Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


perjantai 6. toukokuuta 2016

Välihuomautus 94: Reissun päällä

Jouduin reilu viikko sitten valitettavasti viettämään työasioissa päivän syrjäisessä rannikkokaupungissa. Päätin samalla tehdä tilastollisia havaintoja seikoista, jotka ovat aiemminkin kiinnittäneet huomiotani.

Kun astuin armaan pääkaupunkimme kamaralle, minulla oli noin kymmenen minuutin kävelymatka kohteeseen. Oli aamuruuhkan aika. Rupesin pitämään päässäni kirjaa vastaantulijoista. Alkuperäinen jaottelu oli kolmiosainen:
1) henkilö, jonka kaikki isovanhemmat saattaisivat olla Suomessa syntyneitä
2) henkilö, joka on selvästi on etniseltä taustaltaan ainakin osittain muualta kuin Suomesta peräisin, mutta ei kuulu ryhmään 3
3) henkilö, joka on ns. toiseustoteemi (hiekka- tai viidakkoversio)

Sitten lasketaan sata seuraavaa vastaantulijaa. Lopputulokset, mittaus A:
1) 89
2) 4
3) 6
4) 1
Ryhmän 4 edustaja oli mukiaan kohti ojennellut romanialainen kerjäläistyöläinen.

Mittaus A tapahtui siis aamuruuhkan aikaan arkipäivänä. Paluumatka samaa reittiä tapahtui iltapäiväruuhkan maissa. Lopputulokset, mittaus B:
1) 77
2) 3
3) 19
4) 1
Ryhmän 4 edustaja oli jälleen samalla paikalla mukiaan kohti ojennellut romanialainen kerjäläistyöläinen, mutta eri kuin aamulla - työvuoro oli selvästi vaihtunut.

Oleelliset havainnot: Ryhmän 3 edustajien määrä oli kolminkertaistunut. Jokainen voi vetää omat johtopäätöksensa siitä, miksi näin oli käynyt. Ryhmän 4 määrä oli reviiristä riippuvainen luonnonvakio. Ryhmien 1 ja 2 keskinäinen suhde säilyi mittaustarkkuuden rajoissa vakiona.

Aiempien kokemusten perusteella havaitut trendit olisivat olleet vielä selkeämpiä, mikäli mittaus B olisi suoritettu pari tuntia myöhemmin, jolloin työssäkävijät ja opiskelijat olisivat jo enimmäkseen poistuneet paikalta.

Johtopäätökset: Suomessa on selvästi rakenteellista rasismia, koska:
1) Työ- ja opiskelupaikat ovat selvästi suljetumpia ryhmän (3) jäseniltä, koska heitä ei juuri lainkaan näkynyt aamulla hommiin menossa.
2) Asuntomarkkinat syrjivät ryhmän (3) edustajia. Heidän kotinsa eivät selvästikään ole niin viihtyisiä, koska iltapäivälläkään heillä ei näyttänyt olevan mitään kiirettä koteihinsa, toisin kuin ryhmien (1) ja (2) edustajilla.
3) Myös liikunnan ja kansanterveyden kannalta on syrjitty ja jätetty oman onnensa varaan, koska ryhmän (3) edustajat lampsivat yleensä vetelästi notkuen, kun taas kantasuomalaiset näkyivät yleensä kiirehtivän.
4) Kerjäläiset edustivat vain yhtä etnistä ryhmää, joten yhteiskunta ei huolehdi kaikista tasa-arvoisesti.

Kun nyt satuin maisemissa olemaan, niin paluumatkalla poikkesin ohimennessä K-market Ratiksessa kannatuksen vuoksi ostamassa vähän matkaevästä. Anna ei valitettavasti ollut kassalla. Kaupassa pyöriessäni tuli jotenkin outo tunne. Vasta maksaessani tajusin mikä se oli: kaupassa ei näkynyt epämääräisiä notkujia. Ilmeisesti sana on kiirinyt.

6 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Vaikka viimeisimmät kokemukseni tuosta reunasuomalaisesta kaupungista ovat jo vuosien takaisia, niin väitän, että ei se etnisesti vähemmän edistykselliseksi ole muuttunut. Eli jos sulla on uutta käyntiä siellä ja luppoaikaa, niin menepäs ja tee sama tutkimus Itäkeskuksessa sanotaammeko vaikka arkipäivänä kello 14. Huomaat jo omassa jutussasi hyvin perustelemasi suomalaisen rakenteellisen rasismin kaikessa ankaruudessaan ja lukemat menevät kerralla uusiksi.

Mitäs se meidän kaikkien suuresti arvostama A. Stubb sanoikaan sille somalinaiselle Itäkeskuksesta…

Jaska Brown kirjoitti...

Yrjöperskeles: Hei kamaan. Minä teen tätä ilman palkkaa ja Lähi-itäkeskukseen en suostu menemään ilman likaisen työn lisää.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Englanninkielinen toteaisi kommenttiisi varmaankin, että "yeah, I got your point".

Anonyymi kirjoitti...

Tästä kirjoituksestapa tuli mieleeni: Suurinpiirtein puolet työvuoroistani ovat iltavuoroja, joten usein kotimatkani kulkee Itäkeskuksen kautta, josta hyppään erääseen suosittuun bussilinjaan, joka vielä lähempänä klo 21:a iltaisin on varsin täynnä matkustajia ja bussissa on aina.. siis AINA noin 30-40%:n osuus varsinaisia, eli ryhmän 3 edustajia. Normisuvaitsevainen matkustaja ajattelee luonnollisesti, että kylläpä on hyvää integraatiota ryhmän 3 keskuudessa. Useimmat tulevat varmastikin iltatöistään kun Itäkeskuksen liikkeet ja toimipaikat sulkeutuvat ja jopa pienten vauvojen kaapuun kääriytyneet äidit ja monet "nuorisoa" edustavat tietenkin tulevat iltakouluista, kielikursseilta ja muista kehittävistä harrastuksista. Kummallista oli, kun tammikuussa eteläiseen Suomeen iskivät rajut pakkaset n. kolmeksi viikoksi. Juuri näiden viikkojen aikana ei ko. bussivuoroissa näkynyt suurinpiirtein yhden yhtäkään ryhmän 3 edustajaa. Kylläpä aivan kauhiasti hämmästyin. Olikohan pakkasen takia työpaikat suljettu ja iltakoulujen kurssit suljettu... :-o Vai olikohan sittenkin iltanotkuminen kauppakeskuksen tienoilla muuttunut pakkasen takia sietämättömäksi? Pakkasten loputtua palasi normimäärä ryhmän 3 edustajia busseihin... Kylläpä oli ihmeellistä!

Jaska Brown kirjoitti...

Anonyymi: Samaa pakkashavaintoa teki niin ikään eräs kaverini maakunnassa, jossa on VOK. Eipä näkynyt kylmillä keleillä kamelikuskeja.

Becker kirjoitti...

Kävin minäkin hiljakkoin tuossa syrjäisessä satamakaupungissa. Mielestäni väestön kirjo on aivan selvästi muuttumassa vaaleasta tummemmaksi. Noudattelee siis kaupungissa valtaapitävien poliitikkojen agendaa kulttuurien kohtaamisesta.