee vähän aiheesta sivuun ,mutta koskee samaa maataa
Israelin hallitus esittää lakimuutosta perustuslakiin?, joka muuttaisi Israelin juutalaisesta ja demokraattisesta valtiosta juutalaisen kansan kansallisvaltioksi.
Miten toi mahtaa vaikuttaa tuolla, jos saisivat muutoksen ?

-jpt-

Jaska Brown kirjoitti...

Kiitoksia, Kumitonttu. Shakki on historiallisesti ollut juutalaisten hallitsemaa siinä määrin että esinahat ovat yhteen läpsyttäneet.

IM: Mutta onhan meillä KISS, pääjehuina herrat Eisen ja Witz.

jpt: En tunne asiaa. Kuulostaa sen verran ympäripyöreältä, että oleellista lienee kuinka lakia tulkitaan, ei sen sanamuoto.

Sokerimunkki kirjoitti...

Sandy Koufax, anyone?

Ruukinmatruuna kirjoitti...

Jep. Herra Witzistä on olemassa tällainen anekdootti: kun Kiss oli vielä aloitteleva bändi ja teki levytyssopimusta, levy-yhtiöllä oli juristeina kaksi juutalaista, jotka sitten totesivat toisilleen hepreaksi: "Nyt lypsetään nämä pojat kuiviin".

Witz oli todennut puhtaalla heprealla: "Saatanan ääliöt, luuletteko etten ymmärrä teitä? Heprea on minun äidinkieleni!"

Ironmistress kirjoitti...

Tuohon on vielä pakko lisätä Steven "Lips" Kudlow ja Robb Reiner, eli Anvil. Troopintekijä troopille The Determinator.