Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


perjantai 15. heinäkuuta 2016

Ykkönen vai kakkonen II

Tämä kirjoitus on jatkoa edelliselle osalle, jossa vertailtiin NHL:n ykkös- ja kakkosvarausten keskinäisen uran paremmuutta. Mikäli varausten historiallinen systeemi on lukijalle vieras, kannattaa lukea edellisen osan kirjoituksesta esittely. Käytetyt tiedot on poimittu pääosin Eliteprospects- ja Hockeydraftcentral -sivustoilta.

Tässä tutkitaan kolmella eri mittarilla, millaisia ennusteita uralle voidaan tehdä varauksen perusteella. Uran mittarina on käytetty varsin karkeaa mittalukua eli pelattujen NHL-runkosarjaottelujen lukumäärää. Tämä on toki jossain määrin puutteellinen mittari, sillä onhan esimerkiksi vuoden 1984 ykkösvaraus Mario Lemieuxin 915 ottelun ura varmasti ansiokkaampi kuin samana vuonna kakkosena varatun Kirk Mullerin 1349 ottelun ura. Suuren pelaajamassan ansiosta (NHL:ssä on tehty vuosina 1969-2016 yhteensä 10808 varausta) tämä kuitenkin tasoittunee kohtuullisen hyväksi mittariksi. Ainakin paremmaksi kuin tehtyjen pisteiden määrä, mikä on epäreilu puolustajille, maalivahdeista puhumattakaan, eikä välttämättä kovin hyvä myöskään eri aikakausien pelaajia verrattaessa. Asiaa sotkee hieman myös se, että joissakin harvinaisissa tapauksissa pelaaja on varattu liigaan kahdesti. Nämä tapaukset eivät kuitenkaan ole kovin yleisiä, joten kyseiset pelaajat ovat mukana laskuissa kahdesti siitä yksinkertaisesta syystä, että näiden karsiminen tilastoaineistosta olisi teknisesti työlästä. (Ennen kuin joku tiedonlouhintaan perehtynyt lukija urputtaa, että samannimiset on teknisesti helppoa poimia, huomautettakoon että NHL:ään on varattu esimerkiksi kolme eri Stefan Nilssonia.)

Seuraavissa laskutoimituksissa on mukana 10598 varausta, sillä vuoden 2016 210 varausta on jätetty huomioitta. Tämä siksi, että yksikään heistä ei tietenkään ole vielä ehtinyt liigassa pelata. Samoin on huomioitava, että lasketut keskiarvot eivät suinkaan ennusta uran pituutta. Esimerkiksi sijalla 10 varatut pelaajat ovat pelanneet keskimäärin 456 runkosarjaottelua, mutta melkoisella osalla heistä ura jatkuu yhä. Todennäköisempi ennuste kymppivarauksen urapituudelle olisi luultavasti jossain 600-800 ottelun välillä.


1. Varausnumeron vaikutus

Ensimmäinen ja yksinkertaisin laskutoimitus on selvittää, millainen ura on ennustettavissa milläkin varausnumerolla. Otetaan vaikkapa kymmenennet varaukset, joita on vuosina 1969-2015 tehty 47 kappaletta eli joka varaustilaisuudessa. Heistä pisimmän uran on pelannut vuoden 1988 kymppivaraus Teemu Selänne, 1451 ottelua. Vuoden 1972 kymppivaraus Al Blanchard ei puolestaan koskaan pelannut ainuttakaan NHL-peliä. Keskiarvo kymppivarausten pelaamille otteluille on 456.

