Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


tiistai 15. elokuuta 2017

Muistijälki

Sanotaan, että kaikista ihmisen aisteista hajuaisti on primitiivisin ja jättää syvimmän muistijäljen. Kenties tunnetuin kuvaus tällaisesta muistijäljestä on Marcel Proustin teoksessa Kadonnutta aikaa etsimässä, jossa Madeleine-leivoksen maku ja tuoksu herättävät päähenkilössä mieleen äärimmäisen eläviltä tuntuvat muistot.

Etsin taannoin erästä tietoa ja siinä yhteydessä törmäsin netistä löytyvään Suomen murrearkistoon, jossa on ääninäytteitä eri paikkakuntien murteista. Ehkä keskimäärin 50 vuotta vanhoja äänityksiä, jotkut vanhempia, jotkut nuorempia. Eli ajalta, jolloin yleiskieli ei ollut vielä ehtinyt etenkään vanhempien ihmisten puheeseen merkittävästi vaikuttaa.

Hetken mielijohteesta klikkasin erään minulle lapsuudesta tutun paikkakunnan näytettä. Kyseessä ei ole kotipaikkakuntani, vaan paikkakunta X, jossa olin viettänyt lapsuudessa ja nuoruudessa paljon aikaa.

Tunne oli päätähuimaava. Kun puhe alkoi soljua, lihakseni jännittyivät. Jostain syvältä aivoista nousi tuoksuelämys. Se tuoksu, joka oli vanhassa pienessä maalaistuvassa. Aavistus navettaa, puisia hirsihuonekaluja ja vanhoja vaatteita. Kuviteltu tuoksu oli yhtä vahva kuin oikea havainto olisi ollut.

Jälkeenpäin ajatellen selitys oli selvä. En ollut kuullut tuontapaista puheenpartta sitten lapsuuden. Sen aikaiset vanhat ihmiset ovat jo kuolleet. Vaikka paikkakunnalla X puhutaan edelleen samaa murretta, eivät pikkuserkkuni puhu enää samalla rytmityksellä. Taivutukset ovat samat, mutta rytmi on yleissuomalaistunut. Siksi muistijälki säväytti - ja rajusti.

Kyseisen paikkakunnan murre on kuulemma kielentutkijalle helposti tunnistettavissa erikoisuutensa takia. Kuuntelin testatakseni naapuripaikkakuntien näytteet. Niistä vain paikkakunnan Y näyte herätti samanlaisia tuntemuksia, joskin selvästi lievempinä. Olin yllättynyt, koska olin odottanut paikkakunnan Z näytteeltä sitä, mutta se ei toiminut lainkaan. Odotukset aiheutuivat siitä, että minulle tutuin osa paikkakunnasta X sijaitsi nimenomaan paikkakunnan Z rajalla ja myös Z oli minulle varsin tuttu. Selitys vieraudelle löytyi paikkakunnan Z näytteestä: siinä puhui paikkakunnan toiselta laidalta kotoisin ollut henkilö. Sen sijaan toisella puolella paikkakuntaa X sijainneen paikkakunta Y:n näytteessä murre oli selvästi lähempänä lapsuuteni muistoja.

Kuuntelin myös nykyisen kotipaikkakuntani Hornankuusen murrenäytteen. Ero nykyiseen puheenparteen oli huomattava, mutta erilainen kuin X:llä. Tuntui, että juuri päinvastaisesti rytmi on säilynyt, mutta taivutukset muuttuneet lähemmäs yleiskieltä. Oli vaikeuksia ymmärtää mitä helvettiä puhuja oikein sanoi.

Seuraavaksi alkoi itää ajatus sokkotestistä. Kutsuin Ylimmäisen Johtavan Pääinkvisiittorin paikalle ja selostin keksimäni koemenettelyn. Eli:
1) Testaaja (tässä tapauksessa Salli B) valitsee listasta kymmenen paikkakuntaa, jotka saavat olla mitä tahansa - toki on suositeltavaa valita lähes joka murrealueesta jotakin, mutta voi olla parikin kohdetta samalta alueelta ihan kontrollimielessä.
2) Testaaja ottaa ensimmäisen kohteen, klikkaa nauhoitteen soimaan ja siirtää kursorin johonkin puolivälin paikkeille (näytteiden kesto on muutama minuutti) siksi, että näytteen alussa haastattelija joskus mainitsee paikannimen joka paljastaisi missä ollaan.
3) Testattava (tässä tapauksessa allekirjoittanut) kuuntelee näytteen joko loppuun tai siihen asti kunnes on valmis arvaamaan. Mikäli näytteessä mainitaan paikkakunta, se hylätään ja testaaja ottaa sen tilalle uusi näyte (näin kävi varsinaisessa testissä kerran). On huomattava, että testattava ei saa nähdä tietokoneen ruudulta nettiosoitetta, koska se paljastaa paikkakunnan.
4) Testattava ilmoittaa, mitä paikkakuntaa hän veikkaa. (Hän saa testauksen aikana esittää perusteluja ja arveluja ennen lopullista valintaansa, mutta testaaja ei saa antaa mitään vihjeitä.) Tämän jälkeen paljastetaan, mikä paikkakunta oli oikeasti kyseessä.
5) Toistetaan vaiheet 2-4 kunnes kaikki näytteet on käyty läpi.

Ja kuinkas äijän kävi? Näytteet järjestyksessä ja kommentteja kuuntelun ajalta:

1. Tässä ei ole oikein mitään mihin tarttua. Olisiko Keski-Suomea? Ei, tuossa oli selvä savolainen muljautus. Mutta ei tämä kunnon savoa ole. Etelä-Savoa, mutta Keski-Suomeen päin?
Veikkaus: Kangasniemi
Näyte: Keuruu
Voi perkele. Olisi pitänyt sittenkin pitäytyä Keski-Suomessa.

2. No tämä kalskahtaa hämeeltä. Kuulostaa vähän Yrjö-kirjoilta mutta ei niin leveää. Vastoin yleistä luuloa Yrjöissä ei puhuta tamperetta, vaan Längelmäen murretta. Jostain sieltäpäin.
Veikkaus: Orivesi
Näyte: Kangasala
No joo, tuli lähdettyä Tampereelta koilliseen kun piti lähteä kaakkoon. Mutta samaan maakuntaan meni.

3. Ensimmäiset sanat - tai oikeastaan rytmi - paljastavat heti, että Varsinais-Suomessa ollaan.
Veikkaus: Turku
Näyte: Nousiainen
Tästä voi sanoa, että oikein meni parinkymmenen kilometrin tarkkuudella.

4. Piru vie, tämä ei kyllä ole mistään kotoisin. Ei ole kyllä karjalaa, mutta ei tämä savoakaan ole. Jotain siltä ja väliltä.
Veikkaus: Parikkala
Näyte: Rautjärvi
Jess! Tuuletuksen paikka, meni naapuripitäjään. Mutta ei tämä kyllä Marja-Liisa Kirvesniemeltä kuulostanut.

5. Jaahas, nyt ollaan Savossa. Ei kylläkään siellä ihan sydänmailla pahimman vääntämisen keskellä.
Veikkaus: Heinävesi
Näyte: Lapinlahti
Oikeaan alueeseen meni, mutta kyllä ovat löytäneet Lapinlahdelta harvinaisen yleiskielisen ihmisen puhumaan - kyllä paikallisissa Eliittikisoissa viännetään savoa syvemmältä. Olisiko haasteteltava tehnyt saman kun äitivainaani, jota kerran haastateltiin torilla telkkariin? Olen ihan varma että toimittaja oli valinnut hänet kohteeksi kuultuaan rehevän murteen. Ja mitäpä eukko teki? Tajusi että nyt ollaan julkisuudessa ja yritti puhua niin hyvin kirjakieltä kuin vain osasi.

6. Mitä helvettiä tämä nyt on? Jotain etäisiä kaikuja pohjanmaasta mutta ei kuitenkaan oikeasti. Ja raja pohjanmaan ja muun Suomen välillä on jyrkkä. Paitsi ehkä pohjoisessa. Eikä tässä puhuta hoon päältä. Olisko jotain Etelä-Lappia?
Veikkaus: Tervola
Näyte: Haukipudas
Jumangegga! Ei tuo muistuttanut Oulua yhtään. Tai no, ehkä nyt jonkin verran jälkeenpäin ajatellen. Meni naapurimurrealueeseen nyt kuitenkin.

7. "Lammasta kerithän". Jaaha, nyt vedetään hoon päältä. Jopa haastattelija kysyy: "Sanothiin". Eli pohjoisessa ollaan.
Veikkaus: Kittilä
Näyte: Halsua
Tämä meni kyllä nyt päin seiniä. Ei tähän muuta voi sanoa.

8. Mitä helvettiä tämä oikein on? Eihän tässä ole mitään mihin tarttua. Ihan mitäänsanomatonta. Jotain Keski-Suomea tämän pitää olla.
Veikkaus: Laukaa
Näyte: Mäntsälä
No ei siis sinne päinkään. Mäntsälä? No sehän on Hämeen, Uudenmaan ja Kymenlaakson rajoilla, joten eihän siitä saa mitään selvää kun siinä taitaa olla kaikkia sekaisin. Kai tämä eniten hämettä sitten oli, vaan kovin laimeaa sellaista.

9. Jaahas, nyt mentiin Pohojanmaalle. Ei tämä kyllä mitään Ilmari Turjan kyröläistä ole, jotain vähän laimeampaa.
Veikkaus: Alajärvi
Näyte: Kurikka
Mitä helkuttia, onko Kurikka Suomen ainoa paikkakunta jossa murre on syventynyt? Ainakin Juha Miedosta päätellen.

10. Nyt haastetaan karjalaa, ei hetkenkään epäilystä. Taitaa olla mieluummin Laatokan etelä- kuin pohjoispuolta. Eikä kovin syvää kuitenkaan.
Veikkaus: Säkkijärvi
Näyte: Viipuri
Helppo nakki, naapuriin meni.

Murrealueita on suomen kielessä kahdeksan pääryhmää ja jos ne jakaa alaryhmiin, niitä on yhteensä 29. Alaryhmiä tarkastellen sain tässä testissä oikein kuusi kymmenestä. Itse asiassa ne neljä väärin mennyttä livahtivat jopa pääryhmissäkin väärin. Tosin kaksi meni viereiseen, toiseen pääryhmään kuuluvaan alaryhmään ja kaksi muutakin sentään viereiseen pääryhmään. Kohtuullisen hyvin meni silti, ainakin noin omasta mielestä. Täytyy kyllä tunnustaa, että kun Sallille teki saman testin, kohtasin voittajani.

Suosittelen kokeilemaan. Varoitus: Parilla ensimmäisellä kerralla ääninäytteen yritys saattaa antaa virheilmoituksen, mutta kyllä se siitä uusintayrityksellä onnistuu.

lauantai 12. elokuuta 2017

Uusinta: Moniloikkaa

Lukijalle: Näin käynnissä olevien yleisurheilun MM-kisojen kunniaksi uusinta, jossa harjoitetaan aikoinaan itäblokin vaarallisinta urheilulajia eli vapausloikkaa:

Silloin wanhaan hyvään aikaan, kun itäblokki oli vielä voimissaan, oli tapana harrastaa loikkaamiseksi kutsuttua urheilumuotoa. Yleensä lajissa kunnostautuivat poliittiset pakolaiset, kuten unkarilainen kardinaali Jószef Mindszenty. Varsin tunnettuja loikkareita olivat myös toimittajat bulgarialaisen Georgi Markovin tapaan. Kulttuurielämän tunnetut taiteilijat loikkailivat silloin tällöin, kuten viulisti Viktoria Mullova, balettitanssija Rudolf Nurejev ja shakkimestari Viktor Kortsnoi.

Urheilupuolella loikkaukset olivat harvinaisempia. Syitä oli monia:
1) Lännessä leipänsä urheilulla tienasivat idässä harrastetuista lajeista lähinnä jalkapalloilijat. Isot rahat liikkuvat baseballissa ja jenkkifutiksessa, jotka eivät idässä olleet erityisessä suosiossa. Koripallon taso ei ollut riittävän kova, jotta idän parhaat olisivat kyenneet nousemaan NBA-tähdiksi. Sama päti jääkiekkoon aina 70-80 -lukujen taitteeseen asti. Yksilöurheiluissa raha taas ei liikkunut silloinkaan samaan malliin kuin joukkuelajeissa eivätkä he voineet luottaa elantonsa tienaamiseen.
2) Idässä valtion ammattilaisilla oli varma leipä ja moninkertainen elintaso muuhun kansaan nähden. Sitä oli turha riskeerata marginaalisen hyödyn toivossa. Sopeutumisvaikeudet uuteen joukkueeseen uudessa kulttuurissa olivat myös odotettavissa.
3) Etenkin jalkapalloilijat tiesivät pääsevänsä tietyn ikärajan - yleensä 30 vuotta - saavutettuaan tienaamaan valuttaa länteen hallituksen luvalla. Näin teki esimerkiksi legendaarinen puolalaisfutari Grzegorz Lato ja useimmat muut NL:n satelliittimaiden pelurit. Neuvostopelaajille lupaa myönnettiin harvemmin, yhtenä poikkeuksena Oleg Blohin ja hänellekin vasta perestroikan alettua. Koripallossa noudatettiin usein samaa käytäntöä, samoin jääkiekossa.

Niille, jotka eivät päässeet siirtymään laillisesti tai eivät halunneet jäädä odottamaan, jäi vain yksi vaihtoehto: loikkaus. Seuraavassa urheiluloikkausten huipputusina. Listalle ei ole otettu sellaisia urheilijoita, jotka ovat loikanneet vasta uransa päätyttyä, kuten Nadia Comaneci tai lapsena vanhempiensa mukana lähteneet, kuten Jose Canseco. Erikoinen rajatapaus on urheilu-uransa jo päätyttyä loikannut pariluistelun olympiavoittajapari Ludmila Belousova - Oleg Protopopov, joka jatkoi loikkauksen jälkeen esiintymisiä ammattilaisareenoilla.

12. Yuriorkis Gamboa voitti 2004 olympiakultaa nyrkkeilyn kärpässarjassa. Kuubalainen halusi ammattilaiseksi ja loikkasi harjoitusleiriltä Venezuelasta. Ammattilaisura alkoi 2007 ja on edennyt huikeaa tahtia: yli 20 ottelua ja kaikki voittoja. Saavutti maailmanmestaruuden höyhensarjassa, mutta on menettänyt sen liittoriitojen takia. Yleensä nyrkkeilijät ovat olleet laiskoja loikkaajia, koska amatöörinyrkkeily eroaa ammattilaisten touhusta siinä määrin, että menestys on epävarmaa. Toisaalta aikoinaan sosialistinen Jugoslavia salli parhaiden amatööriensä siirtymisen paidattomiin kehiin, esimerkiksi Mate Parlov ja Slobodan Kacar voittivat maailmanmestaruuden. Varsinaisesta itäblokista ei ennen perestroikaa päässyt ammattilaiseksi kuin kolminkertainen olympiavoittaja, Unkarin Laszlo Papp, joka olisi muussa tapauksessa lopettanut nyrkkeilyn. Unkarin viranomaiset antoivat Pappille ammattilaisoikeudet 1956 ehkä osin kiitoksena siitä, että hän pysyi neuvostomiehityksestä huolimatta maassa. Papp ei hävinnyt yhtään ammatilaisottelua, mutta viranomaiset pakottivat hänet lopettamaan ennen MM-titteliottelua.

11. Jaroslav Drobny hävisi Wimbledonin kaksinpelin finaalissa 1949 ja voitti jääkiekon maailmanmestaruuden Tsekkoslovakian joukkueessa 1947. Kommunistien kaapattua vallan Tsekkoslovakiassa 1948 Drobny loikkasi seuraavana vuonna länteen ollessaan Sveitsissä tennisturnauksessa. Jääkiekkoura päättyi käytännössä siihen, mutta tenniksessä hän voitti Wimbledonin kaksinpelin 1956. Tuolloin hän edusti Egyptiä, jonka kansalaisuuden oli saanut 1950. Britannian kansalainen Drobnystä tuli kymmenen vuotta myöhemmin.

10. Vladas Cesiunas oli liettualainen meloja, joka oli voittanut 1972 olympiakultaa kanadalaiskaksikossa Neuvostoliittoa edustaen. Vuoden 1979 MM-kisoissa Länsi-Saksassa Cesiunas - joka ei tuolloin kuulunut maansa joukkueeseen - loikkasi. Tavoitteena ei ainakaan voinut olla melonta-ammattilaisen ura, koska sellaisia ei tuolloin ollut. Seuranneet tapahtumat olivat mielenkiintoisia eikä niihin vieläkään ole saatu täyttä selvyyttä. Liettualainen ilmeisesti siepattiin Dortmundista KGB:n agenttien toimesta ja kuljetettiin Neuvostoliiton suurlähetystöön Bonniin, josta hänet palautettiin Neuvostoliittoon.

