Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


lauantai 10. kesäkuuta 2017

Uusinta: Todistamisen taakka

Lukijalle: Kohta viisi vuotta on kulunut tästä jutusta. Jännä huomata, miten nämä puhkinauretut argumentit ovat lähes kokonaan kadonneet keskustelusta vuoden 2015 matuvyöryn myötä. Toivottavasti tämä on merkki siitä, että lähivuosina siirrytään järkevään politiikkaan. Toistaiseksi virheelliset argumentit ovat korvautuneet pelkällä tunnehuudolla ja rasismisyytöksillä:

Todistuksen taakalla tarkoitetaan sitä, että väitteen esittäjällä on velvollisuus vaadittaessa osoittaa väitteensä oikeaksi, ts. todistaa se. Oikeustieteessä se on ollut eräs tärkeimmistä peruspilareista. Nykyään tietyissä tapauksissa, kuten ahdistelujutuissa, ovat eräät oikeusoppineet pyrkineet viilaamaan lain tulkintaa siihen suuntaan, että asianomaisen tuntemus rikoksen kohteeksi joutumisesta riittää todisteeksi.

Ns. maahanmuuttokriittisille tämä todistustaakan häivyttäminen ei ole mitään uutta. Humanitaarisen maahanmuuton puolesta on esitetty alusta asti argumentteja, joiden perusteluvoima on ollut luokkaa kun minusta tuntuu että olisi kiva kun asia olisi niin. Nämä ovat käyneet niin kuluneiksi, että niistä on kerätty jopa oma standardiargumenttien listansa.

Huomautettakoon, että maahanmuuttajalla ei tässä tekstissä sitten tarkoiteta esimerkiksi tuntemiani kanadalaista nuoriso-ohjaajaa, puolalaista insinööriä, virolaista lääkäriä, kiinalaista ekonomia, venäläistä hitsaajaa, thaimaalaista maatilanemäntää tai eteläafrikkalaista sähköasentajaa. Maahanmuuttajalla tarkoitetaan tässä esimerkiksi niin ikään tuntemiani turkkilaista kebabyrittäjää, somalialaista ikuistyötöntä, kosovolaista monialarikollista ja afganistanilaista lääketieteen opiskelijaa. Eli lyhyesti sanottuna maahanmuuttajalla tarkoitetaan tässä yhteydessä ainoastaan ns. humanitaarista maahanmuuttajaa tai häneen verrattavissa olevaa.

Eli vielä kerran hitaampia varten: lyhyyden vuoksi seuraavassa käytetään nimitystä "maahanmuuttaja" tarkoittamaan ainoastaan afrikkalais- tai muslimimaahanmuuttajia.

Tällaisen maahanmuuton puolesta on esitetty niin monta kulunutta argumenttia, että nyt olisi aika käydä todistuspuuhiin. Seuraavassa muutamia standardiväittämiä ja niiden perusteluja sekä jokaiseen tehtävä, joka pitäisi todistaa.

1. Monet Suomen talouden kannalta keskeiset henkilöt (Fazer, Finlayson, Stockmann ym.) olivat maahanmuuttajia. Maamme talouden kannalta on elintärkeää saada maahanmuuttajia.
Tehtävä: Etsi menestystarina yrityksestä, jonka perustaja on ollut maahanmuuttaja. Kebabpizzeriat eivät kelpaa, koska suurin osa niistä toimii starttirahalla / omistajanvaihdoskikkailuilla / kuittibluffilla / laittomalla halpatyövoimalla (mahdollisesti tarpeettomat yliviivataan)

2. Suomesta lähti sodan aikana noin 80 000 lasta naapurimaihin sotalapsiksi. Nyt on meidän moraalinen velvollisuutemme auttaa sotalapsia.
Tehtävä: Jaa sotaa käyvistä maista Suomeen saapuneet maittain kolmeen ryhmään: naiset, lapset ja miehet. Hämmästy suuresti, jos yhdestäkään maasta miesten osuus ei ole suurin. Tutki samalla, kuinka paljon suomalaisia asevelvollisuusikäisiä miehiä - tai edes naisia - otettiin naapurimaihin pakolaisiksi. Laske myös, kuinka suuri osa suomalaisista sotalapsista palasi Suomeen (yli 80 %) ja yritä kovasti etsiä maa, johon olisi palannut suhteellisesti edes kymmenesosa Suomeen tulleista pakolaisista rauhan tultua.