Seuraavassa listassa on laskettu sijoilla 1-100 varattujen keskiarvot jokaiselle varausnumerolle:
1 781
2 732
3 682
4 622
5 578
6 520
7 542
8 478
9 492
10 456
11 531
12 373
13 418
14 452
15 304
16 321
17 413
18 320
19 283
20 330
21 302
22 355
23 306
24 260
25 298
26 243
27 328
28 214
29 246
30 221
31 110
32 218
33 284
34 121
35 144
36 242
37 134
38 225
39 172
40 267
41 126
42 153
43 186
44 212
45 179
46 120
47 205
48 134
49 155
50 102
51 156
52 146
53 125
54 170
55 216
56 169
57 192
58 107
59 197
60 126
61 125
62 143
63 123
64 109
65 79
66 130
67 169
68 122
69 141
70 168
71 201
72 158
73 129
74 107
75 93
76 92
77 97
78 71
79 82
80 115
81 130
82 61
83 114
84 48
85 148
86 82
87 115
88 135
89 139
90 65
91 91
92 26
93 75
94 49
95 94
96 64
97 94
98 79
99 88
100 42
Kuten näkyy, mitä varhaisempi varausnumero, yleensä sitä pidempi ura. Muutamia huvittavia satunnaispoikkeamia on joukossa. "Kirottuja" varausnumeroja ovat 31 (seuraava sitä huonompi on 50), 65 (78) ja 92 (125). Vastaavasti kirkkaita poikkeuksia ovat 11 (edellinen sitä parempi on 7) 71 (55) ja 85 (72). Tätä suuremmista numeroista taikaa näkyy olleen numeroilla 134 (85) ja 214 (156).

Sataa suuremmilla numeroilla ei ole mielekästä julkaista yksittäisiä keskiarvoja, mutta otetaanpa kymmenen välein. Nämä ovat mielekkäitä noin sijaan 210 asti, koska nykyisessä varausjärjestelmässä varataan vähintään 210 pelaajaa, sääntöerikoisuuden takia yleensä 211-213:
1-10: 588
11-20: 375
21-30: 277
31-40: 192
41-50: 157
51-60: 158
61-70: 131
71-80: 114
81-90: 109
91-100: 70
101-110: 77
111-120: 73
121-130: 63
131-140: 69
141-150: 47
151-160: 54
161-170: 57
171-180: 69
181-190: 35
191-200: 39
201-210: 46
Nyt poikkeamia ei alkupäässä merkittävästi ole, mutta sijalukujen 141-180 kohdalla tapahtuu jotain outoa.

Lopuksi tutkitaan sadan välein, kuitenkin siten että siirretään asteikkoa kerrallaan vain kymmenellä pykälällä. Päätetään lukuun 290, koska historian korkein varausnumero on 293:
1-100: 217
11-110: 166
21-120: 136
31-130: 115
41-140: 103
51-150: 92
61-160: 81
71-170: 74
81-180: 69
91-190: 62
101-200: 59
111-210: 56
121-220: 53
131-230: 52
141-240:49
151-250: 49
161-260: 48
171-270: 46
181-280: 42
191-290: 44
Tässä lasku on varsin tasaista.

Varhaisimmalla varausnumerolla varattu pelaaja, joka ei koskaan NHL:ään asti päässyt, on vuoden 1970 viides varaus Ray Martynuik. Tosin kolmantena varattu Dylan Storme ei myöskään ole pelannut liigassa, mutta vuoden 2015 varaus tehnee debyyttinsa ensi kaudella. Vastaavia viime vuosien varauksia, jotka eivät vielä ole ehtineet debytoida, on toki useita. Kaikkiaan 470 pelaajaa on varattu kymmenen ensimmäisen joukossa ja todennäköisesti viisi heistä jää ilman ainuttakaan NHL-ottelua, viimeisimpänä vuoden 1992 seitsemäs varaus Ryan Sittler.
Varhaisin varausnumero, jolla varatuista pelaajista yksikään ei ole NHL:ään päässyt, on 236. Sillä on varattu kaikkiaan 23 pelaajaa, joista yhdellekään liigan portit eivät auenneet. Ennätys luultavasti kestää pitkään, koska nuorimmatkin tuolla numerolla varatut ovat jo yli kolmekymppisiä ja nykyään varauksia tehdään vain hieman yli 210.
Kaikkien aikojen myöhäisimmällä varausnumerolla varattu yli tuhat ottelua pelannut pelaaja on vuoden 1993 varaus numero 250, Kimmo Timonen 1108 ottelulla.
Kaikkein myöhäisimmällä varausnumerolla NHL:ään asti ovat selvinneet Brian Elliott ja Jonathan Ericsson, numerolla 291. Molempien monen sadan ottelun mittainen ura jatkuu yhä. Numerolla 292 on varattu kaksi pelaajaa ja numerolla 293 yksi, heistä kukaan ei liigaan asti selvinnyt.