9. Petr Svoboda oli tsekkijääkiekkoilija, joka pelasi NHL:ssä 17 kautta. Joka vuosi NHL-seurat varaavat lupaavimmat nuoret pelaajat ympäri maailmaa. 80-luvun alkuvuosina itäblokin parhaita varattiin yleensä tilaisuuden loppupäässä, koska tsekeillä oli tapana päästää omat tähtensä vapaaksi vasta kolmikymppisinä ja neukuilla ei koskaan. Niinpä olikin jättiyllätys, kun vuonna 1984 Montreal Canadiens varasi vasta 18-vuotiaan huippulupaus Svobodan jo viidennellä vuorolla. Vielä suurempi yllätys oli, kun joukkueen johtoporras marssitti hallin kätköissä olleen Svobodan esiintymislavalle. Joukkue oli järjestänyt Svobodan loikkauksen ja pitänyt nuorukaista piilossa, etteivät neljä aiemmin varausvuorossa ollutta seuraa päässeet huomaamaan ja ehtinyt varata ensin.

8. Jürgen May oli itäsaksalainen keskimatkojen juoksija, 1000 metrin ME-mies ja 1500 metrin Euroopan ennätyksen haltija. Hän loikkasi Länsi-Saksaan 1967 ja kaksi vuotta myöhemmin hänet valittiin maan EM-kisajoukkueeseen. IAAF ei kuitenkaan hyväksynyt Mayn osanottoa Itä-Saksan vastustuksen takia, jolloin Länsi-Saksa teki erikoisen boikotin: maan urheilijat jäivät pois kaikista yksilölajeista, mutta ottivat osaa viestijuoksuihin. May edusti uutta kotimaataan Helsingin EM-kisoissa 1971 ja seuraavana vuonna olympialaisissa, mutta ei enää päässyt entiselle tasolleen. Yleisurheilijat eivät liiemmin loikkauksia harrastaneet, koska itäblokissa valtion ammattilaisilla asiat olivat jopa paremmin kuin amatööri-lännessä. Yksi poikkeus oli kiekonheiton silloinen ME-mies Wolfgang Schmidt, joka tuomittiin 1982 vankilaan loikkausyrityksestä. Viisi vuotta myöhemmin hänen sallittiin siirtyä laillisesti Länsi-Saksaan, jonka edustajana hän sai vielä 1990 EM-pronssia.

7. Aleksander Mogilny, juuri 20 vuotta täyttänyt huippulupaus ja iästään huolimatta jo olympiavoittaja sekä maailmanmestari loikkasi 1989 Ruotsin MM-kisoista Pohjois-Amerikkaan. Kyseessä oli ensimmäinen neuvostopelaajan loikkaus. Aiemmin oli lähtöluvan saanut edellisen vuoden kokeilutapaus, maajoukkueen nelosketjun mies Sergei Priahin sekä muutama vuosi aiemmin kuriositeettina avioliiton takia muuttoluvan saanut neuvostoliigan tusinapelaaja Viktor Netshajev, jonka NHL-ura jäi kolmeen otteluun. Mogilnyn loikkauksen pelättiin estävän jo melkein valmiiksi sovitun legendaarisen ykköskentän, tuolloin kolmikymppisten Makarov-Larionov-Krutov-Fetisov-Kasatonovin ja muutaman muun pelaajan siirtymisen, mutta perestroika eteni ja miehet pääsivät syksyllä matkaan. Vuotta myöhemmin tapahtui vielä yksi loikkaus, kun nuori Sergei Fedorov lähti ilman lupaa, mutta sen jälkeen siirtyminen oli vapaata. NHL-joukkueet olivat jo 70-luvulla houkutelleet neuvostopelaajia, etenkin maalivahti Vladislav Tretjakia ja tulista Valeri Harlamovia, mutta turhaan.

6. Naim Suleimanoglu syntyi Bulgariassa nimellä Naim Suleimanov, mistä voi päätellä hänen kuuluneen turkkilaisvähemmistöön. Painonnoston ihmelapsi teki ensimmäisen ME:nsä 16-vuotiaana 1983. Dopingia luonnollisesti epäiltiin, mutta bulgarialaisen urheilukoulun tuotteet eivät käyttäneet kiellettyjä aineita. Bulgarialaisessa urheilukoulussa taas kielletyiksi aineiksi laskettiin ainoastaan uskonto ja turkin kieli. Jälkimmäisen takia nuorukaisen nimi bulgarialaistettiin muotoon Naum Shalamanov. Kaksinkertainen maailmanmestari loikkasi kilpailumatkalla Australiassa 1986. Bulgaria olisi voinut kieltää hänen osallistumisensa vuoden 1988 olympialaisiin, mutta Turkki maksoi miljoona dollaria Bulgarialle ja asia oli sovittu. Nimeksi tuli Naim Suleimanoglu, millä hän voitti kolme peräkkäistä olympiakultaa. Eri painoluokkia suhteuttavilla Sinclair-pisteillä laskettuna Suleimanoglu on kaikkien aikojen ykkönen.

5. Lutz Eigendorf, itäsaksalainen 1979 loikannut maajoukkuejalkapalloilija ei urheilullisilta ansioiltaan ole niitä tunnetuimpia. Vuoden pelikiellon kärsittyään hän ryhtyi edustamaan Bundesliigan Kaiserslauternia, josta siirtyi Eintracht Frankfurtiin. Siellä hän loukkaantui pahoin auto-onnettomuudessa ja kuoli kaksi päivää myöhemmin. Verestä löytyi runsaasti alkoholia, vaikka todistajanlausuntojen mukaan Eigendorf oli nauttinut vain pienen määrän olutta. Myöhemmin kävi ilmi, että Stasin agentit olivat kidnapanneet miehen, pakottaneet hänet juomaan alkoholia aseella uhaten ja päästäneet Eigendorfin pakoon, jolloin tämä oli paniikissa ajanut kovaa joutuen Stasin virittämään onnettomuusansaan. Pelote toimi ja aika harva itäsaksalaisurheilija loikkasi länteen. Esimerkiksi maan vuoden 1974 MM-turnauksessa pelanneesta joukkueesta loikkasi ainoastaan Itä- ja Länsi-Saksan keskinäisessä - ja historian ainoassa - MM-ottelussa ainoan maalin tehnyt Jürgen Sparwasser ja hänkin vasta monta vuotta uran päättymisen jälkeen.

4. Kuubalaiset baseball-loikkarit. Baseball on Kuuban suosituin peli ja kymmenittäin kuubalaisia huippupelaajia on loikannut Yhdysvaltoihin vuolemaan dollareita. Trendin aloitti Rene Arocha 1991. Tunnetuimpia ja menestyneimpiä loikkareita ovat
syöttäjät Liván Hernandez, kolmena kautena liigan eniten pelannut syöttäjä, niin ikään All-Star -syöttäjä, vasta yli kolmikymppisenä loikannut Jose Contreras ja kaikkien aikojen kovimman heiton mittauttanut Aroldis Chapman.

3. Slovakialaiset Stastnyn veljekset Peter, Anton ja Marian loikkasivat 80-luvun alussa NHL:ään. Seurajoukkue Slovan Bratislavan pelimatkalta 1980 katosivat nuoremmat veljet Peter ja Anton teeskenneltyään olevansa rakennustarvikkeiden ostosmatkalla. Quebec Nordiquesin edustajat kuljettivat veljekset Kanadaan, jossa etenkin Peter teki mahtavan uran. Vanhin veljes Marian lopetti hämäyksen vuoksi kiekkoilun, jolloin vartiointi hellitti ja mies pääsi loikkaamaan vuosi pikkuveljiensä jälkeen lomamatkaltaan Itävallasta myös Quebeciin. Peter pääsi edustamaan uutta kotimaataan Kanadaa maajoukkueessa, mutta Slovakian itsenäistyttyä ehti vielä pelata vanhoilla päivillään senkin riveissä Lillehammerin olympialaisissa. Moni muukin tsekki- ja slovakkipelaaja loikkasi rahakaukaloihin, ensimmäisenä Vaclav Nedomansky 1974. Vielä useampi siirtyi laillisesti vaaditun ikärajan saavutettuaan, ensimmäisenä jo 1969 Jaroslav Jirik, jonka NHL-ura jäi kuitenkin vain kolmen ottelun mittaiseksi. Tasoero oli vielä tuolloin liian suuri ja Jirik palasi kotimaahansa.

2. Martina Navratilova on tunnettu tennispelaajana, joka on pelannut enemmän jäähyväisotteluja kuin moni muu kaikkia otteluja yhteensä. Hän loikkasi USA:han 1975 vasta 18-vuotiaana ja sai maan kansalaisuuden 1981. Loikkauksen syynä oli Tsekkoslovakian tennisliiton vaatimus paluusta kotimaahan. Muuten tapaukseen ei sisältynyt suurta dramatiikkaa, mutta Navratilova lienee kaikista urheiluloikkareista tunnetuin ja ansaitsee siksi listasijoituksen näin ylhäällä. Viimeisen - ainakin toistaiseksi - ammattilaisottelunsa hän pelasi 2006 lähes 50-vuotiaana karsiutuen sekanelinpelin kolmannella kierroksella Wimbledonissa.

1. Ferenc Puskas loikkasi 1956 Honvedin ollessa pelaamassa Euroopan Cupin ottelua Athletic Bilbaota vastaan. Samaan aikaan Unkarissa alkoi huonosti päättynyt vallankumous. Suuri osa Unkarin kaksi vuotta aiemmin MM-finaalissa esiintyneestä maajoukkueesta päätti olla palaamatta kotimaahan, Puskasin lisäksi esimerkiksi Sandor Kocsis, Zoltan Czibor ja manageri Jenö Kalmar. Pelikieltoon joutunut Puskas söi suruunsa, mutta treenasi suuren osan ylimääräisistä kiloista pois liityttyään lopulta Real Madridiin. Ylipainoisenakin Puskas hallitsi kenttiä ja ehti esiintyä Espanjan maajoukkueessa, jota edusti MM-kisoissa 1962. Unkarin kansannousun yhteydessä joitakin muitakin urheilijoita siirtyi ulkomaille, kuten Melbournen olympialaisista loikannut 1500 metrin ME-mies Laszlo Tabori ja hänen legendaarinen valmentajansa Mihaly Igloi.

perjantai 11. elokuuta 2017

Välihuomautus 106: Tonni

Huomasin Bloggerin hallintapaneelista merkkipaalun. Tämä välihuomautus on blogin tuhannes kirjoitus. No, jos tarkkoja ollaan niin tuossa joukossa on 77 uusintaa, eli tämä on oikeastaan 923. julkaisu. Toisaalta jokaiseen uusintaan on aina kirjoitettu uusi ingressi eli vanha paska on kääritty uuteen pakettiin.

Julkaisuja on tullut vuosittain seuraavasti:
2009: 117
2010: 150
2011: 134
2012: 107
2013: 97
2014: 102
2015: 103
2016: 122
2017: 67

Näistä vuosista vajaa on kuluvan vuoden lisäksi 2009 , koska blogi sai alkunsa helmikuun lopussa. Päätin heti aloittaessani säännöllisen tahdin eli joka viikko yksi pääjuttu. Se on pitänyt, niitä on tullut 443. Tämän tarkoitus oli sekä pakottaa itsensä tekemään se yksi juttu viikossa että toisaalta jarruttaa tahtia siltä varalta, että tulisi hybris päälle. Moni lupaava bloggaaja on aloittanut hyvin kirjoituksin, alkanut sitten julkaista kiihtyvällä tahdilla, hyytynyt satunnaisiin julkaisuihin ja hiipunut pois.
Julkaisuja kertyi alkuvaiheessa enemmän siksi, että silloin tuli päästeltyä roomalaisin numeroin merkittyjä Sivalluksia enemmän. Ne hiipuivat vähitellen, kun elämän varrella varastoon kertyneet loppuivat. Ja nykyään one-linerit ovat siirtyneet Twitteriin, johon minulla ei aika riitä. Sivallukset loppuivat kokonaan jo viime vuonna. Ne ovat osin siirtyneet suoraan kirjoituksiin tai näihin välihuomautuksiin, joita olen kirjoitellut silloin tällöin.
Viime ja kuluvan vuoden vauhdikkaampi julkaisutahti johtuu siitä, että ryhdyin julkaisemaan vanhoja kirjoituksia viikonloppuisin uusintoina. Periaatteena on ollut, että vähintään neljä vuotta on pitänyt kulua alkuperäisen julkaisusta ennen uusintaa. Pari vuotta vielä, niin pääsee jo julkaisemaan uusinnan uusintoja... Mikäli uusintoja ei lasketa, niin tuhannen kirjoituksen merkkipaalu täyttynee vasta ensi vuoden loppupuolella.

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Simulaatio 2037

- Johtaja oli pyytänyt käymään.
- KOISTINEN! Mitä helvettiä tämä oikein tarkoittaa?
- Jaa siis mikä?
- Mikämikä. Tiedät tasan tarkkaan. Minä olen ollut kolme viikkoa kesälomalla ja sillä aikaa projektipäällikkö on pyörittänyt koko maapallon kvanttitietokoneita tämän yhden simulaation ympärillä. Mihinkään muuhun ei ole ollut koneaikaa. Ja meillä on sentään lupa käyttää 95% koko kehittyneen maailman kapasiteetista eli käytännössä kaikesta.
- No mutta määräyshän oli selvä.
- TIEDÄN! Ja siksihän minä lähdin kesälomalle kun tiesin että tässä ei kuukauteen ole mitään tehtävissä kuitenkaan. Ja annoin herralle täydet valtuudet, mikä jumaliste luultavasti maksaa meille molemmille työpaikat kunhan suuret pamput saavat kuulla tämän.
- Käskettiin tehdä täydellinen simulaatio. Ja se tarkoittaa sitä että laskentakapasiteettia kuluu niin vitusti. Tää on pakko viedä kvanttitasolle asti.
- TIEDÄN! Mutta eihän tätä... tätä... siis näitä tuloksia usko kukaan. Tai siis tuloksia uskoo. Mutta ei sitä miten niihin on päädytty.
- No kun se nyt oli ainoa vaihtoehto. Muistaahan johtaja itsekin että me yritettiin alkeissimulaatioilla vaikka mitä ja mikään muu ei toiminut. Pakko oli lähteä liikkeelle tällä "PSYKOOSIVYÖRY" -skenaariolla. Okei, siinä tapahtui sitten muutamia yllätyksiä jotka vaativat odottamattomia säätöjä. Mutta ne oli pakko tehdä, muuten olisi järki voittanut liian aikaisin.


Johtaja veti syvään henkeä ja laski hitaasti kymmeneen silmät suljettuina. Hetken välähti mielessä ajatus, että tämä olisi pahaa unta. Ehkä hän on sittenkin mökkilaiturilla köllöttelemässä. Paskan marjat. Ennen silmiensä avaamista hän tunnusti mielessään, että Koistinen saattaa sittenkin olla oikeassa.

- Täsmennäppä Koistinen vielä vähän. Muistan PSYKOOSIVYÖRYN ja se sai kyllä aikaan halutut tulokset alkeissimulaationa, mutta minähän sanoin että sille nauravat naurismaan aidatkin.
- Kaikki muut simulaatiot tuottivat alkeisversioina ei-toivottuja tuloksia. Jos johtaja muistaa, niin kuukautta aiemmin minun käskettiin valita toivotulla tavalla toimiva simulaatio Isoon Ajoon. Mikään muu ei toiminut. PSYKOOSIVYÖRY toimi.
- Mikset ajanut jotain muuta lähellä haluttua ollutta simulaatiota niin ikään Isossa Ajossa ja katsonut, toimisiko se?


Johtaja katsoi Koistista toivoen että tämä pelastaisi sanomalla jotain toiveikasta. Toki johtaja tiesi, että Ison Ajon mahdollisuus oli vain kerran, tai no, ainakin se veisi kuukausikaupalla kunnes voitaisiin toinen simulaatio käynnistää. Mutta jos Koistinen antaisi edes jotain toivoa...

- Jos halutaan tehdä Iso Ajo, simulaatio on vietävä kvanttitasolle asti. Muita vaihtoehtoja ei ole, ne eivät ole uskottavia. Ja Iso Ajo kuluttaa maailman kvanttitietokoneiden kapasiteetista yli 90 %. Silloinkin simulaation etenemisnopeus on vain suunnilleen yksi vuosi vuorokautta kohti.
- Eli simulaatio pyörii nyt vuodessa 2016...
- 2017, itse asiassa. Taitaa olla elo-syyskuu menossa. Toki simulaatio voidaan keskeyttää heti, mutta arvioisin että kymmenen vuotta pitäisi vielä ajaa että tulokset olisivat luotettavia.
- Mutta sen jälkeen voisi käynnistää toisen skenaarion...
- Voisi voisi, mutta mikään muu ei alkeissimulaatioissa tuottanut haluttua tulosta. Tai siis mikään vähänkään uskottava. Johtaja oli itsekin sitä mieltä että PSYKOOSIVYÖRY oli ainoa edes etäisesti mahdollinen.