3. Väestön vanhenemisen takia meitä uhkaa vakava työvoimapula. Tämän torjumiseksi tarvitsemme maahanmuuttoa.
Tehtävä: Käy läpi työttömyystilastoja niin pitkälle kuin kykenet ja yritä löytää vuosi, jolloin työttömyys oli matalampi kuin silloin, kun Kekkonen runnasi pystyyn hätätilahallituksen suurtyöttömyyden takia. Samalla voit etsiä, kuinka paljon on avoimia työpaikkoja kieli- ja lukutaidottomille kamelinkengittäjille.

4. Suomestakin on muutettu muualle. Aikoinaan Pohjois-Amerikkaan, Australiaan ja Ruotsiin muutti satoja tuhansia suomalaisia.
Tehtävä: Osoita, että nämä maat ottivat innolla siirtolaiset vastaan tarjoamalla heille ilmaisen elatuksen, kansalaisuuden, tulkkipalvelut ja positiivisen syrjinnän periaatteen vaatimatta vastineeksi esim. työpanosta, sulautumisesta nyt puhumattakaan.

5. Emme selviä ilman monikulttuurisuutta. On ensiarvoisen tärkeää, että tutustumme vieraisiin kulttuureihin ja opimme elämään moniarvoisesti.
Tehtävä: Etsi valtio, jossa monikulttuurisuus ei ole aiheuttanut sisäisiä ongelmia jopa suhteellisen lähellä toisiaan olevien ryhmien välillä. Pohjois-Irlannista voi aloittaa, ja mikäli historia kiinnostaa, Itävalta-Unkariin voi perehtyä seuraavaksi. Seuraavaksi voi iloisin mielin osoittaa valtion, jossa merkittävän suuruinen muslimiväestö elelee rauhanomaisesti valtaväestön kanssa. Tai tutkia uskonnollisen vähemmistön onnellisia oloja muslimienemmistöisessä maassa.

Tässä vaiheessa alkavat argumentit yleensä loppua ja jää jäljelle enää viimeinen oljenkorsi:

6. Olet rasisti!
Tehtävä: Osoita, että olisin kohdellut jotakuta eri tavalla hänen ihonvärinsä takia. Vaadin kaikilta samaa heidän etnisestä taustastaan välittämättä. Miksi ITSE olet valmis positiiviseen syrjintään ja katsot läpi sormien sellaista käytöstä, josta olet valmis moittimaan valkoihoista suomalaista? Oletko rasisti, kun pidät joitakuita sellaisina, ettei heitä voi kohdella samoin standardein kuin toisia? Pidätkö siis heitä kyvyttömämpinä, koska olet valmis antamaan tasoitusta?

Tässä siis iltapuhdetta. Mikäli haluaa lisää pohdiskeltavaa, voi miettiä miksi jopa oikeuslaitoksemme pitää tiettyjen ryhmien jäseniä "oikeudellisesti lapsina". Samalla voi etsiä vastaavanlaista perustelua tuomion jättämiseksi ehdolliseksi kantasuomalaisille. Tai miettiä, miksi tuossa linkatussa lehtiuutisessa kerrotaan raiskatun tytön olleen tulossa rippikoulusta, mutta jätetty häveliäästi mainitsematta raiskaajien olleen tulossa koraanikoulusta.

7 kommenttia:

Tuumailija kirjoitti...

7. Maahanmuutto on väistämätöntä ja linnutkin lentävät rajojen yli.
8. Maahanmuutto on ihanaa.
9. Pohjois-Korea, Anne Frank ja puuvillaorjuus.
10. Onhan se perhanan Tuumailijakin mamuna Japanissa eikä sekään harmia aiheuta! Väitätkö, että Tuumailija on muslimeja parempi??? Se mokoma on vielä kristittykin!!!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Pakko sanoa, että kyllä tuo Jaskan kertoma ikiliikkuja elää ja voi hyvin edelleenkin ja noita väitteitä kuulee aina uudestaan ja uudestaan. Tähän voisi lisätä monissa, niin monissa tiedostavissa kolumneissa faktana esitetyt mielipidekirjoitukset jotka menevät keskiarvoltaan suurin piirtein:

”Kansallismielisiksi itseään kutsuvien rasistien ja äärioikeistolaisten argumentit pohjautuvat puhtaasti tunteisiin ja varsinaisten faktojen valossa ne eivät kestä kasassa hetkeäkään”.