2. Seurojen onnistuminen varauksissa

Seuroille varaustilaisuus on tärkeä, koska siellä ne voivat vahvistua onnistumalla hyvin tekemissään varauksissa. Siksi onkin syytä tutkia, kuinka hyvin eri seurat ovat saaneet pelaajatarkkailunsa toimimaan.

Aluksi tilasto siitä, kuinka monta runkosarjaottelua kunkin seuran varaamat pelaajat ovat keskimäärin pelanneet. Tilastossa on huomioitu seurojen siirtymiset eri paikkakunnille, esim. Dallasin tilastoissa ovat mukana Minnesota North Starsin vuosina 1969-1993 tekemät varaukset. Vastaavasti "Minnesota" tarkoittaa vain nykyisen Minnesota Wildin tekemiä varauksia. Summat eivät täsmää kaikkien varausten lukumäärän kanssa, koska joukosta puuttuvat Cleveland Barons -nimellä lakkautetun joukkueen tilastot, jotka kuitenkin ovat mukana kokonaismäärässä. Ensimmäinen luku on joukkueen varaamien pelaajien keskimääräinen ottelumäärä, toinen joukkueen varaamien pelaajien määrä, esimerkiksi Buffalon 157 / 443 tarkoittaa, että Buffalo on historiansa aikana tehnyt 443 varausta, jotka ovat pelanneet keskimäärin 157 ottelua. Luettelo on järjestetty keskiarvon mukaisesti. Verrokkina kaikkien keskiarvo 124 ottelua - jos on saavuttanut tätä paremman tuloksen, on pärjännyt valinnoissaan keskimääräistä paremmin:

Buffalo 157 443
Colorado 156 363
Montreal 155 544
New Jersey 145 396
San Jose 143 210
Boston 142 417
NY Islanders 139 453
Ottawa 137 202
Toronto 137 443
NY Rangers 135 480
Detroit 133 452
Carolina 130 316
Vancouver 130 405
Calgary 127 431
Pittsburgh 127 422
Los Angeles 126 424
Edmonton 119 361
Arizona 118 353
Chicago 117 471
Anaheim 116 174
Washington 114 419
Philadelphia 113 455
St. Louis 109 453
Dallas 106 445
Florida 103 204
Nashville 101 162
Minnesota 91 119
Columbus 83 141
Tampa Bay 79 219
Winnipeg 72 145

Tämä listaus ei kuitenkaan ole reilu uudemmille joukkueille, koska niiden kohdalla enemmistön varauksista ura on vielä kesken. Esimerkiksi liigaan 1970 tulleen Buffalon varauksista suurin osa on jo eläkkeellä, kun taas 2000 aloittaneen Columbuksen varausten valtaosa luistelee yhä, kuka milläkin tasolla. Siksi seuraavassa listauksessa on otettu huomioon vain vuosina 2000-15 tehdyt varaukset. Verrokkina kaikkien varausten keskiarvo 79 ottelua:
Buffalo 103 131
Montreal 98 117
Ottawa 97 126
Pittsburgh 93 118
Los Angeles 92 136
Anaheim 91 116
Minnesota 91 119
San Jose 90 118
Washington 89 126
NY Rangers 87 124
Toronto 86 120
Nashville 86 138
Boston 84 116
Columbus 83 141
Detroit 80 121
Edmonton 80 137
Colorado 78 128
Philadelphia 78 121
Dallas 78 126
Chicago 76 159
St. Louis 76 130
Calgary 72 122
Carolina 70 111
Florida 70 136
NY Islanders 67 129
Winnipeg 67 134
New Jersey 61 120
Vancouver 58 109
Arizona 58 125
Tampa Bay 46 138