Johtaja nojautui taaksepäin tuolissaan ja huokaisi. Kyllä hän realiteetit tajusi. Kvanttitietokoneillakin oli rajansa. Jos haluttiin mallintaa maapallon todellisuutta riittävän tarkasti, mallinnus oli vietävä atomitasolla uskottavaksi. Ja se vaati tolkuttomasti kapasiteettia. Alkeellisempia simulaatioita oli helppo tehdä, ne eivät paljon tietokonekapasiteettia vaatineet. Kvanttitietokoneet pystyivät laskemaan noin miljoona alkeissimulaatiota samassa ajassa kuin yhden Ison Ajon. Mutta alkeissimulaatiot eivät olleet uskottavia. Niissä kaikki ydinfysiikan tutkimus täytyi estää. Jos näin ei tehty, simulaation virtuaalifyysikot huomasivat varsin pian elävänsä virtuaalitodellisuudessa ja simulaatio kaatui siihen. Isossa Ajossa alkeishiukkaset menivät virtuaalitodellisuudessa sumuisiksi vasta kvanttitasolla. Johtaja huomasi äkkiä tuntevansa hengenheimolaisuutta vuoden 2017 virtuaalitodellisuudessa elävien virtuaalifyysikoiden kanssa. He löivät virtuaalista päätään virtuaaliseen seinään, kun kvanttimaailman ongelmat eivät ratkenneet. Eivät voisikaan ratketa, koska mallinnus ei ollut riittävän tarkka siihen. Tehtävä oli toivoton. Kuten tuntui tämäkin tehtävä olevan, johtaja huokaisi. Piti siis luoda skenaario, jossa tutkittiin kuinka sivistyneen maailman käy, jos sinne vyöryy miljoonittain kehitysmaalaisia. Kuten nyt armon vuonna 2037 näytti tapahtuvan. Ja parhaaksi menetelmäksi tämän tutkimiseen oli päätetty kokeilla, miltä maailma näyttäisi nyt, jos vyöry olisi alkanut kaksikymmentä vuotta aiemmin.

- Minä vähän katsoin mitä tuossa skenaariossa on tapahtunut. Sinä siis otit ja aivopesit melkein koko Euroopan parlamentin?
- No joo, pakkohan se oli saattaa toimintakyvyttömäksi.
- Entäs tämä Merkel? Sinä niinkuin väität, että Rauta-Angela olisi tässä sinun virtuaalitodellisuudessasi mokuttaja? Siis nainen, joka vietti nuoruutensa Neuvostoliiton miehitysvallan alla? Hänkö antaisi vallata Euroopan? Muistelepa mitä todellisuudessa tapahtui.
- No joo. Tämä oli oikeastaan ihan testikokeilu siinä alkeissimulaatiossa, mutta kun se piru vie toimi. Sitten me tajuttiin, että tämähän sitä uskottavuutta lisäisi. Muija jonka konsteja jopa oikeistolaiset pitivät liian rajuna, kun Euroopan Unioni kaksikymmentä vuotta sitten hänen johdollaan pysäytti sen ensimmäisen yrityksen. Tässä skenaariossa näytetään, mitä olisi tapahtunut jos ei olisi pysäyttänyt.


Taas kerran johtaja vaihtoi väriään ensin punaiseksi ja sitten takaisin normaaliksi. Koistinen, perkele. Tuo kiero savolainen taisi taas olla oikeassa.

- Eli sait siis Euroopan täyteen afroja ja ählämejä jo vuoteen 2025 mennessä. Entäs sitten?
- Hephep, en tiedä onnistuuko se. Ollaan vasta vuodessa 2017. Tässä on pitänyt pari kertaa jo vetää hätäkytkimestä.
- Mitä tarkoitat?
- No, muutama isänmaallinen poliitikko on pitänyt eri maissa järjestää pois pelistä. Pari salamurhaa, muutama skandaali ja erinäisiä pikku peukalointeja. Tää on kuule herkkää hommaa. Jos valtaan pääsee yksikin edes jollain lailla karismaattinen isänmaallinen hahmo, niin se oli sitten siinä. Vyöry loppui. PSYKOOSIVYÖRY perustuu juuri siihen, että kaikkia päättäjiä tuntuu vaivaavan monikulttuurisuuspsykoosi.
- Älytöntä. Tuota ei kukaan olisi voinut 1980-luvulla uskoa.
- No ei tietenkään. Eikä usko vähänkään ajatteleva osa kansaa vieläkään meidän simulaatiossa. Ainoastaan ne, jotka uskovat mitä poliitikot sanovat ja media toitottaa.
- Hetkinen. Siis oletko sinä peukaloinut mediaakin?
- Pakko. Se tosin oli helpompaa, sillä journalistit eivät ole niitä penaalin terävimpiä kyniä, jos tämä ilmaus sallitaan. Ne menevät yleisen mielipiteen perässä. Itse asiassa ei tarvinnut puuttua juuri lainkaan alkuvaiheen jälkeen, kriittiset toimittajat hiljenivät kyllä ammattikunnan ryhmäpaineessa.
- Mitäs muuta radikaalia olet joutunut tekemään pelastaaksesi simulaation?
- No, ehkä johtaja muistaa nämä alkeissimulaatiot. Niissähän kävi usein siten, että muslimi-invaasio tuli pakolla kuriin laitetuksi, vaikka kuinka yritettiin estää.
- Joo. Jossain vaiheessa terroristit saivat käsiinsä joukkotuhoaseita ja myrkkykaasuilla tapettiin tuhansittain eri kaupungeissa.
- Siellä sentään säästyttiin ydinaseilta, kun jouduttiin laskentatehon rajoitusten takia säännöstelemään niiden määrää. No, Isossa Ajossa kävi siten että ISIS...
- Siis mikä?
- Ai niin, anteeksi. Piti vyöryn aikaansaamiseksi käynnistää arabimaiden levottomuudet kymmenen vuotta todellisuutta aiemmin. Siinä syntyi pari lystikästä terroristijärjestöä, joista ISIS oli yksi.
- Siis aikaistit sitäkin.
- No, se ei paljon todellisuutta hetkauttanut. Väestönkasvu takasi sen, että levottomuudet olisivat alkaneet joka tapauksessa. Olihan arabimaiden väkiluku jotain kymmenkertaistunut vajaassa sadassa vuodessa. Minä vain aikaistin levottomuuksien alkua. Mutta siis ISIS. Se kaappasi Venäjältä pari atomipommia ja jos ei oltaisi puututtu asiaan, Pariisi ja Berliini olisivat nyt sienipilvenä taivaalla. Siis siinä virtuaalitodellisuudessa, täsmennän.
- Ja tämä tapahtui milloin?
- Eilen. Eli siis 2016 virtuaalitodellisuudessa. Muslimi-invaasio oli alkanut toden teolla 2015 ja nehän tietysti soluttivat terroristeja joukkoon.
- No sehän eskaloitui äkkiä.
- Ja olisi eskaloitunut ydinräjäytysten myötä siten, että koko simulaatio olisi mennyt vituiksi ja invaasio päättynyt. Oli pakko estää. Muuten ei olla terrorismiin puututtu. Yllättävän vähän sitä on kuitenkin esiintynyt. Afrot ja muslimit tykkäävät perseillä lähinnä pienemmässä mittakaavassa. Se ei riitä nostamaan eurooppalaisia kapinaan.


Johtajan käsi käväisi jo povitaskun nitropurkilla, mutta hän huomasikin olevansa yllättävän rauhallinen. Juuri tuohan oli se, mitä etsittiin. Vähät terrorismista, kyse oli siitä millä muulla tavoin tämä näytti vaikuttavan yhteiskuntaan. Juuri sitä haluttiin simuloida.

- Eli simulaatio on nyt vuodessa 2017. Mikä on ennusteesi?
- Taisin jo aiemmin todeta, että noin kymmenen vuoden päästä romahtaa. Tämä oli sivistynyt arvaus alkeissimulaatioiden perusteella.
- Annapa sitten sivistynyt arvaus nykyhetkeen. Eli missä mennään 2037?
- Kuten johtaja on huomannut, Amerikka on enimmäkseen säästetty. Ei pelkästään piruuttaan vertailukohdaksi. Vaan siksi, että sikäläinen vapauden perinne olisi vastaavassa mokutusaallossa saanut päättäjät vaihtoon ja kansan kapinaan. Eurooppa puolestaan alkaa olla kehitysmaatasolla 2037, koska jonkinmoinen afrokalifaatti on ollut jo kymmenen vuotta remmissä.
- Eli invaasion alettua on kymmenen vuotta aikaa kääntää kelkka. Pitää siis paikkansa mitä nämä alarmistit ovat sanoneet...
- Siis niistä kolmesta vaihtoehdosta?
- Jep. "Meillä on kolme vaihtoehtoa. On tehtävä a) vaikeita ratkaisuja nyt, b) kammottavia ratkaisuja myöhemmin tai c) hyväksyttävä, että länsimainen sivistys tuhoutuu."
- Tämän simulaation tarkoitus oli siis testata, mitä tapahtuu ja kauanko on aikaa toimia. Uskoisin että se antaa riittäviä vastauksia poliitikoille.


Miehet katsoivat hetken aikaa toisiaan hiljaisuuden vallitessa. Lopulta Koistinen avasi suunsa:

- Jatketaanko PSYKOOSIVYÖRYN Isoa Ajoa vai keskeytetäänkö?
- Meillä ei ole enää aikaa ajaa muita skenaarioita. Ja perustelit riittävän uskottavasti minulle, että se oli ainoa vaihtoehto. Jos pystyit sen minulle perustelemaan, pystymme perustelemaan sen päättäjillekin. Jatketaan.


Koistinen nousi ylös ja poistui. Juuri ennen oven sulkeutumista hän pisti päänsä takaisin johtajan huoneeseen.

- Ai niin. Sopiiko johtajalle, että laitan sisäpiirin vitsinä jonkun virtuaalitodellisuuden bloggarin kirjoittamaan tämän meidän keskustelumme scifi-tarinana jälkipolville muistoksi?
- Saatanan kiero savolainen. Ei kai se tässä konkurssissa paljon paina. Anna mennä vaan.

lauantai 5. elokuuta 2017

Uusinta: Pro patria

Lukijalle: Olen pyöritellyt mielessäni juttua, jossa tulee seikkailemaan kiero savolainen nimeltä Koistinen. Tästä tulevasta kirjoituksesta juolahti mieleeni tämä vuoden 2013 tarina, joka alkaa aivan samoilla sanoilla kuin tuo tuleva (ehkä jo ensi viikolla) viikkojuttu. Siinä seikkaileva Koistinen ei kuitenkaan ole sama mies, mutta kieroudestaan päätellen voisi olla vaikka tämän Koistisen poeka:

(Tapahtumapaikka: Helsinki, erään keskusjärjestön pääkonttori)

- Johtaja oli pyytänyt käymään.
- Koistinen. Mitä helvettiä tämä oikein tarkoittaa?
- Jaa tuo kansio? No sehän on se suunnitelma, jonka johtaja käski laatia.
- TIEDÄN! Ja olen lukenut. Oletko tullut hulluksi?
- No jaa. Mikäli johtajalla sattuu olemaan jonkinnäköistä muuta ideantynkää siitä, kuinka toteuttaa annettu tehtävä vaadituilla reunaehdoilla edes jollain lailla onnistuneesti, niin kuulisin mielelläni.


Punotus johtajan kasvoilla alkoi hieman helpottaa ja hengitys tasaantua.

- No ei tietenkään ole. Sen takiahan minä pyysin tekemään edes jonkinnäköistä pelastusskenaarioita tähän katastrofiin. Mutta odotin sentään että... että...
- Että saataisiin edes jotenkuten hallitusti ajettua tämä homma alas ja lyötyä lappu luukulle kunnialla sitten aikanaan?
- Just niin. Mutta tämä...
- Tarkoittaa että liikevaihto pysyy entisellään tai jopa kasvaa, työpaikkoja ei menetetä, saadaan ehkä jopa enemmän tukiaisia?
- Ei vaan että eihän tämä mene mitenkään läpi. Hyi helvetti, en edes halua kuvitella sitä paskamyrskyä johon julkisuudessa joudutaan. Ei tätä niele kukaan.
- Nielee jos syötetään. Ja julkisuus on sitä mitä toimittajat julkaisevat. Sitä varten mulla on tässä toinen kansio, suunnitelma on siinä.


Koistinen ojensi mapin johtajan pöydälle. Johtaja katsoi sitä kuin pöydälle olisi ilmestynyt kalistintaan helisyttelevä kalkkarokäärme.

- Jos nyt mieluummin selittäisit vaan pääkohdat.

Koistinen veti syvään henkeä.

- Jos me otettais ja lyötäis tää toimintasuunnitelma pöytään niinkuin kaikki kymmenet aikaisemmat, niin selvää on meiltä molemmilta leikattais tukka poikki partakarvojen kohdalta. Suuren yleisön ja omien työntekijöiden raivo olisi ennennäkemätön.
- Idiootti. Kyllä minä nyt tuon tajuan.
- Siksi pitää lähteä liikkeelle oikealla tavalla. Media. Me otetaan muutama luottotoimittaja, syötetään ja saunotetaan ne kunnolla. Vihjaillaan. Ja sitten annetaan niiden tehdä jutut, jonka jälkeen muiden sopulien on pakko seurata samalla linjalla.
- Ja sä muka meinaat ettei kukaan niistä sano poikkipuolista sanaa?
- Ei tietenkään, kunhan valitaan toimittajat oikein ja sen nyt ei luulisi olevan vaikeaa, asenteet niiden teksteistä paistaa kilometrin päähän.
- Totta. Tuo vois muuten ihan oikeesti toimia.


Miehet katsoivat toisiaan hetken ääneti. Kumpikin tajusi, että he eivät pitäneet suunnitelmasta noin periaatteessa. Mutta molemmat tajusivat myös realiteetit. Koistinen karautti kurkkuaan.

- No niin. Meillä on säätiöitynä rahaa niin ettei paskalle taivu. Kymmeniä miljoonia euroja. Ja ihmiset kummastelee miksi edelleen niin paljon.
- Joo ja olemassaolevan suunnitelman mukaan se ehditään jakaa asianmukaisessa järjestyksessä.
- Mikä olis tietysti ihan kiva. Mutta sekin tarkoittasi että me kaikki jäätäisiin työttömiksi. Nyt ei jäädä.
- Kenttäväki ei tykkää tästä.
- Et sinäkään. Enkä minä. Mutta meidän järjestökokemuksella löydetään aina hyväpalkkainen suojatyöpaikka, jos tää homma kusee. Kenttäväelle ne on harvemmassa. Vähän aikaa kakisteltuaan ne tajuaa kyllä että parin vuoden kuluttua odottavan varman lopputilin sijaan tässä on eläkevirka.
- Entäs sitten suuri yleisö?
- Mitä niistä? Kun toimittajat pääsevät sanomaan ensimmäisen sanan, kaikki vastaväitteet voidaan kuitata rasismina.


Psykologisen shokin prosessin neljä vaihetta ovat torjunta, viha, masennus ja hyväksyntä. Johtaja tiesi käyneensä torjunnan ja vihan jo ohi, mutta ei ollut ihan varma oliko vielä masennus- vai jo hyväksyntävaiheessa. Lopputuloksen hän silti tajusi ja huokaisi.

- Hyvä on. Katson suunnitelman läpi. Sinulla on varmaan toimittajat jo nimiä myöten valmiina.
- On toki.
- Laita sitten pyörät pyörimään.
- Yksi homma vielä. Tarvitaan uusi aluejohtaja jonkun eläkkeelle jäävän tilalle ja pian.
- Miten se tähän liittyy?
- Toimittajille tarvitaan joku työntekijä haastateltavaksi. Meillä ei liiemmin ole sopivia maailmanparantajia.
- Etsi joku ja hoidetaan asia.


Koistinen nousi ylös ja käveli ovelle. Samassa johtaja älysi vielä jotakin.

- Koistinen. Entäs ne toimittajat. Eikö ne yhtään hämmästele miksi ME kutsutaan juuri HEITÄ. Voihan olla että jotkut kieltäytyvät edes tulemasta. Tähän tarkoitukseen sopivat tyypit kun eivät oikein edusta samoja arvoja kuin meidän järjestö.
- Miten niin me kutsutaan. Käytetään bulvaania ja paljastetaan niille totuus vasta kun ovat paikalla. Sen jälkeen ne syövät kädestä joka tapauksessa kun kuulevat mitä me ollaan tekemässä.
- Saamarin kiero savolainen.


...