Niitä varsinaisia faktoja ei sitten koskaan esitetä, ja miksi edes yritettäisiin, sillä nehän esitettiin juuri tuossa Jaskan kirjoituksessa. Niinpä tiedostava ihminen antaa ymmärtää, että minulla on hallussani faktat joilla voin pilkkoa kansallismieliset väitteet tuhannen paskan päreiksi mutta en juuri ehdi esittää niitä, sillä minun tarttee lähteä ostamaan tupakkia. Mutta uskokaa huviksenne, minulla on ne kyllä. Ja luonnollisesti epäily siitä, että tiedostava henkilö puhuukin itse vain mutu-tuntumalla saa aikaan itkupotkuraivarin, että häntä kohtaan kohdistetaan vihapuhetta.

Imulippo kirjoitti...

Onko siihen olemassa joku erityinen syy miksi et julkaissut vastaustani kommenttini kommentiisi? Sanoit, että et ymmärrä miten kommenttini liittyy kirjoitukseesi ja minä kerroin miten se liittyy.

http://jaskanpauhantaa.blogspot.fi/2017/05/uutiskatsaus-222017.html

Tätä "kommenttia" ei tietenkään tarvitse julkaista...

Anonyymi kirjoitti...

"Etsi menestystarina yrityksestä, jonka perustaja on ollut maahanmuuttaja. Kebabpizzeriat eivät kelpaa"
Kyllä kepankilakin kelpaa, mutta vuoden-kaksi pystyssä ollut vain oman perheen voimin pyörivä känkkylä ei täytä määritelmää "menestystarina". Sama se millä puljulla sen menestyksen tekee, kunhan se menestyy. Ei saa syrjiä osaavia kebabsetiä.

Jaska Brown kirjoitti...

Tuumailija: Etenkin tuo viimeisin kohta, hjoo. Eli verrataan keskenään kahta asiaa jotka eivät ole verrattavissa tai sitten takerrutaan johonkin tahallaan väärin ymmärrettyyn yksityiskohtaan. Tässäkin tekstissä hyvä esimerkki olisi, jos joku tarttuisi kohtaan 5 toteamalla, että "Pohjois-Irlanti ei ole valtio".

Yrjöperskeles: Noin asian voi tosiaan tiivistää. Ei voi muuta kuin todeta että harvassa asiassa pätee yhtä hyvin lasten hokema "se joka muita haukkuu, on itse".

Imulippo: En ainakaan muista mitään kommenttiasi poistaneeni. Eikä löytynyt roskapostisuodattimestakaan, jonka kävin nyt läpi. Siellä oli vain hitosti Viagra-mainoksia mutta ei yhtään Imulipon kommenttia. Eikä tällä kertaa muitakaan oikeita kommentteja, joskus semmoisia on jostain syystä roskiin juuttunut ja julkaisu viipynyt viikkokaupalla, kun en ole niitä tarkistanut.

Ano: Jos löytää etnisen kebabpizzerian, joka pyörittää bisnestä laillisella työvoimalla ja kirjanpidolla, niin hyvin on etsitty. On näitäkin, epäilemättä. Aivan samalla lailla olen ihan varma, että ilman pizzaa ja kebabia ei jäätäisi vaikka lafkoja pyöritettäisiin suomalaisvoimin. Voi kyllä olla että ne maksaisivat enemmän, mutta se näkyisi alentuneina veroina koska verokertymää siirtyisi kuluttajan maksamista yrittäjien maksamiin.
Asiaan liittyen ehdottoman sopimaton juttu. Jeesus ja Jahve istuivat eilen olohuoneen sohvalla katsomassa Eliittikisoja. Ovikello soi. Jeesus meni avaamaan. Oven takana oli Allah. Jeesus käänsi päätään ja huikkasi olohuoneeseen: "Faija hei, ooksä tilannu pizzaa?"

Anonyymi kirjoitti...

Olet aina kirjoituksissasi "asian ytimessä". En kommentoi kirjoitustasi enempää. Onnittelen Perus-Suomalaisten puheenjohtajan valinnasta. En tiedä, oletko itse Perus-Suomalainen. Kiitos hyvistä blokeista!

Jaska Brown kirjoitti...

Ano: Kiitoksia! En ole perussuomalainen. Jos ehdin, kirjoitan seuraavan viikkojutun asiaa sivuavasta aiheesta.