Nämä listaukset ovat kuitenkin vääristyneitä, koska varhaisimmilla sijoilla varatut pelaajat ovat ilman muuta keskimäärin parempia. On ilmeistä, että Sidney Crosbyn lahjakkuuden näkee kuka tahansa puusilmäkin ja varaa hänet ykkösenä, jos mahdollista. Siksi ei ole kovin mielekästä tarkastella kaikkia varauksia. Top 10 -varaukset voi siksi järkevimmässä tarkastelussa pudottaa pois. Saman tien pudotetaan pois sijoilla 1-30 varatut, koska nykyään seuroja on 30 ja ensimmäisen kierroksen varaukset ovat aina hieman eri asemassa kuin muut. Samaten vertailu vääristyisi sen takia, että parhaiten menestyneet seurat ovat joutuneet varaamaan enemmän sijoilla 10-30 ja saisivat siksi paremman keskiarvon laskelmissa. Kuten vaiheessa (1) huomattiin, eivät pelaajien väliset erot sijan 30 jälkeen enää laske niin jyrkästi, että sillä olisi enää suurta merkitystä. Seuraavassa taulukossa on laskettu äskeinen tilasto siten, että siinä on otettu huomioon ainoastaan sijoilla 31-210 varatut pelaajat. Sijaan 210 on lopetettu siksi, että se on ollut viimeisen kymmenen vuoden ajan minimimäärä varauksia ja vuodesta 1980 lähtien (sekä kolmena vuonna ennen sitäkin) on aina varattu vähintään tämän verran pelaajia. Verrokkilukuna kaikkien keskiarvo 79 ottelua:
Colorado 119 266
Montreal 118 397
Buffalo 114 330
New Jersey 107 292
NY Rangers 104 358
Detroit 102 341
Carolina 101 230
Boston 98 308
Edmonton 98 266
Calgary 97 331
Los Angeles 93 320
Pittsburgh 92 309
NY Islanders 90 332
St. Louis 89 352
Vancouver 86 292
Ottawa 84 140
Chicago 83 348
San Jose 81 151
Philadelphia 78 352
Washington 77 294
Toronto 77 329
Anaheim 72 124
Arizona 72 250
Dallas 71 343
Nashville 65 130
Florida 62 153
Columbus 60 108
Minnesota 57 92
Tampa Bay 48 152
Winnipeg 27 109

Ja lopuksi kaikkein paljastavin taulukko eli sijoilla 31-210 varatut vuodesta 2000 eteenpäin, jolloin kaikki seurat ovat samalla viivalla. Vertailukohtana kaikkien keskiarvo 52 ottelua:
NY Rangers 77 99
Detroit 77 95
San Jose 77 92
Buffalo 72 98
Dallas 72 100
Boston 65 86
Los Angeles 63 102
Colorado 62 100
Toronto 62 91
Montreal 61 85
Ottawa 60 93
Columbus 60 108
Minnesota 57 92
Calgary 54 95
Nashville 54 111
St. Louis 53 100
Pittsburgh 52 89
Chicago 49 119
New Jersey 47 95
Edmonton 45 99
NY Islanders 44 96
Anaheim 44 87
Carolina 39 86
Philadelphia 39 97
Vancouver 34 78
Tampa Bay 32 97
Washington 29 92
Florida 28 103
Arizona 25 89
Winnipeg 24 103
Tarkastellaan vaikkapa viimeistä kuutta pelikautta eli 2011-16 päättyneitä kausia, jolloin nämä varaukset ovat eniten vaikuttaneet. Listan kolmella ensimmäisellä seuralla jokainen näistä kausista oli voitollinen, ts. seura voitti useampia pelejä kuin hävisi. Kiitos kuulunee hyvälle pelaajatarkkailulle. Häntäpäässä tilanne ei ole näin selkeä, kolme viimeistä seuraa pelasi yhteensä kahdeksan voitollista ja kymmenen tappiollista kautta.