(Juttu valtakunnallisessa lehdessä muutamaa kuukautta myöhemmin:)

Veteraanijärjestön humaani kurssinmuutos

Vuosikausia on ihmetelty suomalaisten sotaveteraanijärjestöjen miljoonaomaisuuksia ja kyselty, eikö pääomia olisi aika purkaa entistä nopeammin veteraanien rivien harvetessa. Ennusteiden mukaan veteraanijärjestöille ei enää kymmenen vuoden kuluttua olisi tarvetta.
- Virallisen luvun mukaan Suomessa on noin 30 000 sotaveteraania. Totuus on kuitenkin toinen, heitä on paljon enemmän, kertoo projektipäällikkö Ville-Otto Koistinen.

Projektipäällikön selvitykset paljastavat kylmät faktat.
- Suomessa on tuhansittain nuoria sotaveteraaneja ja lisää tulee koko ajan. Maahanmuuttajaväestön traumaattiset sotakokemukset on unohdettu lähes kokonaan. Tukea hekin tarvitsevat. Nyt kun olemme kunnialla hoitaneet vanhat veteraanit, on toiminnan painopiste siirrettävä nuorempaan sukupolveen.

Veteraanijärjestön kädenojennus vaikeassa asemassa oleville on avaus uuteen, monikulttuuriseen yhteiskuntaan. Tähän asti virallinen Suomi on kunnioittanut vain Suomen sotien veteraaneja. Nyt on viimeinkin havahduttu kunnioittamaan myös Iranin-Irakin -sodan, Somalian sisällissodan, Egyptin levottomuuksien ja lukemattomien muiden sotien suomalaisia veteraaneja.
- Meillä on valmiina organisaatio, kuntoutuslaitokset ja tietotaito. Rahaa vain puuttuu, koska tähän ei oltu varauduttu. Päinvastoin, oli lyhytnäköisesti alettu ajaa pääomia alas kun oli tuijotettu ahtaasti vain silloista sotaveteraanin määritelmää. Onneksi tämä ehdittin lopettaa ajoissa.

Aiemmin jo pahasti osanottajien puutteeseen hiipumassa ollut kansallinen veteraanipäivä 27.4 tulee ensi vuonna saamaan monikulttuurisen piristysruiskeen. Pääjuhlaan ollaan kutsumassa ainakin kolmenkymmenen sodan veteraaneja.

Myös liiton työntekijöille kurssinmuutos on iloinen asia. Olihan selvää, että työt loppuisivat muuten pikapuoliin. Nyt jatkuvuutta riittää eikä työttömyystilanne maassa tältä osalta heikkene.
- Lisääkin työpaikkoja on luvassa, jos vain valtiontukea saadaan. Yllätyksenä on tullut esimerkiksi tulkkien tarve kuntoutuksessa ja toimistotehtävissä, Koistinen toteaa lopuksi.

Äskettäin järjestössä aluejohtajana aloittanut valtiotieteiden maisteri Veera-Maija Pohjankuru iloitsee uudesta linjasta:
- Tämä on aivan mahtavaa. Vihdoinkin ymmärretään, että kaikki oman vakaumuksensa puolesta taistelleet ovat tasa-arvoisia. Puhumattakaan niistä onnettomista uhreista, jotka on pakotettu sotimaan vastoin omaa tahtoaan. Maltan tuskin odottaa sitä kaunista päivää joskus tulevaisuudessa, kun järjestömme lehdessä on artikkeli kahdesta Syyrian sisällissodan eri puolilla taistelleesta veteraanista, jotka ovat tutustuneet toisiinsa meidän kuntoutuksessamme ja pystyvät nyt rukoilemaan moskeijassa rinnakkain veteraaniveljinä.

tiistai 1. elokuuta 2017

Tätä et tiedä toisesta maailmansodasta II

Vuosia sitten kirjoitin samalla otsikolla. Vinkkikansioon on sen jälkeen kertynyt toinen mokoma erikoisia tapauksia kakkosrähinästä, joten puretaanpa tämä suma.


10. Maihinnousu Ranskaan - mutta vuonna 1945 saksalaisten tekemänä

Kun mainitaan "maihinnousu Ranskaan", kaikki ajattelevat välittömästi päivämäärää 6.6.1944 ja Normandian maihinnousua. Asiaan paremmin perehtyneet saattavat muistuttaa, että liittoutuneet nousivat maihin myös Etelä-Ranskassa pari kuukautta myöhemmin, mutta tämä on enimmäkseen unohdettu koska onnistui ilman suurempia taisteluja. Jotkut saattavat muistaa myös Dieppen maihinnousun jo vuonna 1942, jolloin testattiin maihinnousun tekniikoita. Liittoutuneiden enimmäkseen kanadalaisista koostuneet joukot nousivat maihin Dieppen rannalla, pitivät sitä hallussaan muutaman tunnin ja vetäytyivät, tosin suurin osa joukoista menetettiin kaatuneina, haavoittuneina tai vangeiksi jääneinä.
Sen sijaan on autuaasti unohdettu, että myös saksalaiset tekivät maihinnousun Ranskaan.
Vuonna 1940 saksalaiset olivat miehittäneet Ranskan rannikolla olevat Brittiläiset Kanaalisaaret. Mikä itsessäänkin on yleensä haluttu unohtaa - ei ole erityisen imartelevaa muistaa että lähes satatuhatta brittiä eli melkein viisi vuotta saksalaisten miehitysvallan alla. Liittoutuneet eivät edes Ranskan vallattuaan halunneet hyökätä Kanaalisaarille kolmesta syystä. Ne olivat vahvasti linnoitetut, pelättiin suuria siviilitappiota ja niiden sotilaallinen merkitys oli vähäinen. Niinpä saaret jätettiin oman onnensa nojaan ja odotettiin niiden antautuvan Saksan antautuessa, kuten lopulta kävikin.
Saarten elintarvike- ja lääkintähuoltotilanne huononi nopeasti, koska saksalaiset eivät voineet enää huoltaa saaria mantereelta. Kansainvälinen Punainen Risti sai neuvoteltua operaation, jossa ruotsalainen laiva kävi joulukuusta 1944 alkaen kuudesti tuomassa ruokaa ja lääkintätarvikkeita saarille. Tuohon aikaan Punainen Risti toimi vielä länsimaisen sivistyksen säilyttämiseksi.
Ymmärrettävistä syistä hätäapukuljetukset eivät toimittaneet sotilastarvikkeita saksalaisille. Näiden hankkimiseksi ja muun kiusanteon merkeissä saaria miehittävät saksalaiset päättivät tehdä maihinnousun viidenkymmenen kilometrin päässä Ranskan rannikolla sijaitsevaan Granvillen kaupunkiin. He olivat saaneet ajantasaista tiedusteluaineistoa paikan miehityksestä sieltä paenneilta saksalaissotavangeilta. Nämä olivat onnistuneet pakenemaan vankileiriltä, ryöväämään aluksen ja purjehtimaan sillä Kanaalisaarille.
Ensimmäinen yritys epäonnistui huonon sään ja aikaisen havaituksi tulemisen takia. Kuukautta myöhemmin, 8-9. maaliskuuta 1945 saksalaiset yrittivät uudelleen. Maihinnousu onnistui, saksalaiset kaappasivat runsaasti tarvikkeita sekä miinoittivat ja pahoin vaurioittivat kolmea fregattia ja yhtä kauppalaivaa. Vankileiriltä vapautettiin muutama kymmenen saksalaista ja kolmekymmentä amerikkalaista otettiin sotavangeiksi. Operaatiossa kaatui kuusi saksalaista ja 22 amerikkalaista. Operaatiota johtanut Käpitanleutnant Carl-Friedrich Mohr sai Rautaristin ritariristin.
Saksalaiset yrittivät vastaavaa operaatiota vielä toistamiseen huhtikuun alussa, mutta koko 18 miehen iskujoukko jäi vangiksi. Vielä yksi operaatio oli suunniteltu suoritettavaksi 7.5, mutta Hitlerin kuoleman jälkeen valtakunnankansleriksi tullut laivaston komentaja Karl Dönitz kielsi sotatoimien jatkamisen.


9. Loukussa

Japanilaisten vetäessä Yhdysvallat mukaan sotaan tekemällä yllätyshyökkäyksen Pearl Harboriin amerikkalaiset olivat onnekkaita lentotukialusten ollessa merellä harjoituksissa. Menetykset olivat silti rajut. Lukemattomien pienempien alusten lisäksi neljä taistelulaivaa upposi ja neljä muuta vaurioitui. Yksi uponneista oli West Virginia, vuonna 1921 vesille laskettu taistelulaiva.
Seitsemän torpedon osumat riittivät upottamaan taistelulaivan. Kuusi tuntia osumien jälkeen annettiin määräys palavan laivan hylkäämisestä. Laivan kölin alla oli ollut noin kaksitoista metriä vettä, joten se ei uponnut kokonaan. Tulipalo jatkui vielä seuraavana päivänä.
Uponnut West Virginia
Koska laiva oli uponnut matalaan veteen, ei ollut kaatunut ja vauriot olivat korjattavissa, se päätettiin nostaa ja kunnostaa. Puoli vuotta hyökkäyksen jälkeen laivaa oli paikkailtu sen verran, että vesi voitiin pumpata pois, nostaa paatti pinnalle ja hinata kuivatelakalle.
Korjausten aikana löydettiin 66 ruumista. Lähes kaikki olivat hukkuneet jumiuduttuaan osastoihin, joihin vesi oli tulvinut. Mutta eivät kaikki. Varastohuoneeseen oli jäänyt ilmatasku, josta löydettiin kolmen miehen ruumiit. He olivat selvinneet sieltä löytyneellä muonalla ja makealla vedellä. Ilmaa oli tihkunut sisään ja ulos, koska laiva ei ollut kokonaan uponnut. Mutta poispääsyä ei ollut. Löytynyt kalenteri osoitti, että miehet olivat olleet elossa ainakin joulukuun 23. päivänä. Kuusitoista päivää uponneen taistelulaivan uumenissa, ilman mahdollisuutta pelastukseen.


8. Sveitsiläisässät

Sveitsi noudatti toisen maailmansodan aikana tiukkaa puolueettomuutta. Se hyväksyi kaikki kulta- ja arvoesinetalletukset pankkiholveihinsa riippumatta tallettajasta tai omistusoikeudesta. Siinä sivussa se valvoi ilmatilaansa niin hyvin kuin mahdollista. Valvonnasta huolehtivat Messerschmitt 109 -hävittäjät. Maa oli solminut kaupat uudesta hävittäjätyypistä 1938, jolloin se oli saanut kymmenen D-mallin konetta ja seuraavana kahtena vuonna 80 uutta E-mallia. Toimitukset päättyivät Saksan hyökättyä Ranskaan. Sodan aikana Sveitsi internoi neljä maahan laskeutunutta Mersua, kaksi F:ää ja kaksi G:tä. Lisäksi maa sai vaihtokaupassa kaksitoista G-mallia vuonna 1944, kun palautti Sveitsiin laskeutuneen huippusalaisen Me-110 -yöhävittäjän tutkineen.
Ranskan taistelun alettua Sveitsin ilmatilaa loukattiin usein. Sveitsiläiset mersut varoittivat ja joutuivat joskus ampumaan alas saksalaiskoneita. Lyhyessä ajassa ainakin 11 saksalaiskonetta ammuttiin alas ja ainakin yksi sveitsiläismersu tuhoutui Heinkel-pommittajan vastatessa tuleen. Seuranneen diplomaattisen kiistan takia sveitsiläisiä kiellettiin ampumasta, vaikka vieraan vallan koneet loukkaisivat ilmatilaa. Tämä olikin sodan kyseisessä vaiheessa suurta viisautta, koska Sveitsi oli kokonaan akselivaltojen ympäröimä. Suunnitelma maan valtaamiseksi oli olemassa, joten turha ärsyttää. Aktiiviseen toimintaan sveitsiläiset palasivat 1943, kun liittoutuneiden pommituslennot olivat lisääntyneet. Maan ilmatilaan eksyneet liittoutuneiden koneet pakotettiin laskeutumaan ja yhteistyöstä kieltäytyneitä, erityisesti tulen avanneita, saatettiin jopa ampua alas. Kaikkiaan sodan aikana 198 sotaakäyvän maan lentokonetta laskeutui Sveitsiin ja 56 syöksyi maahan joko kärsimistään vaurioista tai sveitsiläisten alasampumina. Tietoa siitä, kuka oli Sveitsin ilmavoimien eniten koneita alas ampunut pilotti, ei ole olemassa.


7. Me antaudumme!

Kun Afrika Korps ja sen jaloissa pyörineet italialaiset oli ajettu pois Pohjois-Afrikasta, liittoutuneet alkoivat valmistautua maihinnousuun Etelä-Italiaan. Ennen sitä katsottiin kuitenkin aiheelliseksi vallata Pantellerian, Lampedusan ja Linosan pikkusaaret Afrikan ja Euroopan välissä. Kaikkein tyylipuhtaimmin onnistui Lampedusan valtaus, jossa toimittiin Italian sotahistorian parhaiden perinteiden mukaisesti.
Lampedusa
Royal Navyn hävittäjän HMS Lookoutin lähestyessä saarta nähtiin satamassa valkoisia lippuja heti, kun kiikareiden erotuskyky riitti. Paikalle lähetetty partiovene varmisti tilanteen ja kävi ilmi, että saaren varuskunta halusi antautua. Siinä mielessä tilanne oli poikkeuksellinen, että itse Mussolini oli antanut tähän luvan siksi, että saarelta puuttui juomavesilähde ja uusia toimituksia ei ollut luvassa. Yleensä italialaiset ovat antautuneet ihan omasta aloitteestaan. Perinne jatkuu nykypäivänä, kun Lampedusa on jälleen invaasion kohteena eivätkä italialaiset tee paskaakaan puolustaakseen maataan.
Kaikkein huvittavin sivujuonne Lampedusan antautumisessa oli se, että HMS Lookoutin kanssa samaan aikaan saari antautui jo toisaalla. Hieman aiemmin saarelle oli laskeutunut brittiläinen lentokone, joka oli kompassivian takia eksynyt ja polttoaine vähissä. Varuskunta yritti antautua, mutta lentäjä - kersantti, kaiken huippuna nimeltään Cohen - katsoi parhaaksi odotella vahvistuksia.


6. Adolf goes to Hollywood

Hitlerin bunkkerin viimeisistä päivistä on tehty useita elokuvia ja olen tässä blogissa selvitellyt viimeisten päivien läsnäolijoiden kohtaloita. Hitlerillä oli muitakin tukikohtia, tunnetuimpina Kotkanpesä Alpeilla ja Sudenpesä Itä-Preussissa, josta käsin hän suurelta osin sotaa johti. Tämän lisäksi Hitlerillä oli useita varakomentokeskuksia ympäri Saksaa, joista osassa hän ei koskaan edes käynyt.
Myös Saksan valtaaman alueen ulkopuolella oli yksi häntä varten rakennettu bunkkeri. Se oli varustettu kaikilla tarpeelliseksi katsotuilla mukavuuksilla. Valtava vesisäiliö, ruokavarastot, 22 makuuhuoneen majoitustilat, pomminkestävä suoja. Ja se sijaitsi Los Angelesissa, vain kuuden kilometrin päässä Santa Monican hiekkarannasta ja viidentoista kilometrin päässä Hollywoodin studioista.
Graffitien peittämä bunkkeri
Amerikkalainen kaivosperijätär Jessie M. Murphy osti alunperin elokuvatähti Will Rogersille kuuluneen farmin. Hän joutui saksalaisagentin pauloihin ja tämän suostuttelemana, amerikkalaisen fasistiliikkeen suosiollisella avustuksella, kulutti neljä miljoonaa dollaria bunkkerin rakentamiseen siltä varalta, että Hitler jonain päivänä ottaisi Yhdysvallat haltuunsa. Pearl Harborin hyökkäyksen jälkeisenä päivänä liittovaltion agentit tekivät ratsian ja pidättivät viisikymmentä paikallista natsia. Sen jälkeen bunkkeri on saanut rapistua vapaasti.


5. Isku Naurun hermokeskukseen

Saksalaiset tunnettiin merisodassa lähinnä sukellusveneistään, mutta ensimmäisen maailmansodan tapaan he lähettivät maailman merille kaapparialuksia, jotka viattomiksi kauppalaivoiksi naamioituina iskivät vihollisen laivojen kimppuun. Näitä aluksia liikkui sodan alkuvuosina neljä, menestyksekkäimpänä niistä yli puolitoista vuotta kestäneellä matkallaan 22 alusta upottanut tai kaapannut Atlantis, jonka matka päättyi uppoamiseen 22.11.1941.
Kaikkein eksoottisin hyökkäyskohde saksalaislaivoilla taisi kuitenkin olla fosfaatintuotannosta elävä Naurun saari. Tämä olikin mitä sopivin kostoretken kohde, sillä ennen ensimmäistä maailmansotaa saari oli kuulunut Saksalle.
Saksalaiskaapparit Orion ja Komet kohtasivat Uuden-Seelannin lähellä lokakuussa 1940 ja onnistuivat upottamaan pari kauppalaivaa. Sieltä iskujoukko suuntasi Naurun vesille, jossa se riehui kolmisen viikkoa. Aluksi sää esti iskun itse saarelle, mutta 27.12.1940 alkoi tapahtua. Orion oli jo suunnannut muualle, mutta Komet saapui aamutuimaan puolustamattoman saaren läheisyyteen. Kapteeni lähetti saarelle viestin, että turha yrittää varoittaa radiolla hyökkäyksestä, ilmoitti tuhoavansa fosfaatinlastauslaiturin ja antoi vajaan tunnin aikaa häipyä. Tämän jälkeen seurasi tykkitulta tunnin ajan.
Tuhottu laituri
Pommituksen jälkeen Komet häipyi Intian valtamerelle ja palasi onnistuneesti Hampuriin 30.11.1941. Liittoutuneilta kului kymmenen viikkoa, kunnes fosfaattilastit Naurusta alkoivat taas kulkea. Uudessa-Seelannissa jouduttiin ottamaan käyttöön lannoitesäännöstely. Ironista asiassa oli se, että tämä vaikutti myös Japanin-kauppaan, jolloin Japani valitti asiasta Saksalle. Vain vajaata vuotta myöhemmin Japanin lannoiteostot loppuivat sattuneista syistä joka tapauksessa.


4. Kaikkien aikojen turhin ritariristi

Saksalainen komentopaikka sai 18.8.1944 radioviestin. Everstiluutnantti Heinrich Scherhornin komentama 2500 miehen vahvuinen joukko-osasto oli venäläisten piirittämänä Valkovenäjällä Berezina-jokea ympäröivillä soilla. Tarvikkeet olivat lopussa ja täydennystä pyydettiin.
Scherhornilla oli kelpo Hitler-viikset
Johtoportaassa suhtauduttiin viestiin aluksi epäilyksellä. Joukosta ei ollut kuulunut mitään yli kuukauteen. Toisaalta neuvostohyökkäyksen aikaansaamassa sekasorrossa kaikki oli mahdollista. Lopulta päätettiin lähettää ilmateitse apua. Saksalaiset pudottivat aluksi tarvikkeita ja muutaman Otto Skorzenyn kommandoyksikköön kuuluneen sissisodan asiantuntijan. Kaikki jäivät saksalaisiin univormuihin pukeutuneen vastaanottokomitean vangeiksi. Mitään mottia ei ollut olemassa. Scherhorn oli jäänyt vangiksi jo kesäkuussa ja pakotettu yhteistyöhön.
Laskuvarjomiesten katoaminen herätti luonnollisesti epäilyksiä. Scherhornin "joukko-osasto" lähetti uuden viestin, jossa ilmoitti suunnitellun läpimurron omille linjoille olevan mahdoton, koska haavoittuneita oli paljon. Päämaja ehdotti ilmasiltaa haavoittuneiden evakuoimiseksi. Ehdotuksesta kieltäytyminen ja siihen suostuminen olisivat molemmat paljastaneet huijauksen. Niinpä neuvostoagentit lavastivat taistelunäytöksen, joka ajastettiin juuri sille hetkelle, jolloin koneiden piti laskeutua noutamaan haavoittuneita. Yksi lentäjistä yritti laskeutua tästä huolimatta, mutta venäläiset sammuttivat kiitoradan valot juuri kriittisellä hetkellä, jolloin koneiden oli pakko palata tyhjin käsin. Uusi raportti "motista" kertoi, että neuvostojoukkojen ilmahyökkäys oli tuhonnut kiitoradan. Tämä sai kuitenkin Saksan sodanjohdon vakuuttuneeksi motin olemassaolosta. Saksalaiset jatkoivat "motin" huoltamista tammikuuhun 1945 asti, jolloin vetäytyminen teki pitkän lentomatkan käytännössä mahdottomaksi. Radiokontakti "mottiin" säilyi toukokuuhun eli Saksan antautumiseen asti.
Motin "komentaja", neuvostoliittolaisten yhteistyöhön pakottama Heinrich Scherhorn ylennettiin everstiksi ja hänelle myönnettiin Rautaristin ritariristi. Yhteistyöstä ei ollut henkilökohtaista hyötyä, sillä eversti vapautui sotavankeudesta vasta 1950. Palattuaan hän kieltäytyi ottamasta ritariristiä vastaan.


3. Tanskan venäläismiehitys

Kuten muistetaan, Tanska antautui Saksan hyökätessä vain kahdessa tunnissa. Näin kauan kului siksi, että kesti aikansa että saatiin hallitus kokoon tekemään päätös. Tästä seurasi viisi vuotta kestänyt saksalaismiehitys. Myös Tanskan itäisin saari, muusta Tanskasta erillään oleva Bornholm miehitettiin saksalaisjoukoilla. Saksan antautuessa saaren 12 000 sotilaan varuskunnan komentaja, kommodori Gerhard von Kamptz kieltäytyi antautumasta saaren edustalle ilmestyneelle venäläislaivastolle, koska aseleposopimuksen mukaan hänen piti antautua yhdessä muun Tanskan kanssa länsiliittoutuneille. Neuvostojoukot aloittivat saaren pommitukset lentokoneilla 7.-8. toukokuuta. Lukuisia rakennuksia tuhoutui ja kymmenen tanskalaissiviiliä sai surmansa. 9. toukokuuta neuvostojoukot nousivat maihin ja saksalaiset antautuivat.
Neuvostomiehitystä kesti seuraavan vuoden huhtikuuhun asti. Tanskan kruununprinssi Fredrik puolisoineen vieraili saarella miehityksen aikana.
Kruununprinssin vierailu
Vetäytyessään Neuvostoliitto asetti ehdon, jonka mukaan Bornholmilla ei saanut olla vieraan vallan joukkoja. Erityisen tarkasti tätä sääntöä valvottiin kylmän sodan aikana.


2. Viimeinen teloitus

Saksalaissotilas seisoi teloitusryhmän edessä. Saksankieliset komennot kaikuivat hylätyn hollantilaisen autotehtaan alueella. Kiväärit nousivat poskille ja käskyn "Feuer!" kajahtaessa yhteislaukaus päätti karkurin elämän. Ruumis korjattiin pois, paikalle marssitettiin toinen sotilas ja sama uudelleen.
Tämä näky oli toistunut tuhansia kertoja toisen maailmansodan aikana. Saksalaiset eivät paljon armoa antaneet, mitä karkuruuteen tuli. Tämä kerta oli kuitenkin erilainen. Laukausten kaiun vaiettua saksalaiset sotilaat ojensivat aseensa kädet ojossa odottaneille kanadalaisille sotavankileirin vartijoille.
Teloitetut olivat Kriegsmarineen kuuluneet Bruno Dörfer ja Rainer Beck. Oli 13.5.1945, muutama päivä Saksan antautumisen jälkeen.
Bruno Dörfer
Rainer Beck
Beck oli karannut jo vuoden 1944 puolella ja piileskellyt Amsterdamissa. Dörfer oli poistunut luvatta yksiköstään muutama päivä ennen sodan loppua. Liittoutuneilla oli käsissään valtava määrä sotavankeja eikä mitään mahdollisuutta pitää yllä leirin sisäistä kuria, ainoastaan vartioida raja-aitoja. Niinpä kurinpito luovutettiin korkeimmille saksalaisille upseereille. Oli olemassa suuri riski, että levottomuuksia esiintyisi. Oli pakko antaa voimannäyte siitä, että preussilainen kuri jatkui, vaikka sota oli jo päättynyt. Sotaoikeus tuomitsi vankileirille tuodut karkurit pikaisesti kuolemaan, kuten ohjesääntö määräsi.
Oltiin ongelmallisessa tilanteessa. Liittoutuneet eivät olisi halunneet miehiä ammuttavaksi. Toisaalta saksalaiset olivat tuomionsa antaneet. Jos se peruttaisiin, saksalaisupseerien arvovalta olisi mennyttä ja levottomuuksien riski liian suuri. Ei auttanut muu kuin antaa saksalaisten koota teloitusryhmä, luovuttaa näille takavarikoidut saksalaiskiväärit ja tarpeellinen määrä patruunoita.
Sotavankileirillä ei aiheutunut kurin puutteesta johtuvia levottomuuksia.


1. Käymme yhdessä ain...

Saksan ja Neuvostoliiton solmiman hyökkäämättömyyssopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan mukaisesti Saksa miehitti Puolan länsi- ja Neuvostoliitto itäosan. Sopimuksen salaisen luonteen takia etenevillä joukoilla ei välttämättä ollut tarkkaa tietoa siitä, milloin pitää pysähtyä. Niinpä Guderianin panssarikiilat ehtivät miehittää 17.9.1939 Brest-Litovskin kaupungin, joka oli sovittu Neuvostoliiton etupiiriin kuuluvaksi. Samana päivänä neuvostojoukot ylittivät Puolan itärajan "pelastaakseen edes osan Puolaa fasismin ikeeltä", kuten virallinen selitys kuului. 20.9 neukut ja saksalaiset kohtasivat ja kaksi päivää myöhemmin neuvostojoukot saapuivat kaupungin laitamille. Prikaatinkomentaja Krivoshein meni tapaamaan kenraaliluutnantti Guderiania. Tapaaminen sujui hyvässä hengessä. Saksalaiskenraali ehdotti yhteisparaatia vallatun kaupungin kaduilla. Neuvostokomentaja totesi joukkojensa olevan väsyneitä, mutta lupasi toimittaa soittokunnan ja yhden pataljoonan.
Paraati järjestettiin jo samana iltapäivänä. Voitonkaaret pystytettiin ja neuvostosotilaat koristelivat ne hakaristein ja punatähdin. Guderian ja Krivoshein ottivat paraatin vastaan hyvässä yhteisymmärryksessä. Paraatin päätyttyä saksalaiset vetäytyivät sovitusti Bug-joen länsirannalle.
"Liittolaiset..."
Vain vajaat kaksi vuotta myöhemmin Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Välittömästi rajan tuntumassa ollut Brestin linnoitus puolustautui sitkeästi ja kaupungille myönnettiin sittemmin "sankarikaupungin" arvo.

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Uusinta: Aika multaa muistot

Lukijalle: Reilut neljä vuotta on vierähtänyt tästä jutusta. Kun nyt sen luki uudelleen, voin todeta yllättyneeni positiivisesti. Tuolloin olisin kuvitellut, että näiden neljän vuoden aikana ilmapiiri huononee entisestään. Näin ei ole kuitenkaan käynyt, ainakaan merkittävästi. Tosin omakin tarkkailupaikkani on muuttunut, mutta muilta ihmisiltä saamani yleisvaikutelma on antanut samansuuntaisen tuloksen. Pidän yhtenä merkittävänä asiana sitä, että näiden neljän vuoden aikana on selkeästi ollut havaittavissa yleisessä ilmapiirissä muutos siinä, että kansallista hyötyä ajavat asenteet ovat nykyään hyväksytympiä etenkin kansan keskuudessa. Poliittinen eliitti leijailee yhä norsunluutornissaan, mutta kansa on jo enenevissä määrin tajunnut haittamaahanmuuton vaikutukset ja sosiaalipolitiikan muutkin ongelmat. Katsotaanpa tästä neljä vuotta eteenpäin...:

Olin jo jonkin aikaa suunnitellut kirjoittavani aiheena työilmapiiri. Nykyään kun työ tuntuu kovasti ihmisiä ahdistavan. Toiset sanovat, että työelämän vaatimukset ovat muuttuneet kovemmiksi, toiset taas että nykyään ihmiset eivät kestä mitään. Todellisuudessa nykyään on helpompaa kuin ennen, sanotaan. Kaikenlaiset tekniset vempeleet ovat helpottamassa, työsuojelu on eri luokkaa puhumattakaan työntekijöiden oikeuksista. Vanhan haikailu on typerää nostalgiaa, väitetään.

Tähän saumaan osui Hesarin kuukausiliitteestä yleensä asiaa kirjoittavan Ilkka Malmbergin juttu Aina vain paranee, jossa hän vertasi vuotta 1983 nykypäivään. Johtopäätös oli, että totta, aina vain paranee. Ironmistress ehti jo repiä väitteen kappaleiksi. Palaan Malmbergin kirjoitukseen myöhemmin.

Olen työskennellyt käytännöllisesti katsoen samassa työssä noin kymmenen vuotta. Sitä ennenkin homma oli melkein sama, mutta vastuualue oli laajempi. Tuolloin tein elämässä valinnan ja siirryin samassa firmassa omasta pyynnöstäni organisaatiokaaviossa pykälän alemmas. Päätin luopua uraputkesta perheen ja harrastusten hyväksi. Muutama vuosi sitten tosin vaihdoin työnantajaa, mutta työnkuva ei käytännössä muuttunut.

Kymmenen vuotta sitten olin tyytyväisempi työssäni. Johtopäätös: kymmenen vuotta sitten asiat olivat paremmin kuin nyt.

Väärin. Eivät olleet. Kun latasin pöydälle plussat ja miinukset vertailukohtina nyt ja silloin, plussalista oli pidempi ja kertoimet painavammat kuin miinuslistalla. Eli nyt on paremmin. (Tässä välissä huomautan, että muutaman vuoden takainen työnantajanvaihdos ei vaikuta millään tavoin plussiin ja miinuksiin – tilanne molemmissa organisaatioissa oli sama.) Plussapuolen edut olivat selvät: esimerkiksi käytettävissä oleva teknologia on tehostanut työtä huomattavasti verrattuna kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen. Miinuspuolelle jäivät lähinnä organisatoriset ratkaisut, mitenkään tarkemmin erittelemättä. Yleisesti ottaen kaikki varsinaista työtä edistämätön sälä on lisääntynyt. Henkilökemiat työtovereiden kanssa ovat samanlaiset, joten henkilösuhdemuutokset ovat merkityksettömiä, vaikka työtoverit ovatkin vaihtuneet.

Oliko vika siis minussa? Olinko tullut vaativammaksi ja siksi tyytymättömämmäksi? Mielestäni en. Jos minulta kysyttäisiin, haluaisitko mieluummin työskennellä samoissa oloissa kuin kymmenen vuotta sitten, vastaukseni olisi epäröimättä kielteinen.

Jonkin aikaa sai viettää mietintämyssy päässä, kunnes oivalsin, mistä oli kyse.
Jotkin asiat ovat muuttuneet parempaan suuntaan ja jotkin huonompaan suuntaan.
Absoluuttisesti nyt on paremmin.
Vika on siinä, että suurimman osan huonompaan suuntaan muuttuneista asioista ei olisi ollut pakko muuttua huonompaan suuntaan.
Jotkin huonompaan suuntaan tapahtuneista muutoksista ovat tietysti olleet väistämättömiä. Joko olosuhteiden muuttuessa tai sitten parempaan suuntaan muuttuva asia A on muuttanut asiaa B huonompaan suuntaan.
Valtaenemmistö huonommaksi muuttuneista asioista on muutettu turhaan. Ne voisivat olla edelleen samalla tavalla kuin kymmenen vuotta sitten.

Siksi ihmiset ovat tyytymättömiä työhönsä. Nyt on paremmin, mutta pidempään työelämässä olleet muistavat ne tarpeettomasti huonompaan suuntaan muuttuneet asiat ja ovat siksi tyytymättömiä.

Eivät ihmiset vastusta muutosta sinänsä. He vastustavat huonompaan suuntaan tehtäviä muutoksia, vaikka samalla jotkin asiat muuttuisivatkin paremmiksi.

Pohdiskelin, onko tämä vain yksittäistapaus ja päätin hankkia tietoa aivan toiselta suunnalta. Rekkakuski keskustelukumppaniksi ja kysymyksiä:
- Jos vertaat omaa työtäsi kymmenen vuoden takaiseen, oletko tyytyväisempi nyt?
En ole.
- Mieti, mitä kaikkea muutoksia työssäsi on tapahtunut. Jos saisit vaihtaa kymmenen vuoden takaiseen – eli sinun pitäisi luopua kaikista niistä muutoksista, joita tässä on tapahtunut – vaihtaisitko?
Jaa… nyt tuli aika paha. Taitais mennä aika lailla tasan.
- Mitkä asiat ovat muuttuneet parempaan suuntaan?
No, nuo tietokonejärjestelmät nupissa ovat tietysti helpottaneet, se on suurin juttu.
- Jos mietit huonoja muutoksia, ovatko ne olleet väistämättömiä?
Kiireisyys on lisääntynyt, koska nykyään ajoja voidaan järjestellä tehokkaammin. Se on tietysti väistämätöntä. Mutta kaikki turhanaikuinen paperisota ja muu ylimääräinen työtä haittaava paska on lisääntynyt, ja se on ihan turhaa.

Eli täsmälleen sama tilanne kuin itselläni. Ei voi olla sattumaa.