3. Eri kansallisuuksien varaukset

NHL:ään on varattu pelaajia 30 eri maasta. Tämä on tosin määrittelykysymys. Useimpien kohdalla kansallisuus on toki selvä, mutta rajatapauksia on paljon. Pääsääntöisesti on käytetty rajaavana tekijänä sitä kansallisuutta, jota pelaaja on edustanut tullessaan varatuksi. Kaksoiskansalaisten tapauksessa sitä kansallisuutta, jota hän on edustanut maajoukkueessa. Tai jotain muuta järkevää tai vähemmän järkevää kriteeriä, yleensä sitä missä maassa pelaaja on varsinaisen jääkiekkoilullisen taipaleensa aloittanut. Ei takerruta pikkuseikkoihin. Tällä jaottelulla pelaajia on varattu seuraavasti ja he ovat pelanneet keskimäärin seuraavan määrän runkosarjaotteluja (pelaajamäärässä mukana myös vuoden 2016 varaukset, mutta heitä ei ole huomioitu keskiarvoa laskettaessa). Ensimmäinen luku on varausten lukumäärä ja toinen luku runkosarjaottelujen keskiarvo, verrokkina kaikkien varausten keskiarvo 124 ottelua:
Kanada 6012 143
USA 2284 97
Ruotsi 641 117
Venäjä 553 102
Tsekki 418 147
Suomi 403 98
Slovakia 164 133
Sveitsi 61 48
Saksa 52 133
Ukraina 42 100
Latvia 36 95
Kazakstan 34 57
Valkovenäjä 28 99
Tanska 22 147
Norja 19 23
Itävalta 12 122
Slovenia 5 164
Puola 4 289
Ranska 3 91
Unkari 3 0
Japani 2 2
Iso-Britannia 2 0
Liettua 1 1293
Hollanti 1 18
Australia 1 0
Kiina 1 0
Viro 1 0
Israel 1 0
Italia 1 0
Belgia 1 0
Tilastollisesti jollain lailla merkitseviä alkavat olla ne lukemat, joissa varattuja pelaajia on vähintään 30. Sen alapuolella yksittäiset pelaajat saattavat vääristää lukemia. Esimerkiksi Liettuan hurja keskiarvo johtuu siitä, että maan ainoa varaus on Dainius Zubrus.

Äskeiseen tapaan sama tilasto, kun huomioidaan vain sijoilla 31-210 varatut ja vain ne maat, joilla tällaisia on vähintään 30. Kaikkien varausten keskiarvo on 84 ottelua:
Kanada 4389 93
USA 1725 79
Ruotsi 452 94
Venäjä 368 81
Tsekki 299 115
Suomi 289 80
Slovakia 115 114
Sveitsi 37 27
Saksa 37 98
Ukraina 30 94
Tässä huomiota kiinnittää se, että Tsekin ja Slovakian pelaajat ovat pelanneet keskimäärin enemmän otteluja kuin muut. Sen sijaan sveitsiläiset ovat osoittautuneet pahoiksi flopeiksi.