Jos olisin voinut aloittaa työurani nyt, tilanne olisi parempi kuin oli aloittaessani kymmenen vuotta sitten ja minä tyytyväisempi kuin silloin. Mutta ongelma on siinä, että tiedostan oikein hyvin ne asiat, jotka olivat ennen paremmin.

Ihannetilanne olisi, jos saisi nykypäivästä viedä nuo työtä helpottavat asiat menneisyyteen tekemättä niitä turhanaikuisia huonompaan suuntaan vieneitä muutoksia. Toki valtaosa asioista on muuttunut parempaan suuntaan, kuten Malmberg jutussaan kirjoitti. Siinä vain unohdettiin ne negatiiviset ei-välttämättömät muutokset:


Sait esimerkiksi nukkua parikymmentä minuuttia pitempään. Tilastojen mukaan vuonna 1983 puolet suomalaisista oli hereillä jo kymmentä yli kuusi. Nyt joka viides suomalainen on sängyssä vielä kahdeksalta. Siis arkena. Ja näin lauantaiaamuisin ero on vielä suurempi.
Valoa on enemmän aamuisin kuin iltaisin valveillaoloaikaan – oli jo 1983. Valveillaoloaika on siirtynyt enemmän pimeän ajan suuntaan. En näe tässä mitään positiivista.

Avaat ehkä television. Vuonna 1983 sieltä olisi kuulunut näin aamulla vain vihainen sähinä.
Tai ehkä avaat radion ja valitset haluamasi kanavan. Tähän aikaan aamusta sinulla olisi ollut vuonna 1983 vain kaksi vaihtoehtoa: yleisohjelmassa diakoniasihteerin pitämä Aamu-vartio ja sen jälkeen Varhaiskonsertin uusinta, rinnakkaisohjelmassa taas Sävelradio ja sen jälkeen Jumppahetki.

Kun määrä kasvaa, laatu huononee. Vuonna 1983 katsoin televisiota päivässä sen mitä nykyään kahdessa viikossa.

Keittiösi on pieni ja ahdas, mutta se ei ole mikään ongelma, sillä kokkaamisesta ei vielä kohkata. Ruuasta puhuvat vain Patakakkosen kokit Jaakko Kolmonen ja Veijo Vanamo. Joko kuulet korvissasi ohjelman vihelletyn tunnusmelodian? Kodin vanha keittokirja saa kelvata, sen väliin taitellaan lehdistä leikattuja reseptejä.
Ja ruoka tehdään kunnon kotiruokana. Einekset tekevät vasta tuloaan. Aikaa tietysti menee enemmän, mutta terveys kiittää.

Syödään eineksiä, kalpeaa kiinankaalia, kalanmakuisia kananmunia, ja herkkuna on mutaisessa lammikossa kasvatettu kirjolohi. Eletään talouskyljysten, gotlerin, balkanin ja maidon aikaa – sinistä maitoa juodaan jo jonkin verran enemmän kuin punaista, mutta rasvatonta ei juuri ollenkaan.
Ja kärsitään vähemmän ruoka-aineallergioista. Tosin ne olivat teollisen ruuan myötä jo alkaneet yleistyä. Toisaalta valikoimat ovat kasvaneet vuoteen 1983 verrattuna valtavasti ja hyvä niin.

Yleisradio päättää, mitä katsotaan. Koska kansalaisen tulee katsoa iltauutiset, ne tulevat molemmilta kanavilta samaan aikaan.
Ja olivat muuten helvetin paljon laadukkaammat kuin nykyuutiset. Määrä kasvaa, laatu huononee.

Hesarin pääkirjoitussivulla on Kari Suomalaisen sarjakuva, jossa hän pilkkaa luonnonsuojelijoita ja vihreitä. Vihreät eivät vielä ole puolue, eikä liikkeellä ole edes johtajaa, mutta se on saanut edelliskuun eduskuntavaaleissa lävitse kaksi kansanedustajaa.
Kari on piirtänyt joukkion epämääräistä pitkätukkaista väkeä ja vähättelee, että "oli kyseessä rauha, ydinvoima tai luonnonsuojelu, niin liikkeellä on aina sama vähemmän luottamusta herättävä porukka". Hän laskee, että heitä on kuitenkin koko Euroopan mielenosoituksissa vain noin puolet siitä määrästä, joka seuraa televisiosta Reinikaista.
Vieressä on komisario Reinikaisen kuva, jossa hän sanoo, että "pankaas nyt lapset pistäen kotianne kohti, tai syntyy tommonen vaihtoehtoliike. Meinaan liikettä ilman vaihtoehtoo."
Tampereen murteesta on juuri tullut uusi huumorimurre, kun vielä muutama vuosi sitten oltiin hauskoja lähinnä savoksi.
Vuonna 2013 Karin vitsi kuulostaa typerältä, mutta epäilemättä sille nauretaan aamulla vuonna 1983 monessa kodissa, sillä asenteet ovat jyrkkiä ja arvot kovia.

30 vuotta sitten sille vielä naurettiin, nykyään se on tajuttu hyytäväksi totuudeksi. Kari oli näkijä.

Nojatuolistaan rasistisia ja sovinistisia puhuva Archie Bunker sopii tähän ilmapiiriin hyvin.
Archie Bunker oli suvaitsevainen mies. Yhdessä jaksossa häntä yritettiin houkutella Ku-Klux-Klanin tapaiseen järjestöön, mutta Bunker totesi saaneensa verensiirron mustalta naiselta ja kehotti porukkaa painumaan hevon kuuseen. Jos haluaa suvaitsemattomuuteen tutustua, kannattaa katsoa mitä vihervasemmisto kirjoittelee perussuomalaisista. Hauska yksityiskohta muuten, että Archieta esittänyt Carroll O'Connor oli siviilissä varsin liberaali, kun taas hänen ultraliberaalivävyään "Läskipäätä" esittänyt Rob Reiner tiukka konservatiivi. Ilmeisesti parodiaa pystyy tekemään parhaiten vastakkaiselta puolelta aatekenttää.

Suomi on kova maa. Lasten ruumiillista kuritusta ei ole vielä kokonaan kielletty. Se tarkoittaa, että kivun ja vähäisen ruumiinvamman tuottaminen ei ole kielletty eikä sovi puuttua, jos näkee puistossa isän vähän läiskivän lastaan.
Jos vaihtoehtoina on tuo ja nykyinen ”saat sakot jos hipaiset”, valitsen milloin tahansa vuoden 1983. Jos sana ei tehoa, niin kiinni ja rangaistusaitioon. Ei lapsi sinne mene, ellei tiedä joutuvansa sinne tarvittaessa kantamalla. Eikä siellä pysy, ellei tiedä joutuvansa tarvittaessa kiinnipidetyksi.

Miesten ja naisten asenteet ovat hyvin kaukana toisistaan – yhtä kaukana kuin palkat. Esimerkiksi peruskoulun luokanopettaja saa kuukaudessa 7015 markkaa, mutta lähes 800 markkaa enemmän, jos hän on mies.
Koska miehet ovat virkaiältään vanhempia, tekevät pidempää päivää ja ovat suhteellisesti useammin johtajaopettajia. Ei palkkataulukossa sanota ”tästä työstä sitten enemmän liksaa jos on killuttimet” eikä sanottu tuolloinkaan.

Siviilipalvelusmiehiä ei katsota hyvällä. Heitä on vain pari prosenttia asevelvollisista. Sivariksi päästäkseen on kyettävä perustelemaan maailmankatsomuksensa tutkintalautakunnalle, johon kuuluu tuomari, upseeri, pappi, sosiaalityöntekijä ja psykiatri.
Aseeton kansa on kelvoton kansa. Niin kauan kun asevelvollisuus katsotaan tarpeelliseksi, siviilipalvelusta ei tarvita. Armeijassa voi palvella aseettomana, jos vakaumus estää ja hyvä niin. Nykyään maanpuolustukseen suhtaudutaan paljon välinpitämättömämmin eikä se tiedä hyvää.

Auta armias, jos Suomeen tulvahtaisi pakolaisia, sillä rasismi on yleistä ja hiljaisesti hyväksyttyä. Kysykää vaikka romaneilta. Rasismi ei vain tule ilmi, koska ei ole vierasmaalaisia. Kysyttäessä useimmat tietenkin ovat sitä mieltä, että on sama, minkä värinen ihminen on, vaikka olis vihree.
Eikä oikeasti olekaan. Rasismi syntyy arkipäivän kohtaamisista. Romanien kanssa kohtaamiset olivat tuolloinkin suureksi osaksi negatiivisia. Nykyään romaneja ei halveksita yhtä paljon, kun somalit ovat tulleet tilalle. Mutta miksi kiinalaisia ei halveksita, heitä on maassa suunnilleen yhtä paljon kuin somaleja?

Vielä vuonna 1983 uudet kerrostalolähiöt ovat kauttaaltaan valkoisten kantasuomalaisten asuttamia, nimitaulut täynnä makkosia, kolehmaisia, limpereitä ja lumpereita. Pihoilla ja ostareilla kuulee vain suomea tai suomenruotsia.
Oikeasti, onko etninen värinä jokin arvo sinänsä?

Ulkomaalaisia on Suomessa vähemmän kuin prosentin neljäsosa, sillä heidän maahantulonsa estää ulkomaalaistoimiston päällikkö Eila Kännö.
Huomaa että Malmberg ei ole lukenut Kännön muistelmia eikä tunne hänen alaisiaan. Kännö esti vain ei-toivottujen ulkomaalaisten maahantulon, ei kunnon väen. Vaan onpahan saatu monikulttuurista värinää eikä tarvitse itse miettiä mihin ne ylimääräiset palkkarahat käyttäisi, kun makselee turkkilaisten kebabstarttirahoja ja somalien diskokuluja.

Uutisetusivun isoin juttu on Skdl:n eduskuntaryhmän hajoaminen. Uusista ajoista kertoo sekin, että uutisen vieressä kerrotaan Tuure Junnilan paluusta eduskuntaan. Haastattelussa hän arvostelee Kekkosta ja kokoomuksen pitämistä vuosikymmenien ajan oppositiossa. Kekkonen hiipuu parhaillaan Tamminiemessä. Neuvostoliiton kollega Juri Andropov ei voi paljon paremmin, mutta häntä talutellaan kainaloista neuvottelupöytiin.
Ei Neuvostoliittoa 2013. Että voi olla nannaa. Ei kommunisteja 2013. Aaaaah. Kommunisteista mutatoituneet vihervasemmistolaiset 2013. Aaaarggghhh.

Mutta jos ajat tuntuvat muuttuvan näinä vuosina vauhdikkaasti, niin nyt menneen ajan saattaa jo kelata takaisin, sillä kauppoihin ovat ilmestyneet ensimmäiset kuvanauhurit.
Ne mullistavat televisionkatselun. Ikävä kyllä nämä nauhurit maksavat viitisen tonnia, siis markkaa. Sairaanhoitajan palkka (5 285 markkaa) riittäisi siihen juuri ja juuri, mutta kun ne verotkin pitää maksaa.
Halpaelektroniikkaa ei ole. Länsisaksalaisen television saa opettajan puolen kuun palkalla. Ei siis ihme, että televisiota varten säästetään kuukausia, ja jos siihen tulee vika, kutsutaan korjaaja. Kuka voisi uskoa, että vanhoja vastaanottimia kertyy jonain päivänä kasoittain vinteille ja kierrätyskeskuksiin, ihmiset maksavat niiden poiskuljetuksesta ja joka köyhällä on kengät, kännykkä ja televisio – joillakin taulutelevisio.
Ylipäänsä kulutustavara on vuonna 1983 vielä kallista: t-paidat, kengät, pusakat, työkalut, radiot, lelut, pokkarit, kasetit, huonekalut. Aasialainen halpatuotanto ei laske hintoja. Polkupyörää ei hylätä hankeen.

Tämä hyvä. Vähät siitä, että laatu on huonompi – ominaisuuksia on enemmän ja hinta murto-osa entisestä. Mutta kyllä minä olisin valmis maksamaan pesukoneesta 50 % enemmän, jos se kestäisi tupla-ajan. Samoin mistä tahansa muusta kodintuotteesta, jonka kehitys ei enää tuo uusia merkittäviä ominaisuuksia, kuten auto, mikrouuni, … ainoa poikkeus nykyään taitaa olla tietokone.

Vuonna 1983 aamut eivät ole vielä muuttuneet hätäisiksi. Lehti luetaan rauhassa ja kuunnellaan aamu-uutiset. Suihku on sentään jo 70 prosentissa asunnoista, mutta esimerkiksi vanhoissa helsinkiläisasunnoissa se ei ole selviö. Ihmiset osaavat peseytyä lavuaarissa tai tuolille nostetussa pesuvadissa.
Ei ollut kodissa suihkua, ei. Tässä on menty parempaan suuntaan.

Nuuhkit työvaatteitasi. Ne olisi pitänyt illalla panna parvekkeelle. Toisaalta muidenkin vaatteet haisevat tupakalta. Työpaikoilla ilma on savusta sinisenä, haisevia tuhkakuppeja on siroteltu sinne tänne.
Suomalaiset polttavat vuonna 1983 kaksi kertaa niin paljon kuin vuonna 2013 – ravintolassa, työpaikalla, ruokapöydässä, kokouksessa, junassa ja lentokoneessa.

Taas plussaa nykyajalle. Kun muutama vuosi sitten tupakkalakiin tuli jokin tiukennus, minulta kysyttiin jossain gallupissa vainotaanko tupakoitsijoita jo liikaa. Vastasin että selvästikään ei vielä riittävästi, koska niitä on vielä jäljellä.

Pysäkillä ei ole graffitia, mutta on se töhritty. Tuota sanaa ei vielä tunneta. Töhryt ovat kuulakärkikynällä tehtyjä nimikirjaimia ja kömpelöitä piirroksia. Niiden viesti on helppo ymmärtää.
Kyllä muistini mukaan 1983 tunnettiin jo sana graffiti ja spraymaalit, mutta voi tietysti olla että erehdyn ja tulivat vasta parin vuoden kuluttua. Sotkemisen yleistyminen ei nyt ainakaan voi olla positiivista, pisteet vuodelle 1983.

Kosteutta vastaan ei ole muuta suojaa kuin sateenvarjo ja umpinainen sadetakki. Goretexia ei tunneta, joten jalkasi ovat märät.
Pointsit nykyajan tekstiileille.

Kännykättömät matkustajat tuijottavat mykkinä eteensä, ja jöröstä kuskista näkyy kantasuomalainen paksu niska.
Täällä Huitsinnevadassa sama tilanne yhä, paitsi että kännykät on. Kuskit ovat suomalaisia, koska täällä linja-autokuskin palkalla kykenee asumaan ilman suojavärilisiä toisin kuin kehä III:n sisäpuolella.

Pankinjohtajan tapaaminen on jännittävä paikka. Mutta sinun täytyy vain antaa luotettava vaikutelma, vähän niin kuin Alkossa ja ravintolan ovella. Viime aikoina pankkien luotonanto on kyllä jo vähän höltynyt.
Eikä nuorten maksuhäiriöistä ollut kuultukaan.

Pörssi ja osake ovat valtaenemmistölle yhtä hämäriä käsitteitä kuin nuo tulevaisuuden kolme kirjainta: A.T.K.
ATK onkin suunnilleen ainoa asia, jonka paremmuudesta kaikki ovat samaa mieltä.

Moni käy pankissa myös panemassa. Ihmiset säästävät. Se tarkoittaa sitä, että ostokseen hankitaan ensin rahat ja haetaan se vasta sitten.
Ilmeisesti olen vanhanaikainen, koska tämän olen pitänyt asuntoa lukuun ottamatta aina tapanani.

Luottokortteja on vain johtajilla. Jos rahat loppuvat ennen tilipäivää, on taas käännyttävä kaverien puoleen.
Talousmatematiikan peruslause: tulot > menot. Tuolloin oli vaikeampaa rikkoa sitä.

Työpaikalle tulet mielelläsi. Siellä on kavereita, sillä väkeä on paljon: on kaikenlaista portinvartijaa, juoksupoikaa, assistenttia, harjoittelijaa. On ihan selviä suojatyöpaikkojakin sellaisille, jotka eivät oikein enää jaksa muiden tahdissa. Kyllä he siinä sivussa menevät.
Pysyivät poissa pahanteosta ja sosiaalielätyksestä. Kyllä minä maksaisin mieluummin työttömälle siitä että leikkaisi nurmikkoni ja mättäisi polttopuut pinoon kuin että teen sen itse ja verorahat kiertävät kohteeseensa vastikkeetta.

Teollisuus tarvitsee vielä käsipareja tekemään tylsiä työvaiheita. Rakennustyömailta kajahtelevat suomenkieliset huudot, eikä siivoojan kanssa tarvita englantia. Kaupoissa on myyjiä, ravintoloissa tarjoilijoita, ovilla portsari, kuorma-autoissa apumies, ratikoissa rahastajia – ihme, ettei takseissa. Ei puhettakaan, että veisit itse pois astiat.
Ja nuorena pääsi kesätöihin, kun meni kysymään siististi pukeutuneena. Nykyään töihin pääsee parhaiten, jos ensin perseilee kunnolla, niin sitten jokin sopeuttamisprojekti järjestää jotakin.

Eläkkeelle vuonna 2012 jäänyt Yhteiskuntapolitiikka-lehden päätoimittaja, sosiologi Matti Virtanen myöntää, että hänelläkin on noista ajoista kultaiset muistot.
"Tulevaisuus oli täynnä mahdollisuuksia ja minulla unelmien duuni."
Vuonna 1949 syntyneenä Virtanen kuuluu suuriin ikäluokkiin. Ne olivat tuolloin vähän yli kolmikymmenvuotiaita – silloin ei vielä puhuttu kolmekymppisistä. Virtanen oli saanut työpaikan Alkoholipolitiikka-lehdessä, julkaissut kiitetyn kirjan suomalaisesta viinakulttuurista, saanut toisen lapsen ja hankkinut pienen kesämökin.
Sodankäynyt sukupolvi oli luopumassa johtopaikoista. Virtasen mielestä silloin syntyi myös sovinto jatkosodan käyneen sukupolven ja suurten ikäluokkien välille. Vanhat kaunat katosivat.
"Siinä oli jäidenlähdön tunnelmaa."

Johtotehtäviin pääsi, kun oli käynyt keskikoulun. Vakinainen työpaikka oli jokaisella nyt tuntemallani tuolloin kolmikymppisellä. Ei ole nykyisillä kolmikymppisillä.

Mutta otetaanpa esimerkki ostovoimasta. Hesarin etusivulla Kukkura-kauppa tarjoaa huhtikuussa 1983 Kulta-Mokkaa hintaan 13:95 mk. Kahvipaketin sai noin puolen tunnin työllä, keskimääräisellä työntekijän tuntipalkalla.
Maaliskuussa 2013 S-Marketin Juhla-Mokka-tarjous on 2,89 euroa. Nyt sen ansaitseminen vie kymmenen minuuttia.
Asuttiinkin ahtaasti: neliöitä henkeä kohti oli vain 64 prosenttia nykyisistä.
Vapaa-aikaa oli vuonna 1983 vähemmän kuin nyt, miehet olivat vähemmän kotona, kotityöt jakaantuivat epätasaisemmin, vanhemmat viettivät vähemmän aikaa lasten kanssa, suomalaiset ulkoilivat ja liikkuivat selvästi vähemmän.
Miehet oirehtivat: lähes 1 000 miestä päätyi vuonna 1983 itsemurhaan. Viime vuonna miesten itsemurhia oli noin 700. Itsemurhien määrä on laskenut jyrkästi jo kaksi vuosikymmentä.
Jos sairastuit vakavasti, pääsit 1983 ehkä nopeasti upouuteen terveyskeskukseen, mutta 2013 jäät paljon varmemmin henkiin.

Tässä pisteet taas nykyajalle.

Tai jos lapsesi sairastuu. Silloin vastasyntyneen avosydänleikkaukset olivat dramaattisia tapahtumia, nyt ne ovat sairaalassa arkipäivää. Aikuisille sydänpotilaille tehtiin ohitusleikkauksia, jotka vaativat paljon henkilökuntaa ja tehohoitopäiviä. Nyt tehdään näppäriä pallolaajennuksia – sairaalassa vietetään yö ja sairauslomaa tulee viikko. Vuonna 1983 tuskin tiesit sanaa pallolaajennus.
Pointsit nykyajalle. Tosin eläkkeissä riittää maksamista.

Kotimaiset ympäristöuhat ovat hälvenneet. Vuonna 1983 Suomen ympäristön tila oli paljon huonompi kuin nykyisin. Teollisuus ja asutuskeskukset työnsivät vesistöihin fosforia ja typpeä, ja järvistä monet olivat saastuneet uimakelvottomiksi. Lannoitteet valuivat jokiin, oli kuolleita kaloja ja leväpuuroa. Kaikkein pahinta oli 1960-luvun lopussa. Vantaanjoessa killui kakka, ja joessa uivat pikkupojat tunnisti ihottumasta.
Nyt taajamien jätevedet käsitellään puhdistamoissa, ja vesistöistä suurin osa on luokiteltu joko erinomaisiksi tai hyviksi. Helsingin rantavesiin suunnitellaan uimaloita ja kylpylöitä.
Vuonna 1983 surtiin Euroopan happosateita, nykyisin koko sana on nuoremmille tuntematon. Metsissä puut tursuavat taas naavaa. Se ehti saasteiden takia välillä kadota Etelä-Suomesta.
Ilmanlaatu on parantunut huomattavasti voimaloiden ja teollisuuslaitosten lähettyvillä. Sammalten raskasmetallipitoisuudet ovat tuntuvasti pienentyneet.
Vaikka autoliikenne on moninkertaistunut, autojen pakokaasupäästöt ovat vähentyneet ja Helsingin ilma on paljon parempi nyt kuin 1983.
Hiilidioksidipäästöt ovat sen sijaan kasvaneet. Kasvihuoneilmiöstä ei osattu puhua vuonna 1983.

Oli se aikaa. Happosateiden tuhoja pelättiin, mutta enää ei tarvitse. Kasvihuoneilmiötä ei vielä tarvinnut pelätä. Eikä osattu vielä pelätä otsonikatoakaan. Eikä enää tarvitsekaan…

Nyky-Suomi käyttää enemmän luonnonvaroja, ja sen lisääntynyt energiankäyttö lämmittää ilmakehää enemmän kuin vuoden 1983 Suomi.
Ja Suomi on edelleen yksi niistä harvoista maista, joiden luonnonvarojen tuotto – käyttö -saldo on positiivinen.

Mutta merikotkia on ainakin kymmenen kertaa niin paljon, ilveksiä kahdeksankertainen määrä, valkoselkätikkoja kuusinkertainen. Karhukanta on kaksin-kolminkertaistunut. Susi on niin poliittinen eläin, että siitä ei uskalla sanoa mitään.
Hyvä näin. Silloin oli suurharvinaisuus, että näki ilveksen jäljet. Nykyään ei viitsi edes tupsukorvaansa lotkauttaa, jos joku näistä kertoo.

Maailmassa menee varsin hyvin. Mutta miksi hyvät uutiset eivät mene perille?
Nälänhädät ovat väistyneet, globaali keskiluokka kasvaa kohisten, kehitysmaat käyvät kauppaa keskenään. Köyhätkin afrikkalaiset kantavat kännyköitä ja sopivat bisneksistä. Ripeimmin vaurastuvat maat ovat nyt Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja Aasiassa.
Maailman lapsikuolleisuus on Unicefin mukaan lähes puolittunut 20 vuodessa. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa se on vähentynyt vielä ennakoituakin nopeammin. Malariakuolemat ovat vähentyneet, hiv-tartunnat harvinaistuvat. Väestönkasvu alkaa olla hallinnassa.

Sitten kun saisi vielä väestönkasvun pysähtymään sieltä mistä pitäisi. En ole ikinä ymmärtänyt, miksi maahanmuutto kulkee siihen suuntaan, että ne jotka ovat omista maistaan tehneet persläpiä lisääntyvät kuin kanit ja muuttavat kelvollisiin valtioihin muuttamaan niitä samanlaisiksi persläviksi. Eikö olisi fiksumpaa, että paremmista maista muutettaisiin tekemään huonompia maita paremmaksi?

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Suomalaisen yleisurheilun taso 2017

Pohjanmaa on nyt entistä tasaisempi, kun yleisurheiluväki on viikonlopun ajan tallonut Seinäjoen katuja. Vuonna 2011 tein tutkimuksen, jossa vertailin Kalevan Kisojen tasoa kautta aikojen. Perinteiseen tapaan päivitän tilanteen lisäämällä mukaan tämänvuotiset kisat.

Vertailussa suoritetaan laskennalliset "maaottelut" kolmihenkisin joukkuein. Jokaisista Kalevan Kisoista on otettu jokaisesta normaaliin Ruotsi-maaottelun ohjelmaan kuuluvasta lajista (eli kaikki muut paitsi kävelyt ja moniottelut) kolme parasta suomalaista joukkueeseen. Sitten käydään läpi yksitellen ottelut kaikkien muiden vuosien Kalevan Kisojen vastaavaa joukkuetta vastaan. Jokainen laji, niin miehissä kuin naisissakin otetaan mukaan ja lasketaan pisteet Ruotsi-ottelun kaavalla eli 7-5-4-3-2-1 kaikissa niissä lajeissa, jotka ovat olleet molempien verrattavien vuosien KK-ohjelmassa. Tarkemman selvityksen käytetystä metodista ja laskentaohjelmasta voi käydä lukemassa alkuperäisestä tutkimuksesta.

Oma perstuntuma oli se, että tänä vuonna tuli takapakkia. Kisat sinänsä olivat erinomaisesti järjestetyt, kiitos aina luotettavan pohjalaisen talkoohengen. Mutta tulostaso vaikutti vaisulta, muutamaa ilahduttavaa poikkeuslajia lukuun ottamatta. Tosin viime vuonnahan oli raju parannus ylöspäin, joten nyt oli sinänsä odotettavissakin tilastollinen tasaus. Se oli vain odotettua rajumpi. Tämänvuotiset kisat häviävät viimevuotisille peräti 364 - 428.

Selitys löytyy edellisvuoden onnistumisten lisäksi kahdesta muusta asiasta. Ensinnäkin tämän vuoden luvattoman huonosta onnesta: poikkeuksellisen moni selkeä mitalisti oli sairastuvalla. Toiseksi siitä, että maan parhaat 19-vuotiaat olivat omissa EM-kilpailuissaan, mikä heikensi jossain määrin tasoa - kuitenkin yllättävän vähän, kuten kohta käy ilmi.
Parhaiden junioreiden poissaolo huomioitiin kursivoidussa vaihtoehdossa. Siinä otettiin juniorin EM-kisoissa tekemä tulos ja sijoitettiin hänet vastaavalle mitalisijalle (jos olisi sellaisen Kalevan Kisoissa ko. tuloksella ottanut) ja laskettiin lopuksi vertailu myös tämän vaihtoehdon mukaan. Toki olosuhteet Grossetossa olivat erilaiset kuin Seinäjoella, esimerkiksi Samuel Purola olisi varmasti Seinäjoella ollut satasella mitaleilla, kenties voittanutkin, mutta Grosseton yli neljän metrin vastatuuleen pusketun kisan tuloksella hän ei päässyt listoille. Miesten heittolajeissa 19-vuotiaat heittävät arvokisoissa kevyempää välinettä, joten heidän tuloksiaan ei huomioitu. Tuskin toisaalta kukaan heistä olisi miesten välineellä mitalille Kalevan Kisoissa kiilannutkaan.

Koska tänä vuonna kyseessä olivat 110. Kalevan Kisat, se tuottaa 109 ottelua jokaiselle "joukkueelle". Tämänvuotiset kisat voittavat näistä otteluista 72 ja häviävät 36, lisäksi vuoden 2009 kisoja vastaan tulee tasapeli. Kaiken kaikkiaan kyseessä olivat historian 38. kovatasoisimmat kisat. Kuten todettu, tänä vuonna tuli selvää takapakkia. Muuten 2010-luku on ollut selvästi nousujohteista. Tämänvuotiset kisat ovat kuitenkin vuosikymmenen toiseksi heikkotasoisimmat voittaen vain vuoden 2011 kisat. Keskinäisen ottelun vuoden 2011 kisoille ne vieläpä häviävät, mutta pärjäävät sen verran paremmin muita vuosia vastaan, että kokonaistaulukossa 2017 on edellä.
Jos parhaat juniorit olisivat olleet mukana, kisat olisivat voittaneet 75 ottelua, hävinneet 32 ja ottaneet kaksi tasapeliä. Sijoitus olisi noussut kolme pykälää arvoon 35.

Kovimmillaan taso on ollut 80- ja 90-luvuilla. Kaikkien aikojen kovimmat kisat ovat olleet 1988 ja 1998, jotka molemmat ottavat 107 voittoa eli häviävät kaksille kisoille. "Ristiinpelaamisen" takia ne ovat kuitenkin taulukon kärjessä, 1988 ensin sijoitettuna koska sen kokonaispiste-ero on parempi. Se myös voittaa näiden vuosien keskinäisen ottelun pistein 348-334.

Tämänvuotiset kisat voittavat kaikki menneet kisat keskinäisissä otteluissa vuoteen 1976 asti, joille ne häviävät. Sen jälkeisistä voitto tulee vuosien 1977, 1979 ja 2010 kisoista sekä tasapeli vuotta 2009 vastaan.
Juniorit huomioiden edellä mainittujen lisäksi tulee voitto vuosien 2008, 2009 ja 2012 kisoista sekä tasapelit vuosia 1978 ja 2004 vastaan.

Kun vertaa tämänvuotisia kisoja aiempiin Seinäjoella järjestettyihin kisoihin, saldo on seuraava: Vuoden 1952 kisat kaatuvat luvuin 391 - 181.
Vuosi 1975 pistää jo tiukalle, voitto tulee vain luvuin 344 - 316.
Vuodelle 1999 tulee selkeä tappio 342 - 428.
Juniorit huomioiden:
1952: 391 - 181
1975: 348 - 312
1999: 351 - 419


Toivottavasti tilapäiseksi jäävästä tason laskusta huolimatta on muistettava, että suomalaisen yleisurheilun taso on maailman mittakaavassa kovempi kuin millään muulla edes jollain lailla vakavasti otettavalla lajilla. Hiihto ja jääkiekkoa harjoitetaan vain muutamassa maassa. Minkään globaalin yksilölajin Suomen taso ei yllä edes lähelle yleisurheilua. Globaaleista joukkuelajeista yleisurheilu on tasossa edellä kovasti hehkutettuja lentopalloa ja koripalloa - Suomen yleisurheilumaajoukkue on maailmanlistalla korkeammalla kuin kumpikaan näistä. Jalkapallon tasosta ei kannata puhua edes samana päivänä. Yleisurheilussa ainoa asukasluvultaan Suomea pienempi maa, jolle häviäisimme maaottelussa, on Jamaika.

Sitten kommentit kestävyysjuoksuista matka matkalta ja oman ennusteen kritiikki. Ennustekritiikissä on jätetty huomioitta ne, jotka eivät matkalle startanneet tai keskeyttivät.

M 800 m
Ennuste: Lampinen - Rinne - Laakso
Lopputulos: Lampinen - Laakso - Rinne
Kirjoitin ennusteessa Lampisesta seuraavasti: Mestaruuden voi viedä vain (1) kolari, (2) totaalinen taktinen erehdys tai (3) Jaakko Laakson bluffi siitä, että kunto onkin ollut parempi mitä esitykset antavat ymmärtää. Eikä luultavasti näistä kolmesta yksikään riitä mestaruuden menettämiseen, vaan siihen tarvitaan kaksi kolmesta. Toteutui (3) eli Laakso haastoi Lampisen tosissaan. Mutta se ei riittänyt, koska (1) tai (2) eivät toteutuneet.