Koska itäblokista ei yleensä kannattanut varata pelaajia ainakaan varhaisilla vuoroilla ennen vuotta 1991, seuraavassa samat tilastot laskettuna vuodesta 1991 alkaen. Kaikki varaukset, keskiarvo 104 ottelua:
Kanada 2856 113
USA 1279 86
Venäjä 487 82
Ruotsi 461 109
Tsekki 335 136
Suomi 294 90
Slovakia 139 133
Sveitsi 58 49
Saksa 41 126
Ukraina 39 81
Kazakstan 33 59
Latvia 32 88

Ja vuodesta 1991 lähtien, mutta vain sijoilla 31-210 varatut. Keskiarvo 74 ottelua:
Kanada 2123 78
USA 959 62
Ruotsi 338 76
Venäjä 335 57
Tsekki 238 104
Suomi 205 70
Slovakia 98 104
Sveitsi 36 27
Saksa 32 109
Erot kahteen ensimmäiseen tilastoon nähden eivät ole merkittäviä.

Lopuksi vielä tilastot vuosilta 2000-15, jolloin liigan joukkuemäärä on pysynyt samana. Kaikki varaukset, keskiarvo 79 ottelua:
Kanada 1634 92
USA 904 74
Ruotsi 326 71
Venäjä 265 47
Suomi 200 55
Tsekki 194 79
Slovakia 88 79
Sveitsi 46 57
Saksa 30 106

Ja vuodet 2000-15, mutta vain varausnumerot 31-210, keskiarvo 52 ottelua:
Kanada 1238 64
USA 718 46
Ruotsi 250 44
Venäjä 192 25
Suomi 147 31
Tsekki 135 58
Slovakia 65 52
Sveitsi 30 25
Tässä tilastossa huomionarvoista on Venäjän paha romahdus aiempiin tilastoihin nähden. KHL:n kohonnut palkkataso näkyy. Sen sijaan Tsekki ja Slovakia menestyvät edelleen.

Kaikissa tilastoissa Sveitsi on pärjännyt odotuksiin nähden hyvin heikosti ja Suomikin aina keskiarvon alapuolelle. Samoin USA on järjestelmällisesti menestynyt Kanadaa huonommin. Näin ollen voidaan sanoa, että tsekit ja slovakit ovat yleensä ylittäneet heihin kohdistuneet odotukset ja kanadalaiset pärjänneet hieman odotettua paremmin. Ruotsalaiset ovat menestyneet kutakuinkin odotetusti. Yhdysvaltalaiset ovat pärjänneet hieman odotettua heikommin, suomalaiset ja venäläiset suurista maista selvästi heikoimmin odotuksiin nähden. Pienistä maista ainoastaan saksalaiset ovat ylittäneet odotukset edes jossain määrin ja sveitsiläiset epäonnistuneet todella pahasti. Tilastollisesti ei-niin luotettavista maista (vähäinen varausmäärä) on mielenkiintoista verrata Norjan ja Tanskan tunnuslukuja. Norjan 19 varausta ovat pelanneet keskimäärin 23 ottelua eli eivät ole toteuttaneet odotuksia alkuunkaan, kun taas Tanskan 22 varausta ovat pelanneet odotukset selvästi ylittävän keskimääräiset 147 ottelua. Löytyy peräti viisi tanskalaista, jotka ovat pelanneet enemmän NHL-otteluja kuin Norjan kokenein pelaaja.

2 kommenttia:

Sam Hardwick kirjoitti...

Pieni USA-myönteinen bias voisi johtua siitä että USA:n markkinat ovat NHL:lle kullanarvoiset.

Jaska Brown kirjoitti...

Tuo voi olla hyvin mahdollista. Muistelen, että joskus aiemmin oli varsin harvinaista, että amerikkalainen pelasi kanadalaisjoukkueessa. Tarkistin muutamalta joukkueelta viime kauden pelaajalistan ja ainakin äkkiseltään katsoen näytti siltä, että nykyään tilanne on varsin tasainen eli pelaajien nimilistasta ei voi päätellä, kummalta puolelta rajaa joukkue on. Tämä muutos entiseen tilanteeseen (jos sellaista on, otos oli pieni) kertonee siitä, että nykyisin jenkkipelaajia on sen verran paljon enemmän, että lähes kaikkia ei tarvitse erikseen haalia USA:n puolen joukkueisiin.