M 1500 m
Ennuste: Mikkonen - Salonen - Jantunen
Lopputulos: Rinne - Mikkonen - Salonen
Rinteen olin sijoittanut neljänneksi ja Jantunen jäi seitsemänneksi.
Tämän kilpailun kommentaari on TV-lähetyksen varassa. Sattuneesta syystä en nähnyt kilpailun alkuvaihetta. Tulin paikalle juuri kun viimeinen kierros oli lähdössä, katsoin kelloa ja tuumasin WTF. Kello näytti 3.15. Jälkeenpäin kävi sitten ilmi, että Tuomo Salonen oli fiksuna miehenä mennyt alussa kärkeen, lyönyt jarrut päälle ja toivonut että kukaan ei uskaltaisi mennä porukan isoimman korston ohi ennen kuin viimeisen kierroksen alkaessa, jolloin Salosella olisi nopeana sekä juoksuvoimaa että etumatkaa. Hyvä suunnitelma, jonka pilasivat toiseksi viimeisellä kierroksella Tommi Sundell ja Samu Mikkonen. No, pronssia tuli kuitenkin. Voittajaksi nousi Joonas Rinne vakuuttavalla esityksellä. Jaksan aina saarnata ulkoradalla juoksemisen typeryydestä, mutta tällä kertaa oli Rinteeltä oikea valinta mennä välillä kolmosrataakin myöten. Taktiikkajuoksussa ei väsytä itseään, vaikka muutama metri ylimatkaa tulisikin, välttyy tönimiseltä ja pussiin joutumisen riskiltä. Ja ennen kaikkea porukan keskellä juostessaan Rinne ei olisi ilman periskooppia nähnyt, mitä tapahtuu. Mailerit ovat yleensä semmoisia 185-senttisiä ja Rinteen viralliset 173 senttiä on ilmeisesti mitattu sulkahattu päässä. Lopussa mies meni hämmentävän kovaa ja pesi kaikki helpon näköisesti.
Kilpailu aiheutti myöhemmin jälkipyykkiä. Edellisen kerran 1500 metriä on voitettu huonommalla ajalla vuonna 1918, jolloin tulostaso oli sodan ja nälänhädän kokeneessa maassa muutenkin surkea. Ensimmäistä kertaa tämänvuotista voittotulosta kovempaa juostiin SM-kisoissa 1912. Asian tiimoilta haastateltiin Münchenin olympiavoittaja Pekka Vasalaa. En tiedä miten paljon jutussa oli toimittajan väritystä, mutta kummastelin suuresti sitä, kuinka Vasala käski juoksijoita häpeämään. Pitäisi mukamas juosta paukusta niin kovaa kuin kintuista lähtee. Minä kun luulin, että ME-yritykset ovat erikseen ja mestaruuskisoissa juostaan mestaruudesta. Ja muistutetaanpas Pekka Vasalaa vielä siitä, että hän itse voitti Ruotsi-maaottelun 800 metriä syksyllä 1971 ajalla 1.54,1, vaikka oli reilusti paremmassa kunnossa ja juoksi seuraavana vuonna vain 0,2 sekunnin päähän silloisesta ME:stä. Omien sanojensa mukaan lopussa turhaan löysäten vieläpä. Eli osattiin taktiikkajuoksut ennenkin.
Kaiken huippuna oli toimittajan toteamus: "Miesten 1500 metrillä lähdettiin juoksemaan ”vauhtia”, jossa lehdistökatsomon lonkkavaivaisetkin olisivat pysyneet mukana." No joo, hyperbolat sikseen mutta jotkut ottavat tuon vakavasti. Katsotaanpa. 400 metrin väliaika oli 1.17,45. Suhteutetaan kaikille tuttuun Cooperin testiin. Kyseinen vauhti on vähän yli 3700 metrin Cooperin vauhtia. Sopivaa lonkkavaivaiselle, eikö? Toki kyseessä on vain ensimmäiset 400 metriä ja voi kuvitella, että kyllähän sen matkan jaksaisi tuota tahtia juosta. Tein asiasta oman arvioni ja vertasin IAAF:n viralliseen pistetaulukkoon, joka antoi saman tuloksen. Pysyäkseen edes tuon ensimmäisen kierroksen ajan mukana on ehdottomasti oltava Cooperissa vähintään 2600 metrin kunnossa. Tekemätön paikka yli puolelle urheilutoimittajista.

M 5000 m
Ennuste: Järvenpää - Ryynänen - Siikaluoma
Lopputulos: Ryynänen - Järvenpää - Saleva
Salevan olin sijoittanut viidenneksi ja Siikaluoma oli kuudes.
Kävi kuten ennustaa sopikin. Ensin mennään pari kilometriä ihmetellen jonkun muun johtaessa (Lövdahl ja Siikaluoma), jonka jälkeen Järvenpää lähtee vetämään. Sitten porukkaa putoaa kyydistä aina sopivin välimatkoin, kunnes jäljellä ovat Järvenpää ja Ryynänen. Pientä vaihtelua toi vain se, että Järvenpää ei johtanutkaan kolmen kilometrin kohdalla vaan jäi välillä kärkipaikalta pois Siikaluoman noustessa kärkeen ja Ryynäsen lähtiessä pian sen jälkeen saaden peräänsä vain Järvenpään. Järvenpää otti kuitenkin paikkansa kärjessä ja yritti pudottaa Ryynäsen vedolla. Tässä vaiheessa pidin selvänä, että Järvenpää voittaa. Toisin kävi. Ryynänen juoksi taktisesti nerokkaan juoksun. Hän lähti keulaan 500 metriä ennen maalia ja kiskoi itsensä irti Järvenpäästä. Juuri kuten piti, sillä loppusuoralla hän olisi ilmeisesti hävinnyt. Sanoin takasuoran auetessa, että jos Ryynäsellä on sen päättyessä enemmän kuin viisi metriä etumatkaa, hän voittaa. Sitä oli melkein kymmenen metriä ja Järvenpää löi hanskat tiskiin.

M 10 000 m
Ennuste: Järvenpää - Jokinen - Rauma
Lopputulos: Järvenpää - Jokinen - Rauma
Heti alussa lähti seitsemän miehen ryhmä irti. Tuomas Jokinen veti ja Arttu Vattulainen oli viimeisenä. Ihmettelin miksi helvetissä. Olihan päivänselvää, että jossain vaiheessa Järvenpää lähtee ja silloin Vattulaisen pitäisi olla kannassa kiinni. Hän oli ennakkosuosikki kaikkien papereissa, myös minun. Mutta Järvenpää oli kova uhkaaja, joten leikittelyyn ei pitäisi olla varaa. Puolimatkassa oli sitten viisi miestä jäljellä. Järvenpää lähti ja jonon viimeisenä ollut Vattulainen lähti perään. Kylläkin liian myöhään - etumatka ehti kasvaa pariinkymmeneen metriin. Tuumasin että ilmeisesti Vattulaisen ajatus on, että antaa Järvenpään repiä itsensä irti kovalla vedolla ja ajaa sitten tasaisen tappavalla tahdilla kiinni. Toisin kävi. Vattulainen hellitti oman vetonsa ja antoi perässä seuraavien ajaa itsensä kiinni. Seuraavalla kierroksella mies juoksikin radan syrjään vatsaansa pidellen ja siitä ilmeisesti suoraan vessaan. Toivottavasti ajoissa. Eli kohtalo oli tällä kertaa sama kuin kisoissa usein soineessa Italian armeijan tunnusbiisissä Put Your Hands Up In The Air. Vattulaisen keskeytyksen jälkeen kisa olikin selvä. Ilahduttavaa oli se, että Järvenpään veto ei hyytynyt käytännössä lainkaan: kilpailun jälkimmäinen puolikas kulki reilusti puoli minuuttia kovempaa kuin ensimmäinen eikä ollut kovin paljon edellispäivän vitosen aikaa huonompi.

M 3000 m esteet
Ennuste: Raitanen - Granberg - Tenhunen
Lopputulos: Raitanen - Granberg - Loukkalahti
Loukkalahden olin sijoittanut kahdeksanneksi ja Tenhunen oli seitsemäs.
Ihan sama kuin naisten kisassa: voittaja lähti heti. Paljon muuta kerrottavaa kisasta ei olekaan, kun aika odotetusti omalla vedolla ei ollut aivan huippua. Granberg joutui etukäteen selvänä pidetyn hopean kanssa yllättävän koville. Otto Loukkalahti yllätti positiivisesti ja osoitti, että Jyväskylän liikuntatieteellinen ei sentään olekaan ihan niin pahana pidetty musta aukko, jonne imeytyvät lupaavat urheilijat katoavat jälkiä jättämättä. Metusalem Syrjälä juoksi siis kisoissa 20. kerran, mutta suoritus kalpenee vielä keihäänheittäjä Harri Haataisen rinnalla, joka oli 22. kerran mukana. Oli välillä kolmantena, mutta jäi taas ilman mitalia, joten ei kai auta kuin ottaa ensi vuonnakin keihäs käteen ja jahdata puuttuvaa lätkää.

N 800 m
Ennuste: Kuivisto - Eriksson - Paunonen
Lopputulos: Kuivisto - Paunonen - Eriksson
Kuivisto meni heti alussa kärkeen ja juoksi omalla vedolla ennätyksensä, vain kolmen sekunnin päähän SE:stä ja aivan kansainvälisen tason tuntumaan. Kova suoritus. Kuten ennusteessa totesin, kahdeksasta listatusta joku sössii itsensä ulos finaalista. Tällä kertaa Musta Pekka jäi Jemina Forssille, joka ei selviytynyt aikavertailusta. Nostan esiin finaaliin yllätyskorttina selvinneen ja siellä viimeiseksi jääneen Elina Myllymäen, Seinäjoen Seudun Urheilijat. Etukaarteen takana olevan kerrostalon parvekkeelle oli ripustettu iso lakana: HYVÄ ÄITI! Ikää 35 vuotta, välillä kymmenen vuoden perhetauko ja paluu radalle omin ennätystuloksin. Ainakin harjoitusmatka on lyhyt, kun asuu kentän vieressä. Yleisurheilu on täynnä vastaavia tarinoita. Tiedän parikin yhtä huikeaa juttua SM-tason urheilijoista, joita ei ole koskaan julkisuudessa kerrottu.

N 1500 m
Ennuste: Kuivisto - Storbacka - Tyni
Lopputulos: Kuivisto - Storbacka - Tyni
Seitsemän Suomea edustavaa juoksijaa viivalla. Ainoa mikä ennusteessa meni pieleen oli kahden viimeisen keskinäinen järjestys. Tosin mukana oli myös Tsekkiä edustava Kristiina Mäki, jonka uskoin todennäköisesti olevan ensimmäisenä maalissa. Näin ei käynyt, vaan Kuivisto kiri koko matkan kisaa johtaneen Mäen ohi loppusuoralla. Kisan jälkeen keskustelin erään toisen valmentajan kanssa Kuivistosta. Olimme yksimielisiä siitä, että vuoden-parin sisällä hänellä on hyvät mahdollisuudet rikkoa SE tai jopa kaksi. Erimielisiä olimme siitä, kumpi matka on todennäköisempi. Oman arvioni mukaan kolmen sekunnin ennätysparannus kasilla on kovempi urakka kuin kuuden sekunnin tonnivitosella. Väitän että Saran perusnopeudessa tulee katto vastaan ennemmin kuin kestävyydessä. Kollega oli eri mieltä. Veto on päällä, katsotaan kumpi SE saa ensin kyytiä.

N 5000 m
Ennuste: Richardsson - Storbacka - Chydenius
Lopputulos: Richardsson - Storbacka - Tofferi
Tofferi tuli ennusteen ulkopuolelta, Chydenius oli yhdeksäs.
Kärkisijojen osalta täysin kuten odottaa sopi ja jopa odotetulla taktiikalla. Oleellista oli se, että Camilla Richardssonista ei ollut haastamaan Tsekkiä edustavaa ja siksi ennakosta pois jätettyä Kristiina Mäkeä. Naiset vetivät vuoroittain ja lopussa Camilla oli aseeton. Vielä SM-maastoissa tilanne oli täsmälleen päinvastainen, mikä herättää lievää huolestumista. Karin Storbacka juoksi elämänsä ensimmäisellä ja ehkä myös viimeisellä vitosella (pääsi kisohin kolmosen tuloksella) odotetusti mitalin. Henni Tofferin hyvä kunto tuli yllätyksenä niin tässä kuin tonnivitosella.

N 10 000 m
Ennuste: Mäkelä - Chydenius - Nikander
Lopputulos: Nikander - Mäkelä - Rantanen
Rantasen olin sijoittanut neljänneksi ja Chydenius oli neljäs.
Ei sitten tarvinnut hyppiä katsomossa yläpystyä, kuten olin luvannut tehdä siinä tapauksessa jos Janica Mäkelä voittaa mestaruuden. Mutta melkein yhtä iloinen olin Saara Nikanderin mestaruudesta, kun tietää millaisia vaikeuksia vasta 23-vuotias ja silti jo melkein kymmenen vuotta SM-tasolla kilpaillut juoksija on joutunut voittamaan. Kalevan Kisat ovat jääneet neljästi väliin. Ikävä kyllä on todettava, että en usko hänen kykenevän nousemaan kansainväliselle huipputasolle. Teknisesti hän ei ole kehittynyt sille tasolle, minkä uskoin vielä viisi vuotta sitten mahdolliseksi. Taktinen osaaminen on yhtä heikkoa kuin oli alle parikymppisenä ja se oikeastaan paljastaa eniten. Miksi juosta turhaan toista rataa kierroskaupalla, noin esimerkiksi? Voihan se kyllä olla, että olen taas väärässä hänen suhteensa ja toivotaan niin. Enhän minä uskonut hänen tätäkään kisaa voittavan. Muilta osin kisa meni ensi alkuun kuten odotinkin: Janica Mäkelä meni kärkeen ja halukkaat seurasivat. Se oli yllätys, että Meri Rantanen oli mukana Nikanderin ohella. Sitten jäin vain odottelemaan, että Mäkelä vetelisi kaikessa rauhassa viimeisen kierroksen alkuun ja spurttaisi kultaan. Puolimatkan kohdalla alkoi kuitenkin selkäpiitä karmia, kun näin Janican tuskaisen ilmeen. Näytti siltä, että akillesjänne alkoi teippauksesta huolimatta ilmoitella, että et muuten ole tosissasi. Seitsemän kilometrin kohdalla Saara sitten lähti ja pääsi irti käsittämättömän helposti. Ainakin siihen nähden, että Janica veti lopussa itsensä helposti hopealle eikä välimatka Saaraan ollut lopulta kuin seitsemän sekuntia. Jää vain yksi kysymys: miksi? Miksi Janica luovutti niin helpolla? Ei vauhti edes merkittävästi kiihtynyt, kahdeksas kilometri oli vain pari sekuntia nopeampi kuin pari edellistä. Sen jälkeen vauhti pysyi samana eikä ero enää kasvanut, se oli koko ajan enimmillään vähän toistakymmentä sekuntia.

N 3000 m esteet
Ennuste: Richardsson - Mäkelä - Kuljukka
Lopputulos: Richardsson - Mäkelä - Suominen
Suomisen olin sijoittanut kuudenneksi ja Kuljukka oli neljäs.
Olin ennustanut, että Sandra Eriksson häviää Camilla Richardssonille. Tämä jäi selvittämättä, koska Sandra ei startannut. Mistä en ollut erityisen yllättynyt. Epäilen että jos Camilla olisi ilmoittanut, ettei ota osaa, Sandra olisi ollut viivalla. Nyt hän tiesi, ettei vielä pärjää ja jätti suosiolla kisan väliin. Parempi niin, ei kannata ottaa riskiä jalan kuntoutumisen takia. Itse kisa oli kahden ensimmäisen sijan kannalta tylsä. Camilla lähti heti alussa omille teilleen. Juoksu ei ennustanut erityisen hyvää MM-Lontoota ajatellen. Meno oli tahmean näköistä ja esteiden lukemisessa oli ongelmia. Janica Mäkelä lähti niin ikään omaan rauhaansa Camillan perään. Kakkossija ei yllättänyt, sen sijaan yllätti se että hän ylipäätään oli viivalla eilisen kympin jälkeen. Viimeisessä vesiesteessä kolahti pahan näköisesti, mutta loppusuora sujui ongelmitta. Tunti kisan jälkeen jalan ontuminen oli sen näköistä, että ei ollut mikään ihme että seuraavan päivän vitonen jäi väliin. Pronssikamppailu käytiin Aino Kuljukan ja Anni Suomisen välillä ja oli selvää, että Suominen vie pronssin, koska oli mukana viimeisen kierroksen alkaessa. Molemmat juoksivat ennätyksensä eivätkä ajat olleet lainkaan kehnoja. Saa nähdä mitä tulevaisuus heidän osaltaan tuo. Erityisesti iskin kuitenkin silmäni kahdeksanneksi sijoittuneeseen Roosa Hämäläiseen, jolla on teknisesti todella hyvä kestävyysjuoksijan aihio. Lisää treeniä vain ja sitten Raitaset eli painotusta suunnistuksesta esteisiin, niin katsotaan kuinka käy.

Yleisesti ottaen olen nyt huolissani suomalaisen kestävyysjuoksun tulevaisuudesta. Tällä hetkellä ei ole kovinkaan monta lupaavan näköistä nuorta tulossa. Ja aika monella kolmenkympin molemmin puolin olevalla on juna jo mennyt, vaikka oma ennätys saattoi nyt tullakin. Voisin luetella suoralta kädeltä kymmenkunta nimeä, joiden paras teko suomalaisen kestävyysjuoksun kannalta olisi siirtyä ns. siitokseen, mutta en intimiteettisyistä niin tee. Mutta pääasia että ovat mukana, olkoot sitten valmentajina, juoksijoina tai missä tahansa muussa roolissa. Kaikkia tarvitaan.

Yhteenveto ennusteiden osuvuudesta:
Mestareista meni oikein 7/10. Kolme muuta mestaria oli sijoitettu sijoille 2, 3 ja 4. Mestareiksi ennustetuista kolmesta väärästä kaikki olivat hopealla.
Kahdessa lajissa kärkikolmikko oli napakymppi. Kahdessa muussa lajissa kaksi mitalistia vaihtoi keskenään paikkaa ja kolmas oli oikealla paikalla.
Kaiken kaikkiaan ennustin mitalistien nimistä 24/30 oikein. Parempi tulos kuin viimeksi, jolloin oikein meni 21. Mestareista meni oikein seitsemän myös silloin. Ainoa mitalisti, joka nousi ennusteen listattujen ulkopuolelta, oli vitosella Henni Tofferi. Häntä en ollut listannut kahdeksan joukkoon lainkaan.